Paljon onnea taas vauvaantuneille! :flower: :heart: Ja tsempit vielä omaa vuoroaan odottaville :flower:
Energiaa ei oikein ole riittänyt koneella istumiseen, kolmevuotias esikoinen on pitänyt vauhtia yllä - mieskin joutui töihin saman tien, joten täällä ollaan oltu päivät kolmestaan. Mies tekee kyllä kotoa käsin töitä ens viikon, joten saadaan vähän apua. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto eli jos tiukka paikka iskee, mummot on oven takana varmaan viidessä minuutissa
Ja tuhannet kiitokset onnitteluista :heart: Synnytyksestä on hyvät muistot, kävi niin nopeaan ja kätilö oli aivan mahtava! Perjantai-iltapäivällä (rv 40+2) alkoi siis tihkua lapsivettä (itselle iski siinä vaiheessa paniikki, en ollut yhtään valmis!) ja sairaalaan mentiin joskus seitsemän aikaan. Odoteltiin supistuksia, joita ei sitten meinannut tullakaan - mieskin lähti kymmenen jälkeen kotiin siinä uskossa, että tulisi sitten aamulla sairaalaan, kun supistuksia alettaisiin vauhdittamaan. Puolen kahdentoista maissa alkoi kuitenkin säännölliset supistukset ihan itsestään (kätilö oli tehnyt sisätutkimuksen ennen miehen lähtöä, liekö avittanut), köpöttelin pitkin osaston käytäviä ja puhisin. Olo oli ihan hyvä kun oli liikkeellä, jumppapallo oli ihan loistava! Puolen yhden maissa kätilö kyseli, haluaisinko ammeeseen - se oli yksi "toive" itsellä joten soitin miehen takasin ja lähestulkoon juoksin ammehuoneeseen, heh! Tulikuuma vesi vatsalla teki ihmeitä supistuksille, tuntui
melkein siltä, kuin niitä ei olisi ollut. Mies ehti olla ammeen vierellä kolme viimeistä supistusta, jotka olivat jotain ihan kamalaa - mieskin sanoi, että miun "synnytyslaulu" kuulosti aika pelottavalta. Ilmeisesti nuo viimoset sit saivat ihmeitä aikaan, nimittäin ponnistamisen tarve iski ihan yllättäen ja tuli kiire saliin - vauva oli hyvää vauhtia tulossa, kun sängylle pääsin. Ponnitusvaiheen kestosta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta klo 1.21 syntyi tosiaan ihana kymmenen pisteen pikkupoika mitoin 3788 g ja 52 cm :heart: Synnytyksen kesto oli siis vajaa 2 h ja selvittiin ilman puudutuksia tai ilokaasua
Ihanaa, että sai kokea luonnollisesti käynnistyneen synnytyksen, esikoisen käynnistetty synnytys oli tietyllä tavalla paljon rajumpi - loppuvaiheessa kaikki oli silloin vaan yhtä supistusta, nyt tuli selkeästi huippuja ja seesteisiä vaiheita koko ajan.
Sairaalasta päästiin jo maanantaina pois, eli kun poju oli sen kahden vuorokauden ikäinen. Nyt sit opetellaan elämään kaikki sovussa, esikoinen on vaan päättänyt, ettei tottele yhtään mitä sanotaan. No, pitää koittaa pitää pitkää pinnaa, onhan tämä varmasti aika hurja tilanne hänellekin. Kai tästä selviää (?!?!).
Koitan käydä lukemassa kuulumisia, tuntuu ettei aikaa riitä mihinkään ja silti päivät matelee. No, ei mene varmaan kauaa, kun miettii että mihin kuukaudet on vierineet ja kohta ei enää vauvaa olekaan - äsken kirjoittelin toiseen ketjuun siitä, miten harmittaa kun raskausaika on nyt ohi, nyt itkettää jo valmiiksi se, että kohta ei oo enää ihan avutonta vauvaa.. Eihän tästä tuu yhtään mitään! Ehkä meen tonne vauvan viereen nyyhkyttämään ja nauttimaan!
AnQ + poju 5 vrk