Elämän ilo

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miesnäkökulma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miesnäkökulma

Vieras
Olimme taas rouvan kanssa laittamssa saarrta ja huvilaa kesäkuntoon. Eilinen meni siivoillessa ja kunnostellessa, saunoessa ja iltarauhasta nauttiessa. tänä aamuna oli sitten vuorossa juomaveden haku lähisaaren lähteestä.

Mikä aamu! Taivas kirkas, järvi peilityyni, täysi hiljaisuus lukuunottamatta lintujen laulua rannoilla, käen kaukaista kukuntaa ja joutsenten joikumista lähilahdelta. Järvessä heijastuksena kaikki puhkeavan vihreyden sävyt. Soutuvene lipuu melkein airoa ilmassa liikuttamalla äänettömästi halki lahtien ja salmien.

Tuli vain sellainen haltioituminen, että oli melkein pakko itkeä. Kaiken ihanuuden ylenpalttisuus melkein pakahdutti. Tuntui suorastaan, että jos tätä onnentäyteyttä kestää vielä joku minuutti, niin sydän pysähtyy. Ehkäpä minulle aikanaan suodaan juuri tuollainen lähtö...

Voi miten paljon, ylenpalttisesti, maailmassa on tarjolla iloa, jonka saa ihan ilmaiseksi, silkkana antina ja armona, ei tarvitse kuin ottaa vastaan. Ja kaikki ihan viatonta ja syytöntä, puhdasta. Ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa mistään, mikään ei ole keltään pois.

Tuommoisen kokemuksen jälkeen tuntee jaksavana niin työssä, arjessa kuin parisuhteessakin ihan uusin eväin.

Kyllä elämä voi olla ihanaa.

[Lainausta moderoitu]

Erinomainen omakuvaus! Ytimekäs. Kun aikansa etsii itseään ja elämäänsä, punnitsee tarkoin sanansa, hioo ja kristallisoi, voi tyhjentävästi kertoa tunnoistaan ja omasta itsestään napakasti vai yhdellä sanalla.
 
Tunnen tuon tunteen. Meillä on mökki pienen järven rannalla, joitakuita mökkinaapureita on, mutta muutoin hiljainen paikka. Lapset ovat jo isoja ja vietämme mieheni kanssa mökillämme melkein kaikki vapaa-aikamme.

Kevät on mielestäni parasta aikaa. Nautin jokaisesta aamusta, päivästä, illasta siellä. Seuraan, kun kevään ensimmäiset linnut aloittavat pesänteon ja kevään ensimmäiset kukat tirkistelevät maailmaa uusin silmin. Nautin kuikan huudosta, kurkien ylilennosta, joutsenparin pesäpaikan hausta. Illanhämärässä kulkeva supikoirakin mahtuu meidän rauhaamme. Nautin jopa kasvi- ja kukkamaiden laittamisesta kasvukauteen, vaikka selkä ja reidet kitisevät kivusta.

Parasta on kuitenkin istua illalla kuistilla ja katsoa auringonlaskua tyynen järven taakse. Tässä on meidän lintukotomme.

Oikeassa olet: elämä on ihanaa.
 
Ei tuo mitään elämän iloa ollut; se oli puhdasta vittuilua krjoittaa siitä. Se oli vain niin suoraan ja härskisti tehty, että sitä ei edes heti tajua.

Juuri tällaisten varalle vanha kansa kehitti sananlaskun: kel`onni on, se onnen kätkeköön. Koska se ei todellakaan tuo mitään lisäarvoa normaalin ihmisen elämään, että kehuu ylenpalttisesti onnentunteellaan, jota en kuitenkaan kiellä. Hienoa, että voi edes jostakin nauttia, mutta kertoessa yksikön ensimmäinen persoona korostuu tavalla, jolla on tarkoitus vain ärsyttää.

On enemmän kuin uskaliasta halventaa muita ja omaa onneaan välineenä.
 
"Hienoa, että voi edes jostakin nauttia, mutta kertoessa yksikön ensimmäinen persoona korostuu tavalla, jolla on tarkoitus vain ärsyttää."

Nimimerkki mies1 on ilmeisesti noussut ylös vuoteesta väärällä jalalla. Niin pahantuulinen purkaus häneltä tuli. Yleensä hän kirjoittaa ihan mukavia juttuja.

Kävelin äsken töihin ja sitten pysähdyin. Ai nuo puut ovatkin poppeleita. Reitti on uusi uuden sillan takia. Viime keväänä en kävellyt tuota reittiä. Huumaava tuoksu.
Omenapuutkin näyttävät jo kukkivan. Kovan ukkosen ja kaatosateen jälkeen luonto on hurmaava. Kostean kuumaa jo aamulla.

Osaan kuvitella ap:n tunnelmat. Muistelin eilen itsekin järvellä oloa. Olen aikoinaan soudellut paljon järvillä. Ehkä joskus taas pääsen, jos hyvin lykästää.

Kaupungissakin on ihanaa. En kaipaa enää maalle. Onnea löytyy myös yksineläjälle.
Ei siihen parisuhdetta tarvita.

Ap. on loistava kynästään. Hän harrastaa paljon kirjallisuutta. Kyllä sinä sen mies1 tiesit jo ennestään.

Katsoin eilen paljon telkkaria, kun ei ollut töitä helluntaina. Aloitin aamun tv:n jumalanpalveluksella. Piispa Juha Pihkala piti äärettömän kauniin saarnan Tampereen tuomiokirkon 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Mieleen jäi erityisesti vertaus uskosta.
Hän kertoi siemenistä Afrikan luonnossa. Siemen voi olla kuivassa maassa 10 vuotta ja sitten sateen jälkeen puhjeta loistoonsa.

Sellaista puhkeamista minäkin itselleni odotan. Moni Elleissä kaipaa kirjoituksiani ja jotkut vihaavat niitä sitäkin enemmän.

Ostin Me Naiset lehden. Hinta vain 1 euroa tarjouksessa. Joku nainen kirjoitti kolumnin ratikkamatkastaan Euroviisujen aikaan. Välistä tuntuu, että naistenlehtien kirjoittajat kopioivat tyyliäni. Niin samanlaista löpinää tuo oli.

Ei onnea tarvitse kätkeä eikä taitojaan vakan alle. Jos joku on saanut jonkun erityislahjan, sitä pitää käyttää. Niin minullekin sanoi vuosia sitten moni tietäjä.

Lupaan parantaa tapani. Kun elämäntilanteeni selkenee ja helpottuu, kirjoitan jotain ihan omalla nimelläni. Mutta siihen asti rääkkään Ellejä. Tämä on niin hyvä www-saitti.

Nyt minua jo odotetaan päivän töihin. Menen iltahommaan ja sitten nukkumaan.
Vaikka taivas repeäisi, niin en varmasti herää. En herännyt viime yönäkään.
Aikuinen tytär sanoi, että hän ei saanut nukuttua kaatosateen takia.

Nautitaan keväästä. Minä pidän eniten keväästä. Samoin kertoi PPP pitävänsä viikonlopun Iltalehdessä. Hän aloittaa tällä viikolla telkkarissa luonto-ohjelman.
Kuulema moni ei enää erota mäntyä kuusesta.
 
Voi nauttia tuosta, jos sinulla on ollut varaa hankkia se mökki, vene yms. vermeet.
No, onhan siellä Jakomäen vuokrakerrostalossakin työttömällä omat ilon aiheensa....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joopa joo joo:
Voi nauttia tuosta, jos sinulla on ollut varaa hankkia se mökki, vene yms. vermeet.
No, onhan siellä Jakomäen vuokrakerrostalossakin työttömällä omat ilon aiheensa....

