Elämäsi vaikein tilanne?

Kun vaimo lähti lasten kanssa uusille urille..

 

Lapsettomuus. Selviämisestä en tiedä, sen kanssa täytyy oppia elämään.

 

paska tuli housuun kesken kauppareissun ja mulla oli valkoset housut jalas. se ol iihan hirveen noloo!

 

Vaikka kestikin vain vähän aikaa,niin 4-.5 tunnin epätietoisuus sairaalassa selällään maaten, että halvaannunko kaulasta alaspäin vai tuleeko sydänpysähdys. Kaatumisen seurauksena tutkittiin onko kaularanka murtunut, kun röntgenkuvassa näytti siltä. Sairaalan henkilökuntaan kuuluvan suusta nämä asiat tuli, ei omasta mielikuvituksesta. Ei siiten onneksi ollut näin, oli jotain vanhaa varjostumaa.

 

Vaikea sanoa, en osaa vielä oikein "pisteyttää" vaikeusjärjestykseen näitä asioita.

Äidin alkoholismi ja narsismi.

Pitkässä suhteessa, vaikeat lapsettomuushoidot, miehen useat toiset naiset ja pettämiset raskausaikoina, se kun mies sanoo ettei rakasta enää.

Vakava pahoinpitely oman miehen taholta.

Tuore ero tästä pettävästä ja väkivaltaisesta miehestä.

Valtava syyllisyyden tunne siitä, kun yrität olla yksinhuoltajana monelle pienelle lapselle, käyt töissä että olisi varaa elää, opiskelet, että olisi parempi ammatti ja tulot valmistumisen jälkeen. Aiheutanko lapsille hallaa tällä? En tiedä kuinka pääsee yli tästä.

Ihmisten puheet erosta, että minulla olisi toinen mies, vaikka ei olekkaan. Kaikki nämä, jotka puhuvat, tietävät mitä mieheni teki minulle raskausaikoina, silti nyt tietämättä mistään mitään levittävät minusta valheita.

Osaamattomuudentunne, saamattomuuden tunne siitä, että olen yli 30 vuotias, yksinhuoltaja, asun vuokralla pienessä asunnossa lasten kanssa....

En osaa sanoa, kaikki nuo on mulle pahoja.

 

Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen tulin koeputkihedelmöityksellä raskaaksi mutta sikiöllä todettiin kromosomihäiriö. Lääkäreiden mukaan raskaus olisi erittäin todennäköisesti mennyt kesken tai lapsi kuollut pian syntymänsä jälkeen. Päädyimme keskeytykseen joka tehtiin äitienpäivänä (!) rv13. Vieläkin mietin teimmekö oikean ratkaisun. Mutta en tiedä olisinko pysynyt järjissäni jos olisin jäänyt odottamaan keskenmenoa tai kohtukuolemaa tai menettänyt lapsen syntymän jälkeen.Kuukautta aiemmin oli isäni hautajaiset.

 

Elämäni vaikein tilanne oli se, kun jouduin sossun kynsiin. Perhetyöntekijät ravasivat vuoden ajan ja lopulta jouduin johonkin arviointiin ja tuli taas eri sossut. Näkivät paljon kaikkia huolenaiheita ja jouduimme toiselle paikkakunnalle perhekuntoutukseen kokonaiseksi vuodeksi. Siellä asuimme ja kävimme päivittäin erilaisissa ryhmissä, sossut kävivät kotona jne. Oli äärimmäisen stressaavaa, kokoajan pelko että menettää lapset. Eikä täällä kuntoutuspaikassa oltu niinkään huolissaan mitä meidän paikkakunnalla. Mitään päihteitä tms ei ollut, enkä oikein koskaan saanut kunnon selvyyttä, että mitä ne huolenaiheet olivat tarkalleen. Sieltä kun muutimme takaisin omaan kotiin, ei ole sossut sen jälkeen käyneet

 

Ero, henkilökohtainen velkahelvetti, yritys, joka murenee käsiin pikkuhiljaa, raskaus ja epätietoisuus siitä, että onko lapsi yhden illan suhteen vai vanhemman lapseni isän (molempien kanssa käytetty ehkäsyä, jomman kumman kohalla pettänyt), koti 10km päässä lähimmästä kaupasta ja auto korjaamolla, henkinen romahtaminen lähellä, pakko jaksaa lapsen takia, tieto siitä, että pian takaajat ovat maksumiehinä asuntolainassa, äiti, jolla olis kaikki taloudelliset rahkeet auttaa, voivottelee kuinka mun asiat on näin ja hokee, että mun olis parempi antaa lapsi itse huostaan.. Kun nämä kaikki iskee kerralla, niin on jaksaminen koetuksella. Koko elämäni on ollu yhtä vastoinkäymistä ja välillä, viimeks eilen kun auto hajos, mietin, että mikä järki tässä elänässä on, jos jatkuvasti vastoinkäymiset seuraa toisiaan? Olis paljon helpompi hypätä kaulakeinuun ja antaa periks, vaan lapsen takia on jaksettava.

 

Kun kerroin miehelleni että mulla on ollut vipinää toisen miehen kanssa. Siitä yritetään nyt mennä päivä kerrallaan eteenpäin.

 

Vaikein hetki on menossa parhaillaan. Hyväksyminen siitä, että 13vuoden parisihde on kaatumassa ja tästä pitäisi jatkaa eteenpäin. Selviän kyllä, mutta vaikeinta tämä on, mitä koskaan elämässä olen joutunut kohtaamaan. Ja kun mies ei suostu puhumaan erosta eikä yhdessä olosta. Joten tämäkin taitaa jäädä mun harteilla jonka jälkeen tulen saamaan siitä syyt niskoille.

