elämän muuttuminen....

[tuleva äiti rv 34]

haluaisin vaihtaa ajatuksia odottajien ja jotka ovat jo saanut sen pikkuisen käärön itselleen, että kuinka paljon se elämä muuttuu, kun vauva tulee. Itseäni hirvittää siksi, koska itse olen ainakin ihminen, joka nauttii omasta vapaasta ajasta (vaikka seurustelekin) ja siitä, että on omaa aikaa. Totta kait olen vastuullinen ihminen, mutta olen asettanut hirveät odotukset ja vaatimukset itselleni vauvan hoidon suhteen ja yleensäkin elämään vauvan synnyttyä. Asiaa on ehkä pahentanut se, että siskoni, jolla on 1v lapsi, on suorastaan pelotellut, että kuinka se elämä muuttuu totaalisesti vauvan synnyttyä , ei ole omaa aikaa, eikä ehdi tekemään mitään, vauva määrää tahdin jne. Hän on suorastaan perfektionisti vauvan hoidon suhteen ja hän on jatkuvalla syötöllä antanut vauvan hoitovinkkejä jne...Hyväähän hän tarkoittaa, mutta rajansa kaikella. Tosin hänellä itsellään oli vaikea synnytys ja vauva valvotti häntä yöt läpeensä, mutta eikö tuo ole aika rajallinen yhden ihmisen näkemys?? Meillä tuli tämän asian suhteen aika paha konfliktikin, koska olin niin kyllästynyt ""saamaan"" noita vauvanhoitovinkkejä. Olen itsekkin ottanut selvää netistä asioista ja tuntuu, että olen jo niin kurkkua ja korvia myöten täynnä vauvanhoitovinkeistä; siis kauhea informaatioähky

Lisäksi ahdistaa se, että meillä on todella pieni asunto ja aika ahdasta, että kuinka tiukalla se pinna todella on?? (Pinnasänky ja hoitopöytä mahtui just ja just)...Tietenkin tuokin on asennekysymys, mutta suorastaa pelottaa se elämän muuttuminen, koska raskausaika on ainakin ollut ihanaa ja helppoa aikaa, elikkä hirvittää tuon ensimmäisen lapsen saaminen, että onko sitä niin väsynyt, että kävelee suurinpiirtenin pitkin seiniä....heh, synnytyskään ei pelota läheskään noin paljoa, aika outoa....

Olisi kiva kuulla muiden odottajien skenaarioita ja jo saaneiden sekä positiivisia, että negatiivisiä kokemuksia elämästä heti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen....??

 

[Sanna A]

Täällä on kanssa yksi välillä informaatioähkyn saanut...

Mulla tuli viime viikolla sellainen olo, että mulla ei ole yhtään vaaleanpunaista tai ruususta kuvaa vauva-ajasta...liekö kiitos sitten näiden juttujen vaiko ylenpalttisen realismin... Odotan/oletan kuitenkin, että ""kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa"" -homma auttaa.

Ja mitä oman ajan puuttumiseen, seiniä päin kävelyyn ja unettomiin öihin tulee, niin ajattelen, että kyllä se vauva siitä kasvaa sitten lapseksi ja ei aikaakaan kun sitä omaakin aikaa on...toivottavasti
Ja tuohon jälkimmäiseen auttaa kun ajattelen ihmisiä joilla on jo lapsia, minkä ikäisinä niitä ovat saaneet, miten on mennyt ja mitä nyt tekevät -eli ei se ""vauvanehdoilla-aika"" ikuisesti kestä!

Ja vaikka ajatukset on välillä pelokkaat, niin vauva on toivottu ja kyllä minä hänet hyvin hoidan!

Mukavaa odotusaikaa kuitenkin

 

[Varma]

Itse vasta rv 16, mutta monia ystäviäni katseltuani olen huomannut, että jos kyseessä ns. normaali vauva , joka on suhtkoht terve ja nukkuu kohtalaisesti, niin vauvan kanssa pystyy tekemään monia asioita ja olemaan tekemättä, paljolti riippuu äidin temperamentista.
Eli liikkuvat ja menevät äidit menevät, milloin vauvan kanssa, milloin jumppaan tms. yksin, ja kotiinkäpertyjät ei jätä vauvaa sekuniksikaan esim. isän vastuulle, kun se ei kuitenkaan osaa. Joten valitse itse tiesi, kun selviää, millainen vauvasi on.
Aivan varmaa on että elämä muuttuu, mutta koetko sen negatiivisena ja rajoittavana vai positiivisena ja rikastuneena, on myös kiinni omasta ja miehesi yhteistyöstä, sekä turvaverkoista, jolloin voitte myös joskus napata hetken itsellenne.

