Elämänsuunnitelma

haloo ihmiset!! miks pitää ivata ja pilkata ja jättää tahallaan lukematta mitä toinen kirjottaa??!!

"entä jos halvaannut?Sairastut syöpään? menetät lapsesi tapaturmaisesti ja sekoat päästäsi?"

ap on sanonut, että: ei se ole sitten niin tärkeetä meneekö kaikki just niin!

kai se on ihan luvallista suunitella vaikka tunnilleen jos tiedostaa et kaikki voi myös mennä mönkään. tosi masentavaa porukkaa täällä. "ikäsi tekee sinusta naiivin ja typerän" voi jeesus teidän kanssa!!

Hienoo, että joku sentäs tajuaa. Toi suunnitelma on tietty tehty pilke silmäkulmassa. Tällä hetkellä mulla pyyhkii hyvin koulussa/duunissa, mutta ei miesrintamalla. Kenties mennään pidempään sillä painotuksella ja suunnitelmat muuttuu. Ei voi koskaan tietää.

Oikeesti tein ylioppilaskesänä viiden vuoden suunnitelman. Siinä oli pääsy kauppakorkeeseen. Hain sinne kaks kertaa, mut sit totesin, että tää sopii mulle paremmin. Suunnitelma vähän muuttu mut olen tyytyväinen silti.

 

Hienosti kirjotettu Keittiönoita, kiitos rohkaisusta. Sitäpaitti ihmiset on erilaisia. Joillekkin sopii paremmin semmoinen "ajelehtiminen" jotkut eivät osaa elää niin, kuulun jälkimmäisiin. Emmä silti koko ajan oo tää suunnitelma päässä. Kesällä otetaan rennosti ja ladataan akkuja (vaikka ollaan duunissa) eikä mietitä liikaa tulevaisuutta.

 

Musta ihan järkevän kuuloinen suunnitelma. Älä välitä muiden kommenteista. Kyllähän moni meistä on varmaan nuorempana elämäänsä suunnitellut Se taas, jos laittaa ajatuksia välillä paperille, saattaa selkiyttää niitä. Jos taas sairastuminen tulee, niin se vaan tulee. Sit pitää pikkasen muokata suunnitelmia. Mutta eihän elämää voi silleen nuorena muokata tai suunnitella, jos mä sairastun vuonna yksi tai kaksi? Koska pikkasen voisin olla katkera jos näin olisin joskus tenhyt.... Unelmat on tehty tavoiteltavksi ja ne jotka ei uskalla unelmoida, niin se on voi, voi

 

Kuten jo kirjoitin, niin ei kannata pettyä, jos kaikki ei mee käsikirjoituksen mukaan, mutta on täälä kummallisiakin ohjeita. Siis kyllä mun mielestä opiskelut ja työhommat kannattaa suunnitella. Tavoitteet pitää ihmisen liikkeellä.

Mulla ei todellakaan olis vakituista työpaikkaa sellaisessa hommassa, että saan enimmäkseen itse päättää, mitä haluan työajallani tehdä, ja keskiarvon ylittäviä kuukausiansioita, jos en olisi määrätietoisesti ja suunnitellen lähtenyt etenemään opinnoissani ja työnhankinnassa. Nyt on ihana olla pienen lapsen äitinä ja odottaa toista, kun taloudellinen tilanne on turvattu ja työ on oikealla tavalla joustava, että pystyy myös olemaan täysillä lasten elämässä mukana. Ilman tavoitteita ja suunnittelua tämä ei olisi onnistunut.

Ei uraa kannata jättää suunnittelematta siksi, että aina voi jäädä höyryjyrän alle huomena ja halvaantua. Se riski nyt vaan on aina olemassa. (Ja miehen löytämisen ja lasten hankkimisen aikataulua minäkin pidän aika hassuna, mutta ihmiset on erilaisia...)

 

Joo, toi miesjuttu ja lapset sitämyöten meni ehkä vähän yli. Ehkä parempi keskittyä uraan yms. ja katsoa mitä se tuo tullessaan. Tarttis jotenkin päästä tästä varattujen miesten kierteestä eroon..

 

Mielestäni ap on erittäin fiksu. Ihminen, jolla ei ole unelmia ja tavoitteita elämässään, elää mielestän erittäin köyhän elämän. Ilman unelmia ja tavoitteita lakkaamme tavoittelemasta niitä.

Miksi pelätä epäonnistumista, onko epäonnistumisia? On uuden oppimista ja kilpailua itsensä kanssa. Ja ennenkaikkea on niin erilaisia asenteita kohdata elämä.

