Ekaa kertaa ivf

Mulla oli tänään uä ja tosi huonosti olivat kasvaneet, nyt nostettiin puregon annosta ja ma uusi uä, ja toivottavasti pääsen punktioon tiistaina. Elina67 mikä sulla on irrotuspiikinä? mulla Ovitrelle ja näytti toi neula olevan onneksi tosi ohut =)
 
Moikka !

Tsemppiä teille kaikille !
Itse ole ollut samassa tilanteessa kaksi kertaa, ei yhtää plussaa.
Nyt kohdun ulkoinen raskaus huhtikuussa ja siitä odotellaan menkkoja alkavaksi, toivottavasti mahdollisimman pian !!! Jotta päästäisiin tekemään pakastealkion siirto, viimeiset pakkasesta. Sitten taas ivf, jos ei onnistu.
Olen samaa vuosikertaa ja samojen asioiden kanssa piinailen edelleen(jo 3-vuotta).
:heart:

Käyn lukemassa teidän juttuja melkein päivittäin.
Pidän peukkuja teille kaikkille !!!!!!!!!!!

T:maariaa
:hug:
 
Minksu69
heissan!

Mulle tehtiin keskiviikkona punktio 13 munasolua.
Pelkäsin etukäteen toimenpidettä mutta se oli iisi juttu pari kertaa vähän vihlas ei muuta, lääkitys auttoi hyvin.
Eilen sitten oltiin siirrossa, neljä oli jakautunut (lääkärin mukaan vahvoja) niistä yksi siirrettiin oltiin kyllä toivottu, että kaksi siirettäisiin mutta lääkärin mukaa yksi riittää hyvän laadun/olosuhteiden vuoksi.
Elikkä nyt sitten alkoi piinapäivät....

Torstaina oli vähän molemmat puolet kipeenä ja nyt alavatsa mutta olen iloisesti yllättynyt kuinka vähäällä kivulla tästä on selvitty. Suppojen laitto monta kertaa päivässä ei ole mitään kivaa mutta en aijo hommata esim. canesten asetinta.
Ny pitäisi keksiä jotain muuta ajateltavaa ja maanantaina töihin!

T: Minksu
 
Hei!

Eilen oli punktio ja kaikki meni hyvin. Reagoin yleensä hyvin voimakkaasti alavatsakipuihin, mutta ilmeisesti coctailit oli kohdillaan...; tosi helppo juttu, kaksi pientä nipistystä ja siinä kaikki. Sieltä saatiin talteen kuusi ja tänään saan iltapäivällä tietää, että miten ne ovat lähteneet kehittymään ja ovatko hedelmöittyneet.

Tänään aloitin Luget aamusta, paikallisesti 2 kapselia aamuin illoin. Torstaina on alkion siirto, mikäli ne ovat sitten hedelmöittyneet ja lähteneet jakautumaan.

Tuulia, irroituspiikki oli mulla Pregnyl, 10.000 yksikköä. Hyvin sen laitto sujui. Mitään sivuvaikutuksia en huomannut.

Maariaa, sulle isot kiitokset kannustuksesta ja peukkujen pitämisestä! Toivottavasti teillä tämä kolmas kerta toden sanoisi! : :hug:

Tämä koko prosessi on ollut mulle käsittämättömän helppo! Olin varautunut mielialanvaihteluihin, raivareihin, kipuihin, turvotukseen jne, mutta ei mitään. Eli näin se voi joskus mennä. Elimistömme taitaa reagoida hyvin erilailla meillä noihin aineisiin. Ja silloin kun se reagoi, niin ei varmasti ole helppoa. Voin vain kuvitella, että mitä nuo mielialan vaihtelut ovat itselle, saatika sitten kumppanille.
Ainoa, mikä on mulla ollut vähän tavallisuudesta poikkeavaa on ollut väsymys. Alavatsa oli kyllä jonkinverran turvoksissa piikittelyn ansiosta, mutta vielä sain housut laitettua kiinni.

Torstai on toivoa täynnä :)
 
Heippa kaikki!

Mulla muuttuikin ivf inssiksi, koska gonal-f aloitus oli ihan liian pienellä annostuksella (oli siis 187,5 iu) ja vasta kun annosta tasaisesti alettiin nostamaan alkoi follikkelit kasvamaan kunnolla. Mutta ei huolenhäivää, kuulemma munasarjat näyttää oikein hyvältä ja isommalla aloitusannoksella saadaan enemmän rakkuloitakin aikaiseksi ja päästään tod.näk. punktioon saakka. Se kuitenkin vasta sitten syksymmällä, kun kesätauot ohitse ja tietty tämä inssi kanssa..