Voi sitä luonnosta nauttia ilman omaa mökkiäkin. Tuttavapariskunnalla on kesäaamuisin tapana herätä klo 4, keittää kahvit termariin ja tehdä valmiit sämpylät mukaan ja he fillaroivat viitisen kilometriä läheisen järven rantaan aamupalalle.

Voi oikein hyvin kuvitella alkupeäisen tunteen. Itse nautin myös luonnosta juuri noin. Seuraamme eläimiä ja kuuntelemme hiljaisuutta. Kesälomalla lähdetään pyöräretkelle, otetaan teltta mukaan. Ei maksa lomailu paljon, mennään minne nenä näyttää ja laitetaan teltta pystyyn kun tulee hieno paikka vastaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Ei tuo mitään elämän iloa ollut; se oli puhdasta vittuilua krjoittaa siitä. Se oli vain niin suoraan ja härskisti tehty, että sitä ei edes heti tajua.

Juuri tällaisten varalle vanha kansa kehitti sananlaskun: kel`onni on, se onnen kätkeköön. Koska se ei todellakaan tuo mitään lisäarvoa normaalin ihmisen elämään, että kehuu ylenpalttisesti onnentunteellaan, jota en kuitenkaan kiellä. Hienoa, että voi edes jostakin nauttia, mutta kertoessa yksikön ensimmäinen persoona korostuu tavalla, jolla on tarkoitus vain ärsyttää.

On enemmän kuin uskaliasta halventaa muita ja omaa onneaan välineenä.

Jestas, kerrankin olen samaa mieltä mies ykkösen kanssa... Miesnäkökulman kirjoituksista saa kyllä helposti käsityksen melkoisen itseään ja omia mielipiteitään täynnä olevasta miehestä. Tai sitten hän on todellakin (kuten olen aina epäillyt) taitava provoaja, joka nauttii siitä, kun saa ihmiset tuohtumaan ja ennenkaikkea nauttii väittelystä. Väittelisit Miesnäkökulma sen vaimosi kanssa näistä erilaisista nautintoasioista, vai eikä vaimo suostu sitäkään nautintoa sinulle suomaan??
 
"Voi nauttia tuosta, jos sinulla on ollut varaa hankkia se mökki, vene yms. vermeet.
No, onhan siellä Jakomäen vuokrakerrostalossakin työttömällä omat ilon aiheensa...."

Olen elämäni aikana asunut monenlaisissa paikoissa, myös pääkaupunkiseudun lähiökerrostaloissa. Tuolloinkin olivat nuo ilmaiset luontoelämykset aivan saatavilla, kävely- tai polkupyöräreissun takana. En kuvaillut mitään eliitin luksusta. Tässä suhteessa olosuhteet meitä suomalaisia hellivät.

En todellakaan nyt osaa edes arvata, mikä nimenomaan tässä avauksessa ärsytti. Mutta ehkäpä kaikkeen, mitä kirjoitan suhtaudutaan jo valmiiksi tietyllä asenteella.

Minusta oli nyt vain yksinkertaisesti mukavaa kertoa tälläkin palstalla ihanasta aamusta, ihan kuten kommentoisin sellaista työpaikallakin. Ja kyllä, minusta elämänilo myös säteilee parisuhteeseen.

Tälle palstalle on ilmeisesti luvallisempaa vyöryttää elämänsä kurjuus kuin sen onni.

En oikein tajua, mikä tässä oli nyt kutsu väittelyyn (vaimoni tai muiden kanssa). Tietenkin, jos joku on sitä mieltä ettei aamuaurinko tyynellä järvellä voi olla jotakin huikaisevan kaunista, niin pitäköön näkemyksensä kaikin mokomin. En minä moisesta viitsisi lähteä kinaamaan.

"En todellakaan nyt osaa edes arvata, mikä nimenomaan tässä avauksessa ärsytti. Mutta ehkäpä kaikkeen, mitä kirjoitan suhtaudutaan jo valmiiksi tietyllä asenteella."

