Ekaa kertaa vaitan miehestä kenellekään, mut mä en vaan kestä sitä enää!

[hermoraunio]

Hyvä mies kait tuo muuten on, mut lastenkasvatusta se ei vaan osaa, eikä ilmeisesti haluakaan osata. Kotitöitä tekee siinä missä minäki ja on paljon perheen kans.

Mutta ongelma on se, että meidän lapsilla on eri säännöt äidiltä ja isältä. Suomennettuna sanoisin, että molemmat vanhemmat asettavat kyllä samanlaisia sääntöjä, mutta ainoastaan äiti vahtii että niitä myös noudatetaan. Isä ei ole IKINÄ pistänyt yhäkään rangaistusta käytäntöön mistään asiasta. Nykyäänhän tuo ei edes uhkaa rangaistuksilla, kun tietää, ettei niitä kuitenkaan uskaltaisi toteuttaa....

Ja mulla menee hermot. On todella kuluttavaa olla aina se, joka loppujen lopuksi mene selvittelemään kiukkukohtaukset ym. sekä sanomaan sen viimeisen sanan. En jaksa enää ja se alkaa näkyä mun käytöksessä. Valitan miehelle ja hermoilen jo lapsillekin. Tänään meillä oli jo melkoinen riita aiheesta, tosin aika yksipuolinen sellainen. Käytännössä minä mäkätän ja yritän selittää mikä minun mielestäni tässä mättää. Mies kuuntelee, välillä sanoo että yritän parhaani, välillä joitain muita typeriä latteuksia: "Sitten ei varmaan kannata enempää lapsia hankkia." "Sun kannattaa varmaan hakea eroa." Aina kuitenkin vain jotain sellaista, mikä ei millään tavalla liity juuri tuohon lastenkasvatusaiheeseen... Huoh.

Sen vaan sanon kaikille sinkuille, että älkää ikinä haksahtako liian kiltteihin miehiin. Minä haksahdin kai siksi, koska oma isänikin oli kiltti iskä. Vaan nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että ois ehkä ollu parempi vähän omaa tahtoa ja rohkeutta omaava ukko....

 

[kiyoko]

Kyllähän tuo on sellainen asia että joku ratkaisu siihen pitää saada. Ei ole reilua tehdä yhdessä lapsia jos jättää sitten kuitenkin sen kasvatusvastuun vain äidille.

Oman miehen kanssa olen huomannu että ihan oikeasti ne parisuhdeneuvojien vinkit toimii. Siis älä nalkuta, älä aloita lausetta "sä et koskaan.." tai "sä aina..." jne. Keskustelun pitäisi alkaa siitä että miksi sua ärsyttää miehen käytös, ei siis siitä mikä siinä miehessä ärsyttää. Nalkuttaminen ei loppujen lopuksi oikeesti johda mihinkään. Miettikää yhdessä ratkaisua ongelmaan, ilman miehen syyllistämistä.

Kuulostaapa kamalan aikuiselta Myönnän että nalkuttamiseen sorrun minäkin joskus, mut se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Huomaan että koko ajan helpommin otan käyttöön ton edellämainitun strategian.

 

[..]

lapset oppii äkkiä taktikoimaan jos säännöt on erit, ja se saattaa johtaa narsisitisiin piirteisiin.
kai sun täytyis kyetä keskustelemaan järkevästi miehes kanssa, ota tuekses jotain kasvatusmateriaalia, kato josko mll:n vanhempainnetistä vaikka löytys jotain. tee miehelle selväksi että sillä ei oo sinänsä mitään väliä mitkä ne säännöt on, kunhan ne on samat molemmilta vanhemmilta ja kunhan niistä sitten pidetään kiinni. jos miehesi mielestä sun säännöt tai sun rangaistukset on liian tiukkoja niin anna miehesi ehdottaa mitkä hänen mielestään olisivat parempia ja mukaudu sinä sitten tässä asiassa miehesi tahtoon.
anna miehelle mahdollisuus olla ittekseen riittävästi lasten kanssa jotta hän pääsee kokeilemaan sitä jämäkkyyttä eikä aina voi turvata sinuun.

 

[hermoraunio]

Kyllähän tuo on sellainen asia että joku ratkaisu siihen pitää saada. Ei ole reilua tehdä yhdessä lapsia jos jättää sitten kuitenkin sen kasvatusvastuun vain äidille.

Oman miehen kanssa olen huomannu että ihan oikeasti ne parisuhdeneuvojien vinkit toimii. Siis älä nalkuta, älä aloita lausetta "sä et koskaan.." tai "sä aina..." jne. Keskustelun pitäisi alkaa siitä että miksi sua ärsyttää miehen käytös, ei siis siitä mikä siinä miehessä ärsyttää. Nalkuttaminen ei loppujen lopuksi oikeesti johda mihinkään. Miettikää yhdessä ratkaisua ongelmaan, ilman miehen syyllistämistä.

Kuulostaapa kamalan aikuiselta Myönnän että nalkuttamiseen sorrun minäkin joskus, mut se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Huomaan että koko ajan helpommin otan käyttöön ton edellämainitun strategian.

Kiitti vinkistä! Olen ihan tietoisesti ollut noilla parisuhdeneuvojien vinkeillä liikkeellä aiemmin. Nyt en enää, kun huomasin, että miehellä on vissiin jonkinasteinen itsetunto-ongelma; hän ei siis osaa erottaa milloin puhutaan hänen käytöksestän ja milloin hänen ominaisuuksistaan, vaan hän ottaa aina itseensä kaikki kommentit, mitkä mahdollisesti ovat negatiivisia.... hohhoijaa.

Myö tuo oli hyvä pointti, että ei ole reilua että yhteisten lasten kasvatus jää yhden harteille. Just tuollainen olo mulla on ollut jo kauan, mutta en jotenki ole saanut sitä sanoiksi.

Eniten tässä jupakassa tympäisee se, että mies on antanut itselleen luvan olla tuollainen nössö näissä lastenkasvatusasioissa. Joskus esimerkiksi myöntää, että olisi hyvä olla lapsille tiukempi. Mutta käytännössä sitten tyytyy vain toteamaan, että "kun mää oon vaan tällainen." Eikä edes ajattele, että hänellä itsellään voisi olla mahdollisuuksia muuttaa tilannetta.... Argh.

 

[hermoraunio]

lapset oppii äkkiä taktikoimaan jos säännöt on erit, ja se saattaa johtaa narsisitisiin piirteisiin.
kai sun täytyis kyetä keskustelemaan järkevästi miehes kanssa, ota tuekses jotain kasvatusmateriaalia, kato josko mll:n vanhempainnetistä vaikka löytys jotain. tee miehelle selväksi että sillä ei oo sinänsä mitään väliä mitkä ne säännöt on, kunhan ne on samat molemmilta vanhemmilta ja kunhan niistä sitten pidetään kiinni. jos miehesi mielestä sun säännöt tai sun rangaistukset on liian tiukkoja niin anna miehesi ehdottaa mitkä hänen mielestään olisivat parempia ja mukaudu sinä sitten tässä asiassa miehesi tahtoon.
anna miehelle mahdollisuus olla ittekseen riittävästi lasten kanssa jotta hän pääsee kokeilemaan sitä jämäkkyyttä eikä aina voi turvata sinuun.

Omasta mielestäni minä olen tullut aika paljonkin vastaan, siis joustanut säännöistä ym. Olemme todellakin puhuneet miehen kanssa, mutta tämän asian kohdalla tuntuu siltä kuin puhuisin seinälle. (muista asioista kyllä puhutaan ihan ok.) Miehen mielestä olen kait edelleen liian tiukka kasvattaja, kun olen päättänyt, että ekaluokkalaisen pitää tulla koulusta suoraan kotiin, eikä kavereita saa tulla heti koulun jälkeen ilman että asiasta sovitaan erikseen. (Tämä siis ihan vain siksi, että kun tuolla ekaluokkalaisella jää läksyjen teko iltaan, niin se on yhtä huutoa ja hammastenkiristystä.)

Monia muitakin asioita on, missä olen liian tiukka ja ankara. Olen kuitenkin huomannut, että kun oon yrittäny elää samoilla säännöillä kuin mies (siis käytännössä ilman niitä), niin lapset on reagoinu siihen tosi voimakkaasti. Kiukuttelu ja ihan tietoinen sääntöjen noudattamatta jättäminen on lisääntynyt heti.

