Eikö lapsettomalla ole ihmisarvoa?

[Suru]

Eikö lapsetonta tarvitse kohdella niin kuin muitakin ihmisiä (äitejä ja isiä )?

Minusta tuntuu todella epäreilulta ja pahalta, että sen jälkeen kun miehen sisarukset saivat lapsia, niin minä ja mies jäätiin täysin huomiotta ja miehen suvun/perheen ulkopuolelle. Meitä ei pidetä yhtikäs minään, olemme kuin ilmaa.

Tosiasia on se, että mekin haluaisimme lapsen. Yritystä takana vasta vajaa vuosi, mutta pitkä aika meille, jotka lapsen niin kipeästi haluaisimme. Toisaalta elämäntilanne ei ole ehkä otollisin lapsensaantia ajatellen, mutta pärjäisimme kyllä.

Tuntuu niin kurjalta, että meitä väheksytään, ei kutsuta illanviettoon, ei joulupöytään - ja jos kutsutaan, niin jäämme ulos kuvioista. Appivanhemmat eivät muuta näekään kuin lastenlapsensa (ihan ymmärrettävää) ja heidän vanhempansa; kuin he olisivat jotain yli-ihmisiä.

En todellakaan tarkoita, että meitä pitäisi paapoa ja huomioida jotenkin erityisesti koko ajan, mutta on ikävää kokea tuollaista "syrjintää" aikuisten ihmisten suunnalta. Taidamme jättää tänä vuonna miehen suvun joulupöydän väliin. Emme haluaisi, olemme yrittäneet olla tekemisissä, mutta kohtelu on niin nurjaa, että parempi olla pois tieltä.

 

[sutinasussu]

:hug: :hug:

 

[vieras]

Ikävää, että tuntuu tuollaiselta Ihan varmasti olette tasan yhtä arvokkaita ihmisiä kuin muutkin.

 

[Suru]

Lisäksi miehen sisarusten ja meidän yhteiset ystävämme ovat kääntäneet selkänsä minulle ja miehelleni, koska meillä ei ole lapsia joiden kummiksi pääsyä pitäisi havitella jatkuvalla mielistelyllä, ja koska meillä ei ole lapsia, joita helliä.

En tiedä, onko tämä yleistä ihan joka paikassa, vai onko meidän kohdallemme osunut vääränlaisia ihmisiä.

 

[mie]

Toi on aika kamalaa. Mulla ja miehelläni myös vuosi yritystä takana ja vauvaa ei vaan kuulu.. Mutta meillä kuitenkin eri tilanne, mun mies on ainoa lapsi ja mun siskon lapset on jo teini-ikäisiä. ja me ollaan aina tervetulleita. Ja ihanaa on et ei ne edes vielä kysele lapsien perään vaikka vuosi sitten mentiin naimisiin.
Paljon halauksia sulle.

 

[Sabira harmaana]

Samaa voisi sanoa sinkkujen kohtelusta suhteessa pariskuntiin... Ikävää mutta monelle totta.

 

[mie]

Oletteko koittaneet kertoa, että se ei ehkä niin helppoa ole ja yrittäneet olette. Ehkä sun sukulaiset ei tietoisesti kaihda teitä.

 

[vieras]

Onpa ikävää. Toivottavasti ei kolahda isovanhempien omaan nilkkaan, sitten kun teillä on lapsia.

Mutta jos teitä ei edes kutsuta joulupöytään, niin eihän se ole teidän valintä jättää suvun joulupöytää väliin. Vai oletteko aiemmin menneet kutsumatta?

 

[häh]

Eihän perhettä kutsuta joulupöytään? Se on itsestään selvyys!! ei mun porukat ole koskaan meitä kutsunu.. ja ollaan enemmän kuin tervetulleita ja äiti pitää itsestään selvyytenä että tullaan.