Aluksi harmitti että turhaanko tässä on pistelty maha täyteen reikiä, mutta hyvä näin. Pääasia, että vielä munasarjat toimii, koska sekin vaihtoehto on tässä iässä olemassa, että mitään ei enää siellä ala tapahtumaan, vaikka kuinka tökkisi hormoneja menemään..

Torstaina siis inssi ja siihen suhtaudun neutraalin positiivisesti, koska onnistumisprosentti on noin 10-15%, mutta ihmeitäkin voi tapahtua? Vai mitä..?

Miten Elina67 punktio meni ja tuliko "saalista"? Entäs muut? Marille tsemppiä ja jaksamista, luin tuolta toisesta ketjusta tilanteestasi!!


 
Oho! Elina kirjoittikin juuri yhtäaikaa. Hienoa Elina67, että onnistui noin hyvin. Sama muuten minulla, ei mitään mielialan heittelyjä tms. ongelmaa, vaikka eka kertaa hormonia ja kuitenkin aika pitkään pistellyt.. Tsemppiä kaikilleja torstaille tosiaan peukut pystyyn!
 
Hei!

Maanantaisesta punktiosta on kaksi hedelmöittynyt ja yksi niiden lisäksi on jakautunut. Voisiko joku suomentaa?
Odottelen huomenna aamupäivällä soittoa joko lääkäriltä tai labrasta ja sitten päätetään, että siirretäänkö huomenna alkio(t). Ne hedelmöittyneet ovat kuulema vähän hitaita, mutta muuten ok.

En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella - ja olenkin yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa. Se on sinänsä ollut helppoa, kun ei ole ollut mitään kipuja (edes punktiosta) ja töissä on kiirettä. En uskalla alkaa edes unelmoimaan, kun se mahdollisuus onnistua on kuitenkin aika pieni. Yritän vain ajatella positiivisesti ja että asioilla on tapana järjestyä.

Miten teidän muiden tilanteet ja tuntemukset?
 
Tänään ultrassa näkyi ett toisella puolen olo 6 hyvin kasvanutta follikkelia ja toisella 3 pientä, eikä kuulemma mun pääkivun vuoksi voi jäädä enää ootteleen niiden kasvua, joten pe punktio. Jännittää tosi paljon ja kun oon nyt ollu jo koko viikon saikulla on ollut vielä enemmän aikaa ajatella. En minäkään uskalla vielä unelmoida mistään, mutta täytyy yrittää vaan ajatella positiivisesti ja että kaikki sujuu niinkuin pitääkin.
 
Hei!
Piinaviikot alkoivat! Eilen siirrettiin kaksi alkiota ja nyt on sitten homma yläkerran hallussa :) En uskalla edes toivoa, yritän lähinnä olla ajattelematta mahdollista lopputulosta.
Toinen siirretyistä oli hyvä ja toinen oli sitten heikompilaatuinen, jota ei olisi pakastettu - päädyimme lääkärin kanssa sitten kahden siirtoon.
Tuulia, sinulle paljon onnea matkaan punktioon! Toivottavasti olosi myös helpottaa sen jälkeen. Mun punktio meni hyvin, lähes kokonaan ilman kipuja - ja mulla oli melkoiset kauhuskennaariot asian tiimoilta, eli aivan turhaan.
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!
Täällähän on tapahtunut jo paljon...
Me olimme reilun viikon Suomessa ja eilen palattiin kotiin. Kylläpä siellä oli taas aivan ihanaa käydä ja nähdä tuttuja. Suomessa ollessa alkoi menkat ja viime perjantaina aloitin piikitykset. Nyt ens maanantaina olisi eka ultra. Täytyy pitää peukkuja että olisi kasvanut monta munarakkulaa ja että pian pääsisi punktioon :)

Rekisteröidyin ja vaihdoin nimimerkkini Mai:sta mai68:iin koska joku muu käyttää samaa nimimerkkiä.

elina67 on jo ainakin päässyt piinailemaan, ai ku kivaa =)
Luin niin nopeasti viestit läpi että saattaa olla joku muukin piinailemassa, mutta jäi rekisteröimättä.
Pidetään kovasti peukkuja nyt että matkalaiset pysyy mukana loppuun saakka.
Onnea myös kaikille muille ja jaksamisia.
 
Nyt on punktio mullakin takana ja kipeetä kyllä kävi mutta hyvin selvisin. Saatiin 11 munasolua joista 9 näyttää tosi hyviltä, joten positiivinen yllätys sinänsä! Huomenna tohtori soittaa että miten ovat lähteneet hedelmöittyyn ja maanantaina sitten siirto.
Mä oon se sama Tuulia, mutta jollakin jo käytössä joten oon nyt Tuulia-76.
Elina67: Pidän peukkuja pystyssä sulle ja toivottavsti molemmat pysyy kyydissä.
 
Kiitos Tuulia-76 toivotuksista! Mä pidän peukkuja teille, että hedelmöittymiset ja jakautumiset menisivät ok - ja että pakastimeen jäisi jotain. Ei se punktio mikään mukava toimenpide ole, mut mun kohdalla käsittämättömän helppo juttu. Toivottavasti toivut siitä pian ja elämä alkaa taas hymyilemään:eek:) Jos lopputuloksen tietäisi varmasti, että käärö olisi tulossa, niin kyllä sitä varmaan on ihan vaikka tikunnokassa istumassa muutaman päivän.
Mä olen aika "neutraalilla" olotilalla täällä - en hehkuttele yhtään. Jotekin tuntuu, että sitten ei tipu korkeelta jos paukkuu negaa. En jaksa uskoa, että olisin näin helpolla päässyt ja tuplat olisi tulossa; liian hyvää ollakseen totta!!

Mai68, mikä on sun piikki ja millaisella annostuksella? Saanko olla utelias ja kysyä, että missäpäin maailmaa olet? Onnea pistoksiin ja tähän rumbaan! Ja hyvää kesän alkua!!

elina

 
elina67:
Mulla on conal-f kynä annos on 375, toisena piikkinä on cetrotide, eli molemmat piikit laitan iltaisin.
Mä olen lähtöisin Jyväskylästä ja nyt parisen vuotta ollaan asuttu Ruotsissa, Hedemorassa. Tunnetumpi kaupunki Falun on 50 kilometrin päässä meiltä. Siellä me käydään myös nämä hoidot.

 
Minkälaiset jatkot teillä on punktion jälkeen? Mulle määrättiin Crinone emätinpuikkoja (progesteroni) tänään yks ja huomisesta lähtien kahdesti päivässä, lisäksi Albyl-E tbl kerran päivässä (verenohennuslääke) ja foolihappo tbl kerran päivässä. Musta kuulostaa vaan vähän oudolta toi verenohunnuslääke.
Nyt kulunut 6 tuntia punktiosta ja tuntuu kyllä alavatsalla että jotain on tehty, mutta ei suurempia kipuja, joten eiköhän se tästä. Pitäs viedä koira pihalle ja vettä tulee kaatamalla...
Hyvät viikonloput kaikille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mimoniandra:
Hei leidit B)

Taidan olla juniori tässä porukassa huiman 26:n ikävuoteni kanssa, mutta kerron nyt minäkin kokemuksistani :)
Heippa!
Olen myös 26-vuotias ja nyt tulossa ensimmäinen IVF. Mieheni on 28-vuotias. Kolme epäonnistunutta inssiä takana. Tänään aloitan Puregon pistokset ja ensi viikon keskiviikkona on sitten ensimmäinen ultra missä katsotaan miten on alkanut homma sujumaan.
Meissä kummassakaan ei ole mitään vikaa mutta sitä omaa lasta ei vaan kuulu jostain syystä :'(
Välille iskee sellainen epätoivo että! Järkytyin ihan tosissani kun hain Puregonin tänään että mitä se tuli maksamaan!! Voi apua! Iski masennus päälle koska tajusin että eihän tällaiseen meinaa olla edes varaa! Koitellaan tämä kerta nyt kitkutella läpi mutta seuraavaa kertaa tuskin tulee pitkään aikaan! Siis ihan sairasta! :|
Pelottaa ihan kauheesti se punktio kun ei ole mitään kokemusta sellaisesta! No, eiköhän siitä selvitä jos sinne asti päästään!
Oikein paljon onnea meille ekakertalaisille =)
 
Hei!

