Ei yhteistä aikaa parisuhteessa

Olet tuntenut miehesi puolisen vuotta, tästä ajasta olette olleet yhdessä 3kk ja olette kihloissa ?!

Olen tuntenut kihlattuni puoli vuotta (osaathan lukea: Puoli vuotta), siitä ajasta olemme viettäneet fyysisesti läsnäollen puolet (osaathan lukea taas?), puolet erillään. Tarvinnet selvennyksen: Olemme olleet yhdessä pääsääntöisesti tortaista-maanantaihin, tästä voinet vetää johtopäätöksen (tai laske sormilla), että olemme olleet erillään tiistaiaamusta torstai-iltaan. Kas näppärää, huomasitko?

Mitä merkitystä on, koska menimme kihloihin?

 

Olen tuntenut kihlattuni puoli vuotta (osaathan lukea: Puoli vuotta), siitä ajasta olemme viettäneet fyysisesti läsnäollen puolet (osaathan lukea taas?), puolet erillään. Tarvinnet selvennyksen: Olemme olleet yhdessä pääsääntöisesti tortaista-maanantaihin, tästä voinet vetää johtopäätöksen (tai laske sormilla), että olemme olleet erillään tiistaiaamusta torstai-iltaan. Kas näppärää, huomasitko?

Mitä merkitystä on, koska menimme kihloihin?

Mitä ihmeen tekemistä sun vanhushoriskoinnilla ja ap:lla on. Seniili mies haluaa sitoutua koska haluaa jo tulevaisuuden vaipanvaihtajan, nuorella miehellä testot pyörii ja kilpaharrastus vie mukanaan. Ap on seurustellut miehen kanssa pari kuukautta. Onhan tässä lomat edessä, ap voi silloin tutustua mieheen rauhassa.

 

Olen Wiltsun ikää. Yhtä sun toista elämässä kokenut ja nähnyt.
Kun mies rakastuu, se järjestää aikaa naiselle, oli miehen ikä mikä tahansa.

Kannattais kuunnella tätejä, mutta jokaisella on oikeus tehdä omat virheensä.

 

olen sitä mieltä, että vanhusten parisuhteessa asia on eri kuin meillä nuorilla. Nehän kököttää muutenkin himassaan kun eivät mitään muuta enää jaksa. Te vanhukset elätte agraariaikaa. Sillon ihmiset kökötti koko elämänsä yhdessä paikassa.

Esmes meillä on seurustelusuhde pysynyt jo 2 vuotta vaikka molemmat matkustaa työn puolesta tosi paljon ja tulee olemaan tien päällä vielä jatkossakin muutaman vuoden. Molemmilla on harrastukset, eli mulla futis ja miehellä muut. Miehellä on vielä velvotteita toista sairasta vanhempaansa kohtaan, joten me ollaan yhdessä sillon kun siihen on mahdollisuus.

Jos me emme kävisi harrastuksissamme, niin elämä olis himassa oottelua, koska toinen tulee käymään. Sen vuoks meillä arki pyörii kummallakin niinkun ennenkin, seurustelusta huolimatta.

Sillon kun nähdään, niin se on 100% yhdessäoloo ja kiihkeetä sellasta.
Ei meillä oo mikään kiire pukata kakruja maailmaan eikä omakotitalon ostoon vielä moneen vuoteen.
Nyt ollaan yhdessä lomilla ja sillon kun voidaan. Muuten molemmat elää samanlaista tavallista arkee niinkun ennen seurusteluakin.

 

olen sitä mieltä, että vanhusten parisuhteessa asia on eri kuin meillä nuorilla. Nehän kököttää muutenkin himassaan kun eivät mitään muuta enää jaksa. Te vanhukset elätte agraariaikaa. Sillon ihmiset kökötti koko elämänsä yhdessä paikassa.

Esmes meillä on seurustelusuhde pysynyt jo 2 vuotta vaikka molemmat matkustaa työn puolesta tosi paljon ja tulee olemaan tien päällä vielä jatkossakin muutaman vuoden. Molemmilla on harrastukset, eli mulla futis ja miehellä muut. Miehellä on vielä velvotteita toista sairasta vanhempaansa kohtaan, joten me ollaan yhdessä sillon kun siihen on mahdollisuus.

