Elokuiset Elohiiret 2011 **joulukuu**

ajoo ja Mukiin Menevä, olen todella pahoillani teidän puolesta. :hug:

mammy että ultrassa oli kaikki hyvin. Ihanaa henkilökuntaa, kun tulevat halaamaan. :heart:

Tuulis en yhtään ihmettele jos tuli paha mieli. Aika ilkeesti sanottu.

Mä sain tänään taas saikkua. Nilkassa taas jännetuppi tulehtunut, laitettiin kortisonipiikki. Kesäkuussa viimeex. Samalla lekuri katso mun flunssatilanteen, joka ollut kohta 2 viikkoa päällä. Nenän limakalvot täynnä haavaumia. Eikä ihme, kun on niin paljon joutunu niistämään. Joten loppuviikoksi sit tuli saikkua. Kun vaan tuo flunssa hellittäis. Viimeex kortisoni auttoi nilkkaan hyvin, ois toivoa päästä sitten tammikuussa taas jumppailemaankin.

Väsymystä on täälläkin liikenteessä, töitten jälkeen on ihan pakko nukkua tirstat. Ja tissit edelleen arat. Isäntä tuumas, että onhan nuo isommatkin. =)

Tänään tulee siskon porukka meille Uuden Vuoden viettoon. Siinähän sitä onkin seuraa, mukavaa. Oikein mukavaa Uutta Vuotta kaikille!!!
 
Tuuulis: :hug: Monilla vanhemmilla tuppaa tulemaan suusta sitä sun tätä, niinä hetkinä itse vaan mietin että toivottavasti itse en tule sanomaan samalla lailla omille lapsille. Aina jos soitan mein äidille, ja aloitan lauseeni "mitä teillä on illaksi suunnitelmissa" niin heti tulee kauheen hyökkäävästi "mitenkä niin", aina siis olettamassa että veisin hoitoon, vaikka ihan edes takas oltais heillä piipahdettu..

).( Ei mittään uutta ! Edelleen etoo, varsinkin aamusin ja päivisin. Tänään sain sentään karjalanpiirakkaa alas. Tuli hieman paha mieli myös tuossa hetki sitten, kun ilmoitin miehelle että tekis nyt jo mieli kertoa omille vanhemmille raskaudesta, niin mies sit oli tosi jyrkästi sitä mieltä että vielä ei pitäis kertoa.. En tiedä mitä hän "pelkää" varmaan ajattelee taas kaikkein pahinta..

Minkäs laisia uuden vuoden suunnitelmia teillä on ?

Me näillänäkyvin oltais menossa miehen veljen ja ja tyttöystävän + muutaman kaverin kanssa iltaa istumaan.. Juu ei varmaan yhtään epäile kun ei alkoholi maistu.. :whistle:
 
Moi kaikille! ilmottaudun joukkoon :wave:

LA: raskauslaskurin mukaan 24.8 (neuvola aika on 17.1 ni tiedöän tarkemmin)
Ikä:27v
Synnäri: OASKolmas lapsi tulossa
:heart:

Plussasin kunnon plussan 6+6 vkolla tän vkon ti.Oireita on ollut vaik muille jakaa :D
-jullintaa alamasulla ja paineen tunnetta(ennen plussaa oli jo..)

-KYLMÄ usein! :D
-sit taas kuumia aaltoja
-JANO
-vessassa ravaaminen
-maitoa menee paljon
-VÄSYYY!
-Itku herkkyys
-unettomuus(ei enää kovin paljon..) aivan alku metreillä väsytti mut sänkyyn ku paineli ni ei uni tullu reiluun tuntiin.


Maitsu83 + Iltatähti 7+1
 
Viimeksi muokattu:
Heipat taas uusille :wave:

Eilen oli sitten ensimmäinen neuvola. Ihan mukavan tuntuinen tätsy tuntuu olevan. Pari putkiloa verta otettiin, niistä saan sitten tulokset seuraavalla kerralla. Verenpaine ja hemoglobiini oli hyvät, samoin virtsanäyte, mitä hän nyt siitä ikinä sitten katsoikaan.. Sydänääniä ei kuunneltu, vaikka sellanen mahdollisuus siellä kuulemma on, ei kuunnella ennenkuin sitte viikolla 12. Nyt odotellaan aikaa ultaääneen. Seuraava neuvola on helmikuun alussa, silloin on sitte lääkärikin mukana. On muuten mieslääkäri, tähän asti olen onnistunut niitä välttämään :ashamed:.
Niin ja laskettu aika muuttui päivää aikaisemmaksi.

