Mietippäs jos synnyt ainoana ihmisenä maapallolle ja pää tyhjänä (tabula rasana) maailmaan. Sinua hoitaisi ehkä apinat ja oppisit apinoiden tavoille. Eläisit luonnossa, juuria pureskellen, kesällä ehkä marjoja. Jos eläisit.
Mikäli tässä hetkessä kaikki muut ihmiset häviäisivät, sähkö jne loppuisivat todella nopeasti. Ruoka myös. Luonnossa et enää selviä, koska suurin osa ihmisistä on erkaantunut luontaisista vieteistään - ja perimätiedosta. Todennäköisesti joisit saastunutta vettä ja kuolisit aika nopeasti.
Se, että on neljän seinän sisällä erakkona on ihan okei, jos pystyy pitämään ajatukset kurissa. Ihmisillä tuppaa mielikuvitus laukkaamaan, kun toiset ihmiset puuttuvat ympäriltä. Suurimmat pelot ovat ihmisten mielissä, ei todellisuudessa. Ehkä tämä on tarkoituskin, sillä ihmisten hallinta on helppoa, kun saadaan ihmiset pelkäämään (osa erakoituen) ja uskomaan kaiken mitä televisiossa ja internetissä esitetään. Käsitystäni vahvistaa mm. se, että kun Ebolasta alettiin uutisoida, alkoivat ihmiset pelkäämään matkustamista. Hyvä ettei osa kulje jo hengitysmaskeissa ulkona. Vaara on mitättömän pieni, mutta pelko suuri. Pelolla on ennenkin ohjattu ihmistä. Pelolla voidaan myös yhdistää ihmisiä (ulkoinen vihollinen). Pelon voittaminen vaatii usein itsensä voittamista. Erakolle se voi olla vaikka sitä, että uskaltaa mennä kauppaan (mikäli on sosiaalisten tilanteiden pelkoa).
On myös tärkeää tajuta, ettei kaikkien tarvitse olla sosiaalisia. Eli jos ei pidä ihmisten kanssa puuhailusta, niin ei se haittaa. Tärkeintä olisi pyrkiä löytämään sellainen tapa elää, joka tekee sinut edes ajoittain onnelliseksi. Jatkuvaa onnea ei ole olemassakaan.