Piinapäivistä menossa nyt viides. Mitään tuntemuksia ei ole, ehkä rinnat kuitenkin aremmat kuin normaalisti (ja Gonal-F -piikeillä tulivatkin tosi aroiksi).

Ruukengu, Kelalla on "kattoraja" lääkejutuissa, eli kun olet saman vuoden aikana ostanut lääkeitä yli 630 (noin)? arvosta, niin sitten loput saa haettua takaisin Kelalta. Mulla meni ekalla reissulla apoteekkiin 770? (osasta en saanut korvauksia) ja kyllä pyrstölleni meinasin lentää. Olin aiemmin käynyt kysymässä niiden hintaa suunnilleen. Asun pienellä paikkakunnalla ja sain sovittua apteekin kanssa, että he hakevat puolestani Kela-korvauksen niistä lääkkeistä (GonalF lähinnä) ja homma toimi loistavasti. Eli ensimmäisellä kerralla meni tolkuttomasti rahaa apteekkiin ja sen jälkeen vain 1,50? per hakukerta.

Tuulia-76, aloitin Lugesteronit (2 puikkoa aamuin illoin paikaillisesti) viime viikolla heti punktion jälkeen. Foolihaposta olen kuullut jo aiemminkin, että sillä pitäisi olla suotuisa vaikutus.
Miltä labratilanne näyttää - onko sulla siirto tänään?

Mai68, mulla on myös GonalF, aamupistoksin ja samalla annoksella kuin sulla. Aluksi se annos oli 300, mutta kun ei ultrassa näkynyt toivottua kasvua, niin sitten annosta suurennettiin.

Onnea matkaan kaikille!

 
Eli olemme miehen kanssa 26-vuotiaita ja takana yksi inssi jonka jälkeen lääkäri totesi, että insseillä ei varmaan tulla raskaaksi. Nyt odotellaan lokakuuhun jolloin meillä olisi edessä ekä ivf-hoito.
Minulla lääkkeinä sit suprecur ja gonal-f 900iu ja punktion jälkeen luget. Aika isolla annostuksella lähtään heti tuon gonal-f kanssa. Viimeksi puregonia pistin tosi vähän ja silti kypsyi 3 munarakkulaa. Kamalasti jo mietin tulevaa, että saadaanko munasoluja, hedelmöittyykö ym ym...
Millaisia oireita teillä oli lääkkeiden käytön aikana?
Itsellä oli clomeja syödessä ja puregonia pistessä unettomuutta ja itkuinenkin taisin olla...
Plussatuulia piinaajille!!!
 
Tervetuloa seuraan "Pure love". Mulla oli just samat aineet käytössä kun sulla tulee olemaan. Gonalin annos oli eka 300 ja sitten 375. Se kynässä on kaikenkaikkiaan 900iu, eli tuleeko sulle koko kynällinen kerralla pistettäväksi?
Mulla ei ollut oikeestaan mitään sen kummempia oireita, mutta olen ollut kyllä aika herkällä mielellä (itku tulee helposti), väsynyt ja rinnat arastavat. Kiukusta ei ole ollut tietoakaan.

Yritä olla miettimättä liikoja etukäteen - asiat menevät kuitenkin omalla painollaan eteenpäin. Toisin, paljon helpompi sanoa kuin toteuttaa =)
Mä olen yrittänyt siirtää taka-alalle nyt hoitojen ajaksi tämän koko hoidon... Toki se tuolla taustalla sitten on, mutta en mä paljoa asiaa ajattele - pyrin elelemään tässä päivässä. Yhtään en uskalla ajatella sitä, että vauva olisi tulossa tästä ekasta hoitokerrasta. Se olisi sitten niin rankka pudotus maanpinnalle puolentoista viikon kuluttua, jos testi näyttää negaa. Eli kun odottaa mahdollisimman vähän, voi saada tosi paljon!

Tseppiä!

 
Täällä ilmoittautuu joukkoon myös eka IVF:läinen. Olen kirjotellut jo tuolla kesäkuun ivf puolella Dreamer nimimerkillä ja nyt sit tämän rekisteröitymisen takia jouduin luopumaan omasta nimmaristani...höh!