Itsestä tuntuu siltä, että jos jätän lasten kasvattamisen samalle tasolle kuin mies, niin jossain välissä tulee isoja ongelmia joko lastensuojelun tai poliisin kanssa....

 

["Tiukkis"]

Vähän sama fiilis mulla. Mä olen monesti yrittänyt selittää että miksi minun mielestä olisi hyvä että siihen ja tuohon asiaan puututaan heti ja joka kerta ja olen ehdottanut että mitä tietystä käytöksestä voisi seurata ja kysynyt mielipidettä jne. Yleensä hän (ainakin näyttelee) että ymmärtää ja on samoilla linjoilla ja sovitaan yhteiset pelisäännöt... Ja jo seuraavana päivänä näistä joustetaan ja unohtuu jne. Hel**tin ärsyttävää!

Tästä miehen saamattomuudesta johtuen mä olen sitten se joka vahtii että tiettyihin tilanteisiin puututaan ja asia viedään loppuun asti niin että menee perille. Arvatenkin isä nauttii meillä lasten suosiosta! Mulla on vaan sellanen olo etten mä voi alkaa vastuuttomaksi ja antaa asioiden olla ja antaa lasten elää kun pellossa.

Olen tässä ajan myötä miettinyt että minä mun mies minua pitää kun sillä on oikeus sysätä kaikki mun niskoille, kääntää takkinsa ja jänistää kun tulee tiukka paikka.

 

[piilosana]

lapset oppii äkkiä taktikoimaan jos säännöt on erit, ja se saattaa johtaa narsisitisiin piirteisiin.
kai sun täytyis kyetä keskustelemaan järkevästi miehes kanssa, ota tuekses jotain kasvatusmateriaalia, kato josko mll:n vanhempainnetistä vaikka löytys jotain. tee miehelle selväksi että sillä ei oo sinänsä mitään väliä mitkä ne säännöt on, kunhan ne on samat molemmilta vanhemmilta ja kunhan niistä sitten pidetään kiinni. jos miehesi mielestä sun säännöt tai sun rangaistukset on liian tiukkoja niin anna miehesi ehdottaa mitkä hänen mielestään olisivat parempia ja mukaudu sinä sitten tässä asiassa miehesi tahtoon.
anna miehelle mahdollisuus olla ittekseen riittävästi lasten kanssa jotta hän pääsee kokeilemaan sitä jämäkkyyttä eikä aina voi turvata sinuun.

Tulihan se sieltä, vaikkakin kiroitusvihreellä. Aloin jo miettiä, onko narsismibuumi ohi.

 

[hermoraunio]

[QUOTE="Tiukkis";25575713]Vähän sama fiilis mulla. Mä olen monesti yrittänyt selittää että miksi minun mielestä olisi hyvä että siihen ja tuohon asiaan puututaan heti ja joka kerta ja olen ehdottanut että mitä tietystä käytöksestä voisi seurata ja kysynyt mielipidettä jne. Yleensä hän (ainakin näyttelee) että ymmärtää ja on samoilla linjoilla ja sovitaan yhteiset pelisäännöt... Ja jo seuraavana päivänä näistä joustetaan ja unohtuu jne. Hel**tin ärsyttävää!

Tästä miehen saamattomuudesta johtuen mä olen sitten se joka vahtii että tiettyihin tilanteisiin puututaan ja asia viedään loppuun asti niin että menee perille. Arvatenkin isä nauttii meillä lasten suosiosta! Mulla on vaan sellanen olo etten mä voi alkaa vastuuttomaksi ja antaa asioiden olla ja antaa lasten elää kun pellossa.

Olen tässä ajan myötä miettinyt että minä mun mies minua pitää kun sillä on oikeus sysätä kaikki mun niskoille, kääntää takkinsa ja jänistää kun tulee tiukka paikka.[/QUOTE]

'ihanaa' huomata, että en ole ainoa tiukka äiti. Välillä ihmettelen, että eikö mies tajua, että mitä löysempi hän on, niin sitä enemmän minun pitää tiukentaa otetta.. Kahdeksan vuotta ollaan oltu naimisissa, joten alan jo olla luovutuksen partaalla.

