Ekaa kertaa ivf

Mulle siirrettiin tänään yksi alkio, joka oli kuulema hyvin lähtenyt jakautumaan. Eli nyt sitten piinailut alkoi täälläkin. Mä jatkan progesteronin (Crinone) laittoa kahdesti päivässä + verenohennuslääkkeen ottoa. Verikoe 15.6 ja raskaustesti 19.6. Onko teistä outoa ett ensin otetaan verikoe ja sit vasta raskaustesti?
Mä asustelen Norjassa jo viidettä vuotta, ja hoidoissa täällä Oslossa yksityisellä kilinikalla.
 
Niin mulla tosiaan niistä 4 munasolusta 2 hedelmöitettiin ICSI:llä ja 2 "luonnollisesti" ja ne jotka olivat luonnolisesti hedelmöittyneet olivat parhaita ja niistä toinen siirrettiin. Eli ilmeisesti jotain tässäkin prosessissa piti kuitenkin tapahtua "vanhaan malliin" :LOL:
 
Hei taas.

pp11 menossa ja tuntemuksia jos jonkinlaisia. Viime torstaihin asti ei tuntunut missään mitään sen jälkeen rinnat on ollet arat. Maha on pumpula ja milloin tuntuu vasemmalla milloin oikealla pistoa. Usein on tossa navan alapuolella vaakatasossa sellaista jomotusta. Sitä jomotusta on ehkä enemmän lugejen laiton jälkeen (kolme kertaa päivässä). Toi pisto on vähän samanlaista kuin menkkojen alkaessa mutta ei niitä ole kuulunut, onneksi. Luget loppuu torstaina päivällä ja testipäivä olisi perjantai, jos maltan odottaa sinne asti...
Alkuun pysty olemaan ajattelematta asiaa mutta nytkun on ollut noita tuntemuksia niin pohtii mitä ne tarkoittaa hyvää vai pahaa.
T. malttamaton
 
Mitähän tämä nyt sitten on? Nyt on kp6 ja yöllä käydessäni vessassa tuli kauheasti sellaista "ovis"limaa! Sama jatkunut tämän päivän. Yleensä menkkojen jälkeen tulee "kuivakausi" ennen ovista. Ihan kummallista! :eek:
Tänään pistän viidettä kertaa Puregonia ja huomenna lääkäri. Mietin että kuuluuko tämä kummallinen erite asiaan vai mitä lie on!

--Kirjoittelen tästä eteenpäin nimimerkillä Angelina-- B)
 
Hei!
Aika hyvin ovat nämä kitupäivät menneet. Vatsassa välillä vähän nipistelee ja on sellainen olo, että menkat ovat alkamassa... Ja sitten taas se nipistely ei ole mulle yhtään tyypillistä. Ensi to voin tehdä testin. Mulla taitaa olla vähän saman tuntemukset ja ajatukset kuin Minksu69:llä. Aika tarkaan sitä tulee kyllä kuulosteltua itseään...

Aurinkoista päivää! Voispa olla lomalla!!
 
Heipä hei ihanat piinasiskot! :)

Mulla on tänään sellanen ''toivo hiipuu'' fiilis..... :( vaikka vasta pp6
maanantaina ja tiistaina oli armoton vatsan turvotus,ja kiristävää kipua just tossa navan alapuolella, en saanut edes kunnolla nukuttua.Tänään noi tuntemukset ovat hävinneett ja tilalle on tullut ihmellistä virtsatulehdus oireita....höh...olen ihan out!

Minksu sullahan on lupaavan kuuloiset oireet!! Toivottavasti sieltä nyt plussa paukahtaa! Maltatko odottaa perjantaihin asti??

Tuulia, me asutaan täällä hieman kauempaa , Ateenassa asti. Jo 10 vuotta on täällä vierähtänyt..koti-ikävä on ajoittain kova, mutta jospa tämä unelma omasta pikku perheestä toteutuisi olis se kyllä meille se ''lottovoitto''. Ihan rupeaa jo pelottamaan kuinka tässä käy...

tuntuu että testipäiväänkin on vielä niiiiin pitkä aika, eli ensi torstaina 14.6

 
Tänään oli eka ultra.Olen pistänyt nyt viisi päivää Puregonia. Kymmenkunta follikkelia löytyi :heart: !! Ens viikolla olis sitten punktio. Se selviää maanantaina, että koska tarkalleen. Nyt jatkan Puregonin pistämistä ja huomenna siihen rinnalle tulee myös Orgalutran pistokset. Jännää!
 