 

Hienosti kirjotettu Keittiönoita, kiitos rohkaisusta. Sitäpaitti ihmiset on erilaisia. Joillekkin sopii paremmin semmoinen "ajelehtiminen" jotkut eivät osaa elää niin, kuulun jälkimmäisiin. Emmä silti koko ajan oo tää suunnitelma päässä. Kesällä otetaan rennosti ja ladataan akkuja (vaikka ollaan duunissa) eikä mietitä liikaa tulevaisuutta.

Ollos hyvä vaan Mulla on sun ikäluokkaasi olevat lapset ja molemmilla on suunnitelmia. Olenkin heille opettanut, että jos ei ole elämässään mitään tavoiteltavaa, jää helposti ajelehtimaan eikä koskaan saavutakaan mitään. Tai huomaa haaveensa vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä. Molemmat lapseni ovat myös "aikatauluttaneet" suunnitelmiaan eli tavoitteena on saavuttaa tietyt asiat tiettyyn hetkeen mennessä eikä "sitten joskus". Mä täytän muutaman kuukauden päästä 50 ja mullakin on "viisvuotissuunnitelma", jota varten ponnistelen. Jään ajelehtimaan vasta sitten, kun se syöpä iskee tai halvaannun. Siihen asti yritän saavuttaa tavoitteeni.

 

Mulla oli suunnitelmat näin: ammatti, työpaikka, mies, talo, lapset.
Mutta elämä menikin näin: ammatti, mies, lapset, talo, ammatin vaihto

 

Mä "suunnittelin" niin että lukion jälkeen opiskelen sairaanhoitajaksi, teen töitä muutamia vuosia, hommaan miehen, asunnon ja me tehdään lapsia sitten.

Nyt oon 24v pienen pojan yh-äiti, asun vuokrakaksiossa ja oon lähihoitaja. Ei mennyt niinku on suunnitellut mut onnellinen oon

 

Mä suunnittelin että valmistun sairaanhoitajaksi 22-vuotiaana, sitten tapaan miehen, menen naimisiin ja saan ainakin 3 lasta. Kaikki toteutuikin, paitsi lapset. Lapsia ei alkanut kuulumaan, ja lapsettomuus tietyllä tavalla haittasi elämää, koska toive oli niin suuri. Mut sitten yks kaks 34-vuotiaana (!) huomasin olevani raskaana ja nyt kotona on kaksi lasta. Oli vaan vähän pidempi toimitusaika.

Jälkikäteen ajatellen olisin voinut yrittää nauttia tuosta lapsettomastakin ajasta enemmän.

 

Kyllä mä olen suunnitellut elämääni samalla tavalla, se auttaa paljon mm. miehen valinnassa ettei tule erimielisyyksiä myöhemmin. Kaikki on mennyt suunnilleen suunitelmani mukaan, enää puuttuu toinen lapsi ja eläkesäästäminen, ja sitten eläkeläisenä mieheni kanssa matkustelu Olen alle 25 v.

 

Kyllä mä olen suunnitellut elämääni samalla tavalla, se auttaa paljon mm. miehen valinnassa ettei tule erimielisyyksiä myöhemmin. Kaikki on mennyt suunnilleen suunitelmani mukaan, enää puuttuu toinen lapsi ja eläkesäästäminen, ja sitten eläkeläisenä mieheni kanssa matkustelu Olen alle 25 v.

Miksi vasta eläkeläisenä matkustelu jos olet vasta 25v? Me matkustellaan nykyäänkin, ikää n. 30v ja yksi lapsi.

 

Mulla juuri noin ja elämä meni niin kuin aina haaveilin, toki lapsia hiukan nuorempana jo ja niitä neljä... nyt on sitten se "ihana" ukko siinä pisteessä mitä uraa olen tukenut niin paneskelee vaan sihteereitään kun kotona on kaikki mitä ihminen tarvii... eli aina halutaan vann jotain lisää ja lisää ja lisää...

 

Olet ihan sellainen kun 23-vuotiaan kuuluukin olla, just noin ne ajattelee! Itsekin ehkä tuota joskus parikymppisenä harrastin, tosin olin jo 18-vuotiaana löytänyt kumppanin, 19-vuotiaana alkanut opiskella ja muuttanut miehen kanssa yhteen, 20-vuotiaana kihlautunut, 22-vuotiaana mennyt naimisiin, 24-vuotiaana saanut lapsen sekä tehnyt asuntovelkaa.. Mutta kas sitten hommat menikin ihan jotain muuta rataa. Lapsen kanssa ei ollutkaan ihan helppoa valmistua kun olin saanut hänet kesken opiskelun, valmistumiseen mennessä en ollut tehnyt päivääkään töitä, rahaa ei ollut eikä toista lasta koskaan tullut. Mutta nykyään elämä on silti ihan mukavaa, haaveilen välillä vieläkin asioista, tosin hyvin erilaisista kuin parikymppisenä. Valmistunut olen aikanaan ja töitä olen sen jälkeen tehnyt tosi paljon, että itse sanoisin: Kyllä sitä haaveilla saa, mutta elämällä se on tapana mennä miten parhaaksi näkee!

