Elatustuista ja kalliimmista hankinnoista. Kerrohan mielipide!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Aloittaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä ymmärrän tuota lähivanhempaa. Omilta lapsiltani katosi todella paljon tavaraa pienempinä kun isänsä luona viettivät viikonloppuja, mm. kalliita vaatteita eikä niitä ikinä vaan löytynyt mistään (epäilen että lasten isän uusi vaimo varasti ne ja myi eteenpäin :( ), isompana lapsella oli kerran käsikonsoli mukana ja kotiin lähtiessä mukaan oli tungettu samanlainen mutta rikkinäinen (uuden vaimon pojan rikkinäinen konsoli), onneksi oman lapseni konsolissa oli muutama tunnusmerkki ja kun mainitsin tekeväni poliisiasian niin konsolit vaihdettiin ja hupsista kun olikin muka vahinko. Enää en laita lapsille mukaan mitään mikä ei ole välttämätöntä, ja vain välttäväkuntoiset vaatteetkin koska muut ei sieltä tule takaisin kotiin :(
En siis laittaisi laseja lasten mukaan, en tosin vaatisi etää niitä maksamaankaan (sama tilanne meillä siinäkin että elatustuki tulee Kelalta vaikka etä töissäkin nykyään, periköön Kela häneltä kun minulle ei maksanut ajallaan)
 

Yhteistyössä