Ei tukiverkkoa - muita?

[harmaa hiirulainen]

Meillä 2 lasta ja ollaan työssäkäyvä perhe. Joskus olisi mukavaa vähän relata viikonloppuisin, mutta homma kaatuu aina siihen, että ei saada mistään lastenhoitoapua! Asutaan vielä vähän keskustasta pidemmällä joten MLL:t ja vastaavat eivät täällä "toimi". Mua rasittaa, kun moni ystävä kehuskelee laatuajalla ja me vaan kituutetaan päivästä toiseen samaa arjen raadantaa: aamulla lapset hoitoon, töihin, kauppaan, kotiin, iltatoimet, nukkumaan ja taas sama alusta. Toki me viikonloppuisin tehdään perheen voimin asioita, mutta yhteistä kahdenkeskistä aikaa ei juurikaan ole. Onko muita tällaisia perheitä vai ollaanko me ainoat laatuaan :/ Ja rakastamme lapsiamme yli kaiken, mutta joskus olisi kivaa vähän irrota arjesta ja tehdä aikuisten juttuja Sukulaiset asuvat kaukana eivätkä esim. omat vanhempani välitä tuon taivaallista lapsenlapsistaan... Onnellisia ollaan kuitenkin, mutta väsyneitä....

 

[Noh]

Meidän tukiverkko on siinä, että me viedään aamulla lapset hoitoon ja töistä tullessa haetaan ne kotiin.
Hyvin harvoin tulee tilanne, että isovanhemmat katsovat lapsiamme.

 

[ap]

Meidän tukiverkko on siinä, että me viedään aamulla lapset hoitoon ja töistä tullessa haetaan ne kotiin.
Hyvin harvoin tulee tilanne, että isovanhemmat katsovat lapsiamme.

Joo näin siis meilläkin ja meillä ei edes ne isovanhemmat katso KOSKAAN. Ei olla mitään bilettäjä-ihmisiä, mutta vaikka yhteinen ravintolailta eli hyvää ruokaa ja elokuva olis kyllä luxusta

 

[vieras]

Mutta jotenkin tämän vain kestää kun oikein asennoituu. Joskus kieltämättä kirpaisee kun joku ystävistä kehuskelee parisuhdereissuista tms. mutta aika vähän enää, siihen on jo tottunut.
Eilen esim. yksi lapsistamme (murkku) oli kaverin luona yötä niin osasimme siitäkin nauttia, koska saimme pienemmät aikaisemmin nukkumaan ja ilta sitten oli ihan meidän kahden.

 

[vieras]

Meidän tukiverkko on siinä, että me viedään aamulla lapset hoitoon ja töistä tullessa haetaan ne kotiin.
Hyvin harvoin tulee tilanne, että isovanhemmat katsovat lapsiamme.

Joo näin siis meilläkin ja meillä ei edes ne isovanhemmat katso KOSKAAN. Ei olla mitään bilettäjä-ihmisiä, mutta vaikka yhteinen ravintolailta eli hyvää ruokaa ja elokuva olis kyllä luxusta

että me teemme joskus ruokaa tosi myöhään (tai tilataan pitsat) kun lapset jo nukkuu ja katsomme yhdessä elokuva, tai käymme yhdessä saunassa tms. Sekin tuntuu ihan luksukselta, kun vain vähän järjestää.. '(ja jaksaa joskus valvoa).

 

[Hellu]

Mutta jotenkin tämän vain kestää kun oikein asennoituu. Joskus kieltämättä kirpaisee kun joku ystävistä kehuskelee parisuhdereissuista tms. mutta aika vähän enää, siihen on jo tottunut.
Eilen esim. yksi lapsistamme (murkku) oli kaverin luona yötä niin osasimme siitäkin nauttia, koska saimme pienemmät aikaisemmin nukkumaan ja ilta sitten oli ihan meidän kahden.

Meillä kans murkku talossa ja sitten alle kouluikäisiä ja kyllä sitä kahdenkeskistä aikaa saa tooodella hakea! Harvoin tuo murkku edes yökyläilee vaan valvoskelee sitten viikonloppuisinkin pidempään kuin me :/ Ja ei meillä mitään tukiverkkoa ole - mikä se sellainen on :-0

 

[abcdefghijk1]

:wave: täällä!
Meillä yksi isoisoäiti joka katsoo lapsia jos käyn vaikka lääkärissä eli pieniä aikoja kun on niin vanha. Muut isovanhemmat ovat joko sellaisia joille en lapsia luota hoitoon tai eivät halua ottaa lapsia hoitoon. Eli 24/7 lapset ovat äidin kanssa.