 

[JenPen]

Aivan kamalaa käytöstä, luulisi aikuisten ihmisten todellakin olevan fiksumpia! Ja he ovat kuitenkin miehesi VANHEMPIA, kai poika heille ihan yhtä rakas on vaikkei koskaan saisi tai edes haluaisi lapsia? Uskomatonta. Oletko itse lainkaan puheväleissä vaikkapa anoppisi kanssa? Ajattelin, että voisitko hänelle puhua siitä että yritätte lasta ja todella haluaisitte lapsen miehesi kanssa? Se voisi vaikuttaa heidän suhtautumiseensa teihin paljonkin, jos yhtään empaattisia ihmisiä ovat.
Toisaalta jos minun appivanhempani tekisivät tuollaista, en piruuttanikaan kertoisi heille lapsen yrityksesttä tai raskaudestakaan ennen kuin itse huomaisivat. Jos he olisivat minulle jatkossa mukavia vain lapseni syntymisen takia, en kyllä välittäisi olla yhteyksissä.

 

[Suru]

Siis tuo lopun "taidamme jättää joulupöydän väliin" on siis siinä tapauksessa, että kutsun saamme. Ja miehen perheellä on tapana viettää joulua/aterioida yhdessä. Eli miehen vanhemmat ja sisarukset. Ja muutaman kerran olemme olleet, olikohan joku muu juhla kuin joulu, ja kohtelu oli tosiaan hyvin välinpitämätöntä. Ihan näinkin pieni asia, kuin että meidän kuulumisia ei kukaan kysynyt kertaakaan, kun taas miehen sisarusten ja ennen kaikkea toki heidän lasten kuulumiset tentattiin ihan riemulla.

Ja miehen vanhemmat eivät pidä meihin juuri mitään yhteyttä, ja tiedämme että muihin sisaruksiin kyllä ollaan yhteydessä. Olen kyllä puheväleissä anopin kanssa, etäiset välit kylläkin. Kun ei heitä kiinnosta meidän lapseton elämämme. Mun ja miehen elämässä on tapahtunut isoja muutoksia, joista appivanhemmat eivät ole kyselleet saatika että olisivat meitä tukeneet.

Ehkä tämä on vähän lapsellisen ja katkeran kuuloista tilitystä, mutta tää sattuu ihan hirveästi, ei sitä voi sanoin edes kuvailla! :'(

 

[harmaana]

Voi luoja. Itse olisin varmaan laittanut jo välit poikki. Tässä tilanteessa näette julmasti sen, minkä verran te merkitsette miehen vanhemmille. Eivät paljon välitä pojastaan, saatika hänen vaimostaan. Tilanne ei välttämättä korjaudu kun (toivottavasti pian) saatte lapsen. Ja toisaalta, vaikka muodollisesti korjautuisikin, niin onko tämä välinpitämättömyys tehnyt jo liian paljon vahinkoa?

Pystyttekö puhumaan appivanhempiesi kanssa? Entä millaiset välit miehelläsi on sisaruksiinsa? Pystyisikö hän puhumaan jonkun heidän kanssa, joka voisi kertoa eteenpäin kuinka pahalta teistä tuntuu, jos ette itse niin voi tai halua tehdä. :hug:

 

[Suru]

No ei ole kovinkaan paljon innostusta alkaa edes yrittää kertoa tunteistamme miehen vanhemmille tai sisaruksille, koska ovat niin välinpitämättömiä. Olemme tulleet liian monta kertaa torjutuksi. Heidän elämänsä pyörii oman napansa ympärillä, eikä meidän itkut liiemmin kosketa.

Olenkin miettinyt, että en ehkä edes halua tuota miehen perheen hyväksyntää. Että jos (toivottavasti) tulen raskaaksi, pidämme sen miehen kanssa ihan omana tietonamme, kunnes jostain raskaudesta kuulevat. Jotenkin pelottaa, että tämä välinpitämättömyys kohdistuu myös meidän mahdollisiin lapsiimmekin. :/

 

[vieras2]

Eikö lapsetonta tarvitse kohdella niin kuin muitakin ihmisiä (äitejä ja isiä )?

Minusta tuntuu todella epäreilulta ja pahalta, että sen jälkeen kun miehen sisarukset saivat lapsia, niin minä ja mies jäätiin täysin huomiotta ja miehen suvun/perheen ulkopuolelle. Meitä ei pidetä yhtikäs minään, olemme kuin ilmaa.

Tosiasia on se, että mekin haluaisimme lapsen. Yritystä takana vasta vajaa vuosi, mutta pitkä aika meille, jotka lapsen niin kipeästi haluaisimme. Toisaalta elämäntilanne ei ole ehkä otollisin lapsensaantia ajatellen, mutta pärjäisimme kyllä.

Tuntuu niin kurjalta, että meitä väheksytään, ei kutsuta illanviettoon, ei joulupöytään - ja jos kutsutaan, niin jäämme ulos kuvioista. Appivanhemmat eivät muuta näekään kuin lastenlapsensa (ihan ymmärrettävää) ja heidän vanhempansa; kuin he olisivat jotain yli-ihmisiä.

En todellakaan tarkoita, että meitä pitäisi paapoa ja huomioida jotenkin erityisesti koko ajan, mutta on ikävää kokea tuollaista "syrjintää" aikuisten ihmisten suunnalta. Taidamme jättää tänä vuonna miehen suvun joulupöydän väliin. Emme haluaisi, olemme yrittäneet olla tekemisissä, mutta kohtelu on niin nurjaa, että parempi olla pois tieltä.

Teidät on siis kutsuttu jouluruokailuun, mutta ette mene? Miksi? Oletko itse kenties jotenkin herkistynyt asialle ja katselet ympäristöä negatiivisin tuntein...

 

[tiedän tunteen...]

Miehen veljen vaimo tuli raskaaksi vahingossa kun olivat tunteneet puolivuotta ja suhde oli myrskyisä. Se oli jotain niin hirveetä. Mä erosin kirkosta saman tien kun kuulin raskaudesta etten joudu kummiksi. Olin niin katkera, etten ole ikinä ollut. Edelleenkään en pysty suhtautumaan lapseen normaalisti. HÄVETTÄÄ omat tunteet niin satasella, mutta niille ei vain voi mitään.

Ja olimme todellakin ilmaa. Appivanhemmat tiesivät lapsettomuudestamme ja silti elämä oli pelkkää hehkutusta. Meiltä ei todellakaan kyselty kuulumisia. Tuo on niin tuttua. Voimia. :hug:

 

[Suru]

Eikö lapsetonta tarvitse kohdella niin kuin muitakin ihmisiä (äitejä ja isiä )?

Minusta tuntuu todella epäreilulta ja pahalta, että sen jälkeen kun miehen sisarukset saivat lapsia, niin minä ja mies jäätiin täysin huomiotta ja miehen suvun/perheen ulkopuolelle. Meitä ei pidetä yhtikäs minään, olemme kuin ilmaa.

Tosiasia on se, että mekin haluaisimme lapsen. Yritystä takana vasta vajaa vuosi, mutta pitkä aika meille, jotka lapsen niin kipeästi haluaisimme. Toisaalta elämäntilanne ei ole ehkä otollisin lapsensaantia ajatellen, mutta pärjäisimme kyllä.

Tuntuu niin kurjalta, että meitä väheksytään, ei kutsuta illanviettoon, ei joulupöytään - ja jos kutsutaan, niin jäämme ulos kuvioista. Appivanhemmat eivät muuta näekään kuin lastenlapsensa (ihan ymmärrettävää) ja heidän vanhempansa; kuin he olisivat jotain yli-ihmisiä.

En todellakaan tarkoita, että meitä pitäisi paapoa ja huomioida jotenkin erityisesti koko ajan, mutta on ikävää kokea tuollaista "syrjintää" aikuisten ihmisten suunnalta. Taidamme jättää tänä vuonna miehen suvun joulupöydän väliin. Emme haluaisi, olemme yrittäneet olla tekemisissä, mutta kohtelu on niin nurjaa, että parempi olla pois tieltä.

Teidät on siis kutsuttu jouluruokailuun, mutta ette mene? Miksi? Oletko itse kenties jotenkin herkistynyt asialle ja katselet ympäristöä negatiivisin tuntein...

Lue tuolta minun joku myöhempi vastaus.
Eli ei ole tänä vuonna kutsuttu, enkä tiedä kutsutaanko edes.
Mutta aiemmin kun olemme olleet - joku muu juhla muistaakseni kuin joulu - olemme saaneet tosi kurjaa kohtelua. Ja onpa käynyt niinkin, että meitä ei ole aina edes kutsuttu juurikin esim. joulupöytään, jonne miehen perheellä on tapana kokoontua "sankoin joukoin".

 

[Suru]

Miehen veljen vaimo tuli raskaaksi vahingossa kun olivat tunteneet puolivuotta ja suhde oli myrskyisä. Se oli jotain niin hirveetä. Mä erosin kirkosta saman tien kun kuulin raskaudesta etten joudu kummiksi. Olin niin katkera, etten ole ikinä ollut. Edelleenkään en pysty suhtautumaan lapseen normaalisti. HÄVETTÄÄ omat tunteet niin satasella, mutta niille ei vain voi mitään.

Ja olimme todellakin ilmaa. Appivanhemmat tiesivät lapsettomuudestamme ja silti elämä oli pelkkää hehkutusta. Meiltä ei todellakaan kyselty kuulumisia. Tuo on niin tuttua. Voimia. :hug:

Kiitos, voimia myös sinulle.
Meitä ei ole pyydetty kertaakaan kummiksi yhdellekään miehen sisaruksen lapsista, vaikka sisimmässämme sitä olemme odottaneetkin.

 

[tiedän tunteen...]

Eikö lapsetonta tarvitse kohdella niin kuin muitakin ihmisiä (äitejä ja isiä )?

Minusta tuntuu todella epäreilulta ja pahalta, että sen jälkeen kun miehen sisarukset saivat lapsia, niin minä ja mies jäätiin täysin huomiotta ja miehen suvun/perheen ulkopuolelle. Meitä ei pidetä yhtikäs minään, olemme kuin ilmaa.

Tosiasia on se, että mekin haluaisimme lapsen. Yritystä takana vasta vajaa vuosi, mutta pitkä aika meille, jotka lapsen niin kipeästi haluaisimme. Toisaalta elämäntilanne ei ole ehkä otollisin lapsensaantia ajatellen, mutta pärjäisimme kyllä.

Tuntuu niin kurjalta, että meitä väheksytään, ei kutsuta illanviettoon, ei joulupöytään - ja jos kutsutaan, niin jäämme ulos kuvioista. Appivanhemmat eivät muuta näekään kuin lastenlapsensa (ihan ymmärrettävää) ja heidän vanhempansa; kuin he olisivat jotain yli-ihmisiä.

En todellakaan tarkoita, että meitä pitäisi paapoa ja huomioida jotenkin erityisesti koko ajan, mutta on ikävää kokea tuollaista "syrjintää" aikuisten ihmisten suunnalta. Taidamme jättää tänä vuonna miehen suvun joulupöydän väliin. Emme haluaisi, olemme yrittäneet olla tekemisissä, mutta kohtelu on niin nurjaa, että parempi olla pois tieltä.

Teidät on siis kutsuttu jouluruokailuun, mutta ette mene? Miksi? Oletko itse kenties jotenkin herkistynyt asialle ja katselet ympäristöä negatiivisin tuntein...

Siis hotta hemmetissä tuossa tilanteessa on herkistynyt. Parempi jättää joulupöytä väliin kuin teeskennellä posket kipeinä. Itseä kaduttaa, ettei lähdetty esim etelään pakoon jouluksi lapsettomuusaikoina.

 

[Suru]

Eikö lapsetonta tarvitse kohdella niin kuin muitakin ihmisiä (äitejä ja isiä )?

Minusta tuntuu todella epäreilulta ja pahalta, että sen jälkeen kun miehen sisarukset saivat lapsia, niin minä ja mies jäätiin täysin huomiotta ja miehen suvun/perheen ulkopuolelle. Meitä ei pidetä yhtikäs minään, olemme kuin ilmaa.

Tosiasia on se, että mekin haluaisimme lapsen. Yritystä takana vasta vajaa vuosi, mutta pitkä aika meille, jotka lapsen niin kipeästi haluaisimme. Toisaalta elämäntilanne ei ole ehkä otollisin lapsensaantia ajatellen, mutta pärjäisimme kyllä.

Tuntuu niin kurjalta, että meitä väheksytään, ei kutsuta illanviettoon, ei joulupöytään - ja jos kutsutaan, niin jäämme ulos kuvioista. Appivanhemmat eivät muuta näekään kuin lastenlapsensa (ihan ymmärrettävää) ja heidän vanhempansa; kuin he olisivat jotain yli-ihmisiä.

En todellakaan tarkoita, että meitä pitäisi paapoa ja huomioida jotenkin erityisesti koko ajan, mutta on ikävää kokea tuollaista "syrjintää" aikuisten ihmisten suunnalta. Taidamme jättää tänä vuonna miehen suvun joulupöydän väliin. Emme haluaisi, olemme yrittäneet olla tekemisissä, mutta kohtelu on niin nurjaa, että parempi olla pois tieltä.