Ero olis ehkä mulle helpotus, mutta mitä kävisi esim lasten teini-iässä??? Isän luona esim alkokokeilut ois aika helppoja, eikä mistään isommastakaan tulisi siellä rangaistuksia....

Mä oon tullu siihen tulokseen, että tuo lepsuilu johtuu enimmäkseen saamattomuudesta. On vain helpompaa sulkea silmät ja korvat, kuin puuttua. Tänäiltana taas mulla kiehui, kun mies teki lapsille iltapalaksi puuroa. Yhelle lapsista ei maistunut puuro yhtään ja kun ihmettelin, et miks sulla ei oo nälkä, niin selitti että oli just syöny kaksi mukillista jogurttia. Mies ei ollu reagoinu mitenkään, vaikka oli vieressä tehny sitä puuroa.... Ei ollu muka huomannu. heh heh. Sama tyyli joka asiassa..

Vaikka monet näistä asioista on näinkin pieniä, niin ne pienetkin alkaa pikuhiljaa ottamaan aivoon kun niitä on tarpeeksi monta.

 

["yksvaan"]

Ap, mä olisin voinu kirjottaa sun tekstit. Ihan joka sanan. Ymmärrän TÄYSIN miltä susta tuntuu ja kuinka ärsyttävää ja turhauttavaa tuommoinen voi olla. Ja kuinka väärin se on lapsia kohtaan kun ne ei raukat tiedä millon pitää totella ja millon ei.

Mun osalta tilanne on onneksi ohi. Erottiin juuri ja mä olen nyt kolme viikkoa asunut lasten kanssa keskenään. Ja nyt jo meillä on huomattavasti tilanne rauhoittunut kotona. Lapset tietävät että täällä pätee äidin säännöt eikä niistä lipsuta kuten isin kanssa tehtiin. Ihanaa! Kaikilla on nyt parempi olla =)

En sano että ero on teille oikea vaihtoehto, mutta valitettavasti epäilen että miehesi ei tuosta miksikään muutu. Samanlaiselta ylikiltiltä uhrautuvalta kaveri-isiltä kuulostaa kuin omanikin.

Tsemppiä!

 

[hermoraunio]

Noniin, nyts keskusteltiin miehen kanssa. Myöntää kyllä oman lepsuutensa ja aikoo muuttua. Sanoin, että mulle ei riitä lupaukset muuttumisesta, jos en saa konkreettisia tietoja miten aikoo toimia erilaisissa tilanteissa. Aikoi miettiä omasta mielestään sopivia rankaisukeinoja ym.

Vaan enpä usko että onnistuu. En nyt sentään sille tuota sanonut mutta kun jo jonkun verran tuonnen tuota miestä, niin....

Tulin itse siihen tulokseen, että ero ei tule kysymykseen ennen kuin lapset on aikuisia. Mieshän voi eroa hakea, jos haluaa, mutta just tuon lepsuilun takia yritän pysyä 'kivana vaimona'. Erotilanteessahan mula ei olis mitään kontrollia noihin ipanoihin silloin kun ne ois isällään. Oikeestihan meillä menee tosi hyvin, että eroa tuskin ollaan ihan heti muutenkaan hommaamassa. Tää yks asia vaan R-A-I-V-O-S-T-U-T-T-A-A.

Joku sanoi, että mun pitäis antaa isälle aikaa olla yksin lasten kans. Sillä sitä kyllä on, että sen puutteesta tämä ei ainakaan johdu. Vaikka välillä vähän sapettaakin se, että mies ja lapset viettävät LAATUAIKAA silloin, kun minä olen poissa kotoa (siis lapset saavat tehdä mitä haluavat), niin puutun tuohon lepsuiluun ainoastaan silloin kun itse olen paikalla.

Pitäkäähän peukkuja, että tuo meidän perheen ylikiltti-uhrautuva-kaveri-isä muuttuisi ihan tavalliseksi isäksi, joka vois joskus olla vähän inhottavakin lapsilleen.

