Huomenta taas !!
Seksielämästä meillä on koko raskauden aikana ollut aika hiljaista.
Aluksi tietysti johtui siitä kun saatoin yölläkin herätä oksentamaan, niin olisihan se nyt ollut aika ikävää kesken kaiken sanoa miehelle että "sori mua oksettaa odota hetki"
Mun kyllä tekisi mieli vielä enemmän kun ennen raskautta, mutta mies pihtaa.
Joskus aikoinaan meillä harrastettiin seksiä vähintään jokatoinen päivä, nykyään hyvä jos 2 kertaa kuussa.
Nyt onneksi tilanne on jo vähän parantunut, tuossa kun oli varmaan 2-3 kk:n tauko.
Vähän alkoi mulla ( erittäin seksiriippuvaisella ) hermot kiristymään.
Mutta kai sekin on vaan tosi yksilöllistä..
Tänään olisi neuvolakin taas.
Saa nyt nähdä että tuleeko taas sanomista jostain.
Varmaan ainakin tuo paino on taas liikaa noussut. :headwall:
Ihmettelen vaan kun edellisessä neuvolassa sanottiin että ihan reippaasti saa tulla painoa lisää, ja nyt kun oli 10 kg tullut alusta niin vihjattiin että olisi liikaa...
Pitäisi kohta sinne sossuunkin taas soitella kun yritin soittaa heti kun puhelin aika alkoi, niin ei ollut työntekijä ainakaan vielä tullut paikalle.
Keskuksesta sanoivat että kannattaa vähän myöhemmin uudestaan soittaa jos sitten olisi tullut.
Tänään vaan tuo puhelinaika on 8-8.45 että täytyy ihan juuri soittaa.
Ja vielä piti eilisestä tänne taas vähän purkaa.
Ei nimittäin mennyt ihan putkeen taas..
Tulin sitten illalla kotiin, ja jotenkin oletin että mies olisi edes vähän ollut iloinen kun tulin, mutta ei.
Siinä se vaan sohvalla pelasi x-boxia ( josta ollaan sovittu ettei pelaa enää sitten kun tulen kotiin koska en voi jotenkin sietää sitä ) , ja sitten ensimmäinen asia minkä sanoi mulle oli kun otti lasin kaapista että "tässä lasissa on sormenjälkiä, oot näköjään huonosti tiskannut. "
Sanoin sitten vaan että niinkai sitten, johon mies vielä jatkoi jotain ihme mutinaa ja pyöritteli lasia kädessään.
Teki niin mieli ottaa se lasi siitä pöydältä ja heittää seinään ja sanoa miehelle että herra on sitten hyvä ja tiskaa jatkossa täällä astiat jos lasissa muka on sormenjälkin.
Ja kun kyse on vielä sellaisesta lasista että siihen ne sormenjäljet tulee heti jos sen ottaa kaapista..
Kyllä taas meinasi palaa pinna oikein kunnolla
:headwall: