Ekaluokan kertaaminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Todella hämmentynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Todella hämmentynyt

Vieras
Poikani on älykäs opettajienkin mielestä. Tästä huolimatta hänen halutaan kertaavan eka luokka sen vuoksi, että hän käyttäytyy opettajan mielestä lapsellisesti koulussa.

En tunnista opettajan kuvauksesta poikaani, mikä tekee "asiantuntijalausunnot" mielestäni kyseenalaisisiksi. Opettajan mukaan poikani ei jaksa keskittyä yhteen asiaan: kotona & uintiryhmässä tällaista keskittymiskyvyttömyyttä ei ole näkyvissä eikä siitä ole myöskään ip-kerhossa havaittu (kysyin asiasta sieltäkin). En myöskään ole hänen nähnyt konttausiän jälkeen konttaavan lattioilla, kuten opettaja kuvasi hänen tekevän koulussa. Kiukuttelu ja tavaroiden hukkaaminen on mielestäni hänelle ja hänen isosisaruksilleen tyypillistä käytöstä, jonka en usko kertaamalla muuttuvan.

Uskon, että levoton luokka levottomine poikineen saa aikaa omassanikin ei-toivottavaa käytöstä ja siihen olen valmis puuttumaan. Luokan kertaaminen tuntuu kuitenkin mielestäni rajulta toimenpiteeltä ensimmäistä kertaa asiasta kuullessani.

Opettaja väitti, että luokan kertaaminen on koulun päätös, joka voidaan tehdä vanhempien vastustuksesta huolimatta. En ole opettajien perustelut kuultuani valmis tähän ratkaisuun ja pojan isä on kanssani samaa mieltä - myöskin kuultuaan opettajien perustelut.

Onko mahdollista, että älykäs poikani jätetään kertaamaan luokka vanhempien vastustuksesta huolimatta?
 
Minulle ei ole tuosta asiasta kokemusta mutta sinuna tilaisin ajan vaikka kasvatus-ja perheneuvolaan. Siellä testataan lapset koulukypsyyttä varten ja varmaan myös voivat katsoa lasta teidänkin tilanteessa.

Kuulostaa jotenkin kammottavalta että uhkaillaan että koulu voi pakottaa vanhempien tahtoa vastaan.

Sekin tuntuu oudolta että vasta nyt puututaan asiaan eikä heti viime syksynä.
 
Onkohan kyse siitä, että opettajan ja oppilaan "kemiat " sotii keskenään...
Jos on siitä kysymys, voisiko hän vaihtaa rinnakkaisluokalle? Jos lukeminen ja laskeminen jo sujuu, minusta "maallikkona" tuntuu, että luokan kertaaminen vaan ehkä pahentaisi tilannetta; taitava lapsi turhautuisi ja häiritsisi ehkä vielä enemmän.
Toivottavasti asiat selviävät parhain päin!
 
Jos oppiminen on normaalitasoista ja kyse on todella oikeasti tuollaisista keskittymisongelmista, kannattaa selvitellä löytyisikö paikkaa jossain pienemmässä ryhmässä, esimerkiksi erityisluokalla tai mitä muita vaihtoehtoja sitten kunnasta löytyykään. Tosin nykyisellä säästölinjalla niitäkin voi olla vaikea löytää. Ensimmäisenä ei kyllä tulisi mieleen luokan kertaaminen, jos tarvittavat taidot on kuitenkin opittu muuten. Uskoisin vaan häiriköimisen pahentuvan uusintavuoden aikana, jos ei ole mitään muuta uutta opittavaa kuin käyttäytyminen ja 'vanheneminen'.

Tarkkaavaisuushäiriöinenkin voi oireilla vain tietyssä ympäristössä, kun taas mieleisessä jutussa se tarkkaavaisuus voi olla joskus turhankin hyvä. Kannattaa myös muistaa, että yksikin paha häirikköoppilas suuressa luokassa voi yksinään viedä paljon koko muun luokan resursseista. Helposti vierähtää 10-15 minuuttiakin hänen juttujaan selvitellessä ja sen on paljon 45 minuutista muiden osalta. Avoimin mielin selvittelemään, mitä vaihtoehtoja löytyy! Erityisluokka/koulu ei ole mikään vankila tai häpeänpaikka ja säästösyistä siellä ei yleensä pidetä kauempaa kuin on tarve. Tuskin opettaja ihan tyhjästä keksii niitä juttuja, miten lapsi häiriköi. Kannattaa kysellä vaikkapa luokkakavereilta (muiltakin kuin ihan parhailta kavereilta) mitä lapsi luokassa hommaa - joku sanavalmis tyttö osaa varmaan parhaiten kertoa.
 

Yhteistyössä