Elämänhalu hukassa

[toivoton.]

Tänäänkin tuntui, etten halua herätä. Mikään ei tunnu miltään. Tiedän, että tämä ei ole masennusta, mutta silti missään ei tunnu olevan mitään mieltä. Osaatteko auttaa? Toivon asiallisia vastauksia.

Avomieheni jätti minut kesällä. Asiaa puitiin terapiassa yhdessä ja yksin, ja syynä oli paljolti hänen kykenemättömyytensä sitoutumaan. Silti hänessä oli paljon hyvää ja olisin todella halunnut saada lapsia ja mennä naimisiin juuri hänen kanssaan. Rakastin häntä.

Nyt sitten asun yksin pienemmässä asunnossa. Järki sanoo, että eteenpäin on mentävä. Olen keskittynyt töihin, tavannut ahkerammin ystäviä ja sukulaisia ja käynyt välillä kaupungilla juhlimassa. Olen yrittänyt opetella antamaan itselleni hyviä asioita: käyn hieronnassa, kampaajalla, ostan uusia vaatteita, harrastan eri liikuntamuotoja ja laitan kotia. Silti sisimmässäni on musta aukko. Erosta on puoli vuotta ja työstin sitä pariterapian jälkeen yksinkin.

Luulen, että minusta tuntuu tältä kahdesta eri syystä. Ensinnäkin avomieheni oli unelmieni mies (ainakin aluksi, ennenkuin ongelmat tulivat). Olin onnellinen ja kamppailin suhteemme puolesta huonoinakin päivinä. Saatoin luottaa häneen ja rakastaa häntä avoimesti. Ensimmäistä kertaa koin, että tässä on ihminen, jonka kanssa haluaisin perheen.

Toiseksi voi olla, että minulla on nyt, 34-vuotiaana, pakokauhu. Haluaisin perheen, hyvän miehen ja lapsia. Ehkä en välttämättä exäni kanssa, vaan ylipäätään ihmisen kanssa, jota kohtaan voisin tuntea samoin kuin exääni kohtaan. Nyt tuntuu, että olen vanha ja hylätty, että hyviä miehiä ei enää ole, enkä edes jaksaisi tehdä asian eteen juuri nyt mitään. Ystävät kannustavat etsimään netin kautta, mutta jotenkin en vain pysty. Pelkään kai, että sieltä ei löydy ketään. Ja pelkään, etten saa lapsia ja että jään yksin loppuelämäkseni.

Tämä ahdistaa ja vie elämäniloni. On vain paha olla ja ikävöin. Mitä pitäisi tehdä?

 

[Väenö]

On vain yksi lääke asiaasi ja sen on aika.
Ero koskee aina, mutta vaikutat viksulta ihmiseltä, sinä selviät.
Olet vielä nuori, löydät varmasti uuden kumppanin ja saat perheen.
Vanhan suhteen korjaaminen ei useinkaan onnistu ja uutta ei pidä hakemalla hakea.
Jatka vaan elämää, kuten olet tehnytkin.
Myös vastoinkäymiset ja pettymykset kuuluvat elämään.
Jonakin päivänä huomaat, että menetys ei ollutkaan niin merkittävä.

 

[myrkkysumakki]

Kuulostaa ihan klassiselta 30-kriisi tapaukselta: "En olekaan siinä vaiheessa elämää kuin suunnittelin 20-vuotiaana. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?"

Mistäkö näin päättelen? Siitä, että kirjoitat (otin vapauden editoida):
"Eron syynä oli paljolti hänen kykenemättömyytensä sitoutumaan. Silti hänessä oli paljon hyvää ja olisin todella halunnut saada lapsia ja mennä naimisiin juuri hänen kanssaan. Rakastin häntä.

Nyt sitten asun yksin pienemmässä asunnossa.

Kirjoitat tuosta rakastamastasi miehestä jollakin lailla esineellistävästi. Hän oli väline siihen, että saisit haluamasi perheidyllin. Mutta rakastitko juuri tätä miestä ihmisenä?

Jos rakastaa toista, hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on ja pyrkii siihen, että rakastettu on onnellinen. Aito rakkaus ei lopu siihen, että ei asuta enää yhdessä.