Teidät on siis kutsuttu jouluruokailuun, mutta ette mene? Miksi? Oletko itse kenties jotenkin herkistynyt asialle ja katselet ympäristöä negatiivisin tuntein...

Siis hotta hemmetissä tuossa tilanteessa on herkistynyt. Parempi jättää joulupöytä väliin kuin teeskennellä posket kipeinä. Itseä kaduttaa, ettei lähdetty esim etelään pakoon jouluksi lapsettomuusaikoina.

Onko teille nyt siis kuitenkin siunaantunut lapsia?

 

[tiedän tunteen...]

Joo siis on. Ei varmaan tullut selväksi. Nostatti edelleen sen katkeruuden pintaan. IVF tuotti meillä tulosta.

 

[Istafra]

Lisäksi miehen sisarusten ja meidän yhteiset ystävämme ovat kääntäneet selkänsä minulle ja miehelleni, koska meillä ei ole lapsia joiden kummiksi pääsyä pitäisi havitella jatkuvalla mielistelyllä, ja koska meillä ei ole lapsia, joita helliä.

En tiedä, onko tämä yleistä ihan joka paikassa, vai onko meidän kohdallemme osunut vääränlaisia ihmisiä.

Olen kuullut vastaavasta vain tällä palstalla :hug:
Teillä on käynyt huono tuuri lähipiirin suhteen...

 

[Suru]

Joo siis on. Ei varmaan tullut selväksi. Nostatti edelleen sen katkeruuden pintaan. IVF tuotti meillä tulosta.

Onneksi olkoon. :hug: :heart:
Miten appivanhemmat suhtautuvat teihin nyt?

 

[vieras]

[ Ja onpa käynyt niinkin, että meitä ei ole aina edes kutsuttu juurikin esim. joulupöytään, jonne miehen perheellä on tapana kokoontua "sankoin joukoin".

Jos meillä jättäisi vanhemmat tai appivanhemmat kutsumatta joulupöytään kun kaikki muut sisarukset olisi kutsuttu, tulkitsisin asian totaalisena välien katkaisuna. Enkä sen jälkeen itse ottaisi siis mitään kontaktia siihen suuntaan. Ellei sitten siis ole joku sovittu systeemi, että vaikka joka toinen vuosi nämä ja joka toinen vuosi nuo.

 

[Magnificent]

Oletko nähnyt tämän?
http://www.tearsandhope.com/emptyarms_video.html

Jotenkin jeesas mua, ja lähetin sen muutamalle läheiselle kun painiskeltiin aivan samojen fiilisten kanssa monta vuotta ennen raskautumista.

Mua ärsytti lapsettomuudessa eniten se, että kukaan ei koskaan sanonut, että "Elämä ilman lapsiakin voi olla elämisen arvoista". Aina tuli vaan sitä, "kyllä se vielä tärppää". Kukaan ei voi sitä luvata. Tietty ihmiset halus,että me saadaan sitä mitä halutaan. Vasta nyt näen ympärillä vanhempia lapsettomia pariskuntia, jotka ovat aidosti onnellisia. Aivan kun heitä ei olisi ollut ennen.

Lapsettomuus on niin syvältä. :headwall:
VOIMIA!!!! :heart:

 

[Suru]

[ Ja onpa käynyt niinkin, että meitä ei ole aina edes kutsuttu juurikin esim. joulupöytään, jonne miehen perheellä on tapana kokoontua "sankoin joukoin".

Jos meillä jättäisi vanhemmat tai appivanhemmat kutsumatta joulupöytään kun kaikki muut sisarukset olisi kutsuttu, tulkitsisin asian totaalisena välien katkaisuna. Enkä sen jälkeen itse ottaisi siis mitään kontaktia siihen suuntaan. Ellei sitten siis ole joku sovittu systeemi, että vaikka joka toinen vuosi nämä ja joka toinen vuosi nuo.

Juu ei ole todellakaan mikään sovittu tapa. :|
Ilmeisesti nämä kerrat ovat olleet sellaisia "hups, te vallan unohduitte, eihän se nyt teille kuitenkaan ole niin justiinsa...." -tapauksia. Jotka ovat toistuneet. :ashamed: