** Elokuiset elohiiret tammikuun tuiskeessa **

Raitis, eihän se lapsen alullesaamistapa tai raskauden tai synntyksen kulku hyvää äitiä/vanhempaa määritä :) Kovia olette käyneet läpi, nostan hattua että käyt saman toisen kerran vielä läpi. Tuollaisia juttuja kun lukee niin tulee kyllä tosi kiitolliseksi siitä, että elää nykyaikana ja teollistuneessa maassa, jossa äideistä ja vauvoista pidetään hyvää huolta :heart:
 
Heips taas..
Raitis: Katoin kanssa sen trailerin ja haluaisin tosi kovasti nähdä koko pätkän. Piti kaivaa se vauva-lehti esiin missä olitte sillon kesällä. Upeaa, että haluatte jakaa noin henkilökohtaisen asian kaikkien kanssa. Tiedän, että monet eivät halua. Silti annatte monia koskettavalle aiheelle kasvot ja toivoa. Autatte varmasti monia kun olette jakaneet oman tarinanne.
Itse olen ollut pitkään kiinnostunut aiheesta ja se on tosi koskettava, vaikka henkilökohtaisesti ei olekaan kokemusta lapsettomuudesta. Meidän päättötyö oli opiskeluaikana se miten miehet kokee lapsettomuuden. Siitä on kanssa puhuttu tosi vähän. Ei ollut mitenkään helppoa löytää miehiä kertomaan asiasta meidän työhön. Saatiin kuitenkin ihan hyvää palautetta, että tuli tarpeeseen.

Ja oli sulla kyllä pelottava neuvolareissu! Onneksi päättyi hyvin. Tosi hyvin sun tyttö sit jaksoi leikkiä jos noin kauan kesti. Kauhulla kyllä odotan ku oma tempperamenttinen jässikkä tulee siihen ikään. Se osaa nyt jo olla aikamoinen temppuilia ja ikää vasta se 1v4kk, mut jos s ottaa etukäteen ja on sit tosi helppo 2-vuotiaana. Näinhän sen täytyy olla :D

eveliina ja monet muutkin jutteli paineen tunteesta alamahassa. Oon kuullut, että se johtuis siitä kun kohtu työntyy ylös lantioluista. Se kasvaminen kuulemma tuntuu paineena.

Vimmu Sinä ainakin kivasti kommentoit aina muiden kirjoituksia :) Itsekin tykkään siitä kun ihmiset kommentoivat toisiaan, Se tuntuu kai jotenkin välittävältä ja jotenkin henkilökohtaisemmalta.

Hemari Juu ei ihan nappiin menny esikoisen loppuraskaus...hienosti selvisin töissä ilman saikkua ihan äippäloman alkuun asti. Sit alkio kaikki turvotus/verenpaine/veriarvo ongelmat ja lopulta alettii sit käynnistää toksemian takia 38+4 ei tapahtunu yhtään mitää ja ne olis pistäny mut jo kotiin, mut en suostunu lähtemään. Kalvotkin ne sai puhki 39+1 eikä sekään auttanu. Vihdoin 39+2 pääsin saliin siihen oksitosiinitippaan ja synnytys käynnisty. Kamalat kemialliset supistukset mut vihdoin illalla sain pikkuisen syliin. Ponnistusvaihe kesti onneks vaan 10min ja oli parasta koko viidenpäivän synnytysprojekstissa :) ihan hyvä kokemus jäi. Nyt toivon, että ei tarvitsisi käynnistää. No poika meni sit keltaseks ja joutu valoon. Yhteensä olin sairaalassa 11päivää ja hypin jo ihan seinille. Kauhee ruuhka siellä silloin ja missään ei saanu olla hetkeäkään rauhassa. Piti mennä väli vessaan istumaan iha muuten vain, että sai hetken hengähtää. Toivottavasti ei enää niin pitkää reissua tulisi. Palkinto oli kuitenkin hyvä :) Vaikka koliikki vaivasikin ensimmäiset kuukaudet. Onpahan sekin koettu ni tietää mihin on ryhtynyt jo toisen kerran. Pientähän se on sen rinnalla, että muuten on terve poika ollut.

