Elatustuista ja kalliimmista hankinnoista. Kerrohan mielipide!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Aloittaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Aloittaja"

Vieras
Noniin. Eli, tilanne on se, että lähivanhempi on ostanut lapsille aurinkolasit (ilmeisesti laadukkaat vielä) mutta etävanhempi ei halua osallistua kuluihin ja maksaa puolta hankinnan summasta. Summa on 100€ ja etävanhemman osuudeksi jäisi siis 50€.

Lähivanhempi on päättänyt ettei aijo antaa aurinkolaseja etävanhemman luo lasten mukana koska omien sanojen mukaan pelkää, ettei lasit palaudu ollenkaan tai ne menevät rikki kuten monet vaatteet ja kengät ovat menneet koska koira on syönyt ne. Vaikka lähivanhempi saakin KELA:sta elatustukea, hän ajattelee että se on mm. lasten osuuden vuokraan, sähköön, veteen ja ruokaan eli elämiseen. Ei esim aurinkolaseihin, kausivaatteisiin (haalarit ym) tai vaikka mopokorttiin, vaan vanhempien kuuluisi maksaa nämä puoliksi. Lisäksi lähivanhemman mielestä etävanhempi voisi osallistua hankintoihin koska hänen ei tarvitse maksaa KELA:lle tukea takaisin (nollasopimus).

Etävanhempi on sitä mieltä ettei hänen tarvitse osallistua kuluihin koska hänen mukaan lähivanhempi saa elatustuen KELA:sta sen takia että saa hankittua kaiken lapsille ja hänen mielestään myös kalliimmat hankinnat on lähivanhemman maksettava.

Kumpi on oikeassa?
 
Minkä ihmeen takia hankit noin kalliit aurinkolasit lapselle, jos sulla ei oo niihin varaa. Ostaisit vitosen lasit henkkamaukalta niinku muutkin. Ja exän vielä pitäs maksaa...
 
[QUOTE="Kiira";28315119]Jos on nollasopimus, niin taitaa etä olla pienituloinen eli miten kuvittelit että hän osallistuu jokaiseen sun päähänpistokseen?[/QUOTE]

Kuten jo yhdelle vastasin, en ole itse kyseessä vaan ystäväni. Ja mitä häneltä olen kuullut, saa käteen 1200€/kk
 
Lain mukaan etä on oikeassa. Äidille tulee elatusmaksu ja lapsilisä jolla lasten hankinnat tehdään. Toki ihannehan se olisi että etävanhempi osallistuisi suurempiin hankintoihin ja varmaan tälläisiä löytyykin paljon mutta tosiaan se ei ole mitenkään pakollista.
 
Nillitetään ihan turhasta. Lapsenhan ne aurinkolasit ovat, joten lapsen mukana etälle ja ostetaan sen hintaiset lasit, että sopivat käytettäviksi molemmissa kodeissa. Etä on lisäksi oikeassa. Onko häneltä ylipäätään kysytty ennen aurinkolasien hankintaa, haluaisiko osallistua niiden hankintaan ja mahdollisesti millä hinnalla. Lapsihan tässäkin tilanteessa kärsii vanhempien kinastelusta.
 
Aurinkolasien ostosta olisi kuulunut keskustella ENNEN niiden ostoa, jos ajatuksena että etä niistä puolet maksaisi. En ymmärrä millainen äiti ajattelee kelan etuuden olevan lapsen osuus jostain vuokrasta ja sähköstä?? Eiköhän ne asumiskulut ole vanhempien maksettavia, ei lasten.
 
Monetko lasit tohon hintaan sai? Meidän lapsilla on julbot ja oisko ne pienemmän ollut 30 eur ja isomman sitten vähän enemmän. Kolmet lasit ok mutta jos lapsia kaksi niin ois ehkä kannattanut edullisemmat ostaa jos ei rahaa oikeasti ollut niihin noin paljoa laittaa.
 
[QUOTE="huh";28315156]Aurinkolasien ostosta olisi kuulunut keskustella ENNEN niiden ostoa, jos ajatuksena että etä niistä puolet maksaisi. En ymmärrä millainen äiti ajattelee kelan etuuden olevan lapsen osuus jostain vuokrasta ja sähköstä?? Eiköhän ne asumiskulut ole vanhempien maksettavia, ei lasten.[/QUOTE]

Ei ne Kelan etuudet lasten rahoja ole vaan tukia siihen lapsen elättämiseen.
 
[QUOTE="vieras";28315181]Monetko lasit tohon hintaan sai? Meidän lapsilla on julbot ja oisko ne pienemmän ollut 30 eur ja isomman sitten vähän enemmän. Kolmet lasit ok mutta jos lapsia kaksi niin ois ehkä kannattanut edullisemmat ostaa jos ei rahaa oikeasti ollut niihin noin paljoa laittaa.[/QUOTE]

Hänellä on kaksi lasta, eli kahdet osti. Mitä nyt henkilöä tunnen niin en usko että viimeisistä nipisti rahansa, mutta tämä nyt on varmaan vaan turhaa vääntöä.
Olen itsekin eronnut, tosin meillä ero meni huomattavasti helpommin ilman tappeluita.
 
