Eivätkö ihmiset osaa arvioida omia voimavarojaan ennen lasten tekoa?

["vieras"]

Näytä mulle ihminen, joka on etukäteen tiennyt minkälaista on tulla vanhemmaksi

Mutta siinä kohtaa samaa mieltä, että jos yksi vetää perheen piippuun ja ulkopuolisen avun varaan, miksi tehdä toinen heti perään.

 

["viera"]

No ei se aina vaan onnistu se suunnittelu, vaikka miten suunnittelis. Itse sinänsä en usko, että 3-4 vuoden ikäero olisi lasten välillä mikään optimaalinen. Mun lapsilla on ikäeroa tasan vuosi, ja olen ihan takuuvarma, että silloin oli helpompaa kahden "vauvan" kanssa kuin mulla nyt olisi, jos tänne syntyisi vauva, kun nuo 4- ja 5-vuotiaat vaativat jo aika paljon aktiviteettia, virikettä ja muutakin kuin sitä, että äiti on vaan lähellä. Mutta siis joo, en osannut naimisiin mennessäni arvata, että tulen joutumaan yksinhuoltajaksi ja perheväkivallan uhriksi molempien lapsien ollessa alle 2v. Mutta toisaalta olen ihan hyvin pärjännyt, enkä ole kamalasti sitä omaa aikaa kaivannut. Tosin se mielestäni ei missään elämäntilanteessa ole mikään rikos, että äiti kaipaa joskus omaa aikaa.

Ikäerojutut voi kokea monella tavalla. Ainakin kaikki tuntemani ovat pitäneet oikein kivana noin 4-6v ikäeroa lapsilla. Minustakin näin. Vauvalle jää paljon aikaa ja huomiota kun vanhemmalla lapsella on jo muitakin intrestejä kuin äiti. Ja toisaalta äidin pää lepää kun lasten kanssa voi tehdä ihan erilaisia asioita. Lisäksi jos ajoitus sattuu oikein, selviää ilman stressiä ekoista kouluvuosista, jotka ovat todella haastellisia yhdistää töissäkäymiseen; lyhyitä päiviä ja lomia noin neljäsosa vuodesta.

Meillä kuten varmaan monessa muuussakin perheessä vanhemmasta lapsesta on valtavasti apua pienen hoidossa ja viihdyttämisessä ja vielä niin, että lapsi nauttii siitä paljon. Yhteistä leikkiä riittää myös En olisi halunnut lapsia lyhyellä ikäerolla, en vain olisi jaksanut. Näin on todella helppoa.

 

["vieras"]

En mä kyl ihan niin hyvin osannut arvioida vaikka kyl arvasin et raskasta on. Halusin kuitenkin lapset perä jälkeen koska olin jo aika "vanha".

 

[Dina*]

en ees jaksa lukea koko ketjua, varmaan aika moni muukin on sanonu jo tän saman.

Ihmisen voimavarat hupenee ja kasvaa, elämäntilanteen mukaan. Suuret elämänmuutokset voi kuluttaa toisen ihan loppuun, yllättävät asiat kuten sairastumiset ym. syö niitä voimavaroja. Ja toisilta enemmän, toisilta vähemmän.

 

[Ultramariini]

Voimavarojaan voi arvioida, muttei tietää ennalta, millaisia varoja ja varjoja elämä eteen tuo.
Vanhemuuden / lapsien olemassaolon vaikutusta voi aavistella, muttei tietää mitä kaikkea se tuo tullessaan. Vaikka osaisikin varautua moneen asiaan, kaikkeen ei voi ennalta varautua. Ei tietää ennalta, miten ihastuttavaa ja vihastuttavaakin elämä lasten kanssa on.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23449873]Tiedän tyypin joka sai ensimmäisen lapsensa parisuhteessa, se kuitenkin kariutui lapsen ollessa alle vuoden ikäinen, nainen otti ja muutti toiselle puolelle Suomea joten lapselle ei päässyt syntymään kunnon suhdetta koska tapaamiset ovat niin harvinaisia 800km välimatkalla. Sitten äiti päätti että hän haluaa lisää lapsia vaikka miestä ei olekaan, klinikaltahan sitä spermaa saa... syntyi seuraava lapsi, ja nyt alle vuosi edellisen syntymästä äiti on taas raskaana ja odottaa kaksosia naapurustoa kummempaa tukiverkkoa ei ole. En voi ymmärtää koko juttua, itse olisin kauhuissani, mutta tämän tyypin mielestä se on vain elämää, ei mitään huolta pärjäämisestä...[/QUOTE]