Vähän jännitystä ilmassa...aika menny niin nopeasti, että minullakin olis np-ultra jo keskiviikkona..
 
Moikka vaan kaikille ja mukavaa alkanutta viikkoa! :)
Vielä niistä"alun oireiden" loppumisesta. Ei oo turvottanu yhtään sitten viime kirjoituksen, todellakin ihmeellisen kepeä olo, painokin oli laskenu, varmaan turvotus sitä lisäsi, tissit tosin on kovin kipeät :( Maha taitaa työntyä eteenpäin, ku joku siellä pitää pömpön kuitenkin vaikkei hk:ta enää niin näy ja ei turvota. Mutta kysymys voiko se olla vauvan liikettä, kun iltaisin mulla kutittaa alavatsaa siis tuosta navan alapuolelta, tuntuu et kutittaa mutta sisäpuolelta? (huono kuvaus taas mutta parhaani teen :) ) se saattaa liikkua se kohta, mut sehän voi olla myös sitä että kohtu tekee tilaa itelleen. Mut tää tuntuu vaan iltaisin, nyt rv 11+2
Ja sit vielä ku mä oon miettiny ja musta tuntu sillon marraskuussa että ovulaatio oli normaalia aiemmin, ja jos oli niin sit olis viikot isommat, ja mites käy sen niskaturvotus ultran kanssa kun se on vasta 1.2 :O

Unisin terveisin
nti + tillikka :)
 
DarkRed: Mun kaverilla käynnistettiin viime kesänä jollain ballo systeemillä, laitettiin joku "pallo" tonne kohdunsuulle, cytotecin tilalta. Harmi kun en muista ton pallon oikeaa nimeä, mutta kysy ihmeessä neuvolasta jos et halua enään cytoteciä ! :)

Leo, Raitapaitanen: Täällä myös yksi pohjanmaalla asuva! :)

Nti.: Noihin liikkeisiin en osaa vastata, mutta katoin että oot vaan kaks päivää mua edellä, ja mulla on myös np-ultra 2.2.. Ajattelitko että sun ovulaatio olis ollut montakin päivää ennemmin? Mietin vaan, kun itse ainakin tiedän että tämä on saanut alkunsa kaksi päivää ennen "oletettua ovista", enkä ole huolissani tosta ulta-ajasta.. :)

Mulla oli eilen todella kipeä maha, niin etten päässyt yli 4h sohvalta edes ylös, vieläkin jatkuu maha kipu mutta ei onneks enään niin pahana.. Mietityttää vain "aiheuttaakohan se jotain sikiöllekkin" ?! Vaikka eihän oksennustautikaan vaikuta välttämättä sikiöön.. Joka tapauksessa mä oon kärsinyt kyllä jo monta monta vuotta mahakivuista ja olis kyllä lääkkeetkin mahakipuun mutta eihän niitä raskaana saa ottaa ! :headwall:

Onko täällä muita joidenka mielestä viikot menee nopeaa ? Musta tuntuu kyllä että viikot menee nopeaa tahtia ! Justhan me vasta plussattiin ! ;)

Majj & 11+0 :heart:
 
Moi vaan! Hauskaa että täällä puhutaan jo synnytyksistä ja äitiydestä. Ensikertalaiselle ne on jännittävää luettavaa. :) Hui! Synnytyksien ja raskauksien onnistumisella tuskin on mitään tekemistä onnistuneen vanhemmuuden kanssa. Biologinen sidekään ei tee kenestäkään hyvää äitiä/isää. Meillähän oli adoptioneuvontaan haku edessä (kunhan oltais muutettu), mutta nyt luonto päätti toisin, tällä kertaa.
Meillä oli muutto lauantaina ja olin ihan poikki sen päivän ja sunnuntainkin. Onneksi mulla on henkilökohtainen neuvolantäti (äiti) joka otti dopplerin mukaan tullessaan muuttoavuksi. Samalla kuunneltiin sydänäänet. <3 Oih, sitä ihanaa jumputusta. Sain paljon mielenrauhaa sen jumputuksen kuultuani. Huomenna on se niskapoimu-ultra, seulontaan ei osallistuta, jos vaan lapsella on päällepäin kaikki ok.
Nyt tästä saattaa jopa alkaa nauttimaan! :)

Mandalay ja nokka rv 11+5
 
Hei vain taas :)
majj Mulla oli ovis olo jotain viikko ennen oletettua...mut onneks se ei kerkee mennä"yliajalle" (kait?!) että voivat vielä mittailla sitä turvotusta.
Musta tuntu kans aluks et aika menee tosi nopsaan, mut sit jäin oottamaan sitä np-ultraa niin tuntuu aika matelevan, koko ajan pyörittelen päässä et onko siellä kaikki hyvin? entäs jos se on minun lapsi jolla on joku hätänä tai jokin vialla? On sattunu jossain vaiheessa jotain, tms... Odotan sitä ultraa kyllä tosi paljon, että voin hieman huokaista helpotuksesta.
ja ihania massu kuvia oli :)
<3 <3
Ja mulle voi merkata tyttöolon jotenki on niin varma siitä :D Mut sama se kunhan tillikka on terve ja voi hyvin :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Monella iloisia ultrakuulumisia, onnittelut niistä! Omaa vuoroa odotellessa :) Ihania masukuvia myös!

Raitiksella aika hurja neuvolakäynti, onneksi päättyi hyvin. Meillä kotona on 3- vuotias, ja pitkän hyvin menneen kauden jälkeen on taas vähän uhma pahentunut. Mutta kyllä se vuosi sitten oli aivan hirveä :D

Minttu81, mäkin haaveilisin niistä valkoisista vaunuista :) Viimeksi meillä oli mustat Briot, jotka on jo annettu pois. Vaikka hyvin nekin ajoi asiansa. Mutta valkoiset vaunut olis nyt niin kivat.

Vimmu, oli pakko lainata toi sun kommentointitekniikka. Ihan loistava!

Rintareppua meille ei tule, mutta viime kerran mukaisesti suosin kantoliinaa. Mulla on siitä niin hyviä käyttökokemuksia, ja esikoisen liinan saan veljen vaimolta takaisin.

Raskaudenaikaisista särkylääkkeistä sen verran, että viime raskauden päänsärkyjä yritettiin hoitaa alkuun Panadolilla, joka oli ihan vitsi. Puolivälin jälkeen kävin sitten äitiyspolilla piikittämässä itseeni milloin mitäkin särkylääkettä, ja sain mm. Panacodeja syödä ihan luvan kanssa. Ne ei tosin auttaneet... Toivottavasti tässä selviäis ilman päänsärkyjä.

Turvoksissa olen vatsasta, se on kuin ilmapallo. Ihan järkyttävä, ei paljon raskautta piilotella. Paino ei kuitenkaan ole noussut?!

Doppleria ei ole, eikä tule. En jaksa mitään turhaa stressaamista, niin tuntuu että helpommalla pääsen kun käyn noissa neuvoloissa vaan tarkistamassa jos alkaa jossain vaiheessa epäilyttämään.

Sairaalassa olin viimeksi yhteensä 5 yötä, kaksi ehdin synnyttää vauvaa ennenkuin sen vihdoin sain sieltä ulos. Kolme yötä oltiin esikoisen kanssa, kun oli melkoisen keltainen.

Sokerirasitukseen joudun taas, vaikka paino normaali, ikä alle riskirajojen, suvussa ei sokeritautia, viime raskaudessa ei sokereiden kanssa ongelmia... Perusteluna se viime kerran raskausmyrkytys. En vaan ihan tajua tuota sokerijuttua silti, koska pääsen siihen kuulemma kaksi kertaa. Heti pahoinvoinnin loputtua ensimmäisen kerran. Eihän siitä mitään haittaa ole, mutta ei se litku kyllä helpolla alas mene.