Nimimerkki Joopajoo käy aina heittämänsä pukinsorkan jutun jos toisenkin väliin.
Joskus kommentit osuvat ihan kohteeseen, mutta melko monta kertaa ne ovat vain kettuilua.

Jakomäestä minulla ei ole pahaa sanottavaa. Kävelin muutama kesä sitten Jakomäen luonnossa bussireitin varrella. Minulle tuli vessahätä ja pujahdin pusikkoon. Metsikön keskellä oli hylätty musta nahkasohva. Sohva oli jo sökö. Miten lie sinne joutunut.

Ehkä jakomäkeläiset ovat siirtäneet olohuoneen metsään tai sitten kierrätyskeskus on vielä tuntematon juttu. Tiedä häntä. "Jos metsään haluat mennä nyt niin takulla yllätyt..."

Köllötin eilen sängyssä ja sala välähti. Sanoin ääneen, että kunnon ukonilmaa ei voi verrata hienoimpaankaan ilotulitukseen.

Suomalainen luonto on äärimmäisen kaunis ja rikas. Se on meidän kaikkien yhteistä omaisuutta.

Glorian Antiikkia lehdessä on ihania juttuja mm. Seurasaaresta. Siellä en ole käynyt moneen vuoteen. Onni on tässä ja nyt. Ehkä nimimerkki Joopajookin on jo paremmalla tuulella.

Tykkäsin elokuvasta Jakomäki. Ehkä purnis paranee ja Aki Kaurismäki tekee seuraavan elokuvan ex-lähiöstäni. Jos käsikirjoitusta on vaikea keksiä, niin näitä Ellit palstoja voi vapaasti käyttää apuna.
 
Voi herran jestas sentään tuota kateuden ja pahansuopuuden määrää! Mielestäni kirjoitus oli leppeä kuvaus upeasta luontopäivästä. En ymmärrä, kuinka joku voi löytää siitä vittuilun siemenen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuli.:
Voi herran jestas sentään tuota kateuden ja pahansuopuuden määrää! Mielestäni kirjoitus oli leppeä kuvaus upeasta luontopäivästä. En ymmärrä, kuinka joku voi löytää siitä vittuilun siemenen.

Ellien säästöpossupalstalla on viestiketju lisäansiosta. Ehkä kirjoitusenergia kannattaa suunnata paremmille palstoille. Olen aina ihmetellyt miksi ap. viihtyy tällä palstalla.
Kulttuuripersoonille on netissä paljon antoisampia palstoja.

Minulla on nyt melko paha mieli. Tuhna Papan nykyinen puoliso oli takavarikoinut miehen ajokortin. Kävi kuten arvasin. Nyt ei auta muu kuin ottaa lomaa lasten takia.

Vaikka pyörisin kaikilla mahdollisilla ihmissuhdepalstoilla 24 h/vrk, niin ihan itse saan omassa lahossa päässä ratkoa pulmat. Edes uuden miehen hommaamisesta ei ole mitään apua.

Toivottavasti huomenna ei sada taivaalta akkoja äkeet selässä. Toivon aurinkoa ja pilvetöntä taivasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuli.:
Voi herran jestas sentään tuota kateuden ja pahansuopuuden määrää! Mielestäni kirjoitus oli leppeä kuvaus upeasta luontopäivästä. En ymmärrä, kuinka joku voi löytää siitä vittuilun siemenen.

" leppeä kuvaus upeasta luontopäivästä"
Parisuhdepalstalla:))

Juu, eikö olekin järkkyä, että joku lipeää noin pahasti palstan aihepiiristä! Ehdotan pikaista avioeroa noin töpölle miehelle!

Muuten, tuossa oli kyllä loppukaneettina viittaus siihen, kuinka luonnosta voi saada voimia myös parisuhteeseen ja arjessa jaksamiseen. Kun mieli on tyyni, ei esim. toisen mahdolliset pienet ärsyttävyydet tunnu ollenkaan pahalta tai ne on helppo ohittaa.
 