Jos me emme kävisi harrastuksissamme, niin elämä olis himassa oottelua, koska toinen tulee käymään. Sen vuoks meillä arki pyörii kummallakin niinkun ennenkin, seurustelusta huolimatta.

Sillon kun nähdään, niin se on 100% yhdessäoloo ja kiihkeetä sellasta.
Ei meillä oo mikään kiire pukata kakruja maailmaan eikä omakotitalon ostoon vielä moneen vuoteen.
Nyt ollaan yhdessä lomilla ja sillon kun voidaan. Muuten molemmat elää samanlaista tavallista arkee niinkun ennen seurusteluakin.

Saahan sitä ihmiset vakipanoja pitää.

 

Kuulostaa vakipanolta. Ehkä mies ei ajattele teidän olevan parisuhteessa?

 

Kun mies rakastuu, se järjestää aikaa naiselle, oli miehen ikä mikä tahansa.

Samaa mieltä, näin olen parisuhteessa kokenut ja koen.

Ei ole tarvinnut "könöttää" missään vaiheessa (paitsi joskus se on tietysti ihan hauskaa!). Eikä toisaalta tarvitse olla koko ajan paita ja pee. Omaa ja yhteistä aikaa sopivasti, eikä siitä ole mitään vääntöjä tarvinnut käydä.
Kai muitakin yhdessä olemisen tapoja on, kaiken ikäisillä pareilla, kuin "vanhusten könöttäminen" kuten "sori mut" tuossa mainitsee. Ankea ikääntyminen edessä, jos on valmiiksi noin negatiivinen kuva.

 

Aloitin muutama kuukausi sitten suhteen useamman vuoden sinkkunaolon jälkeen. Olen vähän alle kolmekymppinen nainen.

Ongelmaksi on muodostumassa yhteisen ajan puute. Minä olen vuorotyössä, jonka työajat ovat erittäin vaihtelevia. Jos minulla on päivävuoro, pääsen klo 16, mutta muina aikoina saatan päästä koska tahansa iltakuuden ja aamuneljän väliltä. Työpäiväni ovat myös epäsäännöllisen mittaisia ja minulla on usein arkivapaita. Mies tekee aamuvuoroa ma-pe. Hän joutuu nousemaan jo ennen viittä, ja pääsee töistä aikaisin iltapäivällä. Usein on niin, että kun hän pääsee töistä, minä olen vasta menossa.

Miehellä on harrastus, johon liittyviä harjoituksia hänellä saattaa olla jopa 3-5 krt/vko. Itsellänikin on sellainen elämäntyyli, etten istu sohvalla. Meillä kummallakin harrastus ja työ melko lailla sekoittuvat.

Meillä on ollut hyvin vähän yhteistä aikaa. Esimerkiksi pääsiäisenä meillä oli tarkoitus viettää aikaa jolloin kummallakaan ei olisi menoa minnekään, vaikka minulla olikin töitä. Kuitenkin yhtenä päivänä hänen perheenjäseniään tuli ex tempore-vierailulle kotipaikkakunnallemme, ja mies lähti viettämään aikaa heidän kanssaan kun ei ollut nähnyt heitä kuukausiin. Minulla oli tuona päivänä iltavuoro, ja alkuperäinen suunnitelma oli, että kävisimme yhdessä syömässä ennen vuoroni alkua. Mies viipyi kuitenkin niin kauan, että ateria kuihtui nopeasti hotkaistuksi pikaruoaksi juuri ennen vuoroni alkua. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
Emme ole seurustelleet vielä niin kauaa että voisin mennä kaikkia hänen sukulaisiaan tapaamaan tuosta vaan. En ole vielä tavannut hänen vanhempiaankaan. Hänen ystäviään olen tavannut jo useita, ja hän on kutsunut minut heidän illanviettoihinsa yms. mukaan, joten asia on siinä mielessä "hyvällä mallilla". Omat sukulaiseni asuvat kaukana. Hän on tavannut joitakin ystäviäni ja on tulossa niin ikään mukaan heidän järjestämiinsä juhliin yms.

Treenaus on hänelle erittäin tärkeää, enkä halua olla tyttöystävä joka nalkuttaa siitä ja haluaa naulita hänet kotisohvalle. Se tekee kuitenkin yhteisen ajan viettämisestä erittäin vaikeaa, sillä usein käy niin, että jos meno on sovittu vaikka klo 15, tuntia aiemmin tulee puhelu ja se siirtyykin alkavaksi klo 18 kun joku ei pääse aiemmin. Lisäksi niitä on usein niinä päivinä kun minulla olisi päivävuoro. Hänen treeninsä saattavat kestää kerralla 3-4 h, josta koko aika ei ole varsinaista treeniä.

Kun hänen täytyy työnsä vuoksi mennä nukkumaan klo 22 kieppeillä, yhteinen valveilla vietetty aikamme saattaa olla vain 1 h päivässä!

Kun kuuntelen ystävienii ja heidän miestensä touhuja, olen väistämättä kateellinen. He esimerkiksi laittavat ruokaa yhdessä, katsovat elokuvia, käyvät erilaisissa paikoissa yms. Me keskustelemme yhteisestä sunnuntailounaasta kuin se olisi jokin toteutettava, suunnittelua vaativa matka: "sitten kun on aikaa". Emme ole juuri koskaan viettäneet aikaa siten, ettei niskaan hengittäisi joko a) työvuoro b) yöuni c) treenit tai d) hänen sopimansa meno jonkin ystävän tai sukulaisen kanssa.

Tunnen ihmisiä jotka ovat ratkaisseet ajanpuutteen siten, että ottavat viikossa sellaisia päiviä kun kieltäytyvät kaikista menoista ja omistavat aikaa parisuhteelleen. Jokin tämäntyyyppinen voisi olla ratkaisu meillekin.
Asiat olisivat huomattavasti paremmin jos esimerkiksi: 1. hän pyrkisi järjestämään treenenjä minun iltavuoropäivilleni 2. tekemään aikatauluista sellaiset, ettei kukaan voi yhtäkkiä siirtää treenejä tunneilla ja 3. ottaisimme määrätietoisesti esimerkiksi sunnuntait pelkästään vapaa-ajalle omistetuiksi päiviksi.

Pelkään, että tästä yhteisen ajan puutteesta tulee ennenpitkää asia johon suhde kaatuu. Tiedostan sen, että meidän pitäisi keskustella asiasta.

Mutta miten asian voisi tehdä siten etten kuulosta ärsyttävältä ripustautujalta joka vaatii häntä peruuttamaan menojaan minun vuokseni? Vaikka kyse on siitä että rakastan häntä ja haluan viettää aikaa hänen kanssaan ja hoitaa suhdettamme. Hän on hyvin huolehtiva, rakastava ja hellä, joten tiedän ettei kyse ole siitä etteikö hän haluaisi viettää aikaa kanssani. Haluaisin saada asiat toimimaan välillämme. Ei voi olla niin, että se on joko harrastus ja työ tai parisuhde ja työ.

Miten te olette ratkaisseet ajankäytön suhteissanne?

NUSSSITTE YÖLLÄ!!! JA PÄIVÄT OMIA MENOJA!! YHDYNNÄT YÖLLÄ JA PÄIVÄL JOS AIKAA NII PEPPU SEKSII

 

ei se nykyaikana enää mee tolleen että kun rakastutaan niin mitään muuta ei enää ole olemassa.

En ainakaan minä jää kotisohvalle kyhjöttämään ukon kainaloon sillon kun mulla on futistreenit.
Ei tässä ole kyse rakkauden määrästä eikä välittämisestä, eikä edes tahdosta, vaan siitä, että nuorilla ihmisillä tänä päivänä on muutakin elämää kuin pelkkä parisuhde, esmes, työ, ystävät, sukulaiset ja harrastukset.