 

["alpo"]

Miksi sinulla pitäisi olla suurempi valta määrätä lasten kasvatuksesta kuin miehellä? Hänellä on omat periaateensa, mutta hän ei vaan uskalla kertoa niistä suoraan kun tietää reaktiosi. Pyrkii silti tietysti toimimaan omien periaatteidensa mukaan.

 

[hermoraunio]

[QUOTE="alpo";25576957]Miksi sinulla pitäisi olla suurempi valta määrätä lasten kasvatuksesta kuin miehellä? Hänellä on omat periaateensa, mutta hän ei vaan uskalla kertoa niistä suoraan kun tietää reaktiosi. Pyrkii silti tietysti toimimaan omien periaatteidensa mukaan.[/QUOTE]

No elämä nyt vaan on sellasta, että vahvempi päättää. heh heh.

Vakavasti sanoen en ajattele, että minulla olisi suurempi valta päättää lasten kasvatuksesta. Juuri sen takia hänen kanssaan keskustelimmekin tästä asiasta. Minähän en juuri halua olla päättämässä kaikkea lasten kasvatukseen liittyvää, vaan yritän kevyesti työntää vähän vastuuta hänellekin.

 

["heh"]

joo. Mun mies sanoo just tuollaisia latteuksia myös, jos yritän puhua jostain. Just noita "kai tiesit millalinen olen... pälä pälä pälä" ja

 

[kiyoko]

hyvä että saitte juteltua, toivottavasti meni myös perille. Jos ei, niin olisko oikeesti ulkopuolisen apu paikallaan? Tässä nyt on kuitenkin vain te kaksi omine mielipiteinenne, ja jos mies on ollut jo pitkään puolustuskannalla niin osaako enää ottaa asioita onkeensa? Kolmas osapuoli voisi tuoda miehellekin tunteen että nyt keskustellaan ja otetaan molempien näkökannat huomioon.

Toivottavasti pääsette tässä asiassa eteenpäin. Avio-onnea toivottelen mie!

 

["jep"]

Nalkuttaminen ei loppujen lopuksi oikeesti johda mihinkään.

Kyllähän se johtaa. Se johtaa siihen, että mies vetäytyy tiukemmin sinne kuoreensa ja on entistä haluttomampi muuttamaan niitä asioita, joista nainen nalkuttaa.

 

[voiko olla tottakaan...]

[QUOTE="yksvaan";25576191]Ap, mä olisin voinu kirjottaa sun tekstit. Ihan joka sanan. Ymmärrän TÄYSIN miltä susta tuntuu ja kuinka ärsyttävää ja turhauttavaa tuommoinen voi olla. Ja kuinka väärin se on lapsia kohtaan kun ne ei raukat tiedä millon pitää totella ja millon ei.

Mun osalta tilanne on onneksi ohi. Erottiin juuri ja mä olen nyt kolme viikkoa asunut lasten kanssa keskenään. Ja nyt jo meillä on huomattavasti tilanne rauhoittunut kotona. Lapset tietävät että täällä pätee äidin säännöt eikä niistä lipsuta kuten isin kanssa tehtiin. Ihanaa! Kaikilla on nyt parempi olla =)

En sano että ero on teille oikea vaihtoehto, mutta valitettavasti epäilen että miehesi ei tuosta miksikään muutu. Samanlaiselta ylikiltiltä uhrautuvalta kaveri-isiltä kuulostaa kuin omanikin.

Tsemppiä![/QUOTE]

Miksi, oi miksi se erokortti vedetään heti esiin silloin kun ei osata aikuisten kesken selvittää asioita?! Tuo sinun kolmen viikon kokemuksesi ei vielä kerro mitään. Lapset eivät ole vaan vielä tajunneet, että olette nyt tosiaan eronneet, vaan luulevat että isi vielä tulee takaisin. Kun kylmä totuus iskee heitä kasvoihin, voit olla varma, että reagoivat lujaa. Ymmärsinkö nyt oikein että eronne syy oli erilaiset kasvatusnäkemykset? Hallelujaa.

 

[tota]

'ihanaa' huomata, että en ole ainoa tiukka äiti. Välillä ihmettelen, että eikö mies tajua, että mitä löysempi hän on, niin sitä enemmän minun pitää tiukentaa otetta..