Voiko ihmisen elämässä olla paikka, jossa hän elää ja tuntee hyvää oloa? Sellainen paikka, missä voi rauhoittua ja levätä. Se paikka on saanutettavissa joka päivä ja tuntee, että sinne on tervetullut. Sen paikan nimi on KOTI.
Jos elämä tapahtuu vain mökillä järven rannalla, niin otan osaa.
 
Herran tähden...oleko todellakin mies1 vai feikki?
En voi uskoa todeksi.....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miesnäkökulma:
Olimme taas rouvan kanssa laittamssa saarrta ja huvilaa kesäkuntoon. Eilinen meni siivoillessa ja kunnostellessa, saunoessa ja iltarauhasta nauttiessa. tänä aamuna oli sitten vuorossa juomaveden haku lähisaaren lähteestä.

Mikä aamu! Taivas kirkas, järvi peilityyni, täysi hiljaisuus lukuunottamatta lintujen laulua rannoilla, käen kaukaista kukuntaa ja joutsenten joikumista lähilahdelta. Järvessä heijastuksena kaikki puhkeavan vihreyden sävyt. Soutuvene lipuu melkein airoa ilmassa liikuttamalla äänettömästi halki lahtien ja salmien.

Tuli vain sellainen haltioituminen, että oli melkein pakko itkeä. Kaiken ihanuuden ylenpalttisuus melkein pakahdutti. Tuntui suorastaan, että jos tätä onnentäyteyttä kestää vielä joku minuutti, niin sydän pysähtyy. Ehkäpä minulle aikanaan suodaan juuri tuollainen lähtö...

Voi miten paljon, ylenpalttisesti, maailmassa on tarjolla iloa, jonka saa ihan ilmaiseksi, silkkana antina ja armona, ei tarvitse kuin ottaa vastaan. Ja kaikki ihan viatonta ja syytöntä, puhdasta. Ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa mistään, mikään ei ole keltään pois.

Tuommoisen kokemuksen jälkeen tuntee jaksavana niin työssä, arjessa kuin parisuhteessakin ihan uusin eväin.

Kyllä elämä voi olla ihanaa.

Tiedän tunteen .. se tulee jos on tullakseen...

En minä nuorena huomannut muuta kuin kissankellot-ja käpälät, no tietty sireenipensaat ja pääskyset.
Vanhempana sitä katsoo jopa jalkoihinsa ettei talloisi "maan pienimpiä"

Ihanaa kesää sinulle ja rouvallesi!

Kiitos hienosta kirjoituksesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lukijanainen:
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Voiko ihmisen elämässä olla paikka, jossa hän elää ja tuntee hyvää oloa? Sellainen paikka, missä voi rauhoittua ja levätä. Se paikka on saanutettavissa joka päivä ja tuntee, että sinne on tervetullut. Sen paikan nimi on KOTI.
Jos elämä tapahtuu vain mökillä järven rannalla, niin otan osaa.

Herran tähden...oleko todellakin mies1 vai feikki?
En voi uskoa todeksi.....

Niinpä. On tainnut akka potkia kulkusille tai jotain...
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Voiko ihmisen elämässä olla paikka, jossa hän elää ja tuntee hyvää oloa? Sellainen paikka, missä voi rauhoittua ja levätä. Se paikka on saanutettavissa joka päivä ja tuntee, että sinne on tervetullut. Sen paikan nimi on KOTI.
Jos elämä tapahtuu vain mökillä järven rannalla, niin otan osaa.
Nyt olet ymmärtänyt väärin. Kotihan se on ihana paikka, oman rakkaan perheen parissa. Luonnon kauneuden kokeminen on bonusta. Ikävää, että et ymmärrä mitään luonnon kauneuden päälle.

Yhteistyössä