Tein aamulla testin, nega :'( Meni jonkin aikaa kun laitoin sen roskiin ja silloin siinä oli heikko viiva!?
Mulla loppuu luget vasta tänään joten aijon tehdä vielä huomenna testin, varmuudenvuoksi.
Mä olen ollut pari päivää tosi turvoksissa (tukala olo), ei ole voinut pitää housuja jalassa kun ne ei mahdu kiinni, onneksi on lämmintä niin voi pitää mekkoa.
 
Minksu69! Toivottavasti se olisikin oikea viiva ja olisit raskaana! Minä "tipuin" inssiin ekasta ivf:stä, koska liian pieni aloitusannos ja kasvoi vain kolme isoa follikkelia. Tänään menossa pp7 ja kovasti jo menkat puskee päälle, kaikkine mahakipuineen ja hikoiluineen ym. tuttuine oireineen, niin kuin aina ennenkin.. No, toiveet ei olleetkaan kovin korkealla tämän inssin suhteen.. Elokuussa toivottavasti uusi yritys ivf, paremmalla onnella ja isommalla hormonisatsilla. Luget (+pregnyl?) aiheuttaa minulle paljon mahakipuja ja tissikipuja, yök, inhottavia palleroita ovat. Peukut pystyssä täällä sinulle, jospa se kääntyisi nyt tärpiksi!!!
 
Hei!
Punktio takana päin...siellä olikin kuuden sijasta seitsemän munarakkulaa ja niistä löytyi neljä munasolua.
Nyt jännityksellä odotellaan huomista soittoa klinikalta että kuinka moni on hedelmöittynyt vai onko yksikään...Lauantaina on siirtoon meno jos on mitä siirtää.

Minksu69: Kuulema heikko viivakin tarkoittaa raskautta. Älä heitä vielä kirvestä kaivoon...Ei muuta kuin uutta testiä ostamaan =)

Aurinkoisia piinapäiviä kaikille!!
Toivottavasti me kaikki päästään pian myös piinaileen ja saataisiin tähän pinoon paljon plussia!

 
Aloin tänään pistämään ekaa kertaa Orgalutrania. Kauhea piikki siinä! Tuli kauhea ihoreaktio: punoittaa iho isolta alueelta ja kauhea paise tuli myös. Tuo on kai ihan normaalia. Ei kivaa ollenkaan!

Onko teille annettu mitään ohjeita sen suhteen kauan miehen pitää pidättäytyä ennen punktioo ja näytteenantoa? Mulle ei sanottu mitään ja jäi vähän se vaivaamaan. Ens keskiviikkona olis ehkä punktio niin pitäs sit varmaan viikonloppuna jotain puuhailla :whistle: . Maanantaina on ultra mutta siinä on liian myöhäistä kysyä tuollaisia. Onko se sama juttu kun ennen inssiä? Oletan niin...
 
Angelina: sä onnistuit saaman sitten kanssa inhat reagtiot tosta Orgalutranista.Mulla kävi ihan sama juttu ekalla kerralla, ja pelästyin niin maan h****sti kun pistokohta turposi ja rupesin jo itkua tihrustamaan että onnistuin varmaan saamaan ilmataskun ihon alle ja aine ei vaikutakaan.Huh, meni ohi mutta pieni paniikki iski. Pienenä vinkkinä seuraavaan kertaan: yritä tökätä piikki mahdollisimman suoraan (ei siis viistosti) sisään, ja paina ruiskua tarpeeksi hitaasti.Lopuksi kun olet painanut männän pohjaan saakka, älä heti vetäse piikkiä pois vaan odota muutamia sekunteja.Näin mulla jäi noi reagtiot siis ekan kerran toheloinniksi!
Meille suositeltiin pidättäytymisaika ennen punktiota 2-3 pv.

Tsemppiä piikityksiin, ja toivottavasti saat hienon punktio saaliin!
 
Helle päiviä täältä Ruotsin maalta!