Lisäys, ja mielestäni tämä äiti on jotenkin epävakaa- maaninen jollakin tavalla Onneksi kuitenkin sentään koulutettu ja hyvin taloudellisesti toimeentuleva. En usko että kukaan pystyy kunnolla ja täysipainoisesti huolehtimaan vastasyntyneistä kaksosista, reilun vuoden vanhasta ja 5-vuotiaasta, kaikesta ilman mitään apuja, jokin kotiapulainen olisi ehdoton. Pelkkä ovesta ulospääseminen voisi olla työn ja tuskan takana (3 puettavaa ja 1 ohjeistettava )

 

["äiti"]

Sanon kanssa tässä ihan suoraan sanottavani näistä useamman lapsen äideistä, jotka tosiaan vaan pukkaa lisää, vaikka jo näiden 3-5 lapsen kanssa ei näytetän pärjäävän. Puhun niistä äideistä, joita näkee esim. kauppa- ja puistoreissuilla, jotka huutaa kurkkusuorana niin isoille kuin niille pienemmille taaperoille, että helvetti tänne ja ja tule nyt tänne niin rumaan sävyyn, että ei ole tosikaan. Ihan kuin ne lapset olisi jotain eläimiä.

Kävin tässä lähitarhassa lapseni asioissa ja kun olin poistumassa huomasin pihassa, joka muuten tyhjä, äidin ja pienen n. 1-vuotiaan lapsen. Ja se äiti kun huusi sille lapselle, että ala ny tulla, siskos odottaa autossa, niin mun sydän jääty. Mä katoin sitä lasta ja aattelin, että otan ton mukaani. Enkä saanut suutani edes auki, että olisin sanonut sille äitille, että mietis vähän miten sille lapselle puhut. Ja se lapsen katse, näki, että oli varmaan huudettu niin monta kertaa ennenkin. Ja tosiaan tälle äidille oli vaan lisää tuloss, maha pystyssä, vaikka ei näyttänyt pärjäävän näiden kahdenkaan kanssa. Onneksi se pikku poika saa olla päivät hoidossa, niin joku edes välittää. Helvetti, kun kadun, etten siinä puuttunut ja sanonut suoraan mitä ajattelin. Mun tuli niin sääli sitä poikaa.
Mulla katos voimavarat ja masennuin kuin meidän eka ja tähän asti ainoa huus kuin syötävä vuorokaudet ympäri eikä apua saatu mistään. Ei siihen miksi huusi saatikka apua hoitoon. Aattelin, että ei voi olla tällaista, vaikka mitään ruusunpunaisia unelmia todellakaan ollut. Koska nyt tiedän voimavarani ja mies myös, mietitään yhtä jaksetaanko toista tähän. Tämä nykyinen ainokainen kun on muutenkin melkoisen vaativa ja temperamenttinen.

 

["niin"]

joo ei ymmärrä ei, jos ei jaksa vahtia edellisiäkään kersoja vaa yrittää saada ne toisten riesoiksi keinoja kaihtamatta, niin miksi hitossa niitä pitää tehdä se 3-5 kappaletta?