Se, että kirjoitat; "Haluaisin perheen, hyvän miehen ja lapsia. Ehkä en välttämättä exäni kanssa, vaan ylipäätään ihmisen kanssa, jota kohtaan voisin tuntea samoin kuin exääni kohtaan. " luo kuvan, että miehen menetys ei ollut niin suuri suru kuin haluamasi perheidylli -suunnitelman lykkääntyminen.

En siis usko, että suret tuota miestä niin paljon kuin sitä, että asut nyt yksin pienemmässä asunnossa ilman toivoa perheidylli -suunnitelmasi toteutumisesta lähiaikoina.

En kirjoita näin siksi, että vähättelisin suruasi. Suru elämänunelmasi ei-toteutumisesta sattuu yhtä lailla.

30-kriisin tarkoitus on kasvattaa yksilö siihen tosiasiaan, että elämä ei koskaan mene niin kuin sen suunnittelee. Ei kenelläkään. Silti se voi olla paljon parempaa kuin ne itse tehdyt suunnitelmat ja kuvitelmat, jos siitä osaa nauttia ilman että takertuu suremaan omien illuusioiden menetystä.

Ota elämä vastaan sellaisena kuin se tulee. Nauti jokaisesta päivästä haikailematta menneitä tai jossittelematta tulevia. Niin sinusta tulee onnellinen ihminen.

 

[ap.]

Kiitos vastauksista! Varmaankin kyllä kirjoitin esineellistävästi. Ehkä se johtuu juuri näistä kahdesta asiasta. Siis että aidosti rakastin miestä ihmisenä, mutta myös siitä, että halusin toteuttaa unelmani perheestä - tosin juuri hänen enkä kenenkään muun kanssa. Olin odottanut hänenlaistaan miestä pitkään ja vasta hänen kanssaan tuo unelma yhteisestä elämästä alkoi konkretisoitua. Pitkään ajattelin, etten edes halua perhettä, mutta tuo halu heräsi, kun elimme yhdessä. Siksi kipuilen ja tuntuu todella pahalta, kun hän lopulta jätti minut.

 

[:)*]

Ei kun uutta matoo koukkuun..

 

[Morten]

Ennen kaikkea - muista onnitella itseäsi joka päivä siitä, että et joutunut kituuttamaan epäonnistuneeksi luodussa parisuhteessa. Ja anna ajan tehdä parantavaa työtään etkä roiku sitkeästi menneessä.

Olen itse karauttanut kaksi kertaa pahasti kirveeni kiveen. Päättänyt liitot, jotka olivat alkuun toivoa ja tunteita täynnä ja jotka loppua kohden kuihtuivat eri syistä kokoon. Molemmilla kerroilla rikoin pahasti itseni ja elin pitkään sinulle tutuissa tunnelmissa.

Ainakin omalla kohdalla tuo puolisen vuotta on ollut juuri se aika, mikä korviemme välissä olevalla nerokkaalla mekanismilla on kulunut haavojen parantamiseen. Eräänä aamuna vain huomaa ettei menetyksen tunteesta ole enää mitään jäljellä. Vain helpotus, kun tiedostaa päässeensä irti menneisyyden painolastista ja uuden elämän olevan edessä.

Uuden kumppanin löytymiseen liittyvän epäuskon voit huoletta lakaista mielestäsi. Olet sinkkumarkkinoilla vielä todellakin nuori ja sinulla on kosolti aikaa. Suurin osa sinulle ikänsä puolesta sopivista sinkkumiehistä toivoo juuri löytävänsä puolison, jonka kanssa perustaa perheen ja rakentaa yhteisen tulevaisuuden.

Tottahan toki edessäsi on sen oikean löytämisen vaikeus. Jyvien erottaminen akanoista on aina työlästä puuhaa. Enkä osaa oikein rohkaista sinua nettideittailuun, koska et ole vielä ehkä tarpeeksi vahva kokemaan uusia takaiskuja. Mitä enemmän valikoimaa, sitä enemmän myös sydänsuruja ja mätiä omenoita.