Mä oon tullu siihen tulokseen, että tuo lepsuilu johtuu enimmäkseen saamattomuudesta. On vain helpompaa sulkea silmät ja korvat, kuin puuttua. Tänäiltana taas mulla kiehui, kun mies teki lapsille iltapalaksi puuroa. Yhelle lapsista ei maistunut puuro yhtään ja kun ihmettelin, et miks sulla ei oo nälkä, niin selitti että oli just syöny kaksi mukillista jogurttia. Mies ei ollu reagoinu mitenkään, vaikka oli vieressä tehny sitä puuroa.... Ei ollu muka huomannu. heh heh. Sama tyyli joka asiassa..

Vaikka monet näistä asioista on näinkin pieniä, niin ne pienetkin alkaa pikuhiljaa ottamaan aivoon kun niitä on tarpeeksi monta.

Ootko sä puhunu miehen kanssa tuosta ensin mainitusta asiasta? Meillä on kanssa vähän saman tyyppistä dynamiikkaa, ja välillä olen ihan helisemässä sen kanssa. Ensimmäinen lapsi on vasta 2,5 ja todella touhukas, ja aika paljon pitää pitää silmällä ihan jo sen takia, ettei satuta itseään. Välillä oon huutanu ihan naama punasena täysin pikkuasioista, siksi vaan että olen niin kyllästyny siihen, ettei toinen korvaansa lotkauta, vaikka poika tyyliin hyppii niin että putoaa just pää edellä sohvalta, tai leikkii sahalla tai huitoo kepillä telkkari jne. jne. Musta tuli toisin sanottuna ihan hirviö.

Yritin tehdä selväksi sit, että mä en todellakaan nauti siitä, enkä jaksaisi jatkuvasti huutaa ja pitää kuria, mutta olen niin väsyny tilanteeseen, että en enää jaksa muuta. Tää on ilmeisesti auttanut sitten, koska mies on alkanu myös ottamaan vähän vastuuta lapsen hyvinvoinnin varjelemisesta -siis silloinkin kun minä olen paikalla. Kun huomasin sen, olen myös ihan tietoisesti jättänyt välillä sanomatta monestakin asiasta, jättänyt isän huoleksi sen. Ja yritän olla myös puuttumatta ihan kaikkiin pojan tekemisiin Tilanne on ainakin jossain määrin tasapainottunut, ja mielenrauha palaamassa.

Ja sille joka puhui siitä, että miehellä on vaan toisenlainen kasvatusnäkemys -joo, osittain voi olla sitäkin. Mutta se ei ole mitään kasvatusta, että annetaan lasten tehdä ihan mitä huvittaa..

 

["voi"]

kuinka tutun kuuloista! Meillä on nyt jo sellaista että en tiedä mitä enää tehdä. Varoitin miestäni jo silloin kun esikoinen oli 2v että tuosta ei hyvää seuraa. On ihan passiivinen ei komenna ei reagoi mihinkään välillä. Siis kun olisi aihetta komentaa lasta. Sitten joskus saattaa jos lapsi vaikka puhuu innostuksissaan liian kovalla äänellä yleisellä paikalla, niin siitä saattaa sanoa että nyt sitten lähdetään kotiin kun et ole hiljaa. Ja siinä siis kärsii kaikki kun pakkohan sitä olis lähtee. Meille tulee hirveitä riitoja noista. Muuten sitten kasvatus on mun vastuulla. Poika on nyt 6v ja tilanne menee vaan pahemmaksi. En nyt eroa ole ottamassa, ja mies aina ryhdistäytyy esim viikoksi välillä, mutta sitten kaikki palaa ennalleen. Aina sitä sanon että miten meinaat pärjätä kun tulevat murrosikään. Kiltti mikä kiltti. Ja nalkuttamista en mielestäni harrasta vaan yritän tuputtaa oppaita että tutustuisi niihin.