 

["vieras"]

[QUOTE="äiti";23452040]

Kävin tässä lähitarhassa lapseni asioissa ja kun olin poistumassa huomasin pihassa, joka muuten tyhjä, äidin ja pienen n. 1-vuotiaan lapsen. Ja se äiti kun huusi sille lapselle, että ala ny tulla, siskos odottaa autossa, niin mun sydän jääty. Mä katoin sitä lasta ja aattelin, että otan ton mukaani. Enkä saanut suutani edes auki, että olisin sanonut sille äitille, että mietis vähän miten sille lapselle puhut. Ja se lapsen katse, näki, että oli varmaan huudettu niin monta kertaa ennenkin. Ja tosiaan tälle äidille oli vaan lisää tuloss, maha pystyssä, vaikka ei näyttänyt pärjäävän näiden kahdenkaan kanssa. Onneksi se pikku poika saa olla päivät hoidossa, niin joku edes välittää. Helvetti, kun kadun, etten siinä puuttunut ja sanonut suoraan mitä ajattelin. Mun tuli niin sääli sitä poikaa. [/QUOTE]

Eikä toi ole ihan normali tilanne? Ei meilläkään kauheasti pyydellä lapsia tulemaan vaan usein kehoitetaan, sen perään käsketään ja huudetaankin jos tarttee. !veen kanssa on kyllä paljon helpompaa napata vaan kainaloon.

Mä en uskaltaisi tehdä kauheasti päätelmiä äidin pärjämisestä tuon tilanteen pohjalta... Jatkuva huutaminen, nälviminen jne. on ihan eri asia, mutta kai kaikilla joskus on huonot hetkensä vai ymmärtääkö sen vasta usemman lapsen myötä

 

[samaa mieltä]

Periaatteessa ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon aikoja sitten, jos ihminen toimisi ap:n kuvaamalla tavalla. Kun kuka tahansa voi sairastua, joutua työttömäksi, erota jne. On esitetty teoria, että ennen vanhaan lapsen kuolema ei ollut niin "paha" asia kuin nykyään: lapseen satsataan niin valtavasti rahaa ja aikaa tänä päivänä, että lapsen kuolema on sama kuin valtava sijoitus menisi metsään. Siksi lapset saattavat myös stressata enemmän kuin aiemmin - vaarojen määrä ei ole lisääntynyt.

Kukaan ei voi taata itselleen tulevaisuutta, jossa ei tule olemaan ongelmia, jos lapsia hankkii.

Fiksu kirjoitus, lapsetkin ovat vain materiaa ja luksusta, vaikka heille ei voimia olisikaan ja rahaa.

 

[AP tähän]

[QUOTE="vieras";23452112]Eikä toi ole ihan normali tilanne? Ei meilläkään kauheasti pyydellä lapsia tulemaan vaan usein kehoitetaan, sen perään käsketään ja huudetaankin jos tarttee. !veen kanssa on kyllä paljon helpompaa napata vaan kainaloon.

Mä en uskaltaisi tehdä kauheasti päätelmiä äidin pärjämisestä tuon tilanteen pohjalta... Jatkuva huutaminen, nälviminen jne. on ihan eri asia, mutta kai kaikilla joskus on huonot hetkensä vai ymmärtääkö sen vasta usemman lapsen myötä [/QUOTE]

Eli teillä siis huudetaan lapsi mukaan, jos ei muuten tule? Siis ihan normaalia?

Meillä ei. Mä puhun huutamisesta, jossa lapselle huudetaan erittäin rumalla äänensävyllä, niin kuin se lapsi olisi joku eläin. Äänen hienoinen korottaminen on eri asia. Sulle tiedoksi, jos et tätä ole aiemmin tiennyt, niin lapsiasiantuntijoiden mukaan äänen korottaminen huutamisen asteelle ei auta yhtään asiaa, eli parempi kuulemma on sanoa vaan rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Jos ei tapahdu niin kuin pitäisi, niin sitten esim. haet sen lapsen kainaloos. Tai teillä tietty varmaan tämäkin tapahtuu haalarista repimällä.

Ei tartte ihmetellä nykyajan lapsia, jotka sitten huutelee aikuisillekin ties mitä (jo nuorina), kun vanhemmat kerta huutaa näille.

Ja todellakin vedän johtopäätöksiä, jos lapselle ei puhuta ihmismäisesti vaan huudetaan/karjutaan ja ulkonäkö on lihavan lössö ja hampsuinen äidillä, niin todellakin oletan voimavarojen olevan vähissä.

 

[paras tunnistaa itsensä]

Halusin lisääntyä koska pidän lapsista ja kuvittelin itseni "äiti aurinkoiseksi".

Monien hankaluuksien siivittämänä meidän lapsiluku jää yhteen. Ei riitä rahkeet itsellä ja mies osittainen työnarkomaani/uraohjus. Olen oppinut paljon itsestäni, olen uhrautuvainen mutta kärsinkin siitä. Tykkäisin iltaisin olla rauhassa työpäivän jälkeen....sairastan jonkun verran ja se tuo omat haasteensa pikkulapsielämään.

En osannut ennakoida kaikkea, toisaalta jos olisin kaiken tiennyt, meillä ei ehkä olisi rakasta pikkupoikaa (rakas on kovasti vaikka koittelee hermoja usein).

Mutta sen verran viisas olen, että tarkoituksella ei jaksamisen yli enempää lapsia hankita.

Ei sitä etukäteen osaa itseään tietää kuinka pärjää. Onneksi olet tajunnut tilanteesi. Onnea perheellenne jsa olet hyvä äiti lapsellesi.
Itse sain viidennen lapseni 4-kymppisenä ja se oli OK minulle.
Elämäni on ollut lapsia 3-vuosikymmenellä ja se sopii minulle.

 

[jkms]

Siksi että lapsia ei tehdä vaan saadaan

 

[ei ei]

Siksi että lapsia ei tehdä vaan saadaan

yök. Inhoan tuota sanontaa. Kyllä ne tehdään ja jos ei jaksa ja viitsi vahtia niin ne voi antaa jonnekin. lastenkotiin.

 

[tsemppiä teille]

Ei varmaan. Itse ainakin laskin omat voimavarani tosi alakanttiin, enhän ole koskaan ollut mikään vahva ihminen ja lapsiperheen arjessa oli monta asiaa mitkä askarruttivat. Vaikka olin varautunut kaikkiin koliikeihin, allergioihin, yövalvomissiin, yleiseen väsymykseen niin silti löytyi kohtalon taskusta sellaisia yllätyksiä mitä en ollut pitänyt realistisina. Kun kuitenkin noidenkin kanssa on oppinut elämään niin kyllähän sitä väkisin on löytänyt itsestään voimavaroja joita ei tiennyt olevankaan.

Mitä omaan aikaan ja tukiverkostoihin tulee niin tiedän niidenkin suhteen pärjääväni aika pienellä, mutta onko se sitten kuitenkaan järkevää? Loppupelissä en viitsi kieltäytyä minulle/meille tarjotusta avusta vain jotta voisin leikkiä marttyyriäitiä.

Sinä oletkin niin valoisa persoona vammaisten lastesi kanssa. Sinua aina kunnioittaen.

 

[en nyt muista kuka olin]

Mutta ennen on kyllä satsattu suurempiin ikäeroihin, 3-5 vuotta. Nykyään on muotia pyöräyttää lapsia joka tai joka toinen vuosi.

Musta tuntuu, että suurin ongelma on se, ettei ymmärretä lasten tarpeiden muuttumista lasten kasvaessa. Luullaan, että kaikki helpottuu kauheasti, eikä odoteta, että edes se ensimmäinen lapsi olisi 3-4 vuotias ennen kun tehdään lisää. No sitten niitä onkin yhtäkkiä se kolme ja tulee huomattua, että se isompikin lapsi vie paljon aikaa ja energiaa.

Tuosta olen niin samaa mieltä, Meillä aina neljä vuotta ja enemmänkin ikäeroa.,

 

[Pesky Pixie]

[QUOTE="viera";23451595]Ikäerojutut voi kokea monella tavalla. Ainakin kaikki tuntemani ovat pitäneet oikein kivana noin 4-6v ikäeroa lapsilla. Minustakin näin. Vauvalle jää paljon aikaa ja huomiota kun vanhemmalla lapsella on jo muitakin intrestejä kuin äiti. Ja toisaalta äidin pää lepää kun lasten kanssa voi tehdä ihan erilaisia asioita. Lisäksi jos ajoitus sattuu oikein, selviää ilman stressiä ekoista kouluvuosista, jotka ovat todella haastellisia yhdistää töissäkäymiseen; lyhyitä päiviä ja lomia noin neljäsosa vuodesta.

Meillä kuten varmaan monessa muuussakin perheessä vanhemmasta lapsesta on valtavasti apua pienen hoidossa ja viihdyttämisessä ja vielä niin, että lapsi nauttii siitä paljon. Yhteistä leikkiä riittää myös En olisi halunnut lapsia lyhyellä ikäerolla, en vain olisi jaksanut. Näin on todella helppoa.[/QUOTE]

Totta, jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Omat lapseni kaipaavat minua mielestäni nyt hyvin monella tasolla, jopa enemmän kuin ollessaan vauvoja. On ihanaa, että voin aina keskittyä keskustelemaan heidän kanssaan kun he sitä haluavat, viedä harrastuksiin ja tapahtumiin aina kun sille on tarvetta jne. Pienen vauvan olemassaolo tekisi siitä kaikesta hankalampaa perheessämme. En myöskään halua noin pienille lapsille sitä rasitetta, että heille aina hoetaan, että sinä olet nyt iso, pitää ymmärtää tai viihdyttää pikkusiskoa/-veljeä tai auttaa äitiä, kun kuitenkin 4-5 vuotiaat ovat aika pieniä vielä ja mielestäni oikeutettuja lapsuuteen. Ehkä muutaman vuoden päästä... toisaalta, olivat lapset sitten miten pieniä tai isoja tahansa, niin varmasti ikäerosta voi löytää sekä positiivisia kuin negatiivisiakin puolia. Meille sopi näin, että elimme yhtä aikaa sen vauva-arjen molempien kanssa, aina lähekkäin, aina yhdessä.

Tuo on kyllä hyvä pointti, että isomman sisaruksen kanssa äidin pää ikään kuin lepää kun saa tehdä ihan toisenlaisia asioita. Mä en vain osaa ajatella sitä siltä kantilta, koska olisihan se vauva otettava siihenkin mukaan. Olen siis yh enkä nyt osaa ajatella, että meillä olisi mies... Vauvan osaan kyllä ajatella.

 

["vieras"]

Eli teillä siis huudetaan lapsi mukaan, jos ei muuten tule? Siis ihan normaalia?

Meillä ei. Mä puhun huutamisesta, jossa lapselle huudetaan erittäin rumalla äänensävyllä, niin kuin se lapsi olisi joku eläin. Äänen hienoinen korottaminen on eri asia. Sulle tiedoksi, jos et tätä ole aiemmin tiennyt, niin lapsiasiantuntijoiden mukaan äänen korottaminen huutamisen asteelle ei auta yhtään asiaa, eli parempi kuulemma on sanoa vaan rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Jos ei tapahdu niin kuin pitäisi, niin sitten esim. haet sen lapsen kainaloos. Tai teillä tietty varmaan tämäkin tapahtuu haalarista repimällä.

Ei tartte ihmetellä nykyajan lapsia, jotka sitten huutelee aikuisillekin ties mitä (jo nuorina), kun vanhemmat kerta huutaa näille.

Ja todellakin vedän johtopäätöksiä, jos lapselle ei puhuta ihmismäisesti vaan huudetaan/karjutaan ja ulkonäkö on lihavan lössö ja hampsuinen äidillä, niin todellakin oletan voimavarojen olevan vähissä.

Ei kun huudetaan jos tarttee. Luetaan vaikka ensin Syytät minua haalarista repijäksi, ei hyvää päivää. Kommunikoitko samoin ihmisten kanssa netin ulkopuolella?

Meillä on kaksi eri ikäistä lasta, joista toiselle pitää joskus huutaa. Joskus. Sillä tottelee oikein hyvin, normaalisti riittää puhe, mutta joskus homma menee niin överiksi että lapsi pistetään kuriin ääntä napakasti korottamalla. Toimii valtavan hyvin. Toiselle ei tartte koskaan korottaa ääntä jos ei nyt auton alle ole pyyhältämässä. Lapset ovat erilaisia.

Eli 'lapsiasiantuntijat' oliva nyt harvinaisen väärässä

Minun mottoni on, että normaali tenava ei mene rikki normaalista elämästä, ylisuojelusta kyllä voi mennäkin. Normaaliin elämään kuuluvat myös vähän huonommat hetket. Vanhemman ei tarvitse olla mikään superiihminen ollakseen hyvä vanhempi. Riittää kun rakastaa ja kunnioittaa lasta ja asettaa tarvittavat rajat. Hyväv vanhemmuuteen ei kuulu jatkuva räyhääminen.

Äidit ovat niin armotonta kansaa. Koko ajan pitäisi pulla tuoksua ja olla hymy huulilla. Minusta on aivan normaalia, ettei kaikki mene aina putkeen ja se sattaa kuulua joskus äänestä. Kun se on normaali tapa kommunikoida, ollaan vikasuunnassa.

 

["vieras"]

Totta, jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Omat lapseni kaipaavat minua mielestäni nyt hyvin monella tasolla, jopa enemmän kuin ollessaan vauvoja. On ihanaa, että voin aina keskittyä keskustelemaan heidän kanssaan kun he sitä haluavat, viedä harrastuksiin ja tapahtumiin aina kun sille on tarvetta jne. Pienen vauvan olemassaolo tekisi siitä kaikesta hankalampaa perheessämme. En myöskään halua noin pienille lapsille sitä rasitetta, että heille aina hoetaan, että sinä olet nyt iso, pitää ymmärtää tai viihdyttää pikkusiskoa/-veljeä tai auttaa äitiä, kun kuitenkin 4-5 vuotiaat ovat aika pieniä vielä ja mielestäni oikeutettuja lapsuuteen. Ehkä muutaman vuoden päästä... toisaalta, olivat lapset sitten miten pieniä tai isoja tahansa, niin varmasti ikäerosta voi löytää sekä positiivisia kuin negatiivisiakin puolia. Meille sopi näin, että elimme yhtä aikaa sen vauva-arjen molempien kanssa, aina lähekkäin, aina yhdessä.

Sehän nimenomaan on väärin vaatia isompia sisaruksia olemaan isompia kuin mitä ovatkaan vauvan syntyessä. Meillä tehtiin juuri päinvastoin, tarjottiin isommalle enemmän mahdollisuutta ryömiä syliin ja omaa aikaa vanhempien kanssa.

On myös ollut enemmän kuin innoissaan saamistaan pienistä tehtävistä ja vastuusta, mihinkään ei ole painostettu. En ole koskaan painostanut viihdyttämään tai vahtimaan, kaikki lähtee lapsesta itsestään Monesti kun tullaan esim. sisään ulkoa, lapsi haluaa itse auttaa pieneltä sisarukselta ulkovaatteet pois tai haluaa itse tehdä molemmille aamupalaa Ihan uusi puoli tullut esille lapsesta ja tervettä vastuunkantamista ja välittämistä.

Tätä oli vaikea kuvitella etukäteen. Oletin asioiden menevän kuten kuvailit, mutta kävikin ihan toisin. Ei ole vielä kertaakaan tullut tunnetta, että joutuisi repeytymään kahtia. Lapset ovat niin eri kehitysvaiheissa, että molempien tarpeisiin on helppo vastata.

 

["vieras"]

Totta, jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Omat lapseni kaipaavat minua mielestäni nyt hyvin monella tasolla, jopa enemmän kuin ollessaan vauvoja. On ihanaa, että voin aina keskittyä keskustelemaan heidän kanssaan kun he sitä haluavat, viedä harrastuksiin ja tapahtumiin aina kun sille on tarvetta jne. Pienen vauvan olemassaolo tekisi siitä kaikesta hankalampaa perheessämme. En myöskään halua noin pienille lapsille sitä rasitetta, että heille aina hoetaan, että sinä olet nyt iso, pitää ymmärtää tai viihdyttää pikkusiskoa/-veljeä tai auttaa äitiä, kun kuitenkin 4-5 vuotiaat ovat aika pieniä vielä ja mielestäni oikeutettuja lapsuuteen. Ehkä muutaman vuoden päästä... toisaalta, olivat lapset sitten miten pieniä tai isoja tahansa, niin varmasti ikäerosta voi löytää sekä positiivisia kuin negatiivisiakin puolia. Meille sopi näin, että elimme yhtä aikaa sen vauva-arjen molempien kanssa, aina lähekkäin, aina yhdessä.

En saa viestejä läpi, kokeillaan vielä.

Ihan päinvastaiset kokemukset ikäerosta. Vanhempi lapsi on haltioissaan auttamassa ja leikittämässä pienempää ja kysyy itse asioita, joissa voisi auttaa. En koskaan vaadi sitä häneltä. Joskus tekaisee aamupalat molemmille tai auttaa ulkovaatteiden kanssa jne. koska haluaa. Erityisen hyvä on laannuttamaan pienemmän kiukkukohtauksia Isompi pikemminkin nauttii isomman lapsen roolista kuin kärsii siitä.

Meillä ei ole vaadittu lasta olemaan isompi kuin onkaan vauvan syntyessä vaan päinvastoin tarjottu syliä ja aikaa enemmän. Tärkeää on edelleen kahdenkeskinen aika myös isomman lapsen kanssa ja siihen riittää tilaisuuksia.

On oppinut tervettä vastuunkantamista ja välittämistä ja usein itsekin sanoo, että pieni sisarus on parasta mitä maailmassa on tapahtunut

 

["vieras"]

Totta, jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Omat lapseni kaipaavat minua mielestäni nyt hyvin monella tasolla, jopa enemmän kuin ollessaan vauvoja. On ihanaa, että voin aina keskittyä keskustelemaan heidän kanssaan kun he sitä haluavat, viedä harrastuksiin ja tapahtumiin aina kun sille on tarvetta jne. Pienen vauvan olemassaolo tekisi siitä kaikesta hankalampaa perheessämme. En myöskään halua noin pienille lapsille sitä rasitetta, että heille aina hoetaan, että sinä olet nyt iso, pitää ymmärtää tai viihdyttää pikkusiskoa/-veljeä tai auttaa äitiä, kun kuitenkin 4-5 vuotiaat ovat aika pieniä vielä ja mielestäni oikeutettuja lapsuuteen. Ehkä muutaman vuoden päästä... toisaalta, olivat lapset sitten miten pieniä tai isoja tahansa, niin varmasti ikäerosta voi löytää sekä positiivisia kuin negatiivisiakin puolia. Meille sopi näin, että elimme yhtä aikaa sen vauva-arjen molempien kanssa, aina lähekkäin, aina yhdessä.

Vielä kerran yritän vastata, spämmifilltteri nielee kaiken.

Mainitut ongelmat on hyvin pitkälti kiinni vanhempien toiminnasta. Ei vanhempaa lasta kannatakaan pakottaa viihdyttäjäksi tai painostaa olemaan isompi vaan päinvastoin, antaa aikaa entistä enemmän ja muistutella, että sylissä on tilaa. Meillä on lähdetty ihan lapsen omasta halusta. Haluaa usein olla mukana auttamassa ja oma-aloitteisesti auttelee pukemisissa, tekee välipaloja molemmille jne. On aivan innoissaan isomman lapsen roolista niin kuin monet samanikäiset ovat. Joinain päivinä ei ole kiinnostunut vähääkään pienemmän seurasta ja se on ok.