Eikö lapseni pidä minusta?

[huono äiti]

Kuinka kiintyneitä n. 1-vuotiaat lapset ovat teihin äiteihin???

Itselläni kohta 1 vuotta täyttävä tyttö ja mielestäni hän ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin riippuvainen minusta tai osoittanut sen suurempaa kiintymystä. Kun olen ollut poissa, ei juurikaan noteeraa paluutani kun korkeintaan hymyllä. Iltaisin kun laitan hänet nukkumaan, kiemurtelee hän sylissäni ja suorastaan haluaa omaan sänkyynsä, johon sitten heti nukahtaa.

Enemänkin lapseni tuntuu rakastavan mummoaan (äitiäni), jota näkee lähes päivittäin. Kun näkee mummon, ojentaa kädet välittömästi mennäkseen nimenomaan mummon syliin tai jopa kiljuu riemusta. Myös lohduttajaksi mummo kelpaa vähintään yhtä hyvin kuin minä.

Olen lapseni kanssa vielä kotona ja meillä menee muuten ihan vallan mainiosti, ei sen ihmeempiä ongelmia ole ollut. Tämä asia kuitenkin mietityttää, eikö lapseni pidä minusta?? Teenkö jotakin väärin? Vai onko tällainen normaalia, että mummo on se ykkönen vaikka enimmäkseen on äidin kanssa? Vai eikö lapseni "huomaa" minua, että minäkin voisin olla poissa?

Surettaa.

 

[...]

Tyttö luultavasti "protestoi" sinun poissaoloa olemalla välinpitämätön palatessasi. On normaalia, että lapsi reagoi noin tärkeimmän ja läheisimmän ihmisen poissaoloon. Älä turhaan sure, teet ihan oikein.

 

[Emilyn]

Mummot voi olla läheisiä ja suosikin oloisia, mutta kyllä se on loppujen lopulta ihan varmasti se äiti, joka on läheisin. Nykyään kun neiti on melkein 3v niin jos ollaan vaikkapa yhtäaikaa kaupassa, niin että mummo on mukana, niin usein haluaa pitää mummoa kädestä kiinni ja äiti ei "kelpaa".. se on vaan sitä uutuuden viehätystä, kun mummon kanssa on aina kivaa eikä sille viitsi tietysti niin kiukutellakaan ja lapsethan kiukuttelee eniten läheisimmälle ihmiselle Itse olen aina ajatellut, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, kun ei saa hillittömiä itkukohtauksia jos äiti on hetken poissa. En haluaisikaan, että lapset olisivat niin riippuvaisia minusta, etten voisi hetkeäkään olla poissa..

 

[tytönjapoikienmamma]

No, sinä olet tytöllesi aina paikalla. Meidänkin vauvalta saa parhaat hymyt sisko, se kun on päivät eskarissa, eikä äiti, joka on koko päivän naama kiinni vauvassa..

 

[er]

Kuinka kiintyneitä n. 1-vuotiaat lapset ovat teihin äiteihin???

Itselläni kohta 1 vuotta täyttävä tyttö ja mielestäni hän ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin riippuvainen minusta tai osoittanut sen suurempaa kiintymystä. Kun olen ollut poissa, ei juurikaan noteeraa paluutani kun korkeintaan hymyllä. Iltaisin kun laitan hänet nukkumaan, kiemurtelee hän sylissäni ja suorastaan haluaa omaan sänkyynsä, johon sitten heti nukahtaa.

Enemänkin lapseni tuntuu rakastavan mummoaan (äitiäni), jota näkee lähes päivittäin. Kun näkee mummon, ojentaa kädet välittömästi mennäkseen nimenomaan mummon syliin tai jopa kiljuu riemusta. Myös lohduttajaksi mummo kelpaa vähintään yhtä hyvin kuin minä.

Olen lapseni kanssa vielä kotona ja meillä menee muuten ihan vallan mainiosti, ei sen ihmeempiä ongelmia ole ollut. Tämä asia kuitenkin mietityttää, eikö lapseni pidä minusta?? Teenkö jotakin väärin? Vai onko tällainen normaalia, että mummo on se ykkönen vaikka enimmäkseen on äidin kanssa? Vai eikö lapseni "huomaa" minua, että minäkin voisin olla poissa?

Surettaa.

Kai hän nyt jotain läheisyyden, kaipauksen ja rakkauden osoituksia sinullekin antaa?

 

[Miu]

Lapsi osaa jo osoittaa mieltään tuolla tavalla. Osoita sinä silti kaikin tavoin, miten paljon häntä rakastat. Koita olla välittämättä kiemurteluista, vaikka se onkin kovaa, koska lapsi on vain lapsi. Kaikki lapset varmaan tekevät ainakin jossain vaiheessa noin.

 

[ap]

Tyttö luultavasti "protestoi" sinun poissaoloa olemalla välinpitämätön palatessasi. On normaalia, että lapsi reagoi noin tärkeimmän ja läheisimmän ihmisen poissaoloon. Älä turhaan sure, teet ihan oikein.

Niin... no kun edes protestoisi. Tuntuu että olen hänelle kovn yhdentekevä. Tai ei oikeestaan niinkään, paremmin sanottuna en vain erityisesti erotu läheisten aikuisten joukosta. Siitä huolimatta että olen äiti ja vietän tytön kanssa todella paljon enemmän aikaa kuin kukaan muu.

Miten muiden 1-vuotiaat? Onko äiti aina se ykkönen?

 

[kimallus]

No meidän poika, nyt 1v5kk, ei oo koskaan ollut mun perään. Tosin ei erityisesti kenenkään muunkaan. :/ Ikinä ei ole ollut mitään eroahdistusta, eikä ketään vierastanut. Monesti mietin, että olenko tehnyt jotain väärin...vai onko se vaan pojan luonteesta lähtöisin?! Eikä ole yhtään sylipoika.

Nyt on kyllä kaksi päivää sillä ollut joku "äiti, äiti" kausi. Huutelee joka välissä mua, mutta ei nyt sen kummemmin sylittele tai muuta.

Muakin surettaa, mutta tuskin tässä mitään väärää on tullut tehtyä. Tuskin sinullakaan!

 

[er]

mun tyttäreni itse asiassa 1-vuotiaana meni pokkana puistossa ja otti toista aikuista kädestä ja kulki hänen vierellään minä olen aina ajatellut, että hänellä on perusturvallinen olo, jossa hän luottaa aikuiseen, eikä turhaan itke äidin perään, että tuleeko se äiti takaisin vai ei. nyt vielä 10-vuotiaana antaa suukon kouluunlähtiessään

en ole koskaan ollut mustasukkainen kummien tai mummien takia, kyllä oma äiti on aina se rakkain.

 

[Kipsu]

Sinä olet lapsellesi maailman paras ja ihanin, mummot on vain plussaa siinä rinnalla. Meilläkin on itsenäinen reilun vuoden vanha tyttö, joka tänään mummolasta palatessaan veti naaman pokerille ilmeisesti ihan vaan loukkaantumisen vuoksi :/ kun ei oltu nähty vuorokauteen. Nukkumaan hän menee heti ilman mitän poruja, ei kaipaa syliä iltaisin. Meillä on paljon arkihellyyttä ja varmuutta, toistoa, rutiinia ja sen sellaista, se vahvistaa lapsen itsetuntoa ja silloin hän voi myös huoletta puuhailla omiaan "roikkumatta" äidissä. Kun tietää varmaksi, että äiti ei häviä minnekään vaikka hän tekisi mitä ja missä. Kiukuttelut monesti sitten tulee kyllä meikäläiselle

 

[ap]

[/quote]

Kai hän nyt jotain läheisyyden, kaipauksen ja rakkauden osoituksia sinullekin antaa?[/quote]


Joo, kyllä minä taas olen isään verrattuna taas tytölle läheisempi.. kotona väsyneenä tai itkuisena ei isä kelpaa vaan tyttö tulee luokseni.

Ehkä tämä asia on vaan paisunut mielessäni kun muut sukulaiset aina taivastelee miten tyttö niiiiiin pitää mummostaan ja miten AINA on sillä kiire mummon syliin... Totesipa isomummukin että kyllä tuo tyttö on enemmän äitini tyttö kuin minun. Tuli kyllä paha mieli. Sitten olen vaan alkanut kiinnittää huomiota asiaan ja tullut tunne että eipä tyttö taida kovasti minun perääni olla.

Itse yritän kyllä kovasti helliä ja pitää tyttöä lähellä, laulan, leikin ja luen ja pidän paljon sylissä. Ei siis pitäisi minun puoleltani välittyä ainkaan mitään "kylmän vanhemman" tunnetta lapselle...

 

[ap]

mun tyttäreni itse asiassa 1-vuotiaana meni pokkana puistossa ja otti toista aikuista kädestä ja kulki hänen vierellään minä olen aina ajatellut, että hänellä on perusturvallinen olo, jossa hän luottaa aikuiseen, eikä turhaan itke äidin perään, että tuleeko se äiti takaisin vai ei. nyt vielä 10-vuotiaana antaa suukon kouluunlähtiessään

en ole koskaan ollut mustasukkainen kummien tai mummien takia, kyllä oma äiti on aina se rakkain.

Jo, ei tarkoitus ole olla mustasukkainen! Minusta on ihanaa että lapseni rakastaa mummoaan, myös minulle oma äitini on kovin läheinen. Sitä vaan kuitenkin jotenkin haluaisi olla omalle lapselle se ykkönen, tässä vaiheessa. Vaikea selittää sen kummemmin.