 

Mummon ja isän kuolema.

 

se hetki, kun tyttäreni meinasi kuolla kahden viikon ikäisenä rs-virukseen. ja toinen oli se kun taisteltiin poikavauvamme kanssa teholla elämästä ja kuolemasta, hänen synnynnäisen sairaudensa takia

 

Ei mitään ihan hirveitä ole onneksi tapahtunut.

Teini-iässä jostain syystä ahdisti niin, että mietin jopa eikö tästä ole muuta ulospääsyä kuin itsensä tappaminen. Sain heti apua, kyseessä oli paniikkihäiriö ja sos.til.pelko, jotka ei ole sen jälkeen elämää suuressa määrin haitanneet. Mutta sitä kuristavaa tunnetta en unohda koskaan.

Muita kovia paikkoja on olleet kaksi keskenmenoa putkeen, ja oman koiran lopettaminen sen pitkän sairastelun jälkeen.

 

Läheisen pitkä sairastaminen, syöpä joka aina tuntuu vain uusiutuvan.
Läheisen itsemurha täysin yllättäin.

 

Omat traumat, johtuen lapsuudesta. Ikuinen erilaisuuden tunne. Suhde, jossa tein kaikkeni (myös toisen syövän kanssa taistellen) ja joka loppui todella ikävästi.

 

Vaikein tilanne oli kun piti tehdä päätös, jolloin toiselta sikiöltä poltettiin napasuonet, jotta toinen saisi pienen mahdollisuuden elää. Raskaus päätyi kahden pienen pojan syntymään rv. 21.

Vaikeaa oli myös olla pienen vauvani kanssa teholla kun toinen ei meinannut millään jaksaa herätä nukutuksesta, isäni joutui samaan aikaan sydämmensä vuoksi sairaalaan, eikä hänen kunnostaan ollut tietoa.

Vaikeita tilanteita on myös aiheuttanut rankka lapsuus, johon on kuulunut alkoholismia ja hyväksi käyttöä, nuorena koin myös raiskauksen, josta ystävä piiri syytti minua, jolloin kaikki välit entisiin ystäviini katkesi.

 

Ei ole oikeastaan ollut mitään vaikeaa tilannetta. Aina on ollut suht helppoa ja mukavaa.

 

Ei ole oikeastaan ollut mitään vaikeaa tilannetta. Aina on ollut suht helppoa ja mukavaa.

Pessimisti ei pety, vai miten se nyt menikään...

 

Kahden asunnon loukku 2007, kun pankkikriisi iski rankasti yhtäkkiä ja juuri samalla hetkellä, kun olin ostanut toisen asunnon ja alkamassa myydä toista. Asuntokauppa tyrehtyi kuin seinään. Otin tästä opikseni, mutta silloin olin vielä nuori ja kokematon näissä asioissa. Uskoin myös vahvasti etten joutuisi työttömäksi tai ainakin löytäisin nopeasti uuden työn, jos näin kävisi- vaan työttömänä tässä nyt kituutellaan. Koen silti olleeni todella onnekas elämässäni tähän saakka.

 

Niitä on usiempi. Kaks kertaa sairastetut syövät, kahden läheisen vakavat sairastumiset, ero lapsen isästä, se mitä tapahtui entises koulus.

 

Väkivaltainen ja päihteinen suhde, ero siitä ja sitä seurannut yksihuoltajuus pienen vauvan kanssa eläen ja siitä parisen vuotta eteenpäin kestänyttä jatkuvaa pelottelua ja uhkailua exän puolelta.

En tiedä miten olen siitä selvinnyt siitä on aikaa kauan mutta vieläkin kummittelee.

 

ex miehestä ero, joka teki sen tiedon tullessa mun elämästä täyttä helvettiä, eron aikaan todettiin mulla syöpä mutta ex teki vaan sen tiedon tullessa enemmän mun elämästä helvettiä, miten selvisin laitoin tavarat matkalaukkuun heitin sen kaverin auton takakonttiin, sanoin ex ukolle että lähden käymään kaupassa hyppäsin junaan ja olin muutaman viikkoa poissa. Ex lasten takia soitteli jatkuvaan mutta sanoin että takasin en tule katsomaan kun tuhoat lasten ja mun elämän, ennen kun mulla on kämppä ja kaikki paperit kunnossa lasten kohdalta. Jaloilleen siitä ajallaan nousin yksin lasten kanssa ja en anna enää ikinä kenenkään talloa mun yli pahasti että oikeesti on romahdus pisteessä.

 

Lapsen syntyminen keskosena ja taistelu elämästä ja kuolemasta, onneksi elämä voitti. Isän ja äidin kuolema, ensimmäisen avioliiton miehen väkivaltaisuus ( onneksi ei ollut lapsia siitä suhteesta), läheisen ystävän itsemurha ja nyt pari viikkoa sitten pojan kummisedän poismeno, oli jo vanha mutta meille rakas. Aina on löytynyt tie eteenpäin.

 

Silloin meni pitkään aika heikosti, kun diagnosoitiin peräperää reumasairaus sekä vakava masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Kesti kauan, ennen kuin tilanne lähti parantumaan kummankaan sairauden suhteen.

 

Lapsuuden ystävän äkillinen/yllättävä kuolema kymmenisen vuotta sitten ja sit toinen paha tilanne oli n. 8v. sitten keskenmeno. Niistä asioista selviäminen vaati sen että käsittelin asiat kunnolla perinpohjaisesti, itkemistä, huutamista ja kaikkea siltä väliltä.
Tunnen olevani nykyään vahvempi ihminen noista selviydyttyäni.
Toki nykyään lapsettomuus on aika raskas asia mutta olen toiveikas aisan suhteen kuitenkin jossakin vaiheessa =)