Raskausmyrkytyshän tosiaan oli esikoisesta, ja muistuu aika elävästi mieleen se 1-2 kilon painnousu viikossa koko raskauden, ja ne turvotukset + päänsäryt oli ihan hirveät. Just edellisestä neuvolakortista katsoin, että olin vielä jälkitarkastuksessakin ihan turvoksissa. Mutta hyvin sain kaikki kilot ja turvotukset pois :)

Liikkeet tunsin viimeksi viikoilla 15 suurinpiirtein, ei voinut kyllä erehtyä. Nyt odottelen että samoihin aikoihin tuntuisi. Kyllä sen sitten taas huomaa :) Vatsassa kuplii ja myllertää nyt hirveästi, mutta veikkaan että se on puhtaasti ilmaa :)

Kristiina & toukka 9+4
 
Hei kaikille taas!!! Täällä on huoli suuri. Mietin koko ajan onkohan kaikki ok. kävin tosiaan varhaisultrassa sillon ennen joulua alavatsakipujen vuoksi. Ultran mukaan viikkoja huomattavasti vähemmän kun kuukautisista. Eli tällä hetkellä ultran mukaan 11+1 ja kuukautisten mukaan 13+4. Onko kellään ollut muulla koskaan näin isoa heittoa? oon huolesta ihan sekasi, en saa nukuttua ekä mitään.. Huomenna olis neuvolalääkäri, saa nähä kuuluuko sydänääniä, keskiviikkona np-ultra. Pelkään kovasti et raskaus on keskeytynyt tai vauvalla on jotain muuta hätää :( :( :( Kahdessa aiemmassa raskaudessa ultra on aina vastannut suurinpiirtein kuukautisten mukaisia viikkoja.

Meillä on muutenkin ollut tosi raskasta joten siksi en paljon ole täällä nyt ehtiä kirjotella, lukemassa olen kyllä käynyt. Tuo meidän 5kk:n ikäinen poju valvottaa kaikki yöt, hampaita tulee ja poju sairastellu nyt yhtä mittaa useamman viikon.

Mulle sais muuten merkata poikaolon. Ihan samanlainen olo ku viime raskaudessa. Kaikkea raikasta tekee mieli syödä, ja pahoinvointikaan ei ole ollut yhtä kovaa kun neitiä odottaessa.

Liikkeistä täällä myös puhuttu. Mä tunsin esikoisesta liikkeet vasta joskus rv 21+ ja kupuksesta rv 16+. Saa nähä milloin nyt tuntuu sitten :)

Onko täällä muita jotka ovat aiemmin kärsineet tai kärsivät nyt synnytyspelosta? mä kävin viime raskaudessa pelkopolilla synnytyspelon vuoksi ja nyt varmaan taas joudun käymään. Mulla on ollut tosi nopeat synnytykset (4h ja 2h) toivon et tää synnytys käynnistetään niinku edellinenkin.

Jahas ja nyt poju huutelee tuolla vaunuissa.. palaillaan. Ps. Monellako on ultra tällä viikolla?

Jonetta ja rusina 11+1 (ultran mukaan)
 
Huih tätä kirjotusten määrää :D Päivittäin käyn lukemassa ja silti tuntuu, että puolet unohtuu kun vastata aikoo :D

Vaunuista: Haaveilen saavani Emmaljungan valkoiset Mondial Duo Combit:) Esikoiselle ostin ABC:n vaunut ja ne oli aivan kauheat. Painoivat aivan sairaasti ja pehmeä kantokassi oli niin ahdas, ettei vauva meinannu toppapuku päällä siihen edes mahtua.

Ammateista ollut puhetta ja liityn itsekin lähihoitajien joukkoon :) Tosin opiskelut ovat vielä vähän vaiheessa.

Tsemppiä Miikulaiselle tämän päivän ultraan sekä Mandalaylle huomiseen, tulkaahan sitten kertomaan meille kuulumiset?:)

Majj: Kyllä sinun masu aivan vauvamasulta jo näyttää:D

Huikkis saako olla utelias ja kysellä, että miksi vauva ollut keskonen? Vai oletko jo kertonut? Saattanut kyllä mennä minulla ihan ohikin.