Jep, elatusvelvollisen tehtävä hoituu elatusavun kautta. Jos elatusvelvollisen elatuskyky on puutteellinen, voidaan lasten elatus turvata Kelan (ennen kuntien) maksaman elatustuen muodossa. Elatusvelvollinen on velvollinen vain elatusavun suorittamiseen, hänellä ei ole mitään muita taloudellisia velvoitteita lapsia kohtaan. Piste.

Tämän takia elatusavusta sovittaessa on oltava tarkka; koko vuoden kulut on jaettava tasan kuukausien välille. Ei voi odottaa, että etä osallistuu keväisin kalliiden välikausivaatteiden hankintoihin ja syksyllä talvivaatehankintoihin. Ja lähi on ihan itse päättänyt ostaa kalliit aurinkolasit lapsilleen, miksi ihmeessä etän pitäisi niihin osallistua?

Ei niitä laseja tarvitse pistää etän matkaan tapaamisen ajaksi, mutta sitten on hyväksyttävä, että lapset ovat ilman aurinkolaseja sen aikaa. Kannattaa siis miettiä tarkkaan omia motiivejaan; tahtooko todella kiusata etävanhempaa lasten hyvinvoinnin kustannuksella?

Jos oikeasti tavaraa on hävinnyt etän luona niin ymmärrän vastahakoisuuden. Jos en voisi luottaa etään, niin en minäkään pistäisi kalliita laseja lasten mukaan. Jos tavaraa häviäisi paljon eikä etän kanssa keskustelu tuota minkäänlaista tulosta, niin tekisin rikosilmoituksen varkaudesta. (kirjaisin tarkasti mitä on hävinnyt, milloin, tavaran arvo, lapsen kertomus asiasta)
 
[QUOTE="polle";28315209]Jep, elatusvelvollisen tehtävä hoituu elatusavun kautta. Jos elatusvelvollisen elatuskyky on puutteellinen, voidaan lasten elatus turvata Kelan (ennen kuntien) maksaman elatustuen muodossa. Elatusvelvollinen on velvollinen vain elatusavun suorittamiseen, hänellä ei ole mitään muita taloudellisia velvoitteita lapsia kohtaan. Piste.

Tämän takia elatusavusta sovittaessa on oltava tarkka; koko vuoden kulut on jaettava tasan kuukausien välille. Ei voi odottaa, että etä osallistuu keväisin kalliiden välikausivaatteiden hankintoihin ja syksyllä talvivaatehankintoihin. Ja lähi on ihan itse päättänyt ostaa kalliit aurinkolasit lapsilleen, miksi ihmeessä etän pitäisi niihin osallistua?

Ei niitä laseja tarvitse pistää etän matkaan tapaamisen ajaksi, mutta sitten on hyväksyttävä, että lapset ovat ilman aurinkolaseja sen aikaa. Kannattaa siis miettiä tarkkaan omia motiivejaan; tahtooko todella kiusata etävanhempaa lasten hyvinvoinnin kustannuksella?

Jos oikeasti tavaraa on hävinnyt etän luona niin ymmärrän vastahakoisuuden. Jos en voisi luottaa etään, niin en minäkään pistäisi kalliita laseja lasten mukaan. Jos tavaraa häviäisi paljon eikä etän kanssa keskustelu tuota minkäänlaista tulosta, niin tekisin rikosilmoituksen varkaudesta. (kirjaisin tarkasti mitä on hävinnyt, milloin, tavaran arvo, lapsen kertomus asiasta)[/QUOTE]


Noniin, uusi käänne. Voiko lähivanhempi (eli siis ystäväni) sanoa etävanhemmalle, että voi halutessaan hankkia omaan kotiinsa lapsille aurinkolasit?
 
[QUOTE="Aloittaja";28315234]Noniin, uusi käänne. Voiko lähivanhempi (eli siis ystäväni) sanoa etävanhemmalle, että voi halutessaan hankkia omaan kotiinsa lapsille aurinkolasit?[/QUOTE]

Riippuu siitä, mitä elatussopimuksessa on määritelty kuuluvaksi lasten elatuksen tarpeeseen. Näistä vanhemmat vastaavat yhdessä ja näiden ulkopuolelle jäävät asiat vanhemmat hankkivat halunsa ja lompakon paksuuden mukaan. Voisiko tässä nyt oikeasti ajatella, että jos lapsi tarvitsee aurinkolasit niin ne ovat lapsen käytettävissä molemmissa kodeissa?
 
Naurettavaa tappelua aurinkolaseista. Jos ostaa niin kalliit lasit, ettei niitä raaski antaa lasten käyttää niin meni metsään. Lapsiaan ystäväsi ainostaan kiusaa jos ei anna lasten tavaroita etän luokse.
 
