Eivätkö ihmiset osaa arvioida omia voimavarojaan ennen lasten tekoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja saa kivittää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
On totta, ettei esim. masennusta voi ennustaa, mutta on oikeasti paljon niitäkin, jotka jo ENNESTÄÄN valittavat esim. yksinäisyyttä, väsymystä, uupumusta jne.. lapsia on jo useampi. Ja SILTI niitä hankitaan lisää. Siinä ei ole mitään järkeä. Usein isompien lastenkin elämä menee vähän huonoon jamaan, kun äidin pitää saada uusia vauvoja vaikkei entisiäkään jaksa.
 
[QUOTE="vieras";23449553]Milloin ennen? Eiköhän niitä lapsia ole ennen pyörähdellyt vähintäänkin sitä tahtia kuin nykyään, taaperoimetys kun ei ole mitenkään varma ehkäisykeino. Ennen ainoa ero oli siinä, että osa lapsista kuoli siinä välissä jo vauvoina.[/QUOTE]

Ei niitä joka vuosi syntynyt kun ei naisilla alkanut kuukautiskiertokaan ennen kuin edellinen lapsi oli jo 12-18 kk vanha. On joku outo myytti, että ennen synteettisten ehkäisykeinojen luomista naiset olisivat synnyttäneet joka vuosi uuden lapsen.
 
Itselläni ei ollut mitään suurempia harhaluuloa lasten kanssa elämisestä, en lapsia halunnutkaan ennen kuin päätös nyt olevasta lapsesta tehtiin. Ehkä sen takia nyt sitten ymmärrän tämän mukana tulevat valvomiset, oman väsymyksen ja tietyistä "vapauksista" luopumisen. En valita, en hoidata lastani muilla, hoidan lapseni niin hyvin kun pystyn enkä odota koska saan sitä "omaa aikaa". Se aika oli kun minulla ei ollut lasta, nyt on "perheen aikaa".
Mutta kysymykseen; jos joku kehuisi benjihyppyä maailman parhaimmaksi kokemukseksi niin ei minulle riittäisi toisen sana siitä, hulluna tietysti haluaisin itsekin kokea sen. Eihän mikään ole sama jos joku toinen vaan kertoo siitä, eikä sitä pysty itse kuvittelemaan ennen kuin on kokenut sen. Menkööt syteen tai saveen.
 
[QUOTE="joo";23449490]No ap, osaatko sanoa miten käyttydyt tai tunnet jos vaikkapa puolisosi kuolee? sä voit nyt luoda siitä kyllä mielikuvan, mutta jos todella niin kävisi niin tuskin se menisi niin kuin ennustit.

Toki, on näitä perheitä jossa muksuja tehtaillaan "kun vauva tuoksuu niin ihanalle". Joskus ne voimavarat ei sitten oikein enää riitä vanhemmille lapsille...Pystyykö tuotakaan sitten ennustaan? Tuskin.[/QUOTE]

Ajatus nyt kuitenkin tässä mulla oli se, että pyrkisi ajattelemaan myös sellaista, että se kolmas toivottu lapsi voikin olla just vaikka koliikkivauva, vaikeasti vammainen tms ja niistä kahdesta aiemmastakin on huolehdittava ihan niinkuin ennenkin, vaikka sitä raskautta elämään tulisikin tuplasti tai triplasti. Tarkoitan siis sitä, että tietoisesti ei ota sitä riskiä, että "näin pärjätään, niin kauan kuin MIKÄÄN ei muutu".

Vertaan nyt tökerösti pankkilainan ottamiseen (joo ei saa verrata lapsia ja rahaa jne jne). Mun mielestä asuntolainaa ottaessa tulee ottaa huomioon sekin, että talous kestää vähintäänkin lyhytaikaiset työttömyydet, perhevapaat jne (ne MUUTOKSET elämässä). Mun mielestä maailman typerin syy pistää alle 1-vuotias päivähoitoon on RAHA. Eikö sitä olisi voinut miettiä silloin, kun sen pankkilainan otti, että ehkä aina ja ikuisesti ne tulot ei tule olemaan sitä vertaa, että pystyy lyhentämään esimerkiksi 1500 euroa kuukaudessa?