Miuski: :attn:Jos vapaaehtoisia ei ilmottaudu, niin voisin ensi kuussa päivitellä? Kumminkin täällä päivittäin käyn viestit lukemassa, tosin jos hiukan apua saan alkuun? :D

Niin ja mulle voisi muuten merkitä tyttöolon, vaikka itsellä ei varmaa oloa olekaan mutta mies ja kaikki ystävät ovat vakuuttuneita, että tyttö olis tuloillaan :heart: Esikoinen on poika ja pahoinvointia ei silloin ollut lainkaan ja nyt onkin sitten ollut senkin edestä :D :x

Nyt täytyy alkaa valmistautumaan neuvolaan lähtöön, josko vaikka ne sydänäänet saisi kuuluviin :)

eveliina ja tiitiäinen 10+0 poks:heart:
 
Äkkiä tulin huikkaan, juuri lähdössä np- ultraan. Luulin ettei se jännittäisi, mut oon joutunut koko aamun ravaamaan vessassa niinku ois isompiki mahatauti, joten kaiketi se jännittää. :LOL: En kyl tiiä kumpi jännittää enemmän se alakautta tehtävä tutkimus vai se onko vauvalla kaikki ok. Pitäkää mammat peukkuja, tulen kertoilemaan kuulumiset kun pääsen taas koneelle!!!!

Mukavaa päivää kaikille!!!!

Viola ja papunen 12+4
 
Viimeksi muokattu:
Ainiin, unohtui sitten Jonettalle vastata:ashamed: Mulla esikoisen odotusaikana np-ultrassa piti olla viikot 12+0, mutta muuttuikin 10+4. Syytä tähän ei oikein mistään löydetty ja kumminkin ihan terve poika syntyi viikolla 39+4. Oikein muuta neuvoa en voi antaa kuin odottaa huomista neuvolaa, eiköhän siellä asiat selkiydy. Kovasti tsemppiä ja :hug:, varmasti kurjaa olla epätietoinen asiasta.
 
raitis mei haluaisin neljä lasta mut taitaa jäädä tähän kolmeen,koska meidän kaupungissa ei ole yksityistä sairaala joka tekee lapsettomuushoitoja, eikä julkiselle enää päästä...

nti. täällä kans turvotukset vähentyny..ja muutenki etova olo tulee paljon harvemmin. Hienosti kuitenkin sydän sytkyttelee jne että en halua uskoa et olis huono merkki tms :)

majj miusta tuntuu toisaalta et aika menee nopeeta ko aattelee taaksepäin...mut sit taas ko ajattelee tätä hetkee ja et viel reilu viikko ultraan niin aika matelee :D

jonetta toivottavasti kaikki on hyvin...olishan ne varmaan kontrolloinu tiheemmin jos olsi ajatelleet että on huolta?
 
Ultra on meillä keskiviikkona. En tiedä oikeen että miten päin sitä sinne asti olis! Jännittää ja samalla odotan kamalasti!

Synnytykset on mulla olleet nopeita ja luomuja. Eka kesti 5 tuntia ja toinen 4 tuntia. Sairaalassa olin molemmista noin 1,5h. Vähän jännittää,koska ponnistusvaihe on mun mielestä se helvetillisin vaihe,mutta en halua kipulääkkeitä käyttää. Raskaudet on menneet hyvin, toisessa raskaudessa oli ennenaikaisia supistuksia,mutta muuten meni hyvin. Lapset ovat molemmat syntyneet viikon-kaksi etuajassa.

Kantoliina on meilläkin käytössä.

Hyvää vikonalkua kaikille :heart:

Mittumaaria ja Lahja 12+5
 
Np-ultrassa kaikki näytti olevan kunnossa, joten kaippa tässä uskaltaa jo vähän huoahtaa helpotuksesta :) Taidan siirtyä tuolta heinäkuun puolelta tänne takaisin kun muuttivat laskettua aikaa elokuulle elikkä PÄIVITYKSENÄ IKÄÄ 27v ja ensimmäinen tulossa ja LASKETTUAIKA 1.8. :)
 
Liikkeistä.. Kun esikoinen tulossa niin en tiedä miltä ne alussa tuntuu, mutta vasta tän verran viikkoja menossa niin ei varmaan vielä tunnukaan, voikun aika menis että tuntus :)

Eveliina ja muut paineen tunteesta alamahassa, niin monethan on puhunu tuosta että se ois raskausoire ja että se liittyy kohdun kasvuun.. mutta mulla ei oo kertaakaan ollu semmosta :ashamed: tai sit en oo vaan osannu huomioida sitä..

Ja muuten kohdun kasvusta.. Tuntuuko teillä alamahan kohdalla just häpyluun yläpuolella jotain kovaa? onkohan tää nyt se että kohtu ois kasvanu? vai onkohan toi kohta aina ollu noin piukea? :D oon vähän törttö näissä jutuissa.. mutta.. ensikertalainen, annatte kai anteeksi tyhmyyteni :D

Majj musta ainakin on menny aika nopeesti! :D tosi nopeesti, mutta nyt välillä se tuntuu matelevan kun oottaa jotain, esim. np ultraa ;)

masunkasvattaja Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :)

( . ) Oon nähny kolmena yönä unta että saan tytön. :) muistin unessa kaikki painot ja pituudet ja päänympärykset.. :D ja minkä näköinen typy se oli.. :D mutta katsellaan nyt vielä.. tällä hetkellä mulla on tyttöolo, voihan se vielä muuttua..

Vielä ois aikaa np ultraan, en jaksa oottaa. Ajattelisin että sen jälkeen uskallan jo rentoutua ja nauttia raskaana olosta, jos kaikki on hyvin. Kun nyt ei tunnu juuri missään miltään. Ei juurikaan oireita, muutakun vessassa ramppaaminen jatkuu... koko ajan hiipii pelko että ei siellä ole mitään kunnossa. Mutta en tiedä, tää on maailman inhottavin tunne kun olo on epävarma..

Kuhan nää viikot sais nyt kondikseen ja tietäs millä viikolla ois menossa :D

Hyppy ja kirppu 11+3 (10+5)
 
Ultra takana, ja ensinnäkin Kiitos kaikille tsempanneille ! :flower:

Kaikki oli hyvin, ja toukka vastasi täysin neuvolan viikkoja, eli mulla on ollut itselle todella lyhyt kierto o_O (mun normikierto n.35vrk) Eli rv 11+6, ja niskaturvotus oli normaali. Eka lukema oli millin ja toka 1,6mm ja kolmas 1,3mm. Aivan ihana kätilö oli ultraamassa, selitti meille kaiken mahdollisen (vaikka en ole ensisynnyttäjä), ja multa ultrattiin vatsan päältä.
PÄIVITTÄJÄLLE mulle voi muuttaa lasketun ajan 9.8
Käytiin sitten vielä verikokeissa, osallistuttiin siis seuloihin.
Kattelin kotona sitten esikoisen ultra kuvia, ja kävin tasan samaan aikaan np-ultrassa, rv11+6. Mulla siis vaihtuu viikotkin samaan aikaa ku esikoisesta, tiistaisin. Kyllä jäi niiin onnellinen ja huojentava olo, ihanaa! Nyt sitten voin alkaa mun isälle ja muille sukulaisille kertomaan, samoin isännän porukoille.
Siinä vielä ultrakuvaa :)

Jonetta mä kävin esikoisesta ekassa ultrassa ja sillon luultiin et olin rv 12 paikkeilla menkoista, ja olinkin 8+6. Joten uus aika saatiin siitä sitten vielä np-ultraan. Että kyllä sitä voi mennä nuinkin paljon takapakkia, en vielä huolestuis! :)

Np-ultran niskanturvotuksen mittaamisesta mulla luki neuvolasta saaduissa papereissa että niskaturvotus voidaan mitata vielä rv 13+6 asti.