Paljonhan sieltä tuli lappusia matkaan, ja jopa dvd. Sain myös sen VAU:n odotus kirjan, aika mukava, kun siihen voi itse kirjotella omia tuntemuksiaan ja kun siinä on se oma osio isällekin. =). Seuraavalla kerralla saa kyllä tulla itse mukaan, niin paljon olisi ollut kysyttävää, mitä minä en tajunnut kysyä..

Omassa tilassa ei mainittavia muutoksia, eilen illalla tuli oksennus hampaita pestessä. Maha on ollut pari päivää kipeä, mutta olisko sitte jotain kohdun venymiskipua, niin se neuvolan täti epäili..ei kuulemma pidä huolestua, niin kauan kuin niiden kipujen kanssa pystyy elämään.

Äitiyspakkauksesta , aiotaan ottaa, kun ensimmäinen tulossa.

Vieläkään ei ole kerrottu (niitä paria minun hyvää ystävää lukuunottamatta), yritän sinnitellä sinne ensimmäiseen ultraan saakka..ensi viikolla tosin töissä kuulemma julkistetaan kesälomalistat, saattaapi sitten mennä uusiksi :whistle:.

Uutta Vuotta vietetään kotosalla, aion syödä kaikkea hyvää hyvällä omalla tunnolla :popcorn:.

Ainiin, synnytyssairaala on sitten KOKS .

Siiruska ja salamatkustaja 9+3
 
mammy- , ihana juttu! Toivotaan, että pikkuinen pysyy matkassa loppuun asti :)

Tuuulis, väsyneenä pienetkin asiat tuntuu suurilta, vaikka tosi törkeesti sanottu :hug:

Kukaan ei ole tainnut tohon kotidoppler asiaan vastata, jota kyselin edellisellä sivulla.
 
Niinhän se on, että väsyneenä kaikki tuntuu tuplasti pahemmalta. Kyllähän mä tiesin sanomattakin mitä mieltä se on tästä raskaudesta, mutta ois voinu asian ilmasta vähän nätimmin..

Kotidopper
ista. mä oon vähän kiikun kaakun, et ostanko vai en. Toisaalta ois ihana, jos sais kuunnella vauvan sydänääniä, mutta toisaalta jos niitä ei sitten aina saakkaan kuulumaan, niin meneekö aika sitten huolehtiessa et onko kaikki ok.
Täytyy kattoo ekat neuvolat ja sitten miettiä harkintaa uudelleen.

Uutta vuotta juhlitaan hyvinkin rauhallisesti. Mä todennäkösesti laittelen kaikkea valmiiks synttäreitä varten, sit saunotaan ja syyään.:p
En nyt tiiä tuleeko ne vanhemmat, toivottavasti sillä esikoinen odottaa et saa omat synttäriraketit ja me ei olla ostettu yhtään rakettia..

Tuulis jo vähän paremmalla tuulella.:)
 
kiitos kaikille :heart:

kotidoppleri meillä on...ostettiin kuopuksen aikaan, sit möin kaverille sen kun ajattelin ettei varmaan saada enää lapsia, ja nyt kun kävi näin onnellisesti niin saatiin se lainaksi takaisin :))

mieslääkäreistä mulla on positiivinen kokemus!!siis juurikin gynealueen asioissa,,medän lapsettomuuslääkäri on mies(siis yksi niistä) ja ehdottomasti mun lemppari!!niiiiin paljon hellempi käsistään,kun näislääkärit :)
 
Mukiin menevälle paljon voimia! :hug:

mammy hienoa että ulrassa oli kaikki hyvin! :heart:

Tuuulis inhottavasti äitisi ilmaisi mielipiteensä.:( Mulla on myös esikoisen kanssa pinna välillä kireellä ihan väsymyksen takia.

Miuski toivottavasti vuoto oli harmitonta! :hug:

Uusi vuosi ollaan mun vanhempien ja siskon ja hänen miehensä kanssa. Syödään mun vanhemmilla kun meillä on niin ahdasta ja sit tullaan tänne ja yhden raketinkin ostin.

Kotidoppleria ei hommata!

Huomenna voisi sitten ekan kerran poksuakin kun 10 viikkoa on täynnä. Enää 30 jäljellä ja tietty ne mitä menee yli. :D Voi kun koko raskaus menisi yhtä nopeesti un tää alku on mennyt. Ihan eri tavalla tullut laskettua päiviä kun esikoisesta. Ensi viikon perjantaina on jo np-ultrakin. Sitäkin saa jo pikkuhiljaa alkaa jännittämään.

Päksäkkä 9+6:heart:
 
Hienoa mammy, että ultrassa kaikki meni hyvin. Itsellä vielä edessä päin ja nyt jo jännittää kovasti, kun ei kauhian paljon tuntemuksia ole vielä ollut, toivon kuitenkin, että kaikki on niin kuin pitääkin. Meillä ei ihan hedelmöityshoitoihin saakka onneksi sitten kumminkaan tarvinnut mennä, mutta pitkä yritys on takana niin sen vuoksikin jotenkin erityisesti jännittää, että kaikki menee nyt hyvin.

Täälläkin on nyt tainnut väsymysaika alkaa. Eilisilta meni ihan täysin sohvalla löhöten ja väkisin pidin silmiä auki ja tänään tuntuu olevan sama juttu. Nälkä jatkuu edelleen myöskin. Tänään koko päivän himoitsin Subia ja töiden jälkeen oli ihan pakko käydä hakemassa, puolikas ei paljon tuntunu missään, normaalisti siinä on ihan riittämiin... Rinnatki on ollu tänään vähän arat. Joten eiköhän tässä ihan mukavasti raskaus etene :)

heinäneito & Milli 5+1
 
Mieslääkäreistä on pelkästään hyvin kokemuksia mm. eilen ja tänään, naisetkin oikein hyviä, mutta jotkut miehiä kovakouraisempia.

Juomisesta sen verran, että kukaan ei mun juomista seuraa eli ei tarvi keksiä tarinoita. Ei ole mitään menoja, ollaan vaan kotosalla. Ihmeen hyvin joulunkin selvisin - join kotikaljaa, alkoholitonta. Kukaan ei varmaan siinä hässäkässä katsellut sen kummemmin.

Täällä oireet vaan vähenee. En tiedä johtuisko siitä, että kilppariarvot huononee. Lääkitys tuli tänään, mikä helpotti kyllä. Luin, että pahoinvointi yms. johtuis siitä, että hetkellisesti tsh laskee alkuraskaudessa tai tarkemmin ekan kolmanneksen puolesta välistä loppuun, kun kilpparin toiminta kiihtyy. Ja mulla kun se vaan laiskistuu, niin ei kai tässä pahoinvointiakaan tule :(.

Noh, kunhan mun kroppa nyt jaksais pitää tästä vauvasta kiinni :heart:. Se on mulle jo NIIN rakas, ja tiedän, että miestäkin pelottaa sen puolesta.
 
Huonoja uutisia kohdanneille suuret voima:hug: ! Paljon jaksamista!

Kotidoppler en hommannut esikoisen odotuksessa, enkä nyttenkään.

Töissä kertomisesta mä jään helmikuussa hoitovapaalle, joten eipä tartte sitä niin murehtia. Varmaan uutiset sinne asti leviävät pikkulintujen kautta viimostaan kun tätä raskautta aletaan julkisesti kertomaan.

Äitiyspakkaus, otin esikoiselle rahana jolla ostettiin osin pinnasänky ja nyt otetaan myös rahana ja ostetaan pinnasänky myös tälle pikkukakkoselle. Vaatteita on yllinkyllin etenkin jos tyttö tulee, ja makuupusseja 3 eri vuosilta (mun vanha, siskon vanha, siskontytön vanha).

mieslääkärit mulla on kans positiivisia kokemuksia. Mua ei haittais vaikka ois synnytyksessä mieskätilö.

uusi vuosi saatetaan viettää esikoisen kummisedän luona.