Kannattaisi aluksi vilkaista ympärilleen ja hypätä arkipäivän tilanteisiin avoimin mielin. Tutkimusten mukaan valtaosa parisuhteista saa alkunsa tapaamisesta tavarataloissa, kirjastossa, ym. jokapäiväisissä ympyröissä. Kun vaan muistat sen perusseikan, että viestität jollain tavalla ymäristöösi olevasi sinkku. Hankkiudut vaikkapa juttusille itseäsi kiinnostavien miesten kanssa ja teet yleensäkin itsestäsi helposti lähestyttävän. Moni sinkkuneiti tekee sen perusvirheen että ottaa aina suojakseen ystävän/ystäviä tai piiloutuu jonkun tekemisen suojiin. Ja mikä nyt aina tulisi muistaa vanhan suhteen jäljiltä... nollaa taulu !. Eli älä etsi exäsi kopiota, mutta älä myöskään kavahda jos jossain uudessa tuttavuudessa on samoja piirteitä.

 

[Varjotar]

Kliseet nurkkaa ja se pää pystyyn. Pahalta tuntuu, mutta ei se siinä itkeminenkää auta.
Ei auta jäädä killittää ku maito on maassa.

 

[ap.]

Kiitos lämpimästi teille!
Olen edelleen aikalailla haavoilla tuon suhteen takia. Jotenkin huomaan keskittyneeni ajatuksissani suhteen alkuun, siihen aikaan, kun mekin olimme toivoa täynnä. Ja suren sitä, että matto lopulta lähti jalkojen alta. Ja että menetin syvästi rakastamani ihmisen.

Morten, kirjoitit todella osuvasti, kiitos. On ihan totta, etten mitenkään ole vielä valmis nettideittailuun. Jotenkin kuitenkin takaraivossa on ajatus siitä, että tosiaan ei pidä jäädä killittämään sitä kaatunutta maitoa eli asiat menivät näin ja itselleni lopulta teen hallaa, jos kokonaan vetäydyn kuoreeni. Ehkä olisi hyvä tehdä asioiden eteen ihan pieniä asioita joka päivä. Uskaltaa ihan pikkuisen lisää. Jossain vaiheessa netin sinkkumarkkinoille liittyminen voi sitten olla hyväkin ratkaisu. Kai tässä on kyse myös uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisesta ja ennen muuta sen hyväksymisestä.

 

[Uudistu ihmisenä]

"Haluaisin perheen, hyvän miehen ja lapsia."
Maailmassa on muutakin kuin mies ja lapset. Sinulla on oma arvokas elämäsi, elä sitä täysillä, kukaan muu ei voi sitä tehdä puolestasi. Se on jopa velvollisuutesi ihmisenä.

 

[ap.]

Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että mies ja lapset olisivat ihana asia elämässäni. Ehkä kyse on mielentilastani juuri nyt - en pysty elämään täysillä, kun tunnen surua ja kipua.

 

[myrkkysumakki]

Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että mies ja lapset olisivat ihana asia elämässäni. Ehkä kyse on mielentilastani juuri nyt - en pysty elämään täysillä, kun tunnen surua ja kipua.

Totta kai ajattelet niin, koska se on se, miten sinut on kasvatettu. Meidät kaikki on.

Meidät kasvatetaan myös uskomaan, että valkopartainen ukkeli pilvenlongalla rääkkää ihmiskuntaa tappamalla heitä sairauksiin ja nälkään - ja kaikki vain siksi että tuo ukkeli niin kovasti RAKASTAA meitä ihmisiä. Ja meidät kasvatetaan uskomaan myös joulupukkiin - ainakin 7-vuotiaaksi.

Joistakin näistä kasvatuksemme kukkasista kasvamme ulos.

Mitäpä jos et saa miestä ja lapsia, pidätkö itseäsi epäonnistuneena? Onko elämäsi silloin turha? Vaikka olisit onnellinen ja rakastettu, mutta sinulla ei ole lapsia ja miestä, kaikki on tärviöllä?

Aika kauhea ajatus. Voihan olla, että olisit onnellisempi yksin tai lapsettomana. Nyt et sitä kuitenkaan saa tietää, koska olet "päättänyt" että vain mies ja lapset tekevät sinut onnelliseksi.

Tai sitten vapautat itsesi odotuksista, ennakkokäsityksistä ja elämän turhasta suunnittelemisesta. Suret surusi ja heräät kevääseen valmiina nauttimaan uudesta ihanasta kesästä.

Voimia!