Höpö höpö, kun se oikea kolahtaa niin kyllä sitä kyhnätään se alkuhuuma yhdessä ainakin. Vai olenkohan minäkin jo liian vanha? Ikää on 32v ja yhdessä mieheni kanssa ollaan oltu 6 vuotta, eli 26-vuotiaasta. Kyllä jäi kaverien näkeminen ja harrastukset vähemmälle alkuhuuman aikana, sitä aikaa kun halusi kaikesta muusta nipistää että ehtii olemaan sen kumppanin kanssa.

Sittemmin toki elämä palautui normaaliin uomaan, harrastuksille omistettiin taas enemmän aikaa ja samoin kavereille. Siinä vaiheessa suhde oli jo vakiintunut. Olemme huomanneet ihan saman kavereidemme kanssa, kun se kumppani löytyy häviää kaverit kartalta joksikin aikaa. Ja se on ihan ok, odottelemme että palaavat sieltä alkuhuumasta taas maan pinnalle.

Ottaisin kyllä ap:nä puheeksi tämän ajan puutteen, eikö se haittaa miestä? Jos noin alussa suhdetta kaverit, harrastukset ja kaikki muu vetää enemmän puoleensa kuin se uusi kumppani, ei mitään alkuhuumaa ole tainnut tullakaan. Mutta parempi tietää se nyt kuin yrittää saada suhdetta toimimaan vain huomatakseen että mies ei koskaan ollutkaan niin kiinnostunut sinusta.

 

Höpö höpö, kun se oikea kolahtaa niin kyllä sitä kyhnätään se alkuhuuma yhdessä ainakin. Vai olenkohan minäkin jo liian vanha? Ikää on 32v ja yhdessä mieheni kanssa ollaan oltu 6 vuotta, eli 26-vuotiaasta. Kyllä jäi kaverien näkeminen ja harrastukset vähemmälle alkuhuuman aikana, sitä aikaa kun halusi kaikesta muusta nipistää että ehtii olemaan sen kumppanin kanssa.

Ei sitten tule mieleen että ihmiset on erilaisia. Yleensä ongelmia ajankäytön kanssa tulee, jos toinen on kiinni jossain harrastuksessa. Itse muistan nuoruudestani kuinka juuri urheilijoiden kanssa seurustelevat itkivät tuosta ajankäytöstä. Ehkä urheilijat on jotenkin eri tavalla koodattuja, sohvaperunamiehet on sohvaperunamiehiä ja ne kaipaa mamman haisevaa kainaloa.

 

en minä ainakaan pistä muuta elämääni holdiin parisuhteen takia. Enkä tule pistämään holdiin myöskään esim. työn takia. Eikä laita mun mieskään. Siitä huolimatta parisuhde toimii paremmin kuin hyvin.

Mun mielestä ripustautuminen toiseen joka mahdollinen sekunti on vastuun siirtämistä omasta hyvinvoinnista toisen niskoille. Kun ihmisellä ei oo mitään muuta kuin se toinen, niin sen toisen niskaan ladataan kaikki mahdolliset ja mahdottomat toiveet täytettäväksi, niin eihän siitä hyvää seuraa.

Mutta kun elää normaalisti ja ottaa siihen normaalielämäänsä rinnalle seurustelun, etenee pikkuhiljaa, kasvaa suhteeseen, oppii tuntemaan toisen ja tyydyttämään toisen mielihalut, niin se on se parisuhteen pohja joka kestää vuosikymmenet. Näin molemmilla on mahdollisuus alusta saakka tehdä just sitä mitä haluaisi vakiintuneessakin parisuhteessa tehdä. Ei tarvitse omia henkilökohtaisia tarpeitaan pistää hyllylle missään vaiheessa odottaan parisuhteen tasaantumista tai vakiintumista.

 

Ei parisuhde voi kehittyä, jollei vietetä aikaa yhdessä. Ei siihen tunti-pari silloin tällöin riitä. Vuorotyöläisille ajankäyttö asettaa paljon haasteita, sillä ei niitä vuoroja niin vain saa muuteltua. On oltava etukäteen työlistat, jotta hommat toimii ja kaikki tietävät, mitä rataa elämä kulkee.