 

[maija]

Itse odotan myös esikoistani ja kuinka ollakkaan mieheni veli sai perheenlisäystä vajaa kuukausi sitten. Kävin viikko sitten vierailulla ja mitäs tapahtui... Melkein samantien kun sain vaatteet pois pääsin hoitajaksi, kun tarttee tuota harjoitusta.

Mua ei vauvan tuoma muutos pelota, koska itse olen neljä lapsisen perheen vanhin ja meillä äiti oli perhepäivähoitaja koko minun lapsuuden. Siinä sitten tuli samalla harjoiteltua jo vuosien ajan tuota lapsen hoitamista.

Minä en ole ihan oikeasti viitsinyt ottaa edes paljon selvää mistään, sillä jokainen saa mielestäni hoitaa lapsensa juuri siten kuin ittestä tuntuu. Toisaalta luulen, että ne jotka niitä ohjeita tuputtaa ovat itse olleet epävarmoja oman tulevaisuuden ja lapsen hoidon suhteen. Ja onhan niitä vauvoja hoidettu ihan oikeasti jo tuhansia vuosia jokainen omalla tyylillään.

Mikä minusta on tärkeää niin se, että luo itse omat tavoitteet ja omat tärkeät kohdat ja antaa kaiken muun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En tiesä onko tuolla menneisyydellä ja iällä vaikutusta kun itsellä sitä on kuitenkin kohtuullisen paljon ensi synnyttäjäksi.

Meillä laskettu aika on tammikuussa, joten sen miten maailma muuttuu näkee sitten.

 

[*]

muuttuuhan se , mutta ei sitä oikein osaa kuvailla. Kun yhtäaikaa on onnellinen, väsynyt, murheissaan oman ajan vähenemisestä mutta silti aina kiire vauvan luo vaikka tietää olevan hyvässä hoidossa.

Elämä muuttuu, mutta riippuu tosiaan paljon vauvasta, miten alkutaival alkaa mennä, onko hoitoapua saatavilla jne. Kaikkein parhaiten menee kun ei suunnittele kovin paljon etukäteen että mitä kaikkea teen vauvan kanssa, eikä aseta tavoitteita liian korkealle. Ihan vaan sen vuoksi että itselleen voitas me naiset olla vähän armollisempia kaiken kodin siivous/harrastussuorittamisen kanssa. Tulee aikoja kun joudut jättämään kaiken sikseen vauvan takia, et välttämättä pääse jokaviikkoisiin harrastuksiin jne (tämän tietty tiedätkin) mutta sitten tulee taas aika että voit tehdä paljon kaiken laista.

Meillä muutti eniten kait sosiaalista kanssakäymistä kavereiden kanssa, mutta siihen me oltiin jo valmiita kun ollaan jo 30:iä, ei oo intoa enää tunkea baareihin bilettämään. Tapaillaan kavereita sitten kun ehditään ""kotikekkeriessä"" joista on muodostunut ""vauvakekkereitä"".

 

[*]

sen verran vielä että itekkin ihmettelin odottaessani, että miksi ihmeessa naiset tekee sitten lisää lapsia jos se lapsen hoitaminen on noin kamalaa mitä kaikki toitotti....

 

[Sanna]

No tuota, elämä todella muuttui esikoisen jälkeen...Ehkä koskaan ennen en myöskään ole ollut näin onnellinen. Tottakai parisuhdekkin on ollut koetuksella(eli ei nyt ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ole ollut), mutta se kuuluu käsittääkseni asiaan...Meidän esikoinen on kohta 11k ja toinen tulossa, joten siitä voi jo päätellä, että ei tämä ainakaan ihan kamalaksi muutokseski ole koettu

Siis joo, tottakai se on totta, että etenkin alkuunsa sitä oli ihan poikki. Meillä ei nukuttu kolmeen kuukauteen kuin semmosia tunnin pätkiä, oli ongelmia imetyksen kanssa, nukkumisen ja vaikka mitä. Mutta jotenkin se kroppa on vaan luotu siihen, että aikansa kutakin kestää. Mä olin tuolloin toki välillä kuin tiskirätti, mutta pienikin vilkasu siihen OMAAN VAUVAAN sai taas jaksamaan ja olon onnelliseksi..Kummasti sitä kroppa vaan sopeutuu kaikenlaiseen ja tietysti ite täytyy rueta joustamaan enemmän, mutta ei se nyt niin vaarallista ole vaikkei koti olekkaan aina tip-top jne...

Ja ennen kaikkea itsessäni oon huomannut sen, että olen alkanut nauttia pienistä asioista. Oman lapsen hymystä, ensiaskeleista jne... Arki tuntuu niin paljon antoisammalle, ja jopa satunnaiset päikkärit juhlalle. Ja se oma aikakin tulee nykyään käytettyä melko tehokkaasti Eli päivääkään en vaihtaisi pois tästä ajasta, mitä olen saanut kokea esikoiseni syntymän jälkeen. On se kaikki vaan sen arvoista ollut=)