 

["yksvaan"]

Miksi, oi miksi se erokortti vedetään heti esiin silloin kun ei osata aikuisten kesken selvittää asioita?! Tuo sinun kolmen viikon kokemuksesi ei vielä kerro mitään. Lapset eivät ole vaan vielä tajunneet, että olette nyt tosiaan eronneet, vaan luulevat että isi vielä tulee takaisin. Kun kylmä totuus iskee heitä kasvoihin, voit olla varma, että reagoivat lujaa. Ymmärsinkö nyt oikein että eronne syy oli erilaiset kasvatusnäkemykset? Hallelujaa.

Ymmärsit väärin. Missään vaiheessa en sanonut että erosimme pelkästään edellä mainitun asian vuoksi, vaan siihen oli monta muutakin syytä. Eroa mietin jo vuosia aiemmin ja toivoin että liitto muuttuisi paremmaksi mutta niin ei valitettavasti käynyt. Tein kaikkeni, todellakin kaikkeni, pelastaakseni liittoni ja säilyttääkseni ehjän perheen, mutta aina se ei vain riitä. Ilmaisin itseni ehkä vähän epäselvästi. Ja pakko mainita, että lapset ovat kyllä ymmärtäneet että isi on muuttanut pois. Näkevät kyllä isäänsä edelleen päivittäin että ehkä siitä johtuu heidän hyvä suhtautuminen eroon.

 

["vieras"]

Oletko miettinyt tai kysynyt, onko miehelläsi vaikka joku oma kasvatusajattelu tuolla taustalla? Onko hänen kasvatuksensa ollut vaikka liian kovaa ja jyrkkää ja yrittää itse toimia toisin? Missä on kirjoittettu, että juuri sinun ap kasvatusotteesi on se ainoa sovelias? Sinä vaadit, että miehesi tekee niin kuin sinä haluat. Annatko miehelle tilaa tulla kuulluksi siinä mitä hän haluaa?

 

["vieras"]

Ei muuten ole
_kiltteyttä_ tuollainen, vaan eräänlaista, no, laiskuutta.

 

["vieras"]

Mun miehellä vähän samaa vikaa. Edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että kiltteyttä se ei ole. Saamattomuutta, laiskuutta, rohkeuden puutetta, selkärangattomuutta, mukavuudenhalua; jotain tämän suuntaista ennemminkin. Mies on äärimmäisen konfliktiherkkä muutenkin eli vetäytyy aina riitatilanteessa. Rasittavaa.

Onneksi meillä mies kuitenkin pystyy myös pitämään jöötä, mutta minua useammin "kasvatus" on sellaista uhkaus-lapsi protestoi-no tee sitten kuten sanon-enpäs tee -uusi uhkaus -kierrettä. Siitä olen vasta sanonut miehelle ja puutun tilanteeseen aina jos ehdin, jos tuollaista juupas-eipäs-uhkaus-en toteuta -jankkausta alkaa kuulua.

Ei mulla kyllä mitään varsinaista neuvoa ole, muuta kuin ottaa asia puheeksi silloin, kun asia ei ole akuutti ja tilanne päällä. On paljon helpompi saada pointti perille, kun kumpikaan ei ole missään tunteen vallassa. Minä olen sanonut miehelle, etten aio olla se paha poliisi jatkuvasti, vaan hänen on yksinkertaisesti opeteltava olemaan sekä johdonmukainen että jämäkkä. Joskus tuntuu, että kasvatan kahden lapsen lisäksi yhtä koiranpentua No, tuntuu se vuosien mittaan jotain oppineenkin.

On hiuksenhieno raja siinä, mikä on kiltteyttä ja mikä sitä, että välttelee konfliktitilanteita. Ja toinen on suotavaa ja toinen todellakaan ei, koska siinä jättää toisen ihmisen yksin vastuuseen yhteenottotilanteissa. Koita puhua miehelle rauhassa, kun ei ole mitään tilannetta päällä. Kerro, että olet uupunut rooliisi etkä suostu ottamaan sitä enää. Minä olen ainakin sanonut omalle miehelleni, että kyllä pystyn tätä epäreilua jakoa katselemaan varmaan vuosia, mutta jossain vaiheessa se stoppi tulee ja sitten on turha enää kitistä. Olkoon sitten vaikka erolla uhkailua jonkun mielestä, minusta se on realistista arviota siitä, mihin vallitseva tilanne joskus tulee mahdollisesti johtamaan.

Tsemppiä nyt kuitenkin.