 

[ap]

Sinä olet lapsellesi maailman paras ja ihanin, mummot on vain plussaa siinä rinnalla. Meilläkin on itsenäinen reilun vuoden vanha tyttö, joka tänään mummolasta palatessaan veti naaman pokerille ilmeisesti ihan vaan loukkaantumisen vuoksi :/ kun ei oltu nähty vuorokauteen. Nukkumaan hän menee heti ilman mitän poruja, ei kaipaa syliä iltaisin. Meillä on paljon arkihellyyttä ja varmuutta, toistoa, rutiinia ja sen sellaista, se vahvistaa lapsen itsetuntoa ja silloin hän voi myös huoletta puuhailla omiaan "roikkumatta" äidissä. Kun tietää varmaksi, että äiti ei häviä minnekään vaikka hän tekisi mitä ja missä. Kiukuttelut monesti sitten tulee kyllä meikäläiselle

Kiitos.

Tämä kuulosti tutulta, josko meilläkin olisi sitten näin.. Sitä arkihellyyttä ja hassuttelua meilläkin paljon, ja rutiineistakin pidän kiinni.

 

[kimallus]

mun tyttäreni itse asiassa 1-vuotiaana meni pokkana puistossa ja otti toista aikuista kädestä ja kulki hänen vierellään minä olen aina ajatellut, että hänellä on perusturvallinen olo, jossa hän luottaa aikuiseen, eikä turhaan itke äidin perään, että tuleeko se äiti takaisin vai ei. nyt vielä 10-vuotiaana antaa suukon kouluunlähtiessään

en ole koskaan ollut mustasukkainen kummien tai mummien takia, kyllä oma äiti on aina se rakkain.

Mä olen kyllä ollut mielissäni kun olen saanut muilta kommentteja, että meidän pojalla näyttää olevan perusturvallinen olo, kun on aina niin tyytyväinen ja onnellisen näköinen tilanteessa kun tilanteessa. :heart: Silloin tulee kyllä "hyvä äiti" olo.

 

[no]

ainakin itse mietin joskus samanlaisia aisoita. Sitä kun on eka kertaa äiti ja kaikki on uutta. Meillä poika osoittaa usein hellyyttä isälle ja isovanhemmille, äiti on lähinnä se jolle kiukutellaan. Mutta ainakin itse ole koittanut itselleni sanoa, että on tärkeetä että tuolla pikkuihmisellä on niin turvallinen äiti, että sille voi kiukutella kun suututtaa ja kyllä ainakin meillä äiti on paras silloin kun joku kolahdus sattuu. Eiköhän se äiti ole niin tuttu ja aina läsnä, että siihen ei oikeestaan tartte paljon kiinnittää huomiota ennen kuin on akuutti tilanne

 

[quote quote]

Mummot voi olla läheisiä ja suosikin oloisia, mutta kyllä se on loppujen lopulta ihan varmasti se äiti, joka on läheisin. Nykyään kun neiti on melkein 3v niin jos ollaan vaikkapa yhtäaikaa kaupassa, niin että mummo on mukana, niin usein haluaa pitää mummoa kädestä kiinni ja äiti ei "kelpaa".. se on vaan sitä uutuuden viehätystä, kun mummon kanssa on aina kivaa eikä sille viitsi tietysti niin kiukutellakaan ja lapsethan kiukuttelee eniten läheisimmälle ihmiselle Itse olen aina ajatellut, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, kun ei saa hillittömiä itkukohtauksia jos äiti on hetken poissa. En haluaisikaan, että lapset olisivat niin riippuvaisia minusta, etten voisi hetkeäkään olla poissa..

Siis täh? Mikä mummo se avokkisi äiti on esikoisellesi? Ei sitten mikään. Tuskinpa mummokaan sitä muualla siitettyä kakaraa pitää missään arvossa. Kunhan vain mielistelee, ettet taas "suuttuisi"...

 

[vieras]

Siis täh? Mikä mummo se avokkisi äiti on esikoisellesi? Ei sitten mikään. Tuskinpa mummokaan sitä muualla siitettyä kakaraa pitää missään arvossa. Kunhan vain mielistelee, ettet taas "suuttuisi"...

En ole Emilyn, mutta sen verran kommentoin että oma äitini on kyllä mummo myös poikapuolelleni. Ollaan sen verran tervejärkisiä aikuisia, ettei aleta uusperheen mummoja erittelemään. Yhtä perhettä kaikki.

