ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - heinäkuussa

Täältä sellaisia terveisiä että baby butterflyllä on tänä aamuna käynnistetty synnytys ja M86 sai eilen tytön klo 17:21. Strategiset 3690g ja 51cm :heart:

Onnea uusille vauvautuneille! :flower:

Minulla oli tänään neuvola, aika peruskäyntihän tuo taasen oli, paitsi että piti saada joku hermoromahdus tietenkin heti sisään päästyäni ja laskettelin siinä sitten raivonkyyneliä neuvolatädin ymmärtäväisenä nyökyttäessä :LOL: Varmaan töistä päästyään hihittelee kun kerroin heittäneeni ukkoa donitsilla :LOL: :LOL:

Sf taisi edelleen olla 31cm eli se ei ole muuttunut parin viikon takaisesta miksikään, paino -200g sekin. Yritti raukka kehua että olen varmaan syönyt tosi terveellisesti ja juonut paljon vettä kun ei ole turvotustakaan, minä heti korjaamaan että itseasiassa viime päiväthän olen tässä vedellyt ihan antaumuksella kokista, syönyt pizzaa, rosson mättöjä, sipsejä... :D No mutta, kiva kokea tällainenkin raskaus, edellisessä kun ei tarvinnut kuin vilkaista jotain suolaista tai hiilihapollista ja olin turvoksissa kuin vappupallo.

Vauvan sydämensykkeet olivat laskeneet aivan selvästi, kyljellään otettiin. Terkan mukaan se, sekä tämä muutaman päivän kestänyt paskaralli on kummatkin omiaan olemaan merkkejä siitä että synnytys on hyvinkin käsillä, tosin se nyt ei sinäällään ole mikään yllätys enää tässä kohtaa :D

Luovutankin siis, ja tänään pakkaan sairaalakassin, ihan jo siitä aamuisesta fiiliksestä että tänä yönä saattaa tapahtua jotain. Ei siis oikeastaan mistään syystä mikä liittyisi mihinkään kipuihin tai sellaiseen, tuli vain sellainen olo. Katsotaan pääsisinkö bb:n huonekaveriksi :D

Eipä oikeastaan muuta, kuin että tämä trooppinen ilmasto on alkanut pikkuhiljaa kiristää ihan tosissaan hermoja. Ja se, että ei vaan enää voimat eikä aika riitä huushollin pitämiseen paraatikunnossa, kun tuo meidän pikkuinen ukkeli vaatii niin ison osan päivän tunneista. Unettomat yöt vielä siihen päälle niin ihmekös toisaalta jos ketutuskäyrä nousee näppärästi kuin lehmän häntä.

Saisi vauva jo kyllä tulla. Tai ehkä ei sittenkään. Vaavisänky tulee vasta perjantaina :D

kielletty 38+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja elokuuvauva09:
Saako tota Septidiniä kanssa vaan apteekista vai mistä ootte sitä ostellut?
Apteekkitavaraa se on joo :)

Alkuperäinen kirjoittaja Maud:
Joku tuossa mainitsi Ceridalin Intime-öljyn. Se on muuten ihan prikulleen samaa tavaraa kuin Ceridal Lipo Lotion pullossa. Lipo Lotionin hinta on suhteessa vain paljon edullisempi. Vinkiksi jos joku on hankkimassa...
On vai? Kiva tietää. Mulle suositteli esikoisen aikaan jälkitarkastuslääkäri sitä Intime-öljyä. Vaikka kyllä siitä pikkupurkista on riittänyt pitkäksi aikaa:)



amaria79 Tervetuloa joukkoon :flower: =)
 
kielletty:
Täältä sellaisia terveisiä että baby butterflyllä on tänä aamuna käynnistetty synnytys ja M86 sai eilen tytön klo 17:21. Strategiset 3690g ja 51cm
Oih, ONNEA!

Mä kävin äsken pyöräilemässä keskustassa. Hain apteekista tuota Ceridalin lipo lotionia pullollisen ja sitten sitä septidiniä..niin ja Rennietä, kun sitä on nyt kulunu viime päivinä paljon!
Harmittaa vähän, kun en oo aiemmin tajunnu tuota Ceridalinia ostaa, kun sehän sopis hyvin myös tuohon välilihaan..ettei paikat repeis niin pahasti. Mutta liekkö siitä sitten ollut apua. Mutta tuskinpa enää tässä vaiheessa hyödyttää alkaa rasvaamaan :D

Meillä on mies oikeesti jo tosi kärsimätön! Se kulkee kämppää ympäriinsä levottomana ja tupakkaa kuluu kauheesti, ku se jännittää! Meinaa iteltäkin jo mennä hermo, kun toinen niin hermostuksissaan :D

outiko 40+0
 
Täällä vielä. Päivällä on supistellut ja nyt illalla vihlonut pariin kertaaan ja maha on ihan pinkeenä kokoajan.