Elina67, me mennään sun kanssa sitten ihan samoilla piinapäivillä! Eikös sullakin ollut siirto 31.5 ? Onko mitään tuntemuksia?
Meillä on takana 4 tuloksetonta inssiä, lapsettomuutta takana jo 5 vuotta ja nyt kaikki toiveet ja rukoukset on laitettu tän ivf:n piikkiin, mutta mulla on kans ihan samanlaiset fiilikset kuin Elinallakin että en uskalla ajatella edes että oltaisiin niin onnekkaita että ekalla tärppäis. Tosin uskon vasta sitten kun toisin todistetaan! =)

Asun ulkomailla ja olen yksityisella puolella hoidossa. Mulle myös määrättiin ns.minidisperiniä (eri nimellä vaan) heti punktiopäivästä alkaen 1 tabu päivässa testipv. asti. Lääkäri sanoi että uusissa tutkimuksissa sen on todettu auttavan kiinnittymistä parantamalla kohdun verenkiertoa. Mulle annettiin myös Pregnyl piikki siirtopäivänä sekä tänään toinen annos Pregnyliä yhden ampullin annoksella. Tähänkin on jotain tutkimustuloksia että sen sisältämän hCG hormonin ansiosta tukee mahdollista kiinnittymistä ja alkavaa raskautta. No, nähtäväksi jää, tuleeko toivottua tulosta.

Oireita mulla on myös rintojen kipeytyminen, mutta uskon sen ihan johtuvan pregnylistä, koska samaa oli myös insseissä. Alavatsaa on pikkaisen jomottanut, ja tietysti minä perus epäileväisenä laitan senkin vähintään Lugejen tai vatsanpurujen piikkiin :LOL:

Nyt vaan jalat maassa, ja toivotaan parasta! Olishan se palkinto aivan upea, ihan ihka ensimmäinen plussa ja jos sen oman nyyttinsä saisi lunastaa n.9kk päästä terveenä kotiin.....no mutta....siihen asti on nyt vaan odottettava, ja malttia peliin!
 
Korjaus vielä edelliseen että meillä munasolut hedelmöitettiin ICSI:llä mutta hoitorumbanahan on ihan sama kuin IVF ;)

Solusaalis oli kyllä heikonlainen, 12 munasolusta vain 3 oli kypsiä jotka hedelmöittyivät ja jakaantuivat hyvin.Kaksi kyytiläistä siis siirrettiin 31.5.
Laadultaan kertoivat että olivat hyviä ja 3pv viljelyllä hienosti jakaantuneet.Mitäköhän sekin tarkoittaa? Ärsyttää kun ei kerrota kaikkea, jotenkin olisin kaivannut enemmän tietoa. Ehkä hieman liukuhihna touhua, mutta onneksi hoitava lääkäri on aivan ihana, luotettava ja postitiivinen!
 
Hei!

Eka ultra takana ja kuusi munarakkulaa oli kasvanut,jes!Olen aika tyytyväinen noihin kuuteen munarakkulaan,kun edellisillä kerroilla kasvoi vain 3 ja 5.
Näyttivät kuulema niin hienoilta ja isoilta että ei tarvii enempää kasvatella niitä.
Tänään otan sit ovitrelle irrotuspiikin, huomenna lepopäivä ja keskiviikkona punktioon. Ja jos kaikki menee hyvin niin perjantaina on sit siirto.
Todennäköisesti kaksi siirretään jos vaan on mitä siirtää.

Aurinkoista päivää kaikille!
 
Hei!

Kitty, tuntemukset on mulla nollissa - ei mitään. Me ollaan sun kanssa ihan samassa junassa - päivätkin osuivat kohdilleen! Ensi viikolla torstaina sitten on jännät paikat. Yritetään malttaa mielemme siihen asti ja ajatella myös positiivisesti sen jälkeenkin, vaikka ei onnistuisi ekalla kerralla.

Mai68, onnittelut - hienoa, että rakkuloita löytyy! Mullahan saatiin kuusi myös talteen ja lopuksi kaksi siirrettiin. Olisi se venkaa, kun ensin ei millään tule raskaaksi ja sitten kun tulee, niin tuplat napsahtaisi:eek:))

elina67
 
Hei taas!
Soittivat klinikalta perään,verikokeet näytti siltä että tänään joudun sittenkin vielä piikittään gonal-f 150 iu:ta ja cetrotiden. Huomenna aamupäivällä myös cetrotiden ja illalla sit ovitrelle irrotuspiikin. Eli punktio on sittenkin torstaina.
Että tällä tavalla.

Kitty: Missäs päin maailmaa sinä asustelet? Ihan vaan uteliaisuuttani kyselen, kun itse asun Ruotsissa.
 

Yhteistyössä