**** ELOKUISET 2010 TOUKOKUUSSA ! **** 1 vauva syntynyt !!!!

Mulla oli tänään viimeinen tentti ja se oli semmonen verkossa tehtävä ja tuloksen sai heti ja läpi meni! Hieno tunne, mä siis oikeesti valmistun sairaanhoitajaksi! :) Valmistujaisbileet järkätään kesäkuussa ja samaan syssyyn juhlitaan miehen kolmekymppisiä. Sukua ja kavereita paikalle ja boolia ja ruokaa tarjolle. Minä tosin jätän boolin väliin, mutta voihan sitä ilman alkoakin juhlia.

Muuten kyllä aamu lähti käyntiin surkeasti, kun huomenna 3 v. neitonen pisti hanttiin pukemisten ja kaiken mahdollisen kanssa. Ja luonnollisesti aikaa ei ollut ylimääräistä, kun sinne tenttiin piti ehtiä. Yleensä olen sitten kantanut suunnilleen alasti autoon ja johan on alkanut pukeminen maistumaan, mutta nyt se kantaminen ei oikein onnistunut, kun toinen potki ja sätki ja tuntu, että massu on tiellä. Loppujen lopuksi sitten itki äiti sekä tytär. Taisi vähän stressi laueta siinä tilanteessa :LOL: Noh, sitten soitin miehelle töihin (ihan kun se sieltä jotain vois tehdä) ja hän sitten jutteli neidin kanssa ja sitten tyttö puki ihan kiltisti. :headwall: Huono omatunto tuli tietenkin, kun tuli heti aamusta räyhättyä toiselle. Onneksi tommosia kohtauksia ei tule usein. :)

Pitäis siivota kämppä huomisia synttärijuhlia varten ja käydä kaupassa. Kakkua en itse jaksa väsätä, tilasin neidille Hello Kitty-kakun, kun semmosta halusi. Sunnuntaina onkin sitten äitien päivä ja rääpitään sitten synttäreiden jämiä. Maanantaina sokerirasitukseen sitten hyvin herkutellun viikonlopun jälkeen. :ashamed: Saa nähdä mikä tuomio tulee.

-mennis ja lyly 25 tasan-
 
Tässä olis mun vauvamassua. Massu on nyt alkanut pikkuhiljaa mukavasti kasvaa. Tosin tuntuu että monilla muilla on huimasti isompi vatsa. No, perästä tullaan :D Huomenna olis tasan rv 25 täynnä :)

*muoks* kuva on vähän huono sillä se on otettu videokameran kamera-toiminnolla. Kun en oo muistanu digikameraan ostaa pattereita :(

Sannuli ja tytti 24+6


 
vika ilta ois töitä edessä ja sit 4viikkoa kesälomaa B) :heart: sais vaan se aurinko alkaa vähä useemmin näyttäytyy ku ei oikein kesälomailmoilta näytä...

uusperhe tavallaan täälläkin, tai siis on mun lapset tyttö 8v ja poika 3v, tää tuleva on eka yhteinen.
exän kaa saatu kaikki tapaamiset ym.suht hyvin sovittuu -mitä nyt välillä aina miettii et miten hitossa oon voinu elää ton kaa 24/7 ku hermo menee jo pariin tekstariin :p saas nähdä onko vielä sit helppoo jos päästään muuttaa toiselle puolelle suomee ja pitäs alkaa neuvottelee exän kaa mitä se on mieltä jos 'vien siltä lapset'... :/ tosin enemmän ne varmaan sit ois isällään ku kuitenki nyt vaan n.joka 3.viikonloppu sen pari yötä -sit ne ois pidempiä pätkiä lomilla.
ja miehen ex sit sotkiki tätä pakkaa enemmän ku tarpeeks...kunnon draamaprinsessa, mut tyhmempi ku nokian saapas- mattoveitsellä ranteet auki jne. vielä tässä noiden vuoden eron jälkeenki, teki työmatkalla gallupia ollaanko me nyt muka niin paljon parempi pari ku he oli. ollaan siis kaikki samassa työpaikassa :D :headwall: sit kaiken huippu et esittää ylintä ystävää ja niinku mikään ei häiritsis ja sit kuitenki selän takana käyttäytyy ylilapsellisesti. pikkasen sille oli kova pala tää muksu, kukaan ei ees jaksanu kuunnella ku se jauho ja jauho töissä sitä mut meille ei kummallekaan oo sanonu sanallakaan. onneks kohta saa siitäkin ihmisestä vähän lomaa..

tulipa taas vuodatusta mut kummasti adrenaliini nousee ku ees ajattelee joitakin ihmisiä :LOL:

pikkumökö + elmo -viikoista mitään tietoo..
 