Soittivat klinikalta että neljästä muniksesta kolme oli hedelmöittynyt =)
Huomenna puoli kahentoista aikaan tehdään siirto, jos ne vaan on sen laatuisia että päästään siirtoon asti. Muistuu vaan viime kerta mieleen kun oltiin siirtoon menossa, niin lääkäri ilmoitti vasta klinikalla ettei ole siirto kelpoisia alkioita. Kyllä harmitti ja itkua riitti. No toivossa on hyvä elää...

Täytyy sanoa että parilla edellis kerralla ei punktion jälkeen tullut minkäänlaisia oireita, kun taas eilisestä tuli aivan valtavat. Vatsa turpos, ei pystynyt kunnolla käveleen, pienikin täräys sattui ja koko illan särki. Panodiilitkään eivät auttaneet juuri mitään. Tänäänkin vielä on vatsaa juilinut ja on vähän herkkä. No eiköhän se tästä =)

 
No niin. Toinen Orgalutran pistos pistetty. Vaikka tein kuinka rauhallisesti niin silti tuli samanlainen reaktio, tosin vähän lievempi kun ekalla kerralla. Paise kuitenkin tuli ja iho punoittaa. No, kai tämän kestää. Ei tuo vakavaa ole.
Kitty: Pistätkö Orgalutrania mahaan ja ihan suoraan kuten esim. Puregonia pistetään? Eli ei 45 asteen kulmassa? Kun vedän piikin pois niin pistoskohtaan nousee pieni määrä ainetta. Ei kai tämä haittaa :|
 
Hei!

Tänään tehtiin siirto ja kaksi alkiota siirrettiin =)
Olivat molemmat huippuluokan alkioita, kolmas oli niin huono ettei sitä saatu pakkaseen.
Nyt vaan toivotaan ja luotetaan että matkalaiset(nen) pysyisivät loppuun saakka matkassa mukana.
Testipäivä on 25.6
 
pp10 menossa, päivät ovat menneet melko nopeasti, ja nyt rupes jo jännittämään lähestyvä testipäivä eli 14.6 !
Menen verikokeeseen heti aamusta, en tiedä tuleeko työpäivästä yhtään mitään jos vasta iltapäivällä saa tietää tuloksen.....aargh!!!

Pelottaa että menkat alkaa hetkenä minä hyvänsä, mulla neljässä inseminaatiossa jäivät kierrot todella lyhyiksi, ja vuoto alkoi aina pp9-11. Vessareissut ovat aikamoista piinaa siis.
Tuntemuksia mulla on edelleen pientä alavatsan jomotusta, mutta sitä ei ole kokoajan, eilen ja tänään hieman menkkamaista juilintaa ajoittain ( yleenä ennen menkkoja ei ole mitään tuntemuksia, vaan vasta kp1 pitää ottaa särkylääkettä). Tänään keskellä päivää iski ihan kamala väsymyskohtaus että oli pakko nukkua 2 tunnin päiväunet...

Elina : mites sulla menee, onko mitään oireita? Meinaatko tehdä kotitestin vai menetkö verikokeeseen?

Mai 68:lle onnea hienoista alkioista!! Tästä se lähtee,parin viikon odotus. Lähetän sulle hurjasti plussasäteitä ja vauvaliimaa mukaan että pikkuinen(set) tarraisivat lujasti kiinni =)

Angelina : mites olet pärjännyt loppujen pistosten kanssa? Mulla oli vatsanahka niin mustelmilla että mieskin ihan pelästyi :LOL:
Olo on ollut kyllä kuin narkkarilla ja ihan hirvittää tämä hormonien määrä mitä sitä on kehoonsa pistänyt viimeisen puolen vuoden aikana,mulla nuo 4 inseminaatiota mukaanlukien. Toivotaan nyt että kaikesta huolimatta palkintona olisi se oma nyytti !!
 
Kyllä näyttäi onnistuneen eli testi näyttää kahta viivaa!!!! ei mikää kaikkein vahvoin mutta kumminkin. Nyt se tuli jo alla kahden minuutin kun ekalla kerralla meni yli viiden minsan. Käyn nyt alkuviikosta verikokeissa, sitä ei jotenkin usko ennen kuin joku kertoo sen.

Pitkää pinnaa piinapäiviin, kyllä niitä plussia tulee muillekkin.
B)
 
Minksu69 mahtavaa!! ONNEA !en voi olla jo onnittelematta tässä vaiheessa, vaikka ymmärrän että ei siihen tahdo uskoa ennenkuin toisin todistetaan! Kyllä sen nyt täytyy plussa olla! Toivotaan että sinä Minksu käynnistät tämän plussajunan ja saadaan tänne mahtava ++++++++ pino!!!! :heart:
 
Kitty: Onnistuin saamaan aikaiseksi vain yhden mustelman. Olo on kyllä kun jollakin neulatyynyllä :LOL: .
Huomenna on sitten ultra missä selviää koska on punktio. Hui kun jännittää! Saisi olla jo ohi nämä pistokset!
Minksu69 paljon onnea!! :flower:
 
Hei!

Minksu69, isosti onnea!!! Mukana eletään tunnelmassa:eek:)
Toivotaan todella, että nyt lähti meidän plussajuna käynitiin!!

Kitty, yhtä pinaa tämä tuntuu olevan. Olin mäkkeilemässä to - su, ja sain ajatuksia muualle. Mulla on ollut pistelytuntemuksia alavatsassa, ihankuin joku nyppisi pinseteillä sisältäpäin. Sitä pistelyä oli to - la ja nyt ei sitten juuri ole tuntunut miltään. Kirkasta limaa tuli yhtenä päivänä viikonlopun aikana.
Mulla on ollut myös sitä menkkamaista juilintaa - vetää mieltä alas. Mutta ne pistelyt eivät ole mun menkkajuttuihin yhtään tyypillisiä. Tässä ei vain tiedä, että mikä johtuu mistä - on vain sellainen olo, että on aika täynnä hormooooneja.
Kävin viikonloppuna hakemassa apteekin testin ja katson mitä tulee.... Vähitellen alkaa kyllä jänskättämään, kun tuo torstai lähestyy. "Torstai - toivoa täynnä" -pitäisipä tuo meidänkin kohdalla paikkansa!!!

Mulle siirrettiin 31.5. kaksi kyytiläistä, eli piinaillaan samoilla päivillä Kittyn kanssa.

Mukavaa päivää ja piinailua....
 
Tänään oli lääkäri ja multa bongattiin 12 kpl munarakkuloita. Hyvin olivat kasvaneet. Siellä oli niitä enemmänkin mutta nuo tarpeeksi isoksi kasvaneet vain laskettiin. Keskiviikkona on sitten keräys! Kyllä jännittää ihan hirveesti! Kuinkahan tässä käy. Pitää mennä päivä kerrallaan ja yksi asia kerrallaan.
Alkaa tuntumaan jo aikalailla tuolla munasarjojen kohdalla. Varsinkin oikealla puolella juilii pahasti kun siellä on kahdeksan munista. Auts. Onneksi loppui pistelyt tällä erää. Paitsi tietty tänä iltana pistän irroituspiikin, Pregnylin.
Paljon plussatuulia tähän pinoon!! :whistle: :whistle:
 
Hieno juttu Angelina, että munarakkuloita löytyi tuollainen määrä!!! Toivottavasti punktio menee myös mukavissa merkeissä - jos onnistutaan, niin kyllä se on sitten sen arvoista!!! Mä sain hyvät lääkkeet punktioon - ja pelkäsin niin p...sti, ja aivan turhaan.

Odotellaan :whistle:
 
Hei!

Lohdutti kun luin tämän keskustelun (siis alusta) ja kävi ilmi etten olekaan yksin "vanha" hedelmöityshoitoihin osallistuja. Olen 40 v. mieheni 45 v. ja 1. IVF on takana, muutama alkio pakkasessa ja 1. PAS tulossa elokuussa, ei lapsia. Koska olemme hoitojen alussa on kaikki vielä uutta ja ihmeellistä ja mitään stressiä hoitoihin ei ole vielä tullut. Katsotaan miten meidän käy. Yritän olla ajattelematta liikoja ja suunnittelen elämääni ihan kuin en uskaltaisi toivoa että tuo elokuun hoito tärppäisi. Luulisin että niin on parempi, siis suunnitella tekeväni asioita ja menoja kuten tähän asti ja sitten tehdä muutoksia jos tärppää. Miten te muut olette tehneet?

Tsemppiä kaikille tähän pinoon.

Saara
 

Yhteistyössä