Ceridalin lipo lotionista. Mä ostin sitä ja oon parisen viikkoa ruikkinut sitä tonne alakertaan. Mieten vaan et ajaisiko Aqualan oil saman asian se kun oli vielä vähän halvempaa ja ois kotimaista. Tietääkö kukaan?

Septiniä en ole ostanut. Jostain olen kuullut et napaa pitäs vaan putsata pelkällä topsilla. Oonko ihan väärässä?

Mansikkatee ja Hippuli
 
Hehhheh, ei tartte outiko ainakaan miestäs hoputella matkaan kun lähtö tulee :LOL:

ONNEA vauvautuneille! BB:lle tsemppiä synnytykseen, jollei ole jo pientä nyyttiä saanut!

Tervetuloa amaria :wave:

Vieläki tullu supisteluita välillä, siitä lähtien ku lähettiin äippäpolilta. Mut anti tulla vaan :D En pistä pahakseni.

Jos lähtis töllöö tuijottaa :)

mertsu & prinsessainen 36+4 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mansikkatee:
Septiniä en ole ostanut. Jostain olen kuullut et napaa pitäs vaan putsata pelkällä topsilla. Oonko ihan väärässä?
Mä olen synnyttänyt kahdessa eri sairaalassa ja mua on ainakin molemmissa niissä opastettu, että pitää sitä napaa desinfioida välillä. En tiedä onko tostakin sitten erilaisia ohjeita eri paikoissa...

Ei sitä desinfiointiainetta tietysti ihan joka kerta tarvitse käyttää.
Mä olen joskus kostuttanut vanupuikon ihan vedelläkin vain, se töhnä irtoaa helpommin kostealla puikolla. Sen jälkeen olen kuivannut puhtaalla kuivalla puikolla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja RangaTanga:
Alkuperäinen kirjoittaja Mansikkatee:
Septiniä en ole ostanut. Jostain olen kuullut et napaa pitäs vaan putsata pelkällä topsilla. Oonko ihan väärässä?
Mä olen synnyttänyt kahdessa eri sairaalassa ja mua on ainakin molemmissa niissä opastettu, että pitää sitä napaa desinfioida välillä. En tiedä onko tostakin sitten erilaisia ohjeita eri paikoissa...

Ei sitä desinfiointiainetta tietysti ihan joka kerta tarvitse käyttää.
Mä olen joskus kostuttanut vanupuikon ihan vedelläkin vain, se töhnä irtoaa helpommin kostealla puikolla. Sen jälkeen olen kuivannut puhtaalla kuivalla puikolla.
Samaa mieltä. Siis ideahan on tosiaan pitää napa kuivana, että tynkä pääsisi irtoamaan :) Poikavauvojen kanssa eritoten kannattaa pitää huolta, kun ovat semmoisia pissapoikia :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja mertsu85:
Äiti-84 Enpä ois uskonu et tommosia miehiä löytyy enemmänki jotka ei oo koskaan kotona eivätkä paljon mitään tee. Mä toivon, että miehellä muuttuu tuo homma, ainaki viimestään ku tää pieni syntyy. Ihme ja kumma se on nyt kyllä ollu kotona eikä rassaillu autoaan, ja niin, muistit oikein että tuokin ukko harrastaa tuota auton rassailua :/
Mä oon sille sanonu, ettei sen ois mitään järkeä jäädä isyyslomalle vauvan synnyttyä, kun se varmaan tarkoittaa hänen kohdallaan RASSUUlomaa ;) Vaan sanopa tuo et hän kyllä yrittää keskittyä meihin ja auttamaan minua, toivottavasti ei vain jää yritykseksi tai muuten herran lomailu jää lyhyeen :D Toivottavasti sunkaan ei tartteis yksin yrittää pärjätä vaan auttais sunki mies sua :hug:

Minä kans tokasin miehelle tänään että eipä tarvi jäädä isyyslomalle jos meinaa vaan autoa laittaa. Lupas ainaki että auton laitto loppuu nyt vähäksi aikaa ja meinaa olla sitte isyysloman mulle kaverina =) .
Oon toki ollut kiitollinen että miehen harrastuksena on autot, voishan se olla niinki huonosti että kulkis kylillä aina ryyppäämäsä.
Tänään oli kyllä harvinaista että mies tuli jo 7 kotia, johtuu varmaan siitä että oon ollut täälä aika pahalla tuulella.
Tekee tuo mies yleensä joka päivä 12h työpäivää että silläki on paljon pois kotoa, mutta sen minä hyväksynkin, koska pitäähän sen jonkun tehä sitä rahaaki ku ite oon kotona lasten kans. Mutta noin pitkän päivän päälle ei tarvi enään jäädä autoa laittaan :kieh:
 