 

[ihan normaalia]

Mummot voi olla läheisiä ja suosikin oloisia, mutta kyllä se on loppujen lopulta ihan varmasti se äiti, joka on läheisin. Nykyään kun neiti on melkein 3v niin jos ollaan vaikkapa yhtäaikaa kaupassa, niin että mummo on mukana, niin usein haluaa pitää mummoa kädestä kiinni ja äiti ei "kelpaa".. se on vaan sitä uutuuden viehätystä, kun mummon kanssa on aina kivaa eikä sille viitsi tietysti niin kiukutellakaan ja lapsethan kiukuttelee eniten läheisimmälle ihmiselle Itse olen aina ajatellut, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, kun ei saa hillittömiä itkukohtauksia jos äiti on hetken poissa. En haluaisikaan, että lapset olisivat niin riippuvaisia minusta, etten voisi hetkeäkään olla poissa..

Olet ihan oikeassa. Lapsenlapseni ovat kuin herrantertut aina yökylässä tai muuten täällä ollessaa eli erittäin helppoja. Mutta kyllä he vanhemmilleen osaavat kiljua ja kiukutella, ei oikein uskoisi samoiksi lapsiksi. Ihan normaaleja ovat ja rakastavat vanhemmat ja tarhassa pärjäävät hyvin.
Mummolla on aina vähän extra enemmän aikaa ja huomiota. Minä siivoan ja teen ruoatkin valmiiksi aina ennen yökylään tuloa ettei tartte ylimääräistä touhuilla. Pieninkin vetää kuulemma heti kenkiä jalkaan kun puhuvat mummille menosta

 

[ihan normaalia]

Tyttö luultavasti "protestoi" sinun poissaoloa olemalla välinpitämätön palatessasi. On normaalia, että lapsi reagoi noin tärkeimmän ja läheisimmän ihmisen poissaoloon. Älä turhaan sure, teet ihan oikein.

Niin... no kun edes protestoisi. Tuntuu että olen hänelle kovn yhdentekevä. Tai ei oikeestaan niinkään, paremmin sanottuna en vain erityisesti erotu läheisten aikuisten joukosta. Siitä huolimatta että olen äiti ja vietän tytön kanssa todella paljon enemmän aikaa kuin kukaan muu.

Miten muiden 1-vuotiaat? Onko äiti aina se ykkönen?

Pojan tytär kun juuri tuon ikäisenä oli yötä ensimmäistä kertaa hän vain näytti sylistäni palloa vanhemmilleen kun tulivat hakemaan, me istuimme sylikkäin TV:tä katsomassa. Olin odttanut isompaa reaktiota kun tosiaan ensimmäistä kertaa. Pian hänellä kuitenkin alkoi normaali meno ja paljon tuntui olevan asiaa.

 

[ihan normaalia]

mun tyttäreni itse asiassa 1-vuotiaana meni pokkana puistossa ja otti toista aikuista kädestä ja kulki hänen vierellään minä olen aina ajatellut, että hänellä on perusturvallinen olo, jossa hän luottaa aikuiseen, eikä turhaan itke äidin perään, että tuleeko se äiti takaisin vai ei. nyt vielä 10-vuotiaana antaa suukon kouluunlähtiessään

en ole koskaan ollut mustasukkainen kummien tai mummien takia, kyllä oma äiti on aina se rakkain.

Juuri noin sanoi hoitaja kun kuopukseni joutui leikkaukseen ja niin luottavaisin mielin meni hoitajan syliin. "Perusluottavainen lapsi"

 

[ihan normaalia]

Mummot voi olla läheisiä ja suosikin oloisia, mutta kyllä se on loppujen lopulta ihan varmasti se äiti, joka on läheisin. Nykyään kun neiti on melkein 3v niin jos ollaan vaikkapa yhtäaikaa kaupassa, niin että mummo on mukana, niin usein haluaa pitää mummoa kädestä kiinni ja äiti ei "kelpaa".. se on vaan sitä uutuuden viehätystä, kun mummon kanssa on aina kivaa eikä sille viitsi tietysti niin kiukutellakaan ja lapsethan kiukuttelee eniten läheisimmälle ihmiselle Itse olen aina ajatellut, että lapsen perusturvallisuus on kunnossa, kun ei saa hillittömiä itkukohtauksia jos äiti on hetken poissa. En haluaisikaan, että lapset olisivat niin riippuvaisia minusta, etten voisi hetkeäkään olla poissa..

Siis täh? Mikä mummo se avokkisi äiti on esikoisellesi? Ei sitten mikään. Tuskinpa mummokaan sitä muualla siitettyä kakaraa pitää missään arvossa. Kunhan vain mielistelee, ettet taas "suuttuisi"...

Törkeää! Minulle on poikani vaimon tytär edellisestä liitosta kyllä ihan samalla viivalla. Olen vara-mummi! Poikani on ottanut paketin joita rakastaa niin kait minäkin.