Omaa napaa tiistaina oli neuvola, neuvolanlaskurin mukaan rv 8+0 oli silloin. Hemppa oli 123 ja verenpaineet ok alhaiset. Mulla on aina tosi alhaset arvot, keskimääräsesti 90-100/45-55 väliä.
Tänään tuli kirje kotiin, eka ultra ois 24.1 :heart: sitä sitten odotellaan ja jänskätään! Ja jos kaikki ok, niin rakenneultra ois sitten 21.3. Tulivat molemmat ajat tänä vuonna samassa kirjeessä, esikoisen aikana tulivat eriaikaan.
Väsymys hurjaa ja nälkä on ihan tuhoton! Loppuis tää väsymys pian, vähän säälittää esikoinen kun oon niin poikki koko aika, onneks on perustyytyväinen lapsi. Ja jos jtn syön, nii sitten mutustan vähän väliä, jos en syö vaikka tekis mieli niin sitten pystyn olee syömättä parikin tuntia kunhan muistan juoda. Iltasin etenkin uppoaa ruisleipää, puuroa, banaania aivan kamalasti. Omena ja banaani on ainuita hedelmiä joita tekee mieli.

Miuski sä et ilmeisesti kestä mitään maitotuotteita? Mulla on laktoosi-intorelanssi, ja käytän vähälaktoosista/laktoositonta ruokavaliota. Juon laktoositonta maitoa, syön vähälaktoosisia/laktoosittomia juustoja, jogurtteja, jäätelöä yms joten mun ei tartte käyttää kalkkivalmisteita.
Raskausvitamiinit Multitabsin raskausvitamiinit käytössä ja relatabsit.

Miikulainen, Tirppa 7,5kk ja Tirlittantoukka rv 7+1 (oman kierron mukaan) / rv8+2 (neuvolan mukaan) :heart:
 
Mä oon tuota kotidoppleria miettiny. Onkohan sillä vaikea saada kahden vauvan sykkeet kuulumaan? Erottaako ne vai miten se kaikuu?

Tuohon mieslääkäri hommaan... Mulle on ihan sama kuka mun alapäähän luuraa ja siihen mielipiteeseen yhdyn, että miehet on hellempiä. Mulla oli esikoisen aikaan aivan ihana lapsettomuuslääkäri, miespuolinen siis, ja ehdottomasti paras gyne millä olen koskaan käynyt. Oon varmaan 40-50 eri henkilölle alapääni näyttänyt! :D

Esikoisen aikaan osallistuttiin lapsettomuudesta kertovaan dokumenttielokuvaan ja silloin ekalla gynetutkimuskuvauskerralla kun oma mies ei päässyt mukaan, oli ainut kerta kun vähän jännitti. Lääkärinhuoneessa oli mieslääkäri, äänimies, kuvaajamies ja minä. Siinä sitten housut pois ja ultravehkeet sisään, kun kaikki kolme miestä seisoo ringissä ympärillä.. Vaan eipä niistä kukaan mun alapäähän kiinnittäny huomiota, enkä minäkään jännittänyt kuin ehkä 30sekunttia, sitten alkoi kiinnostaa vaan ultranäkymät ruudulla, että miten munasolut on kasvanu.
Töitänsä ne kaikki vaan teki. :)

Aikanaan mm. kesätöissä naistentautien leikkurissa näki niin monenlaista alapäätä, että kaikki on mun mielestä "normaaleja".
 
Pahoittelut suru-uutisten kohtaamille :hug:

Ja onnea hyviä ultrauutisia saaneille =)

Miuskille pidän peukkuja että se vuoto oli ihan vaaratonta.

Tuulis, oli kyllä tosi ilkeästi sanottu sun äidiltä. Omia vanhempiani seurattuani olen tullut siihen tulokseen, että ihmisten mielestä omille lapsille saa sanoa ihan mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Ilmeisesti vanhemmilla on ongelmia tajuta, että yli 20-kymppinen on aikuinen ihminen eikä enää se 4-vuotias jota sai komennella ja kommentoida rankaisematta. Elän toivossa, että musta tulee parempi äiti :ashamed: Meillä "ongelma" ratkesi noin reilut 10 vuotta sitten kun siinä 25-vuoden iässä sain itse tarpeekseni ja laitoin reiluksi puoleksi vuodeksi välit täysin poikki (olisin laittanut pitemmäksikin aikaa mutta mun täti sai syövän :'( ) Sen jälkeen ovat antaneet mun (pääasiassa) elää omaa elämääni niinkuin itse parhaaksi näen, joskin ollen myös varsinkin nyt lasten synnyttyä ihanana taustatukena.

Kotidoppleria meille ei ole ostettu aikaisemminkaan, eikä osteta nytkään.

Me ollaan vietetty uutta vuotta kotosalla ihan oman perheen parissa jo neljä vuotta, esikoisen syntymästä alkaen. Eli nyt tulee sitten se viides kerta. Teemme fonduen, parina ekana vuotena juustosta ja nyt sitten lihasta. Se on kivaa seurustelusapuskaa ja lapsistakin hauskaa ennen nukkumaanmenoa, ja sen kanssa voi hyvin istua suuremman osan iltaa. Siihen vielä vähän hyviä sooseja viereen (mies on shoppaillut mutta toivon ainakin hummusta, tapenadia ja tsatsikia :) ) niin a vot! Tää on kyllä mun elämäni eka uusi vuosi raskaana (niinkuin oli joulukin eka joulu tässä tilassa), eli saas nähdä miltä tuntuu "juhlia" ilman alkoholia. Ei sen puolen, esikon parina ekana vuotenakaan ei tannut paljon mitään mennä, niinä vuosina simahdimme jo paljon ennen puoltayötä. Saas nähdä miten tällä kertaa käy ;)

ON: Mä olen lomalla nämä välipäivät ja aina 10.1. asti. Tekee kyllä tosi hyvää, varsinkin kun lapsetkin on tosi ihania ja nukkuu klo 8 asti aamulla. Eli saa melkein nukkuma-aamun niinäkin aamuina kun on mun vuoro nousta ylös. Ja kun lomaa on vielä puolitoista viikkoa jäljellä niin en jaksa vielä ruveta stressaamaan miten aamunousut menee sitten tammikuussa kun täytyy lähteä tarhaan... ja huono olokin on ainakin vähän helpottanut, joskin olen vieläkin tosi saamaton. Mikä ei kyllä välttämättä liity raskauteen mitenkään mun tapauksessani, kotihommat ei ole koskaan olleet mun lempparihommia...
 
Moikka.. ilmoitaudun tänne mukaan mutta en ole vielä niin innossani tästä raskaudesta kun moni muu tässä ketjussa.

Toivotaan että tämä muuttuu iloksi mutta tämä on 3 raskaus ja se tuli vähän niinku vahinkona. Mutta en voi edes ajatella aborttia, vahingosta voi muuttua iloksi niinku mieheni sanoi.

Minä vaan en ole olleenkaan fiiliksessä tästä kun tuntuu siltä että se menee samaan rataan kun kaksi edellisemmät raskaudet... Huono olo tai oksennusta...

Nyt pakotan itseäni syömään ja aamusin menee 1l apelsiini tuoremehu ennenkuin voin edes leivän syödä. Päivällä yritän saada jotain alas mutta aika huonolla menestyksellä jos ei muuta niin mandariini ja sitten illalla on yhtä iso annos ruokaa kun kohta 2v tyttärellä. :( ja illalla yritän saada jotain alas mutta sekin tökkii.

Toivon ihan sydämmestä että tämä raskaus ei menisi niinkuin 2 edellisemmät ... no mulla on pahonvointia mutta sitten rv 24 -> niin supistuksia niin paljon että ne on sanonnut että saan valita sairaala sänky tai oma sänky mutta ei saa tehdä mitään.

Sillä asialla mulla on vaikeeta... mulla on aina sataa rautaa tulessa... mutta nyt en jaksa vieraiten kanssa... en jaksa urheilla ja onneksi on vielä loma töistä...

kävin tänään neuvolassa ekan kerran ja viikoja on 8+0 mutta varmistuksen saan kun käyn rakenneultarassa mutta täällä päin mun mielestä se maksaa tavallinen polikliniikka maksu...

mutta tämän hetkisen tiedon mukaan laskettu aika on 11.8...

Mutta voi kun olen iloinen siitä kun monet ovat saanu tulla raskaaksi ja odottaa lastaan. Luin että joku oli "saanut apua" tulla raskaaksi ja senkin on yksi syy miksi minä en voi ajatella aborttia... mulla on sisko joka käy läpi saman asian mutta eri maassa.

Kai saan joskus sen ihanan tunnen että "yes, olen raskaana"..

sitä odottelles

minä ja kolme
 
Tervetuloa uusille :flower:

Uuden Vuoden juhlinta vietetään rauhallisesti. Meidän piti lähteä tuttavapariskunnan luokse, jonne tulee muutama muukin perhe. Miehelle nousi todella korkea kuume pari päivää sitten, eikä meinaa laskea millään. Jos raaskitaan jättää mies yksin kotiin potemaan, niin käydään ehkä pojan kanssa piipahtamassa Uuden Vuoden pippaloissa.

Kotidoppleria en aio hankkia.

Mulla ei vieläkään ole lähes mitään oireita, vain rinnat hieman arastaa ja välillä heikottaa. Eilen käytiin pojan kanssa luistelemassa ja kivaa oli =) Välillä pitää ihan muistuttaa itseään, että on raskaana.

Mieslääkäreistä on minullakin vain hyviä kokemuksia, eipä kyllä ole valittamista naislääkäreistäkään.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Hillatar 5+2 (jos muistan oikein :whistle:)
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää huomenta ja HYVÄÄ UUTTAVUOTTA!!

( . ) TÄÄ ON NÄÄIN TURVONNUT!! :D eli ei uutta kuulu tänne, vuosi vaihtuu tänään ja ei tunnu sen erikoisemmalta, kun yleensä olen ollut pienessä sihneessä vuoden vaihteessa mutta nytpä en ;)
Oireiluta on outoja, tunnen välillä että mua etois mutta sit se katoaa koko ajan, oiskohan mielikuvituksen tuotetta.. No, onneks parin vkon päästä ois neuvolääkäri aika..

Kotidoppleria Oishan se ihana hankinta, vaan taitaa mennä rahat muualle...
TÄNÄÄN mä käyn ostamassa yhen bodyn! mun on ihan pakko napata se joulualeista <3

Onnea kaikille hyvistä ultra/neuvolakuukumisista!

:heart: Hyppy ja kirppu 7+1
 
Eipäs ole tullut aikoihin tänne kirjoteltua..

Kovasti turvottaa ja jatkuva pahaolo. Ensviikolla olisi sitten eka neuvola :)

Uutta vuotta vietän pojan kanssa vanhempieni luona, eli rauhallisesti ja hyvissä ajoin nukkumaan!

Synnytyssairaalana mulla on K-SKS (en oo näköjään muistanu ilmottaa..)

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! :)

miu-89 7+4
 
Maitsu kannattaa tarkastaa laskurilla tuo laskettuaika... Mulla on viikkoja 7+3 ja laskettuaika 15.8 yhden laskurin mukaan.. Eli ei sulla kaiken järjen mukaan voi olla 7+1 ja LA 24.8.

Miten nykyisin lasketaan laskettuaika? Vielä 4 vuotta sitten laskettiin: kuukautisten alkamispäivä + 9 kk ja 6 pvää. Onko edelleen sama kaava. 10 vuotta sitten lisättiin 9 kk ja 7 pvää menkojen alkamispäivään.

Me ollaan uusivuosi mun miehen serkun häissä.. Saattaa ne epäillä kun en juo mitään :whistle:

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
 
Hyvää uutta vuotta kaikille :)

minä ja kolme
, ymmärrän hyvin sinua, vaikka täällä lapsi hyvin toivottu onkin.. Mulla niin, että esikoisesta oksensin päivittäin reilusti yli puolenvälin ja jo viikolla 16 alko supistukset.. Supistuksia ei kukaan oikein ottanut tosissaan "harkkasuppareita vaan", mutta esikoinen syntyi sitten kuitenki 2kk etuajassa.. Silloin jäin kotiin (opiskelin, joten en ollut virallisesti saikulla) 4kk ennen laskutta aikaa ja käytänössä katsoen en paljon mitään kyennyt tekemään kun aina supisti.. Ja onneks jäin kotiin, tyyppi ois varmaan muuten syntynyt vielä aikaisemmin.. Ni on tää toinen lapsenhankinta aika paljon herättäny mussa myös negatiivisia tunteita.. Siis toki lapsen haluan mutta oon nyt jo paniikissa että miten meille käy jos pahoinvointi ja supistukset on samaa luokkaa kuin aikaisemmin (no oksentaa ainakin saan jo kunnolla..) kun kuitenkin oon hoitovapaalla.. Miten mun pienelle kullalle käy jos mamma joutuukin sairaalaan :'( No tiiä kyllä et eiköhän ne asiat jotenki järjesty jos jotain tulee, mut huoli nyt jo asiasta suunnaton..
 

Yhteistyössä