Runttis onpa kurjaa ettei tenttejä ole aiemmin! :hug: Mutta etköhän sä selviydy tenttimisestä sitten syksyllä ;)

Mennis onnittelut valmistumisen johdosta :flower: Mun suuri haave olis lukea kätilöksi(kas kas :whistle: )Mutta se on vielä jossain tulevaisuudessa,mutta suuri haave kyllä :heart:

Ihania masuja :heart: Lisää vaan kuvia....

Ja nyt jatkuu nettailu,töissä :ashamed: Mä oon jo pahasti koukussa tähän palstaan :ashamed:
 
Mennis Mistä tilasit hello kitty-kakun? Tytölläkin ois 3 v synttärit, vaikkakin vasta lokakuussa... Varmaan sen verran tekemistä riittää silloin, että mielessä kävi jospa tilais kakun leipomosta.. Ja hello kitty on myös täällä lemppari hahmo :)
 
Heips!

Hurjalla tahilla te kyllä kirjottelette täällä!
Sillä aikaa ku eilen söin synttärikakkua ni monta sivua tekstiä :D Eli mulle
saa vaihtaa pyöreen 20 VUOTTA tonne etusivulle :)

Ihania massuja teillä! :heart:

Epplu + pojunen 26+4 :heart:
 
Minäkin päätin töiden lomasta tulla tänne muutaman rivin rustaamaan. Onneksi on viikonloppu edessä, niin pääsee vähän huilimaan. Alkaa olla jo aika raskasta tämä töissä oleminen, vaikka työ onkin pääasiassa vaan koneen ääressä istumista.

Oon huomannut viime päivinä, että turvotusta on alkanut tulemaan varsinkin jalkoihin. Eilenkin illalla kun otin sukat pois jalasta, niin ihan kauhistuin millaiset painaumat oli niistä jäänyt nilkkoihin. Sormissa huomaan myös, että on sellaset paksummat kuin yleensä. Aiemmissa odotuksissa ei ole ollut mitään turvotuksia niin nyt tämä on ihan uutta. Toivottavasti ei nyt menisi tästä pahemmaksi.

Mulla on käynyt masussa ihan valtava melskaus siitä asti kun poju kääntyi pääalaspäin. Nyt tulee potkuja melkein koko ajan tuohon ihan ylös ja niin kovaa, että melkein tuntuu ilkeeltä. Hyvin tuntee kun pienet luisevat kantapäät viuhuu pitkin mahanahkaa.

Mennikselle onnea jo etukäteen valmistumisesta! :flower:

Ja mukavaa viikonloppua kaikille masuille!

Sintyli ja sälli 27+3
 
Heis, täällä mä vielä töissä huhkin :D

Mennikselle onnittelut valmistumisesta kans!
Se mun valmistuminen onneks ei ole mikään maata mullistava juttu, kun työt yms ei kuitenknaan sen myötä mihinkään muutu - ellen sit innostu vaihtamaan paikka ;)
Ja mä olen monta vuotta koulussa kirjoilla ollut, välillä on vuosia etten ole opiskellut lainkaan ja sitten taas jatkanu, joten puolivuotta vuosi tms lisää ei haittaa, kun se on ollut tuommonen "harrastus". Mutta tietty kun ite ajattelin että sais sen kokonaan pois jaloista, hiukan harmittaa, ettei nyt sit kaikki mennykään MUN suunnitelmien mukaan :LOL: Mutta katsellaan, jos syksyllä jaksan tenttiä niin tentin, jos en niin tentin sitten kun jaksan.

Ja epplulle synttärionnittelut =)

 
Voi dementia sentään. Kävin just antamassa päiväheinää tallissa pikkuvarsulille ja emälle niin kuuntelin et mikä lorotus täällä kuuluu. No, oli sit jättäny vesihanan valumaan kun ajattelin täyttää yhden astian valmiiksi niin on mukava viedä vettä kun on vähän jo valmiina. (Meil on ämpärijuotto, ja lasketaan 30l astioihin ja kannetaan niil karsinoihin. Ulos sentään saa letkulla suoraan.) Joo, oli sit 30l ämpäri täynnä ja lattiat kun aamutallista asti lorotellu :LOL: onneks sentäs tulee omasta kaivosta eikä kunnan verkosta.
 
Jooooh, jospa vihdoin kerkeis jotain tännekkin rustailemaan. Pitänyt jo ihan muistilapulle kirjottaa ylös mihin kaikkeen pitää muistaa jotain kommentoida :D vaikka tuskin siihenkään muistin kaikkee oleellista kirjottaa..

Ensinnäkin, uusille tervetuloa! ja epplulle synttärionnea hieman myöhässä! :flower:

Tulokkaan sukupuolesta, ei olla salailtu että tyttöä lupailtiin ultrassa vaan ollaan, tai siis mä oon lähinnä, kyllä kertonut että todennäköisesti olis pojalle pikkusisko tulossa :) mutta sit oon aina lisännyt, et eihän se aina paikkaansa pidä.

Me9jaBonus täältä kans suuri hatunnosto sulle :flower: oon kyl monesti miettinyt, että oot ihan superäiti! Mustakin kun tuntuu joskus niiiin vaikealta ton yhden uhmaikäisen murusen kanssa, niin sit kun miettii että tuohon vielä laittais 6-7 lasta lisää, niin olisin varmaan jo jossain pehmoisessa huoneessa lepäilemässä :ashamed: Vaikka mä olenki aina haaveillu suurperheestä, olis ihanaa kun olis paljon lapsia, mut pikkuhiljaa alkaa näyttään siltä, et kunhan nyt tän tokan sais kunnialla maailmaan, ja sit miettii sitä kolmatta, ehkä. Miehen puolesta sais nämä kaks riittää, vaikka kyllä sekin siihen kolmanteen varmaan myöntyy sit joskus.
Osaan vaan kuvitella, kuinka hälinää teillä varmasti on usein, ja sulla töitä riittää molemmille käsille sekä varmasti olis monet lisäkädetki tarpeen! Ja toki sitä saa olla väsynyt, oli niitä lapsia sitten tosiaan se 1 tai 10 :hug:

Liikunnasta ollut puhetta.. mulla ikävä kyllä jäänyt todella vähiin :/ mulla olis lady linelle jäsenkortti, mutta se on nyt ollut jo muutaman kuukauden vuokralla mun kaverilla.. Nyt sitten se taas tän kuun puolessa välissä vapautuis mulle, jos kaveri ei enää jatka vuokraamista. Joten varmaan sitten yritän näiden vaivojeni kera käydä salilla/jumpissa niin kauan kunnes vaan pystyn, ja sitten elokuussa tulee se vuosi täyteen jäsenyyttä joten varmaan irtisanon sen sitten. Pyöräiltyä tulee silloin tällöin, kävelylenkillä käydään kyllä kans, ja vesijumpassa satunnaisesti käyn. Mutta olis se kyllä hyvä liikkua paljon säännöllisemmin!

Kantoliinasta olitte kans jutellu.. Mulla oli esikoisella Pikkuruun trikooliina, se oli ihan hyvä :) mut sen sitten oon jo myynyt eteenpäin. Nyt sitten eilen kysäisin kaverilta, jolla 10kk tyttö, ja heillä Kimperin liina ollut käytössä, että malttaisko hän sit myydä sen mulle kun ei enää tartte niin lupas myydä, kivaa! :) Värinä ruskea liina, ja tasku vihreä-palloinen. Noi Kimperin liinat on kyllä niin herkullisen värisiä ja kuosisia.

Vauvan hikkailut oon pari kertaa tuntenut, tais olla viikko-kaks sitten kun ekat tuli. On se kyllä jännä tunne :)

Meillä on tolla 2v5kk pojalla menossa kuivaksiopettelu. Hienosti jo oppinut tunnistaan et koska tulee pissa ja kakka, ja useimmiten kerkee potalle.. joskus sit taas ei. Eilen esim. oli sellanenki päivä, et lähes KAIKKI pissat tuli lattialle. Ja niitä pissuja tuli usein ja paljon kerralla..
Miten te muut ootte opettaneet kuivaksi, joilla sen ikäsiä lapsia? Me ollaan tehty niin, et otettiin vaan kylmästi päivävaippa kokonaan pois käytöstä kertaheitolla, ja potta on nyt vielä tossa olkkarin lattialla et parhaiten kerkee ja muistaa sit siihen mennä. Ulos ja kauppaan sekä yöksi vielä laitetaan vaippa, mut siis kotosalla päivävaippaa ei ollenkaan. Vähitellen sit laitetaan potta takasin tonne vessaan et oppis sit aina sinne meneen tekemään tarpeensa.

Voi että mua eilen murehdututti, kun vauva oli niin hiljasen masussa, välillä vaan tuntui tosi laiskaa liikettä, ei olleskaan semmosta terävää potkutusta ja muljahtelua. Vaikka söin suklaata ja sit tökin masua niin ei millään saanu toista virkeeksi. Piti sit ihan doppleri ottaa pitkästä aikaa käyttöön, ja onneks siellä sit sydän jyskytti kovasti :heart: ja liikkeitäki kuului dopplerista, joita mä en sit kyllä oikein tuntenu edes, et kai se oli vaan jotenki oudossa asennossa siellä.. Illalla rupes sit enempi taas tuleen tuttuja teräviäkin liikkeitä ja tänään kans tuntunu paljon paremmin.

Mut nyt on tainnutki tulla jo niin pitkä tarina, et taidan lopetella ja yritän pysyä taas juttujen perässä paremmin sekä ehtiä kirjottelemaankin enempi.

mmiilia ja hubbis-typy 25+4 <3
 
MAIJAMEHI Meillä kans pian esikoisen kouluun tutustuminen,joten alottaa koulun kans ens syksynä.On kyllä itellä tosi haikea olo ja vähän hirvittääkin miten lapsi tulee pärjäämään monen sadan oppilaan koulussa.On kuitenkin aina ollut kotihoidossa.No reipas kun on niin ei luulis ongelmaa tulevan,itse sitä kuitenkin äitinä ja koulukiusattunakin miettii kaikenlaista.

Eilen sainkin neuvolaan lääkärille peruutusajan ja siellä katsottiin kohdunsuun tilanne,otettiin papa ja muita testejä(pissa,valkovuoto) ja katottiin ultralla vauvaa.Kaikki oli kohdunsuulla hyvin.Ei ollu supistukset tehneet siellä mitään.OIkeen napakka kohdunsuu ja niin kaukana et oli vaikeesti tutkittavissa.Lääkäri epäili et voisi olla hiivatulehdusta joten ens viikolla näkee sit et pitääkö alottaa emätinpuikko kuuri.Nuo tollasethan voi aiheuttaa niitä supisteluja.Hammaslääkärissää kävin vasta niin suussa ei ainakaan mitään tulehusta pitäs olla.
Mulla haluttas kans kovasti ostella vaavin vaatteita mut ei oo vielä pystyny ku niin paljo vieläki isommille kaikkea ostettavaa ja vähän itelle myös.Vasta sain kuitenkin äitiys farkkuhameen ja se on kyllä aivan ihana.Haluttas yks ihana hiaton paitakin ostaa mut en oo vielä pystyny/raskinu ku oli niin äly kallis.

Taidanpa pukea lapsille vaatteet ja lähdemme takapihalle leikkimään.On aivan ihan lämmin ja aurinkoinen kelikin nyt B)

Rakkaudesta äiti ja Aarre 23+3 :heart:
 
Sartsa83
Ompas ihania masuja :heart: .. te pienet laiheliinit söpöine masuinenne.. :hug: kauniita. *huokaus* ..jospa iteki rohkastuis ja laittais tähän kuvatuksen..



Siis 26+3 tänään.. :heart: Äiskän pieni eläväinen muruliini.. :heart:
 
Kiitoksia onnitteluista. =)

Copper Tilasin tuon kakun yhdeltä puolitutulta, joka on vihkiytynyt noihin kakkujen tekemisiin. Itse teen kyllä, mutta ei niistä Hello Kittyn-näkösiä tule. :D Yritin ihan leipomoista tilata, mutta äitienpäiväkiireiden takia eivät tehneet kuin tietynlaisia kakkuja eli ei mitään erikoistilauksia. Luulen, että lokakuussa onnistuu ihan mistä vaan semmoisen kakun tilaus.
 
Tervetuloa Suvi78 :flower:

Äiti Orkidea:Meille kans luvattu tyttöä ,kahden pojan jälkeen =)
Yhden Bamse bodyn olen uskaltautunut tähän mennessä ostamaan.
Olen ihan hulluna noihin Bamse vaatteisiin,kun ovat niin ihanan
värikkäitä,pojillakin niitä kertynyt melkoinen läjä.... =)

Ihania massuja teillä kaikilla

mimosa73 ja Typykkä 26+2
 
Kun mä aloin 3:n tytön jälkeen ootta ensimmäistä poikaani,niin uskalsin ostaa ultran jälkeen poikien vaatetta ja luotin tähän sukupuoliarvioon.Oikeastaan ennen tietoa pojasta,olin aivan varma että on nyt poika tulossa ja oltiin lasten kanssa turkissa pari viikkoa ja sieltä jo ostelin poikavauvan vaatteita =)

Mä oon kyllä kaikille sanonut että poikaa ultra luvannut,en oo salaillut ;) Ja kertonut myös että tuntuu jännältä saada poika,kun edelliseen on se 6vuotta sitten elokuussa :D
Tunnen itseni ihan ensikertalaiseksi :LOL:
 
Tervetuloa Suvi78 =) Ja onnitteluja synttärisankareille :flower:

On kyllä niin söpöjä masuja kaikilla :heart: Pitäs itekin varmaan ottaa kuvia enemmän, ettei sit jakaantumisen jälkeen harmita ettei oo kuvia näpsinyt. vai oiskos sitte hyvä syy vielä se yks tän jälkeen. :whistle: :kieh: No joo...tuskin ja tän päivän jälkeen taas miettinyt, että miten hitossa sitä sitte elokuussa pärjää näiden kanssa, kun pojat tänään taas laittanut parastaan, niin että äiti alkaa olemaan valmis jonnekin pehmeeseen koppiin. Ja neidin kanssa ollaan kans väännetty melkein joka päivä jostain asiasta. Ukollekin ilmoitin töihin jo valmiiks, että saattaa emännys olla hieman huonolla tuulella, ettei tarvii ihmetellä. :kieh:

Joo joskos sitä jotain ruokaa...tosin nyt maistuis joku kunnon rasvainen pläjäys ja sen päälle jotain makiaa jälkkäriä ja suklaata. :p Ihme että kiloja kertyy, kun on tällainen tunnesyöjä... oli sitte mieli matalalla tai korkealla, niin aina ois paikallaan herkuttelu. :ashamed:
 
Kiitoksia vastauksista. Ei tuu supistuksia yleensä kun se yks kerralla.. Ei montaa peräkkäin. Noo, jos muistaa niin tätyyy mainita neuvolassa tiistaina. Maha kyllä ollut vähän aran olonen nyt tänään..

Mä oon kattonu et tääl on kaikil niin valtavat masut, mut Sannulilla on sentää vähän samanleinen kuin munki maha! Kiva nähä ettei kaikil oo viel ihan jättimasua. :D

rv 23+4
 
Sartsa83
Hih, kiitos maijamehi ja Me9 :hug: :heart:

Me9 voin vaan kuvitella että tuntuu kuin ensikertalaiselta... mulla ja mun isoveljellä on 11vuotta ikäeroa ja äiti sano että kun alko odottaa mua, tuntu ettei oo koskaan ennen ollutkaan raskaana. Kuulemma kun on noin pitkä väli niin tuntuu ettei tiiä mistää mitää.

Tervetuloa Suvi :flower:

Ja onnittelut synttärisankarille! :) :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sartsa83:
Hih, kiitos maijamehi ja Me9 :hug: :heart:

Me9 voin vaan kuvitella että tuntuu kuin ensikertalaiselta... mulla ja mun isoveljellä on 11vuotta ikäeroa ja äiti sano että kun alko odottaa mua, tuntu ettei oo koskaan ennen ollutkaan raskaana. Kuulemma kun on noin pitkä väli niin tuntuu ettei tiiä mistää mitää.

Tervetuloa Suvi :flower:

Ja onnittelut synttärisankarille! :) :flower:
Mulla on kans vähän ensikertalaisen olo, kun tuo esikoinen tosiaan on 7 vuotias ja tää mitä nyt odotan on sit mun toinen. Ikäeroa taitaa tulla aika tarkalleen 7 vuotta ja 6 kuukautta.
 

Yhteistyössä