Ekaluokkalaisen kouluongelmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tiina

Vieras
Hei,
minulla on ekaluokan aloittanut poika. Hän on ollut hoidossa aivan pienestä asti. Tarha ja esikoulu menivät hyvin. Pojan kanssa ei ole tullut mitään ongelmia aiemmin. Nyt opettaja on ollut kimpussa koko koulun alun ajan.

Poikani on kuulemma lapsellinen, ei pysty keskittymään mihinkään jne. Poika osaa koulussa laskea ja lukea jo eli sellaista oppimisvaikeutta ei ole. Lisätehtäviä opettaja antaa, koska poika on kuulemma niin hidas.

Tänään opettaja soitti, että poikani on koulukiusaaja. Selvitelin asiaa ja poikani oli luokkakaverinsa kanssa heittäneet jotain tyttöä omenalla. Opettajan mukaan poikani oli yksin vaikka näin ei ollut. Toki poikani silti rangaistuksen saa.

Mutta voiko tällaiset ongelmat alkaa kuin salama kirkkaalta taivaalta??
Ne kuulostavat niin käsittämättömiltä, kun 7 vuotta asiat ovat olleet hyvin. Tai ainakaan mitään ei ole koskaan sanottu minulle:(

 
opettajan kanssa ja pysy mahdollisimman rauhallisena, jotta saat selville miksi hän pitää poikaasi vaikeana. Toki opettaja voi olla sellainen, joa tekee yhdestä silmätikun, mutta voi olla, että uudesa ympäristössä poikasi on käyttäytynyt ainakin joskus tyhmästi. Esim. omenan heitto ei ole ok, vaikka se toinen olisi yllyttänyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja keskustelemaan:
opettajan kanssa ja pysy mahdollisimman rauhallisena, jotta saat selville miksi hän pitää poikaasi vaikeana. Toki opettaja voi olla sellainen, joa tekee yhdestä silmätikun, mutta voi olla, että uudesa ympäristössä poikasi on käyttäytynyt ainakin joskus tyhmästi. Esim. omenan heitto ei ole ok, vaikka se toinen olisi yllyttänyt.

Ei tietenkään ole ok. Mutta tuntuu oudolta, että poika olisi yhtäkkiä täysin kykenemätön koulun käyntiin, kun ei aiemmin ole ollut keskittymis ym. ongelmia. Opettaja ei ole pahemmin keskustellut, lähinnä kertonut kuinka hankala poika on lapsellisuutensa vuoksi. Tänään kirjoitin hänelle kirjeen asiasta.
 
Ne naisopettajat, joilla on ns. feminismilesbos - niminen oireyhtymä, ottavat aina silmätikukseen jonkun pojan, joka ilmeisesti edustaa heille kaikkea sitä pahaa, mitä miessukupuoli edustaa ja alkavat alistamaan tätä ihan pelkästä sadismin halusta. Tyttöjä nämä opettajat suosivat ja palvovat. Sellainen opettaja saattaa mm. kulkea välitunnilla jokun tytön kanssa käsikädessä, mikä saa ainakin minulla hälytyskellot soimaan.
 
Ihme ettei kukaan alkanut kyseenalaistamaan äidin kantaa.
Kyllähän ryhmässä tiiviis tyhmistyy ja lapsi voi tosiaankin alkaa käyttäytymään huonosti.
Ei se tarkoita jos on ennen ollut kiltisti, että aina olisi näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Samoja kokemuksia:
Ne naisopettajat, joilla on ns. feminismilesbos - niminen oireyhtymä, ottavat aina silmätikukseen jonkun pojan, joka ilmeisesti edustaa heille kaikkea sitä pahaa, mitä miessukupuoli edustaa ja alkavat alistamaan tätä ihan pelkästä sadismin halusta. Tyttöjä nämä opettajat suosivat ja palvovat. Sellainen opettaja saattaa mm. kulkea välitunnilla jokun tytön kanssa käsikädessä, mikä saa ainakin minulla hälytyskellot soimaan.

Voi kuule, sulla on sitten varmaan aika kova kilinä ja kolina päässä. Ne tyttöoppilaat on juuri niitä, jotka hyökkää aina välituntivalvojan käteen kiinni, riippumatta siitä, kuka on valvojana. Eka- ja tokaluokkalaisia tyttöjä saa välillä ihan hätistellä muiden mukaan, että eivät viettäisi kaikkia välitunteja open kädessä.
 
ja voin kertoa että raskasta on! En enään tiedä mitä teen. Opettaja sepittää kaikkea lasten pahoinpitely juttuja jotta saisi mun suun tukittua. Meinaa siis että tekee lastensuojelu ilmoituksen meistä jos käyn jotain selittämään rehtorille. Nyt kun lapsi on jo iso niin ymmärtää oikeasti opettajan ilkeilyt. Oon niin rikki! Mut millä todistat sen että tälläistä tapahtuu??? Jos opettaja sit rupeaa selittämään että meillä hakataan tms. ja uskovatkin sossussa opettajaa eikä meitä. OON OIKEASTI KÄDETÖN TÄN ASIAN KANSSA!!!!
 
Ap:lle
Pahoittelen tilannetta. Opettaja on kyllä vetänyt aika hätäiset johtopäätökset, jos jo tässä vaiheessa kouluvuotta nimittää poikaa koulukiusaajaksi. Kaikenlaista ne lapset saattavat hölmöyksissään muiden mukana tehdä, mutta kiusaajasanaa tulisi käyttää vasta silloin, kun toiseen toiseen oppilaaseen kohdistuu toistuvasti kiusantekoa. Ota yhteyttä opettajaan ja pyydä aika vanhempainvarttiin, niin voitte puhua asiasta rauhassa.
 

Yhteistyössä