Tsempit ultraan menijöille ja onnitteluja hyviä ultrakuulumisia saaneille :flower:

Veren vasta-aineet osaisko kukaan selventää mulle, että kun mun esikoisella tosiaan oli syntymän jälkeen bilirubiini arvot koholla, ja niin neuvolasta sanoivat nyt sitten, että verestä katotaan nyt vasta-aineet tai jotain, että voitais estää tulevissa raskauksissa keltaisuus? Eli tarkottasko se mahdollisesti sitä, että mulla ja esikoisella on ollut eri veriryhmät? Multa meni viime neuvolassa niin ohi toi juttu, että en kerenny kunnolla ymmärtämään :ashamed:

Mutta nyt on pakko mennä kans päikyille, kun esikoinenkin sammu vihdoin :wave:

Miikulainen, Tirppa 8kk ja Tirlittantoukka rv 11+6 :heart:
 
Minttu:mulla on kans tuo np-ultra vasta rv 13+2. 13+6 on se raja mitä ennen pitää käydä.

Vimmu:Mulle määrättiin edellisessä raskaudessa panacodeja selkäkipuun, annostus oli 1 tabl. max 2kertaa päivässä. No kerran otin yötä vasten ja oli kyllä niin hirvee yö, kun pisti pään ihan sekasi. En sitten uskaltanut ottaa enenpää.
Toivotaan, että sulla migreeni helpottaisi, ei tosiaan taida panadolit siihen auttaa.:( Mä tajusin just, ettei mulla oo ekan raskauden jälkeen tainnu olla yhtään migreenikohtausta..(ei ois varmaan pitäny sanoo tuota...)

Hyppy: Kannattaa niitä vaunuja valittaessa miettiä se, mihin niitä tarvitsee. asuuko maalla/kaupungissa, miten paljon vaunuilla liikutaan, tarviiko sopia hissiin. ja täytyy muistaa siinä vaunuviidakossa oikeesti pitää pää kylmänä, vaikka ois kuin ihanan näköset vaunut, ne ei välttämättä oo omaan käyttöön parhaat. nimim. 6 erilaiset vaunut/rattaat omistanut..:ashamed:
vaunuista vielä.. mä oon löytänyt huutiksesta parit kohtuuhintaset ja hyvänoloset tuplat, jospa niistä jotkut sais huudettua itselle. Aikasta on joo ostaa, mutta ajattelen niin et jos nyt löydän halvat ja hyvät valmiiks ei tarvii sitten viime tingassa hätäillä. Ja vielä se et kerkeen testata vaunut käytännössä ennen vauvan syntymää ja vaihtaa ne tarvittaessa. :D

Raitis:
Olipa sulla tapahtumarikas neuvolakäynti, onneks kaikki kuitenkin hyvin. Ja tuohon uhma-asiaan sen verran, että joka ikinen jolla on lapsia on kokenut/tulee kokemaan julkisen paikan raivari. Ja ihan kokemuksesta et ne muuttuu vuosi vuodelta pahemmiksi, ainakin täällä. ;)
Me ostettiin viimeksi tuo travel system, ihan vaan siitä syystä että rattailla tuli pakettina hintaa 20€.:D Hyvin vähäinen oli käyttö sillä, eli ilmankin ois pärjätty. Mutta yksi ehdoton juttu on, mikä nytkin ostetaan ehdottomasti, on se isofix-jalusta. oli niin luksusta kun ei tarvinnu rassata niitä vöitä ees taas, vaan kaukalon sai napsasta jalustaan.
Pitäs pikkuhiljaa alkaa osteleen eri osia, kun ei tuo raha puussa kasva niin ei tarvii kerralla kaikkee ostaa. Jos sen np-ultran kattos ja alkas sitten haalimaan tavaraa, kun kaiken möin marraskuussa pois..

Vielä nopsaan tuohon nappisuoritukseen, mulla esikoisen aikaan raskaus meni nappiin, ajoin vielä viimesilläni hevosia ja kävin koulua (opiskelin sillon hevostenhoitajaksi)loppuun asti. synnytyskin meni "siinä sivussa" nukuin avautumisvaiheen, ponnistin pari kertaa ja kysyin kätilöltä et tässäkö tää nyt oli? Toisessa raskaudessa mulla oli raskauden aikainen hydronefroosi ja puolesta välistä synnytykseen kävely, kumartalu ja makaaminen oli yhtä tuskaa. Molemmista oltu 4päivää sairaalassa, kun ovat kellastuneet. valohoitoon eivät oo kumpikaan joutuneet.
täytyy illalla lukea loppuun ja kommentoida, nyt pittää lähtee käyttämään kuopusta (taas vaihteeks)lääkärissä..

Tuulis ja uudelleen nimetty rusina 10+4 (9+5)
 
Miikulainen meilläkin poika meni keltaiseksi ja nyt neuvolassa mulle sanottiin että viikolla 36 otetaan verikoe sen takia mutta en mäkään sen enempää älynnyt kysyä. Meillä oli sairaalassa sellaisessa kansiossa oikein kerrottu mistä se keltaisuus johtuu mut en mä enää muista. Mä olin varmaan niin pihalla etten muista mitä olin lukenut muuta kuin että se on tosi yleistä.
Ja onnea hienoista ultrakuulumisista!:heart:

Päksäkkä 13+3:heart:
 
Keltaisuudesta.. Monesti se keltasuus johtuu siitä kun vauvan maksa ei toimi kunnolla, eli ei oo kehittyny vielä niin hyvin. Mut se on tosi yleistä. Verikoe = bilirubiini kertoo sit onko sitä keltaisuutta vauvassa, eli tuo bilirubiini arvo on koholla jos on.

Ja muistaakseni keltaisuus voi joihtua jotenki et äitillä ja lapsella on erilaiset veriryhmät ja siks heti syntymän jälkeen vauva on keltanen..

Se ei oo vaarallista, mutta jos sitä ei hoideta niin sitten sitten tietysti se on vaarallinen..
 
keltaisuutta mullakin on ollu molemmilla lapsilla,ovat siis syntyneet rv 37. Esikoisella ei menny yli valohoitorajan,kupus oli sen vuorokauden valohoitopatjalla...onneks sellaisia on nykyään ettei tavinnu menna kaappiin takas ja sai olla sylissä jne :)

( . ) Mie olen parina päivänä huomannu et mulla on tosi tihee leposyke...satasen korvilla kieppuu ja sählyssä hyppäs hyvinki nopeeta 170:een eilen...kilpirauhasen vajatoiminta mulla on ja annosta on nostettu, en tiedä sit onko menny liikkiksen puolella ja johtuis siitä...tällä viikolla on onneks ne kokeet ja ylihuomenna meinaan neuvolassa asiasta sanoa kyl..Diabeteshoitajalta jo kysyin,mut ei osannu kun arvailla ilman noita kokeita. Oon huomannu myös että vauvan syke on aina 170 ja vähä yliki vaikka joka paikassa lukee että 140-160 näillä viikoilla..miten teillä muilla?
 
Heips!

Hammaslääkäristä selvitty, huh!! Rankkaa oli mutta sainpahan uuden hampaan :)

Paineentunnetta mulla ei ole juurikaan nyt ollut, nelosesta oli kyllä.
Kohtu on kyllä kasvanut, se tuntuu kovana mällykkänä varsinkin kun virtsarakko on täynnä.

Minun unissani vauva on poika ja jotenkin olen siitä itsekin niin varma, että poika on tulossa.. mutta toivoisin niin kuopukselle kaveria tytöstä. Etusivulla minulla on tyttötunne ja se saa ollakin niin kauan kunnes tämä pojaksi todetaan =)
Synnytykset ja raskaudet ovat menneet kaikki tosi hyvin, ei verenpaintta, ei raskausmyrkytyksiä, ei mitään. Siksi minusta tuntuukin, että olisin valmis tekemään vielä kuudennenkin. Lapsilukua sinänsä ei olla määritelty, eli lapsettomuushoitoihin vaan, jos vauvakuume iskee ;) ja kun, kuitenkin raskaudet sujuvat hyvin, niin emme pois sulje kuudetta, seitsemättä lasta.
Kantoliinan ostin neloselle ja on aivan ihana.
Sokerirasituksessa olin kolmosen odotuksessa, kun toinen lapsi oli yli 4kg nelosesta ei tarvinnut siihen mennä ja ei luultavasti nyt viidennestäkään..

Keskiviikkona neukkulääkäri :eek:

Pieni Tähtönen ja Pikku Viitonen rv 11+6 :heart:
 

Yhteistyössä