Lähti ehkä vähän hakoteille koko juttu :D
 
[QUOTE="vieras";23449265]joo muakin aina ihmetyttää toi että miten hitossa ihmiset ei osaa ennustaa tulevaisuutta.[/QUOTE]

Kristallipallossani on ilmeisesti jotain vikaa, kun en tiennyt etukäteen saavani kaksoset. Tai että mies jää työttömäksi.

Jos kaikkeen varautuisi pahimman mukaan ei koskaan uskaltaisi tehdä mitään. Kotiinsakin on moni kuollut.
 
ei sellaista voi ajatella, mitä ei ole koskaan kokenut, tai siis voi ajatella, miten se VOISI mennä, mutta elämää ei voi koskaan suunnitella (ja hyvä niin ). Kuten NCM rtuolla sanoikin osuvasti, me oltaisiin kuoltu sukupuuttoon jo ajat sitten, ellei kukaan uskaltaisi ottaa riskejä :D.

Ei vaan, vakavastio puhuen. Meillä esikoinen oli kiltteyden perikuva, maailman rauhallisin lapsi, on sitä vieläkin. Nukkui yöt vauvasta asti ja kaikki sanoivat että ompas "helppo" lapsi...Kakkonen kun syntyi, ei tietoakaan helppoudesta. Eka vuosi valvottiin, lapsi ei nukkunut YHTÄÄN yötä, ei ainuttakaan. Pahimpina öinä heräsi 20 kertaa kiljumaan ja me vanhemmat oltiin AIVAN loppu, toisen piti vielä käydä töissä zombiena. Kuitenkin, nyt se vuosi on takana, kun laps täytti vuoden, lakkasi yöheräilemiset kuin seinään ja nyt on öisin tasaista. Päivisin taas painetaan kuin päätön kana :D. KOKO ajan liikkeessä ja perään katsotavissa. Olen yksinomaan onnellinen, että meillä on maailman paras tukiverkosto, että saadaan joskus hengähtää, mutta en tosissani etukäten tiennyt, että noinkin eläväisiä lapsia voi olla, että ap, kaikkeen ei voi varautua. Mutta lauantain provohan tämä olikin...Eikö? ;)
 
Ei niitä joka vuosi syntynyt kun ei naisilla alkanut kuukautiskiertokaan ennen kuin edellinen lapsi oli jo 12-18 kk vanha. On joku outo myytti, että ennen synteettisten ehkäisykeinojen luomista naiset olisivat synnyttäneet joka vuosi uuden lapsen.

Kyllä niitä aika tiheään ennen vanhaan yleensä tuli. Sisarukset oli usein syntyneet ellei peräkkäisinä vuosina, niin joka toinen vuosi suurinpiirtein. Ainakin näin on mun äitini omasta lapsuudestaan kertonut. Hänen äitinsä synnytti lapset vuosina -40, -42, -46 (pappa perhana lähti välillä sotimaan), -48 ja -50. Ja näin oli kuulemma lähestulkoon kaikissa kulmakunnan perheissä.
 
Vertaan nyt tökerösti pankkilainan ottamiseen (joo ei saa verrata lapsia ja rahaa jne jne). Mun mielestä asuntolainaa ottaessa tulee ottaa huomioon sekin, että talous kestää vähintäänkin lyhytaikaiset työttömyydet, perhevapaat jne (ne MUUTOKSET elämässä). Mun mielestä maailman typerin syy pistää alle 1-vuotias päivähoitoon on RAHA. Eikö sitä olisi voinut miettiä silloin, kun sen pankkilainan otti, että ehkä aina ja ikuisesti ne tulot ei tule olemaan sitä vertaa, että pystyy lyhentämään esimerkiksi 1500 euroa kuukaudessa?

Lähti ehkä vähän hakoteille koko juttu :D

Totta, todella tökeröä. TIETENKIN me otimme sellaisen lainan että pystymme työttömänäkin sen hoitamaan MUTTA siltikään me ei millään pystytty ennustamaan saatikka varautumaan siihen että tulen sairastumaan vakavasti. Siihenkään ei voitu varautua että ukki kuolee eikä toiset isovanhemmat ole kiinnostuneita hoitamaan lapsia. Tosin tämän varaan ei mitään laitettukaan.
 
Kyllä niitä aika tiheään ennen vanhaan yleensä tuli. Sisarukset oli usein syntyneet ellei peräkkäisinä vuosina, niin joka toinen vuosi suurinpiirtein. Ainakin näin on mun äitini omasta lapsuudestaan kertonut. Hänen äitinsä synnytti lapset vuosina -40, -42, -46 (pappa perhana lähti välillä sotimaan), -48 ja -50. Ja näin oli kuulemma lähestulkoon kaikissa kulmakunnan perheissä.

Juu ja munkin vaarilla oli 11 sisarusta ja ihan peräkanaa syntyneet. Paitsi mun vaari syntyi 1900- luvun alkupuolella, itsellään oli sitten viisi lasta(syntyneet 50-luvulla).
Että propsit isoisomummille!
 
Kyllä niitä aika tiheään ennen vanhaan yleensä tuli. Sisarukset oli usein syntyneet ellei peräkkäisinä vuosina, niin joka toinen vuosi suurinpiirtein. Ainakin näin on mun äitini omasta lapsuudestaan kertonut. Hänen äitinsä synnytti lapset vuosina -40, -42, -46 (pappa perhana lähti välillä sotimaan), -48 ja -50. Ja näin oli kuulemma lähestulkoon kaikissa kulmakunnan perheissä.

Tuo on 1900-luvun puolivälistä. Silloin oli sitä ehkäisyäkin jo olemassa :D Mä viittasin aiempiin vuosisatoihin ja -tuhansiin.
 
Mutta ennen on kyllä satsattu suurempiin ikäeroihin, 3-5 vuotta. Nykyään on muotia pyöräyttää lapsia joka tai joka toinen vuosi.

Musta tuntuu, että suurin ongelma on se, ettei ymmärretä lasten tarpeiden muuttumista lasten kasvaessa. Luullaan, että kaikki helpottuu kauheasti, eikä odoteta, että edes se ensimmäinen lapsi olisi 3-4 vuotias ennen kun tehdään lisää. No sitten niitä onkin yhtäkkiä se kolme ja tulee huomattua, että se isompikin lapsi vie paljon aikaa ja energiaa.

No meillä on kolme lasta iältään nyt 3,5v 2v ja 6kk. Minä olen törmännyt tähän asiaan ihan päinvastaisesta vinkkelistä kun joudun todistelemaan aina jotenkin ihmeellisesti että ei, minusta tämä ei ole kauhean raskasta, nautin kotona olemisesta lasteni kanssa ja heidän kanssa puuhailustaan. Totta kai on päiviä kun voisin kuristaa kaikki kuoliaiksi, mutta pääosin tämä on tosi kivaa ja antoisaa aikaa enkä tunne olevani jaksamiseni äärirajoilla millään tavalla. Jokaisella lapsella on ikätason juttunsa ja kaikkien juttuihin ehdin ja jaksan perehtyä.

Juuri keskimmäisen neuvolareissulla tuli tämä jaksamisasia ja kehotus reippaasti hakea apua KUN siltä tuntuu, pakkohan se on olla minulle raskasta kolmen pienen ja miehen reissutyön kanssa..
 
mulla yks kaveri jolla 5 lasta, 4 jälkeen jo valitti jatkuvasti jaksamista ja saivat kunnalta kodinhoitajan/lapsenhoitajan 8 h/pv..... no sitten rykäistiin viides alulle, voi voi ja maumau raskausmaha on niin iso, ei pysty kävelemään,ei enää raskautta ikinä valivali, nyt viides mukula vajaa 1 v niin pukkaakin vauvakuumetta!!
 
Tiedän tyypin joka sai ensimmäisen lapsensa parisuhteessa, se kuitenkin kariutui lapsen ollessa alle vuoden ikäinen, nainen otti ja muutti toiselle puolelle Suomea joten lapselle ei päässyt syntymään kunnon suhdetta koska tapaamiset ovat niin harvinaisia 800km välimatkalla. Sitten äiti päätti että hän haluaa lisää lapsia vaikka miestä ei olekaan, klinikaltahan sitä spermaa saa... syntyi seuraava lapsi, ja nyt alle vuosi edellisen syntymästä äiti on taas raskaana ja odottaa kaksosia :o naapurustoa kummempaa tukiverkkoa ei ole. En voi ymmärtää koko juttua, itse olisin kauhuissani, mutta tämän tyypin mielestä se on vain elämää, ei mitään huolta pärjäämisestä...
 
Muuten, vielä tuohon kristallipallojuttuun: Vaikka mä varmasti jaksaisin vallan mainiosti toisenkin helpon vauvan kanssa, niin olen ajatellut, etten mä tosiaankaan voi tilata helppoa lasta. Pitää ottaa huomioon se "riski", että seuraavana syntyisikin kaksoset, vammainen lapsi, koliikkivauva... Tai että raskaus olisi hankala. Isommalla lapsellakin on tarpeensa, mutta toisaalta 4-5 vuotiaan perushoito ei vaadi yhtä paljon kantamista, nostelua tms kuin pienemmän lapsen, ja se 4-5 vuotias on paljon valmiimpi mennä päiväkotiin tai satunnaisemmin isovanhemmille yökylään tms. Isommalla lapsella on omanlaisensa tarpeet jotka voivat verottaa voimavaroja jopa enemmän kuin pieni vauva, mutta isomman lapsen kanssa voi olla helpompi järjestää hoitoapua, laittaa päiväkotiin jne jos jotain poikkeuksellista tapahtuisikin, terveys reistailee tai lapsia tuleekin monta kerralla tms.

Tai ainakin minusta on tuntunut helpommalta antaa lapsi hoitoon kun lapsi on ollut sen ikäinen, että on sitä itse toivonutkin.
 
Mä osasin vähän ennakoida, mutta en näin paljon. Olin siis jo aiemmin vähän loppunpalanut mutta... mies halusi lapsia enkä tajunnut miten vähän sitä jää omaa aikaa kun on lapsia. Mutta mies auttaa ja apua haen, joten selviydyn ja toivon, että sit helpottaa kun lapset on yli 5v.

Minustakin on hirveää, jos lapset saavat kärsiä vanhempien totaalisesta loppuunpalamisesta, jos vanhemmat ei hae apua.
 
No ei se aina vaan onnistu se suunnittelu, vaikka miten suunnittelis. Itse sinänsä en usko, että 3-4 vuoden ikäero olisi lasten välillä mikään optimaalinen. Mun lapsilla on ikäeroa tasan vuosi, ja olen ihan takuuvarma, että silloin oli helpompaa kahden "vauvan" kanssa kuin mulla nyt olisi, jos tänne syntyisi vauva, kun nuo 4- ja 5-vuotiaat vaativat jo aika paljon aktiviteettia, virikettä ja muutakin kuin sitä, että äiti on vaan lähellä. Mutta siis joo, en osannut naimisiin mennessäni arvata, että tulen joutumaan yksinhuoltajaksi ja perheväkivallan uhriksi molempien lapsien ollessa alle 2v. Mutta toisaalta olen ihan hyvin pärjännyt, enkä ole kamalasti sitä omaa aikaa kaivannut. Tosin se mielestäni ei missään elämäntilanteessa ole mikään rikos, että äiti kaipaa joskus omaa aikaa.
 
Ihmiset olisivat jo kauan sitten kuolleet sukupuuttoon, jos olisivat saaneet päättää lasten syntymästä sen hetken tunnelmien perusteella, jolloin on ollut kaikkein rankinta olla vanhempi. Minulla on ainakin ollut hyvin vaikeita aikoja, ennen lopullista eropäätöstä, eron jälkeen taloudellisesti hyvin tiukkoja aikoja, lapsen koulukiusaamisen läpikäynti. Epätoivosimpina hetkinä on käynyt mielessä, että millaista elämä olisikaan ilman lapsia - helpompaako? Tavallaan ehkä olisi, mutta laadullisesti huonompaa. Resurssini ovat joskus hetkellisesti olleet aivan lopussa. Loppujen lopuksi olen pärjännyt kuitenkin oikein hyvin, mutta olisihan siinä joskus voinut käydä huonostikin.

Etukäteen en olsi osannut edes kuvitella sellaista. Ei asioita kannata liikaa suunnitella etukäteen. Pitää elää sitä elämää, joka on annettu. Riskit kuuluvat elämään, mutta tyhmiä riskejä ei kannata ottaa.

Asuin eron jälkeen muutaman vuoden kaupungin vuokra-asunnossa. Silloin kyllä näin naapurissa muutaman tapauksen, joiden ei olisi kannattanut hankkia lisälapsia (työttömiä, alkoholisoituneita, psyykkisesti epävakaita) , mutta jostakin niitä vain putkahti. En ole aikaisemmin, enkä sen jälkeenkään törmännyt sellaiseen. Kaipa kyse on noissa tapauksissa elämänhallinnan puutteesta.
 
Muuten, vielä tuohon kristallipallojuttuun: Vaikka mä varmasti jaksaisin vallan mainiosti toisenkin helpon vauvan kanssa, niin olen ajatellut, etten mä tosiaankaan voi tilata helppoa lasta. Pitää ottaa huomioon se "riski", että seuraavana syntyisikin kaksoset, vammainen lapsi, koliikkivauva... Tai että raskaus olisi hankala. Isommalla lapsellakin on tarpeensa, mutta toisaalta 4-5 vuotiaan perushoito ei vaadi yhtä paljon kantamista, nostelua tms kuin pienemmän lapsen, ja se 4-5 vuotias on paljon valmiimpi mennä päiväkotiin tai satunnaisemmin isovanhemmille yökylään tms. Isommalla lapsella on omanlaisensa tarpeet jotka voivat verottaa voimavaroja jopa enemmän kuin pieni vauva, mutta isomman lapsen kanssa voi olla helpompi järjestää hoitoapua, laittaa päiväkotiin jne jos jotain poikkeuksellista tapahtuisikin, terveys reistailee tai lapsia tuleekin monta kerralla tms.

Tai ainakin minusta on tuntunut helpommalta antaa lapsi hoitoon kun lapsi on ollut sen ikäinen, että on sitä itse toivonutkin.

Voi sille isosisaruksellekin tulla terveysongelmia aivan yllättäen ja silloin häntä ei niin vaan viedäkään päiväkotiin tai isovanhemmille hoitoon. Itse en osannut varautua siihen, että yllättäen perusterve lapsi sairastuu ja sairaalat tulee tutuiksi. Kyllä siinä oli oma jaksaminen koetuksella, mutta olisi se ollut koetuksella ilman vauvaakin.
 
[QUOTE="vieras";23451459]Voi sille isosisaruksellekin tulla terveysongelmia aivan yllättäen ja silloin häntä ei niin vaan viedäkään päiväkotiin tai isovanhemmille hoitoon. Itse en osannut varautua siihen, että yllättäen perusterve lapsi sairastuu ja sairaalat tulee tutuiksi. Kyllä siinä oli oma jaksaminen koetuksella, mutta olisi se ollut koetuksella ilman vauvaakin.[/QUOTE]

No silloin on hyvä, ettei niitä nuorempia sisaruksia ole iso liuta vaan ehkä vain se yksi vauva...
 

Yhteistyössä