 

[Piimä]

Ei oo semmosia näkyny, eikä liioon kuulunukkaa.

 

[ahma]

Anteeksi nyt tukiverkottomat: mä kyllä ymmärränkin teitä, mutta...
Miksi musta vaikuttaa niinkuin tässäkin ketjussa leijuisi semmoinen hienoinen omahyväisyyden tuoksu. Että kyllä me vaan sentään pärjätään, ja näin sen kuuluukin mennä.

Eikä kuulu, ei hemmetissä kuulu!?! Kuka asiassa voittaa mitään, paitsi sairaalloisen lisäyksen itsetuntoon? Juttuhan on oikeasti surullinen jos ei tukiverkkoja ole, miksi siis tulee tunne että asialla jatkuvasti ja toistuvasti elvistellään?

 

[tuulen sydän]

Kuten myös...Ei olla miehen kanssa oltu yhtään yötä kahdestaan esikoisen syntymän jälkeen (kohta 6v) ja muukin kahden keskeinen aika on silloin kun lapset nukkuu...Mun äiti on iäkäs,miehen vanhemmat sairastaa ja sisaruksia meillä ei ole. Eniten tää tilanne tuntuu silloin kun mies on reissussa ja itse oon kädet ristissä,että me muut oltais aina sen aikaa terveinä täällä kotona.

 

[ei surullista ollenkaan]

Anteeksi nyt tukiverkottomat: mä kyllä ymmärränkin teitä, mutta...
Miksi musta vaikuttaa niinkuin tässäkin ketjussa leijuisi semmoinen hienoinen omahyväisyyden tuoksu. Että kyllä me vaan sentään pärjätään, ja näin sen kuuluukin mennä.

Eikä kuulu, ei hemmetissä kuulu!?! Kuka asiassa voittaa mitään, paitsi sairaalloisen lisäyksen itsetuntoon? Juttuhan on oikeasti surullinen jos ei tukiverkkoja ole, miksi siis tulee tunne että asialla jatkuvasti ja toistuvasti elvistellään?

Ei se mikään surullinen asia ole! Itse nautin lapsistani täysillä enkä tarvitse tukiverkkoja. Tietysti, jos esim. yh on ilman tukiverkkoa niin se on surullista. Minulla ainakin mies on tasavertainen mahdollisuudestaan ja velvollisuudestaan siittämiinsä lapsiinsa ;-D Aina ne menot jotenkin sumplitaan. Ja yhteistä aikaa on iltaisin lasten nukkuessa. Näinhän se oli meidänkin vanhempien aikaan, hyvänen aika! Nykyaika on uusavuttomien pullamössykkävanhempien aikaa, joiden pitäisi saada laatuaikaa porealtaassa samppajaa siemaillen...

 

[tuulen sydän]

Anteeksi nyt tukiverkottomat: mä kyllä ymmärränkin teitä, mutta...
Miksi musta vaikuttaa niinkuin tässäkin ketjussa leijuisi semmoinen hienoinen omahyväisyyden tuoksu. Että kyllä me vaan sentään pärjätään, ja näin sen kuuluukin mennä.

Eikä kuulu, ei hemmetissä kuulu!?! Kuka asiassa voittaa mitään, paitsi sairaalloisen lisäyksen itsetuntoon? Juttuhan on oikeasti surullinen jos ei tukiverkkoja ole, miksi siis tulee tunne että asialla jatkuvasti ja toistuvasti elvistellään?

Miten niin?
Kuule, ainakin omasta puolestani olen kyllä kateellinen niille,joilla on mahdollisuus saada apua lähipiiristä. Musta tällaista ketjua on lohdullista lukea, että on muitakin perheitä,jotka on pärjänny (= puolisot ei oo etääntyneet toisistaan,eronneet) vaikka yhteistä aikaa ei oo mahdollista pahemmin saada.

