\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.09.2005 klo 09:32 äiti vaan kirjoitti:
En ole työtön yksinhuoltaja - en ole koskaan ollutkaan. Meillä ex maksaa minimit minulle ja nykyinen mieheni maksaa minimit exälleen. Kaikki toimii kuitenkin. Just sunlaisia riittää. Valitusta ja valitusta. Kyllä varmasti jokaiselle on sairasteluja ja muita murheita, mutta kyllä niistä selviää, jos vaan ITSE jaksaa yrittää. Mikä musta on outoa, on se, että niin moni jää kaivelemaan/haikailemaan niitä menneitä. Itse ajattelen, ja nykyinen mieheni myös, samoin kuin exäni ja mieheni exä, että se entinen parisuhde EI vaan toiminut. Sen enempää syyllistä hakematta. Tuli mentyä väärän ihmisen kanssa naimisiin. Mutta se oli se aika ja se on mennyttä. Ei kiristystä mihinkään suuntaan minkään keleen korotettujen elareiden merkeissä.Kaikki ovat jatkaneet OMAA elämäänsä. Elatusavut ovat pelkkää riitaa ja kiristystä ja kiusantekoa, silloin kun ahneus iskee. Eivätkä em. asiat ainakaan niitä ero- tai au-lapsia auta laisinkaan!
Järki käteen ja elämää elämään! Ja muistakaapa myös se, että uusperheen "uudetkin" lapset kuluttavat - elävät. Ja kyllä noi "vanhat" lapsetkin näyttävät hyvin elävän ja sopeutuvan - kunhan asiat käsitellään hyvässä hengessä ja oikealla asenteella - mitään osapuolta mollaamatta tai syyllistämättä! Aurinkoista perjantaita! :wave:
Muuten olen samoilla linjoilla kanssasi "äiti vaan", mutta tässä on muutama juttu johon kommentoin:
Sairasteluja ja muita murheita on kaikilla ja niistä selviää jos haluaa. Juu., totta. Silti saattaa yllättää, ettei se raha kertakaikkisesti riitäkään. Itselleni tuli tilanne, jossa elarit loppuivat, asumistuki loppui, ja oli elettävä pelkällä palkallani. Toistan: palkalla. niin ja lapsilisä ja se valtaisia yh-korotus päälle.
Olin töissä.
Lapset olivat yläasteen aloittanut ja lukion just aloittanut.
Koulututtautuminen ei siinä vaiheessa olisi ollut mikään ratkaisu: olin jo sen tehnyt, yh:na. Koulutus oli, ja vakituinen, tosin pienipalkkainen, työpaikka oli.
Sosiaalitoimen toimeentulotuki ei ole mikään automaatti, mistä saa kun talous takkuaa. Ei todellakaan!
Vuokra aikankin täällä pk-seudulla on korkea. Neuvo: muuta halvemaan.
Juu, mutta ei sitä kahdessa kuukaudessa mihinkään muuteta! Menee monta kk ennenkuin uusi asunto järjestyy ja sitten se oleellinen kysymys: mihin halvempaan!?! Asunnon on jonkun kokoinen oltava, semmoinen mihin jokaisen sänky ja koululaisen kirj.pöytä sopii, edes sen verran.
Omasta itsestä on moni asia kiinni, ainakin se asenne miten eteenpäin ja miten selvitään kun tilanne on tiukka.
En valita. Minä selvisin. Sain avun seurakunnalta, ja ruokakassia suurempi apu oli sillä henkisellä tuella ; että oli joku jolle kertoa, joku joka jaksoi kuunneella tiukassa tilanteessa olevaa. Meillä ei edes ollut mitään, mistä karsia.
Tilanne oli väliaikainen, onneksi. Mutta on perheitä ja on tapauksia, joissa tilanne jää pysyväksi: palkka ei riitä elämiseen.
Esim. meillä tilanne johtui just siitä, että palkkani oli (markka-aikaa elettiin) vajaa 6000 mk/kk ja vuokra oli 4000 mk/kk. Vajaa 2000 mk /kk + lapsilisä ei riittänyt muihin laskuihin (puhelin, tv-lupa, vakuutus, sähkö, ruoka, lukiolaisen koulu- ja muut kirjamenot, minun ja lukiolaisen työ- ja koulumatkakulut julkisilla - ihan liian pitkä matka kulkea fillarilla!) .
Elin yli varojeni joka kk, onneksi oli säästöjä millä elää. Siinä vaiheessa kun elatusmaksut alkoivat taas juoksemaan, olin elänyt kaikki kaikki säästöni.. asumistukea emme enää saaneet.
Kyllä, otin toisen työpaikan siihen päälle. Kävin siis muutamana iltana töissä oman päivätyöni lisäksi. Pidemmän päälle sitäkään ei jaksaisi, sillä kotonakin pitäisi olla, että murkkuikäiset pysyisi ruodussaan...
ja onhan se uuvuttavaa muutenkin.
Jos elämä on pelkkää kituuttamista, alkaa mieli katkeroitua. Jos kokee olevansa umpikujassa, joista ei näe ulospääsyä, alkaa hakea syyllistä tilanteeseen. Menee jonkin aikaa - ehkä vuosia, ennenkuin huomaa että voi itse tehdä jotain, vaikkapa lähteä opiskelemaan, mikä taas taloudellisesti ei kaikille ole mahdollista, lainarahalla ei kaikki uskalla elää.
Ja sitten saattaa tulla se ajatus: jos en olisi sen p***an kanssa näitä lapsia tehnyt, en olisi tässä kurimuksessa.. ja kuitenkin lapset ovat rakkainta ja suurinta mitä on, joten syyttäminen käännetään exään ja hänen nyxäänsä jne.
Olikohan sekava.
No, minun tilanne oli onnekseni vain väliaikainen. Talous on nyt kunnossa, se sama vakituinen pienipalkkainen työkin vielä on, mutta kyllähän tuo aika opetti.