Onnea M86 pikkuprinsessasta! :heart:

Tervetuloa joukkoon amaria79! :flower:

Ehdoton hankinta on mun mielestä rintapumppu ! :attn: Mulla nousi maito toissapäivänä rintoihin ja niistä tuli ihan kivet ja s**tanan kipeet. Nyt oon pumppaillu niitä vähän väliä. Jos poika nukkuu 4 tuntia, niin pakko pumpata ainakin kerran siinä välillä. Mulla pumppu on kaverilta lainassa. Katoin, että tuota Emma-pumppua myydään Prismassa hintaan 17,90 ?.

Ai niin.. Se piti sanoa, että ponnistin pojan pihalle Yön Ihmisen poika-biisin loppumetreillä. =)
 
Mandy81:


Ai niin.. Se piti sanoa, että ponnistin pojan pihalle Yön Ihmisen poika-biisin loppumetreillä
Voi että <3 <3 Meillä mies aina karaokessa laulaa sitä ja tarkotuksena ois että laulais myös ristiäisissä mut saapi nähdä. Ihana biisi!

Mä suunnittelen, että polttasin jonkun cd:n mukaan, niin ois ainakin sellasia tuttuja biisejä minkä mukana synnyttää. Voi kyllä olla etten saa aikaseks. Mies on taas sitä mieltä, että siellä pitäs kuunnella Ralliradiota :D Kuulema sen tahtiin ois hyvä ponnistaa, heh.

Se raasu, kun ei nyt pääse ralleja kattomaan :D

Niin ja rintapumpusta. Mulla on Ainun käsikäyttönen pumppu ja koitan sillä pärjätä. Sain kaverilta sen enkä oo uutta viittinyt ostaa.

outiko 40+0
 
Tervetuloa joukkoon myös mammu09! :flower: Lisäsin sinut listaan, mutta valitettavasti etusivulla ei näy kaikki 30. pvn eikä 31 pvn tiedot... En tiiä onko tuossa jo niin paljon tekstiä, että se alkaa karsimaan loppupäästä..
 
HUh.. Kaikki luettu :)


Onnea vauvan saaneille ja sitä hakemassa oljioille! :) Ihania synnytystarinoita myös, kiitos kaunis niistä myös :heart: :)

Isäkuukaudesta Mä haluisin kysyä, että tietääkö joku miten nopeasti kela maksaa ne isäkuukauden rahat, kun sitähän voi hakea vasta sitten kun vauva on syntynyt?

Vaatteista oli myös puhetta. Meillä noita 56-62cm on jo aikamoiset kasat. Itse oon yrittänyt ostella niitä silleen järki päässä ja suurin osa noista ollaan saatu. Lähinnä pitkähihaisia bodeja ja puoli potkareita. Anoppi varsinkin on hössöttänyt jo useamman kuukauden ja tuntuu pahastuvan aina kun yritän sanoa et ei oikeesti tarvita enää mitään.. Haalareita on 3. Yks sellainen alhaalta pussimainen jonka ajattelin olevan just hyvä nyt syksyllä, sitten yks lahkeellinen vähän paksumpi alkutalveen(on reilun kokoinen 56) ja sit äitiyspakkauksen haalari joka toivottavasti sopii loppu talvesta

Mulla on keittiön ovessa lista mitä vielä puuttuu.. Tällä hetkellä päällimmäisenä on oikeestaan harja, kynsisakset ja kantoliina. Kantoliinan haluisin huggigsen tai sen kimperin, mut huggigset on kalliita ja kimperin nettisivuilta ei saa tilattua sitä väriä jonka haluisin joten sinne pitäis varmaan soittaa.. Myös imetysliivit puuttuu, mut en tiedä yhtään minkä kokoiset kun ei nää tissit oo tästä juurikaan kasvanut 9kk:n aikana niin mistä hitosta mä tiedän paljonko ne kasvaa muutamassa päivässä :)

Tänään kävin neuvolassa.. Mulla taitaa olla päinvastoin kun muilla, aivan ihana kesäsijainen.. Oon hänen kanssaan tullut paljon läheisemmäksi kun se on ollut mulla nyt 3 kuukautta ja oon käynyt siellä nyt paljon useammin kun sillä entisellä joka tulee takaisin syyskuussa. Lisäksi meillä on yhteisiä tuttuja ja satuttiin samoihin pirskeisiinkin juhannuksena, ensin se tuntu vähän oudolta mut hänellä on homma niin hyvin hanskassa että on saanut mun täyden luottamuksen.. Annoin palautetta mun viimeisestä lääkäristäkin ja sanoi etten kuulema ole ainut joka on valittanut.. Ja muuten kaikki oli ok, mutta mun verenpaineet oli taas kerran pilvissä ja mittarin sain kotiseurantaa varten.