 

Olet ihan sellainen kun 23-vuotiaan kuuluukin olla, just noin ne ajattelee! Itsekin ehkä tuota joskus parikymppisenä harrastin, tosin olin jo 18-vuotiaana löytänyt kumppanin, 19-vuotiaana alkanut opiskella ja muuttanut miehen kanssa yhteen, 20-vuotiaana kihlautunut, 22-vuotiaana mennyt naimisiin, 24-vuotiaana saanut lapsen sekä tehnyt asuntovelkaa.. Mutta kas sitten hommat menikin ihan jotain muuta rataa. Lapsen kanssa ei ollutkaan ihan helppoa valmistua kun olin saanut hänet kesken opiskelun, valmistumiseen mennessä en ollut tehnyt päivääkään töitä, rahaa ei ollut eikä toista lasta koskaan tullut. Mutta nykyään elämä on silti ihan mukavaa, haaveilen välillä vieläkin asioista, tosin hyvin erilaisista kuin parikymppisenä. Valmistunut olen aikanaan ja töitä olen sen jälkeen tehnyt tosi paljon, että itse sanoisin: Kyllä sitä haaveilla saa, mutta elämällä se on tapana mennä miten parhaaksi näkee!

Mutta voi myös yrittää vaikuttaa siihen, miten asiat menee. Joskus ne menevät jopa niinkuin on suunnitellut. Hölmömpää minusta olisi olla suunnittelematta yhtään mitään ja jäädä vain ajelehtimaan ja katsomaan, mitä elämä tuo tullessaan. Voihan sen lottovoitonkin saada, vaikkei lottoaisikaan, jos sattuu löytämään maahan pudonneen voittolottokupongin. Mutta lottoaminen parantaa kyllä mahdollisuuksia voittoon.

 

Mun mielestä ihan hyvä suunnitelma, tuommoisia minäkin oon aina tehnyt. Tietty ovat muuttuneet sitten tarpeen mukaan (esim. olisin halunnut lapsen kesken opintojen 26-vuotiaana, mutta mies ei ollutkaan valmis).

Ihme ilkkumista taas ketju täynnä! Suututtaa oikein.

 

Mutta voi myös yrittää vaikuttaa siihen, miten asiat menee. Joskus ne menevät jopa niinkuin on suunnitellut. Hölmömpää minusta olisi olla suunnittelematta yhtään mitään ja jäädä vain ajelehtimaan ja katsomaan, mitä elämä tuo tullessaan. Voihan sen lottovoitonkin saada, vaikkei lottoaisikaan, jos sattuu löytämään maahan pudonneen voittolottokupongin. Mutta lottoaminen parantaa kyllä mahdollisuuksia voittoon.

En minä haaveilua ole lopettanut, joskus jopa mielessä kaikuu erään laulunkin sanat 'vielä unelmoi nelikymppinen..' kun katselen tuota omaa teiniäni nykyään. Minulla vaan ei enää ole niitä pakotteita, mulla on siis enemmän mahdollisuuksia. Parikymppisellä uhkana on ne ruuhkavuodet ja se kun pitää pohja kaikelle tosiaan saavuttaa, joten siksi se on tuollainen ajattelutavaltaan, minäkin olin kuten alussa mainitsin. Itselläni on sellainenkin olo välillä, että minähän olen vapaa tekemään lähes kaikkea! Olen vapaa oletuksista naimisiinmenon ja lisääntymisen suhteen eikä raha-asianikaan kuulu kenellekään!

 

En minä haaveilua ole lopettanut, joskus jopa mielessä kaikuu erään laulunkin sanat 'vielä unelmoi nelikymppinen..' kun katselen tuota omaa teiniäni nykyään. Minulla vaan ei enää ole niitä pakotteita, mulla on siis enemmän mahdollisuuksia. Parikymppisellä uhkana on ne ruuhkavuodet ja se kun pitää pohja kaikelle tosiaan saavuttaa, joten siksi se on tuollainen ajattelutavaltaan, minäkin olin kuten alussa mainitsin. Itselläni on sellainenkin olo välillä, että minähän olen vapaa tekemään lähes kaikkea! Olen vapaa oletuksista naimisiinmenon ja lisääntymisen suhteen eikä raha-asianikaan kuulu kenellekään!

Mutta eikö ole ihan vaan biologisestikin järkevää laittaa perhe suunnitelmiin nuorena eikä vasta päälle nelikymppisenä? Minä en näe siinä mitään naurettavaa, päinvastoin.