Erään perheenjäseneni avioliitto kariutui siihen, että molemmilla oli 3-vuorotyö eikä vuoroja saatu lukuisista yrittämisistä huolimatta samaan rytmiin. Vaikka lopulta toinen vaihtoi päivätyöhön, suhde oli ehtinyt karille.

Ajankäytön suhteen on kummankin joustettava omissa menoissaan. Jos siihen ei ole toisella halua tai valmiuksia, merkitsee se sitä, että kumppani ei ole tärkeysjärjestyksessä ykkönen.
AP:n ei kannata olla liian kaino, vaan reippaasi vaatia aikaa myös itseään varten. Ei sellainen ole nalkuttamista tai huomionhakua, vaan tervettä itsetuntoa ja parisuhteen arvostamista. Kysy suoraan, mikä on sinun asemasi ja sijaintisi, ennen vai jälkeen harrastusten ja muiden ihmisten. Vastauksesta voit vetää johtopäätöksesi ja miettiä, mihin olet valmis ja mihin et. Rakkaus ei elä säästöliekillä, se näivettyy.

 

ei se yhdessäolon määrä vaan se laatu.

Kyllä sitä nyt muutama yö viikossa, yhteinen ruokahetki, puoli vuorokautta silloin tällöin riittää parisuhteen ylläpitämiseen. Ei enää tartte kyköttää samassa huoneessa 24/7.

Ihmisillä on nykyään kännykkää, tablettia, skypeä yms. apuvälinettä, jos niin kova ikävä tulee, että toinen pitää nähdä vähän väliä. Kyllä se suhde menee karille aivan muista syistä kuin yhteisen ajan puutteesta. Esim. joko ei ole alun alkaenkaan yhteensopivia, seksin puutteesta, puhumattomuudesta tai jopa niinkin yksinkertaisesta syystä kuin, että jompikumpi ei enää rakasta toista tai ei ole koskaan rakastanutkaan.

 

Kuten ketjusta huomaamme, on erittäin tärkeää että ihmiset ovat suht samalla tavoin elämältä "vaativia" persoonia kun laitetaan kipot ja kiulut samaan kaappiin.
Liian usein rynnätään yhteen, ennen kuin edes tunnetaan toisen elämäntapoja.
Eli ei se ulkonäkö, materiaalit, asema työpaikalla, tai muukaan mene koskaan elämäntapojen ohi.

 

Ei sitten tule mieleen että ihmiset on erilaisia. Yleensä ongelmia ajankäytön kanssa tulee, jos toinen on kiinni jossain harrastuksessa. Itse muistan nuoruudestani kuinka juuri urheilijoiden kanssa seurustelevat itkivät tuosta ajankäytöstä. Ehkä urheilijat on jotenkin eri tavalla koodattuja, sohvaperunamiehet on sohvaperunamiehiä ja ne kaipaa mamman haisevaa kainaloa.

Kaikki minun tuntemani ihmiset ovat kyllä "sen oikean" löydettyään tinkineet sekä harrastuksista että muista ihmissuhteista. Toki ihmiset on erilaisia, mutta kyllä se alkuhuuma on aika samanlainen kaikilla.

 

Fyysinen läsnäolo ei ole tärkeää, ellei se ole tärkeää. Minä rakastan ja haluan sitä miesystäväni kanssa enemmän kuin mitään muuta! Ou gaad, hän tulee kohta luokseni ja on täällä 7 päivää! Juttelemme pitkillä brunsseilla, keskustelemme pitkillä maaseutuajeluilla....haluan häntä suunnattoman paljon pitkien keskusteluhetkiemme päätteeksi...vajoan hänen syliinsä ja annan kaiken, mitä mulla on....

 

en minä ainakaan pistä muuta elämääni holdiin parisuhteen takia. Enkä tule pistämään holdiin myöskään esim. työn takia. Eikä laita mun mieskään. Siitä huolimatta parisuhde toimii paremmin kuin hyvin.

Mun mielestä ripustautuminen toiseen joka mahdollinen sekunti on vastuun siirtämistä omasta hyvinvoinnista toisen niskoille. Kun ihmisellä ei oo mitään muuta kuin se toinen, niin sen toisen niskaan ladataan kaikki mahdolliset ja mahdottomat toiveet täytettäväksi, niin eihän siitä hyvää seuraa.

Mutta kun elää normaalisti ja ottaa siihen normaalielämäänsä rinnalle seurustelun, etenee pikkuhiljaa, kasvaa suhteeseen, oppii tuntemaan toisen ja tyydyttämään toisen mielihalut, niin se on se parisuhteen pohja joka kestää vuosikymmenet. Näin molemmilla on mahdollisuus alusta saakka tehdä just sitä mitä haluaisi vakiintuneessakin parisuhteessa tehdä. Ei tarvitse omia henkilökohtaisia tarpeitaan pistää hyllylle missään vaiheessa odottaan parisuhteen tasaantumista tai vakiintumista.

Nyt sinä sotket kaksi ihan eri asiaa. Ei pitkässä parisuhteessa ollakaan 24/7 yhdessä ja ripustauduta, mutta alkuhuuman aikana on ihan normaalia karsia muista asioista että saa aikaa yhdessä. Eihän se tarkoita että kaikki kaadetaan sen toisen niskaan ja se on ainoa ihminen maailmassa. Harvoin tuolloin alkuhuumassa on mitään mitä pitäisi toisen niskaan kaataa, kun kaikki on vain niin ihanaa.

En minä koe että olisin koskaan joutunut laittamaan omia tarpeitani syrjään, vaan se on ihan omasta halusta laitettu ne prioriteetit uusiksi. Sitten kun parisuhde on vakiintunut on taas halunnut laittaa enemmän aikaa esim. harrastuksiin. Eikä se ole koskaan ollut mikään ongelma, sitten sitä omaa aikaa on taas kaivannut ja saanut ilman sen kummempia järjestelyitä.

Ripustautuminen on ihan eri asia kuin alkuhuuma. Olemme mieheni kanssa hyvin itsenäisiä molemmat, itse elin tuohon 26-vuotiaaksi pitkään sinkkuna. Nykyään mies matkustaa paljon työssään, ja minusta on vain mukavaa saada omaa aikaa. Mutta kun kolahti niin kolahti kovaa, ja meni kahdella ennen niin järkevällä ja töihin keskittyvällä ihmisellä prioriteetit uusiksi. Siitä sen tiesikin, että tässä se nyt on. Ja onneksi molemmat tunsi samoin eikä vain toinen yksipuolisesti. Koskaan ei kumpikaan sitonut toista mitenkään, vaan ihan omasta halusta sitä nyhjättiin silloin alussa yhdessä

 

Kuten ketjusta huomaamme, on erittäin tärkeää että ihmiset ovat suht samalla tavoin elämältä "vaativia" persoonia kun laitetaan kipot ja kiulut samaan kaappiin.
Liian usein rynnätään yhteen, ennen kuin edes tunnetaan toisen elämäntapoja.
Eli ei se ulkonäkö, materiaalit, asema työpaikalla, tai muukaan mene koskaan elämäntapojen ohi.

Totta töriset lainaan edesmennyttä appeani. Mies tuli taas mieleen kun kaivelin kaappejani.
Hän antoi muutama vuosi sitten lahjan kirjekuoressa, jota jäin miettimään.

Miten paljon meistä jää jälkeen jäin sitäkin pohtimaan. Olenhan aina ollut ja tulen olemaan tälläinen
korpifilosofi.

Yksi plus yksi on kaksi eli ihmisen pitää olla suhteessa kokonainen eikä puolikas.
Luin kai viisauden Kotilääkäri-lehdestä.

Ei pidä ihailla vanhoja biisejä. Luutavasti moni saa väärän parisuhdemallin Tähdet tähdet vanhasta biisistä Dreamgirl. Olisi kamalaa olla vieläkin ikäloppuna nuin lääpällään mieheen.

Tässäpä olen viettänyt lomia ihan itekseni. Kävin äsken muka hakemassa polkupyöräni huolosta ja takakumi oli litteä. En huomannut katsoa huoltolapusta kohtaa klo 17. Lupasin tulla hakemaan huomenna uudestaan. Sitten kävin kaupassa ja hihittelin kahden ulkomaalaistaustaisen miehen sananvaihdolle. Miten ihanaa, että ihmiset käyttävät suomen kieltä. Tuon asenteen kun oppisin niin viettäisin enemmän lomia ulkomailla. Käyn kielikursseilla, mutta... Mutta sanasta tulee aina exä mieleen. Hänellä mutta oli lähes joka toisessa lauseessa. Minulla kai joka kolmannessa.

En haluaisi olla Wiltsu. En millään viitsisi juosta miesten perässä ja kotiini en heitä halua mistään hinnasta.

 

ihmiset ovat erilaisia.
Mulle, eikä miehelleni, ole tullut mieleenkään laittaa harrastuksia tai ystäviä "lepäämään" sen takia, että seurustellaan. Sulle tuli, se oli sinun valintasi.

Eikä tämä harrastusten holdiin laitto oikein onnistuisikaan joukkuelajeissa.
Uudelleen aloitettaessa joutuisi vaihtamaan puulaakiryhmään, eli eri joukkueeseen jne. Ei se nyt kovinkaan kiva olisi.

Lisäksi, tää oma sisäinen tarve olla toisen kanssa kaikki liikenevä vapaa-aika.
Ei mulle ole koskaan tullut tuollaista tilannetta eteen. Kuulumme varmaankin mieheni kanssa näihin realisteihin, "ei niin tunteella käyvään" ihmistyyppiin.

Jos/kun molemmat ovat varmoja omista ja toisen tunteista, ja kun seksi pelittää enemmän kuin hyvin, niin ei siinä enää tarvitse näköyhteyttä olla koko ajan toiseen. Kyllä aikuinen ihminen kestää pari päivää hyvin tyydytettynä odotella seuraavaa tapaamiskertaa.

 

En haluaisi olla Wiltsu. En millään viitsisi juosta...

Nää mä, alepatätsykkä, oon susta jo tulkinnut. (Vaikka sua kuitenkin hiukan kiinnostais olla "Wiltsu").

Mites meinasit vappusi viettää?

 

Kaikki minun tuntemani ihmiset ovat kyllä "sen oikean" löydettyään tinkineet sekä harrastuksista että muista ihmissuhteista. Toki ihmiset on erilaisia, mutta kyllä se alkuhuuma on aika samanlainen kaikilla.

Ai jaa, ne on sitten niitä ihmisiä, joilla ei ole mitään tavoitteita elämässä. Ehkä meillä on vähän erilainen tuo lähipiiri.

 

ap:lle sanoisin vielä, että kannattaa ihan tarkkaan nyt kysyä itseltään muutamia kysymyksiä - kuten elämän prioriteetit. Ihan voit vaikka kynällä ja paperilla listata kymmenen asiaa omassa elämässään tärkeysjärjestykseen - juuri niin mikä itsestäsi tuntuu oikealta järjestykseltä...

 

ihmiset ovat erilaisia.
Mulle, eikä miehelleni, ole tullut mieleenkään laittaa harrastuksia tai ystäviä "lepäämään" sen takia, että seurustellaan. Sulle tuli, se oli sinun valintasi.

Eikä tämä harrastusten holdiin laitto oikein onnistuisikaan joukkuelajeissa.
Uudelleen aloitettaessa joutuisi vaihtamaan puulaakiryhmään, eli eri joukkueeseen jne. Ei se nyt kovinkaan kiva olisi.

Lisäksi, tää oma sisäinen tarve olla toisen kanssa kaikki liikenevä vapaa-aika.
Ei mulle ole koskaan tullut tuollaista tilannetta eteen. Kuulumme varmaankin mieheni kanssa näihin realisteihin, "ei niin tunteella käyvään" ihmistyyppiin.

Jos/kun molemmat ovat varmoja omista ja toisen tunteista, ja kun seksi pelittää enemmän kuin hyvin, niin ei siinä enää tarvitse näköyhteyttä olla koko ajan toiseen. Kyllä aikuinen ihminen kestää pari päivää hyvin tyydytettynä odotella seuraavaa tapaamiskertaa.

Jos et miehesi kanssa muuttanut yhtään mitään, niin paljonko sinulla oli ollut sellaista aikaa, että pyörittelit peukaloita keinutuolissa tai syljeskelit kattoon? Joku tietysti haluaa jatkaa noitakin harrastuksia parisuhteessa.
Minulla on 24 tuntia vuorokaudessa tekemistä, osa toki on nukkumista ja syömiseen kuluu oma aika. Syödessäkin yleensä luen, joten ei siinä ehtisi uuden partnerin kanssa juttelemaan.

Olen siis sitä mieltä että ajankäyttöä on muutettava tavalla tai toisella.
Vaikka alkuhuuma on olemassa, niin ei se tarkoita sitä, että jo sovittuja menoja peruttaisiin, ellei nyt ole kysymys shoppailu reissusta ystävän kanssa. Ystävähän ymmärtää heti, jos on uusi suhde kuumimmillaan. Töihinkin mennään ja harrastuksia mukautetaan mahdollisuuksien mukaan. Vaan alkuperäisellä parilla vaikuttaa olevan niin, että mies sopeutuu harrastusporukan sanelemiin ehtoihin. Hänellä itsellään ei ole koskaan ehtoa, kun on sovittu tyttöystävän kanssa... Tyttöystävän kanssa voi olla, jos nyt sattuu jäämään harrastukselta ja urheiluruudulta aikaa.

 

ihmiset ovat erilaisia.
Mulle, eikä miehelleni, ole tullut mieleenkään laittaa harrastuksia tai ystäviä "lepäämään" sen takia, että seurustellaan. Sulle tuli, se oli sinun valintasi.

Eikä tämä harrastusten holdiin laitto oikein onnistuisikaan joukkuelajeissa.
Uudelleen aloitettaessa joutuisi vaihtamaan puulaakiryhmään, eli eri joukkueeseen jne. Ei se nyt kovinkaan kiva olisi.

Lisäksi, tää oma sisäinen tarve olla toisen kanssa kaikki liikenevä vapaa-aika.
Ei mulle ole koskaan tullut tuollaista tilannetta eteen. Kuulumme varmaankin mieheni kanssa näihin realisteihin, "ei niin tunteella käyvään" ihmistyyppiin.

Jos/kun molemmat ovat varmoja omista ja toisen tunteista, ja kun seksi pelittää enemmän kuin hyvin, niin ei siinä enää tarvitse näköyhteyttä olla koko ajan toiseen. Kyllä aikuinen ihminen kestää pari päivää hyvin tyydytettynä odotella seuraavaa tapaamiskertaa.

Ei teillä mitään parisuhdetta olekaan. Ainakaan perinteistä käsitettä parisuhteesta täyttävää, vaan vakipanojärjestely.
Olette luultavasti niitä ihmisiä, joilla lapsetkaan eivät saa aiheuttaa muutoksia totuttuun elämäntapaan?

 

Ei teillä mitään parisuhdetta olekaan. Ainakaan perinteistä käsitettä parisuhteesta täyttävää, vaan vakipanojärjestely.
Olette luultavasti niitä ihmisiä, joilla lapsetkaan eivät saa aiheuttaa muutoksia totuttuun elämäntapaan?

Aika ihmeellistä arvioida muiden parisuhteita. Se ei ole parisuhde jos ei kiehnää toisen kyljessä koko ajan kiinni? No jos parisuhde merkitsee tuota noin paljon niin sitten on hankittava samanlainen ihminen siihen kylkeen kiinni. Ihmiset on erilaisia, luojan kiitos. Siksihän sitä haetaan samankaltaista. Jos ap haluaa sellaisen ihmisen, niin sitten hakee sellaista ihmistä. Kysehän on sitten siitä, ettei halut kohtaa. Elämänarvoista en sano mitään.