Eila Kännö on kuollut.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Minerva McGarmiwa-Cullen:
Eila Kännö (s. 13. tammikuuta 1921 Hämeenlinna - 10. huhtikuuta 2009 Helsinki[1]) oli Sisäasianministeriön poliisiosaston Ulkomaalaistoimiston päällikkö vuosina 1970-84. Hänestä tuli Suomen tiukan ulkomaalaispolitiikan henkilöitymä. Tämä johtui siitä, että 1980-luvun alkuun asti Suomesta puuttui ulkomaalaislainsäädäntö. Ainoa säännös oli 1950-luvulla annettu ulkomaalaisasetus, jonka perusteella tehdyistä päätöksistä ei saanut valittaa.[2] Näin ollen oikeuslähteenä oli aiempi hallintokäytäntö, eli ulkomaalaistoimiston aiemmat ratkaisut, joista Kännö siis itse vastasi vuodesta 1970 alkaen. Lainsäädännön valmistelu oli myös sisäministeriön poliisiosaston vastuulla, joten ulkomaalaistoimiston olisi tullut itse valmistella säädökset, jos sellaiset olisi katsottu aiheellisiksi.

Koulutukseltaan Kännö oli varatuomari.[1]

Kännö aloitti uransa kanslistina ja vuodesta 1961 Keskusrikospoliisin tiedotustoimiston toimistopäällikkönä. Hän oli vastuussa Interpol-asioista 16 vuotta ja teki tänä aikana opintomatkoja muun muassa New Scotland Yardiin ja Kanadan ratsupoliisiin. Hän oli ainoa naispuolinen poliisiupseeri ja sai lempinimen "rouva Interpol".[1]


Juu suuri menetys oli elää ilman tätä tietoa

"Hänestä tuli Suomen tiukan ulkomaalaispolitiikan henkilöitymä."

Ah niitä suomalaisia aikoja. Kiitos Eila Kännö. Lepää rauhassa.
 

Yhteistyössä