 

[vieras]

Anteeksi nyt tukiverkottomat: mä kyllä ymmärränkin teitä, mutta...
Miksi musta vaikuttaa niinkuin tässäkin ketjussa leijuisi semmoinen hienoinen omahyväisyyden tuoksu. Että kyllä me vaan sentään pärjätään, ja näin sen kuuluukin mennä.

Eikä kuulu, ei hemmetissä kuulu!?! Kuka asiassa voittaa mitään, paitsi sairaalloisen lisäyksen itsetuntoon? Juttuhan on oikeasti surullinen jos ei tukiverkkoja ole, miksi siis tulee tunne että asialla jatkuvasti ja toistuvasti elvistellään?

niin ei todellakaan olla omahyväisiä. On pakko ollut asennoitua tähän, että näillä mennään. Mikään ideaali tilanne tämä EI ole. Todella harmillinen itse asiassa. Mutta ei se surkuttelemalla parane tai sillä että olisi toisille kateellinen.

 

[Piimä]

Just annoin 2 leffalippua päiväkodin hoitajalle, ku ne olis menny vanhaksi ja jääny käyttämättä. Meillä ei ole ketään, joka tulis kattomaan noiden muksujen perään. Liitolta oltiin saatu lahjaksi ne liput, mut saatiin ees piristettyä se hoitaja...

 

[Kowalski]

Tukiverkottomat...eikö teillä ole ystäviä tai naapureita? Lastenne hoitopaikoissa ei ole ollut kivoja työelämään tutustujia tai opiskelijoita harjoittelussa, joista olisi voinut kysyä lapsenlikkaa?

Tukiverkon voi kasata myös itse, jos ei ole sukulaisia käytettävissä. Muutamakin ystäväni on tehnyt juuri niin.

 

[ieras]

Tukiverkottomat...eikö teillä ole ystäviä tai naapureita? Lastenne hoitopaikoissa ei ole ollut kivoja työelämään tutustujia tai opiskelijoita harjoittelussa, joista olisi voinut kysyä lapsenlikkaa?

Tukiverkon voi kasata myös itse, jos ei ole sukulaisia käytettävissä. Muutamakin ystäväni on tehnyt juuri niin.

Tätä piti munkin kysyä. Mulla on ystävä, jolla ei ole tukiverkkoa oikeastaan ollenkaan. Minä sitten tasaisin väliajoin pistän omat lapset hoitoon ja meen kattomaan kaverin muksuja. Itsellä sit taas laaja tukiverkko, joten mun on helppo lapseni saada hoitoon. Vielä en ainakaan ole uskaltautunut kattomaan yhtäaikaa omien kanssa kaverin lapsia, mutta toimii se näinkin

Ainakin te kaikki ystävistänne olette puhuneet?

 

[vieras]

Tukiverkottomat...eikö teillä ole ystäviä tai naapureita? Lastenne hoitopaikoissa ei ole ollut kivoja työelämään tutustujia tai opiskelijoita harjoittelussa, joista olisi voinut kysyä lapsenlikkaa?

Tukiverkon voi kasata myös itse, jos ei ole sukulaisia käytettävissä. Muutamakin ystäväni on tehnyt juuri niin.

mutta meidän tapauksessa esim. on niin, että ystävillä ei ole tällaista ongelmaa, joten vastavuoroisuudelle ei ole tarvetta. Naapureilla joku lapsista aina välillä onkin, mutta ei sinne kaikki saa, kellään ole kaikille lapsille kaveria siellä. Jossain vaiheessa myös tulee seinä vastaan, eikä jaksa enää yrittää. On meillekin pitänyt tulla hoitajaa, mutta 3 peruutuksen jälkeen ei enää jaksanut yrittää.

 

[ieras]

Tukiverkottomat...eikö teillä ole ystäviä tai naapureita? Lastenne hoitopaikoissa ei ole ollut kivoja työelämään tutustujia tai opiskelijoita harjoittelussa, joista olisi voinut kysyä lapsenlikkaa?

Tukiverkon voi kasata myös itse, jos ei ole sukulaisia käytettävissä. Muutamakin ystäväni on tehnyt juuri niin.

mutta meidän tapauksessa esim. on niin, että ystävillä ei ole tällaista ongelmaa, joten vastavuoroisuudelle ei ole tarvetta. Naapureilla joku lapsista aina välillä onkin, mutta ei sinne kaikki saa, kellään ole kaikille lapsille kaveria siellä. Jossain vaiheessa myös tulee seinä vastaan, eikä jaksa enää yrittää. On meillekin pitänyt tulla hoitajaa, mutta 3 peruutuksen jälkeen ei enää jaksanut yrittää.

Ja sulle ystävyys on aina vastavuoroisuutta?

 

[Kowalski]

mutta meidän tapauksessa esim. on niin, että ystävillä ei ole tällaista ongelmaa, joten vastavuoroisuudelle ei ole tarvetta. Naapureilla joku lapsista aina välillä onkin, mutta ei sinne kaikki saa, kellään ole kaikille lapsille kaveria siellä. Jossain vaiheessa myös tulee seinä vastaan, eikä jaksa enää yrittää. On meillekin pitänyt tulla hoitajaa, mutta 3 peruutuksen jälkeen ei enää jaksanut yrittää.

Eihän vastavuoroisuutta pidä välttämättä olla. Enkä ymmärrä sitäkään, että hoitopaikassa pitäisi olla kaikille lapsille kaveri.
Sen ymmärrän, että jos vastaus on aina "ei" niin pian ei enää viitsi edes kysyä.

 

[vieras]

minusta on tosi kurja, ettei tällaista aloitusta voi tehdä ja hakea vertaistukea ilman sitä että tänne tulee tukiverkolliset "antamaan muka niin ystävällisiä ja hyviä neuvoja". Voin kertoa ettei kukaan ole kovin mielellään tukiverkoton, kyllä se on raskas paikka. Eiköhän kaikki ole parhaansa yrittänyt sen suhteen, että tukiverkkoja saisi ympärilleen. Me ainakin olemme parhaamme tehneet voimavaroillamme. Ei tarvitse kiitos vaan tulla neuvomaan ja ilkkumaan ja epäilemään.

 

[ahma]

minusta on tosi kurja, ettei tällaista aloitusta voi tehdä ja hakea vertaistukea ilman sitä että tänne tulee tukiverkolliset "antamaan muka niin ystävällisiä ja hyviä neuvoja". Voin kertoa ettei kukaan ole kovin mielellään tukiverkoton, kyllä se on raskas paikka. Eiköhän kaikki ole parhaansa yrittänyt sen suhteen, että tukiverkkoja saisi ympärilleen. Me ainakin olemme parhaamme tehneet voimavaroillamme. Ei tarvitse kiitos vaan tulla neuvomaan ja ilkkumaan ja epäilemään.

Jos nyt sohaisin tikulla muurahaispesään (aika uupuneita muurahaisia silti tuntuu olevan), niin nyt en suostu pyytelemään anteeksi. Loukkaantukoon kuka tästä keksii aiheen löytää, mutta oikeasti asia on musta niin tärkeä että siitä pitää puhua.

En ymmärrä semmoista, että haetaan "vertaistukea" tämmöisessä asiassa: "ai kun kiva että me ollaan kaikki yksin, eipähän tule niin paha mieli". Herttinen sentään, siitä KUULUU TULLA paha mieli, että elää irrallisena saarekkeena perheensä kanssa. Se paha mieli ja huoli on ainoat asiat, jotka potkii teitä luomaan niitä tukiverkkoja. Aiemmin naapurien kanssa oltiin tekemisissä ja aina saattoi saada apua jos hämminki kohtasi, mutta nyt ihmiset kokevat hienommaksi yrittää pärjätä omillaan ja pitävät jonkinlaisena avuttomuutena oman tarvitsevuuden myöntämistä.

Ja mua on sitten turha syyttää ylimielestä tai kadehtia tässä asiassa, itse kiukuttelen omien verkkojen harvuutta nyt kun lapsi on tulossa, mutta myös teen asioita paikatakseni niitä reikiä. Ja toivoisin tosiaan, että kaikki muutkin tekisivät niin, että loppuu tämä tyhmänylpeä meininki jota nykyisin on tapana pitää ylevänä.

 

[Nadia]

Eipä ole verkkoja täälläkään, ja se kyl suorastaan vituttaa! |O

 

[karvinen]

Meilläkin tukiverkko puuttuu, lähimmät sukulaiset asuvat yli 400 km päässä ja sellaisia ystäviä ei ole, joille lapsen voisi jättää hoitoon. Lapsi nyt yli 1 v, eikä ole ollut vielä sekuntiakaan missään hoidossa. Toisaalta tilanne oli tiedossa jo siinä vaiheessa kun lasten tekoa vasta suunniteltiin, ja siihen on osannut asennoitua jo etukäteen.

 

[väsynyt muurahainen]

minusta on tosi kurja, ettei tällaista aloitusta voi tehdä ja hakea vertaistukea ilman sitä että tänne tulee tukiverkolliset "antamaan muka niin ystävällisiä ja hyviä neuvoja". Voin kertoa ettei kukaan ole kovin mielellään tukiverkoton, kyllä se on raskas paikka. Eiköhän kaikki ole parhaansa yrittänyt sen suhteen, että tukiverkkoja saisi ympärilleen. Me ainakin olemme parhaamme tehneet voimavaroillamme. Ei tarvitse kiitos vaan tulla neuvomaan ja ilkkumaan ja epäilemään.

Jos nyt sohaisin tikulla muurahaispesään (aika uupuneita muurahaisia silti tuntuu olevan), niin nyt en suostu pyytelemään anteeksi. Loukkaantukoon kuka tästä keksii aiheen löytää, mutta oikeasti asia on musta niin tärkeä että siitä pitää puhua.

En ymmärrä semmoista, että haetaan "vertaistukea" tämmöisessä asiassa: "ai kun kiva että me ollaan kaikki yksin, eipähän tule niin paha mieli". Herttinen sentään, siitä KUULUU TULLA paha mieli, että elää irrallisena saarekkeena perheensä kanssa. Se paha mieli ja huoli on ainoat asiat, jotka potkii teitä luomaan niitä tukiverkkoja. Aiemmin naapurien kanssa oltiin tekemisissä ja aina saattoi saada apua jos hämminki kohtasi, mutta nyt ihmiset kokevat hienommaksi yrittää pärjätä omillaan ja pitävät jonkinlaisena avuttomuutena oman tarvitsevuuden myöntämistä.

Ja mua on sitten turha syyttää ylimielestä tai kadehtia tässä asiassa, itse kiukuttelen omien verkkojen harvuutta nyt kun lapsi on tulossa, mutta myös teen asioita paikatakseni niitä reikiä. Ja toivoisin tosiaan, että kaikki muutkin tekisivät niin, että loppuu tämä tyhmänylpeä meininki jota nykyisin on tapana pitää ylevänä.

On sulla vaan viisaat jutut, anteeksi että me "irrallinen saareke" edes uskalletaan suumme avata. Se, että ei ole tukiverkkoja ei tee meistä mitään saareketta. On meillä ystäväperheitä ja omia henkilökohtaisia ystäviä mutta tuon katraan kaitsijat puuttuvat! Monilla ystävillä on itsellään monta lasta ja ehkä tukiverkkojakin, mutta aika mahdoton yhtälö ympätä meidän pieniä lapsia hoitoon ystäville, joilla itsellään 3-4 pientä lasta :/ Heillä tähän apuun ryntää isovanhemmat, meillä ei. En ole katkera, mutta pientä pettymystä ajoittain tunnen. En hae tällä sympatiaa vaan kunhan huhuilin, että onko tukiverkkoja muilla. Onneksi sinun kaltaisia kaikkiviisaita ihmisiä vielä sentään on olemassa. Sen kun potkit jo potkittuja, ole hyvä vaan. Kai sanot saman asian esim. masentuneelle? Että kyllä masentuneen pitää itse itsensä sieltä kuopasta nostaa ja hankkia itselleen apua?

 

[ahma]

minusta on tosi kurja, ettei tällaista aloitusta voi tehdä ja hakea vertaistukea ilman sitä että tänne tulee tukiverkolliset "antamaan muka niin ystävällisiä ja hyviä neuvoja". Voin kertoa ettei kukaan ole kovin mielellään tukiverkoton, kyllä se on raskas paikka. Eiköhän kaikki ole parhaansa yrittänyt sen suhteen, että tukiverkkoja saisi ympärilleen. Me ainakin olemme parhaamme tehneet voimavaroillamme. Ei tarvitse kiitos vaan tulla neuvomaan ja ilkkumaan ja epäilemään.

Jos nyt sohaisin tikulla muurahaispesään (aika uupuneita muurahaisia silti tuntuu olevan), niin nyt en suostu pyytelemään anteeksi. Loukkaantukoon kuka tästä keksii aiheen löytää, mutta oikeasti asia on musta niin tärkeä että siitä pitää puhua.

En ymmärrä semmoista, että haetaan "vertaistukea" tämmöisessä asiassa: "ai kun kiva että me ollaan kaikki yksin, eipähän tule niin paha mieli". Herttinen sentään, siitä KUULUU TULLA paha mieli, että elää irrallisena saarekkeena perheensä kanssa. Se paha mieli ja huoli on ainoat asiat, jotka potkii teitä luomaan niitä tukiverkkoja. Aiemmin naapurien kanssa oltiin tekemisissä ja aina saattoi saada apua jos hämminki kohtasi, mutta nyt ihmiset kokevat hienommaksi yrittää pärjätä omillaan ja pitävät jonkinlaisena avuttomuutena oman tarvitsevuuden myöntämistä.

Ja mua on sitten turha syyttää ylimielestä tai kadehtia tässä asiassa, itse kiukuttelen omien verkkojen harvuutta nyt kun lapsi on tulossa, mutta myös teen asioita paikatakseni niitä reikiä. Ja toivoisin tosiaan, että kaikki muutkin tekisivät niin, että loppuu tämä tyhmänylpeä meininki jota nykyisin on tapana pitää ylevänä.

On sulla vaan viisaat jutut, anteeksi että me "irrallinen saareke" edes uskalletaan suumme avata. Se, että ei ole tukiverkkoja ei tee meistä mitään saareketta. On meillä ystäväperheitä ja omia henkilökohtaisia ystäviä mutta tuon katraan kaitsijat puuttuvat! Monilla ystävillä on itsellään monta lasta ja ehkä tukiverkkojakin, mutta aika mahdoton yhtälö ympätä meidän pieniä lapsia hoitoon ystäville, joilla itsellään 3-4 pientä lasta :/ Heillä tähän apuun ryntää isovanhemmat, meillä ei. En ole katkera, mutta pientä pettymystä ajoittain tunnen. En hae tällä sympatiaa vaan kunhan huhuilin, että onko tukiverkkoja muilla. Onneksi sinun kaltaisia kaikkiviisaita ihmisiä vielä sentään on olemassa. Sen kun potkit jo potkittuja, ole hyvä vaan. Kai sanot saman asian esim. masentuneelle? Että kyllä masentuneen pitää itse itsensä sieltä kuopasta nostaa ja hankkia itselleen apua?

Nyt löit kyllä ohi... en sano masentuneille että nostakoon itse itsensä, sanon että hae apua niin kauan kuin vielä jaksat ja kykenet. Samaa yritän nyt sanoa täällä nimenomaan niille, jotka ylpistelevät verkkovajeella ja väittävät että se on ihan ok ja he kyllä pärjää. Yritän nimenomaan sanoa, että pitääkin olla katkera ja pettynyt ja ihan mitä vaan, niin että kuoriutuu ylpeydestään ja oppii oikeasti pyytämään niiltä ystäviltä ja naapureilta edes hätäapua!

Mutta ei, nythän se nähdään että influenssan kourissakin ihmiset yrittävät edelleen pitää kaiken tiptop ja ookoo omin voimin ja siivoilevatkin vielä sen lisäksi että yrittävät edelleen viihdyttää lapsia. Semmoisesta sankaruudesta voi mennä vaikka henki, sydänlihastulehduksen nähneet tai kokeneet osaavaat kertoa että sairaana pitää levätä.

En hyökännyt niiden kimppuun, jotka ymmärtävät itsekin että asiat eivät ole oikein hyvin silloin kun tukiverkkoja ei ole. Mutta niillekin sanon, että älkää tyytykö kiukuttelemaan asiaa tykönänne vaan yrittäkää ihan oikeasti käyttää sitä asianmukaista kiukkua ja ahdistusta asian korjaamiseen. Tiedän että on vaikea luoda toimivia yhteistyösuhteita, mutta se on vieläkin vaikeampaa niinkauan kuin ihmiset laittavat päänsä pensaaseen ja esittävät, että kaikki on ihan riittävän jees.