Toki voi sanoa, että etä voi halutessaan hankkia omaan kotiinsa lapsille aurinkolasit, mutta ei voi käskeä ostamaan. Aiemmin tulikin selväksi, että etän ei tarvitse osallistua hankintoihin, hänen osuudekseen katsotaan elatusmaksu tulipa se KELA:lta tai suoraan. Toki etukäteen lähi ja etä voivat sopia hankinnoista, jotka maksavat yhdessä mutta näistä ei voi kumpikaan päättää yksin eikä vaatia toista maksamaan osuutta.
 
[QUOTE="huh";28315156]En ymmärrä millainen äiti ajattelee kelan etuuden olevan lapsen osuus jostain vuokrasta ja sähköstä?? Eiköhän ne asumiskulut ole vanhempien maksettavia, ei lasten.[/QUOTE]

Ehkä sellainen äiti, joka on tietoinen, että lapsen elatustarvetta laskiessa 19 % lähivanhemman asumiskuluista (kun elätettäviä lapsi kaksi) lasketaan lapsen elatustarpeeseen. Kelan elatustuella on siis tarkoitus kattaa osa lähin asumiskuluista.
 
No joo lain mukaan tai ei, meillä mies maksaa lapsesta elareita äidille ja äiti saa lapsilisät, on töissä ja miehensä myös. Kuitenkin ovat kuulemma niin köyhiä, ettei varaa ole edes lapsen vaatteisiin joten nekin ostaa mies. Tietysti isommista hankinnoista puhumattakaan, pyörät, sukset, luistimet ym ym. Jos mies ei ostais niin lapsi sais vaan jotain kaikkein halvinta ja huonointa, vaatteet ois liian pieniä ja reikäisiä. Ja siitä mies ei tykkää. Eli etäisiäkin on erilaisia, jotkut ostaa vaikkei pitäiskään, sen lapsen takia.
 
[QUOTE="Aloittaja";28315234]Noniin, uusi käänne. Voiko lähivanhempi (eli siis ystäväni) sanoa etävanhemmalle, että voi halutessaan hankkia omaan kotiinsa lapsille aurinkolasit?[/QUOTE]

No voisi, tuskin aurinkolaseja katsotaan niin tarpeellisiksi varusteiksi, että ne olisi pakko luovuttaa etälle tapaamisen ajaksi. Sen sijaan asianmukaiset sisä- ja ulkovaatteet on oltava olemassa myös tapaamisissa.
 
[QUOTE="äitipuoli";28315296]No joo lain mukaan tai ei, meillä mies maksaa lapsesta elareita äidille ja äiti saa lapsilisät, on töissä ja miehensä myös. Kuitenkin ovat kuulemma niin köyhiä, ettei varaa ole edes lapsen vaatteisiin joten nekin ostaa mies. Tietysti isommista hankinnoista puhumattakaan, pyörät, sukset, luistimet ym ym. Jos mies ei ostais niin lapsi sais vaan jotain kaikkein halvinta ja huonointa, vaatteet ois liian pieniä ja reikäisiä. Ja siitä mies ei tykkää. Eli etäisiäkin on erilaisia, jotkut ostaa vaikkei pitäiskään, sen lapsen takia.[/QUOTE]

Oma mielipide tällaiseen on se, että äiti käyttää isää hyväksi ja paljon!
Nyt oli kyse kuitenkin siitä että voisiko kalliimmat maksaa puoliksi.
Jos oma tilanteeni olisi tuollainen kun kerroit ja olisin etävanhempi niin aika reippain askelin menisin kuittien kanssa lastenvalvojalle ja pyytäisin laskea uudelleen elarit.
 
No ei todellakaan tartte etän osallistua tollasiin kustannuksiin tai muihinkaan vastaaviin. Etä voi ostaa omasn kotiinsa 5 euron tai 500 euron aurinkolasit lapselle, mutta se on asia erikseen.etä ei oo lypsylehmä.
 
[QUOTE="Aloittaja";28315357]Oma mielipide tällaiseen on se, että äiti käyttää isää hyväksi ja paljon!
Nyt oli kyse kuitenkin siitä että voisiko kalliimmat maksaa puoliksi.
Jos oma tilanteeni olisi tuollainen kun kerroit ja olisin etävanhempi niin aika reippain askelin menisin kuittien kanssa lastenvalvojalle ja pyytäisin laskea uudelleen elarit.[/QUOTE]

Joo niin käyttää. Mies ei vaan saa aikaiseksi tehtyä asialle mitään, mentyä sinne lastenvalvojalle vaikka luultavasti tilanteeseen tulis sitä kautta jotain muutosta.. Ja minähän en voi asiaan puuttua millään tavalla, vaikka koskettaahan asia minuakin.
 

Yhteistyössä