Mutta nyt lopetan tän romaanin joka taas vähän venähti :)

Sadepäivän ilo ja Minttu 37+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja outiko:
Miltä muuten tuntuu, oliko tosta omasta musiikista apua? Mietin just, että pitäskö itekin kasata joku cd sinne mukaan.

Niin ja millaset kokemukset jäi sairaalasta/kätilöistä? Oliko siellä kauheet ruuhkat, niinku on varoteltu?
Avautumisvaiheessa oli mukava hyräillä tuttujen biisien tahtiin. En osaa sanoa oliko musiikista apua ainakaan enää ponnistusvaiheessa. Kuulin vain oman karjumiseni. :LOL:

Mulle jäi tosi positiivinen kuva sairaalareissusta ja varsinkin kätilöstä. Oltiin hänen viimeinen synnytyksensä ennen kesälomaa. Tais olla jo kesäloma-fiiliksissa, mutta tsemppas ihanasti ja kuunteli ja neuvoi aidosti. =) Päällepäin näytti siltä, että synnärillä oli rauhallista. Kätilö sanoikin, että yleensä se tarkoittaa sitä, että saleissa tapahtuu. Mutta ei se ruuhka tosiaan meille päin näkynyt.

Nyt pumppaamaan.

Mandy ja Aksu 6 vrk
 
unikuu108
hmm..

pakko nyt sanoa tuosta vaatekoosta että ne vauvat kasvaa tosi nopeeta..
mm meidän normikäyrillä kasvava poika oli syntyessään 50cm/3400+g.
kuukauden ikäsenä pituus 56,5(eli suhteutettuna tähän vuoteen niin syyskuussa)
3kk ikäsenä 66cm(marraskuu)
4kk ikäisenä 67,2cm (joulukuu)
5kk ikäisenä 69,3cm(tammikuu)
6kk ikäisenä 72,5cm(helmikuu)

että mä en ainakaan uskaltaisi miettiäkään talvivaatteiden ostamista..
 
Mandy Ok, kiitos tiedosta =)

Sadepäivän ilo:

Kantoliinan haluisin huggigsen tai sen kimperin, mut huggigset on kalliita ja kimperin nettisivuilta ei saa tilattua sitä väriä jonka haluisin joten sinne pitäis varmaan soittaa.
Tuo Kmperin liike on täällä Jyväskylässä ja kävin sieltä ton trikooliinan varaamassa, kun ei hyllystä löytynyt mieleistä väriä. Sanoivat, että ne tekee sellasen kun tahtoo, mutta voi joutua parisen viikkoa odottamaan. Eikä siitä aiheudu lisäkuluja.
Eli suosittelen joko pistämään sinne sähköpostilla tilauksen tai soittamaan niin tekevät sellasen liinan kun tahdot =)
Hypistelin niitä liinoja siellä ja vaikutti tosi hyvältä!
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja Sadepäivän ilo:
Meinaatko unikuu ettei toi äp:n talvihaalari menis esim tammikuusta eteenpäin? Se on kokoa 68 ja näyttää ainakin mun silmään aika reilulta.. ??
en mä siitä osaa sanoa.mä mietin sitä 56 koon haalaria.. kuulostaa ainakin pieneltä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:
Alkuperäinen kirjoittaja Sadepäivän ilo:
Meinaatko unikuu ettei toi äp:n talvihaalari menis esim tammikuusta eteenpäin? Se on kokoa 68 ja näyttää ainakin mun silmään aika reilulta.. ??
en mä siitä osaa sanoa.mä mietin sitä 56 koon haalaria.. kuulostaa ainakin pieneltä..
No me ollaan saatu toi meidän haalari(jos siis sitä tarkotit). Oli mun lokakuun alussa syntyneellä siskon tytöllä koko talven käytössä, mut hän painoikin syntyessään vaan 1900g.. Mun mielestä toi on reilun kokoinen ja en tiedä miten hyvin noihin koko merkintöihin voi ees luottaa kun tuntuvat vaihtelevan aika paljonkin.. Ajattelin et jos se menis loppusyksystä/alkutalvesta mut hirveen vaikeehan sitä on tietää..
 

Yhteistyössä