Onko muita jotka ei raaski luopua vauvannaatteita ja -tavaroista

  • Viestiketjun aloittaja minä vaan
  • Ensimmäinen viesti
minä vaan
vaikkei niille ainakaan lähivuosina ole käyttöä?

Meillä on kaksi lasta, 4v ja 2v ja ei olla ihan varmoja tuleeko edes lisää. haaveiltaisiin kyllä kolmosesta kovasti mutta nyt näyttää siltä että ainakin 2v saadaan odotella ennen kuin ajankohta raskaudelle alkaisi olla suotuisa.

Me ostettiin esikoiselle kaikki tavarat ja vaatteet uusina ja ovat nyt tosi hyväkuntoisia ja ehjiä. Lapsia löytyy molempia sukupuolia eli vaatteitakin olisi niin tytölle kuin pojalle, ei tarvisi hankkia mitään seuraavaa vauvaa varten. Muutenkin tunnearvolta haluaisin seuraavallakin pitää nuo aikanaan hankitut tavarat.

Mutta säilytystila on vähän rajallinen ja ollaan saatu vauvatavarat mahtumaan varastoon mutta ylimääräistä tilaa niissä ei enää juuri ole. Monet tutut sanovat että pistäkää vaan nuo eteenpäin ja hankitte sitten uudet jos joskus vielä vauva tulee. Suvussa on parikin vauvaa tulossa, toinen vielä opiskelijaperheeseen ja ovat kovin kiinnostuneita ostamaan, lainaamaan tai ottamaan vastaan ilmaiseksi noita meidän vaatteita ja tavaroita.

En kuitenkaan halua niistä luopua enkä edes lainata kun koskaan ei tiedä missä kunnossa saa takaisin, jos saa. Nyt tunnen itseni ahneeksi, itsekkääksi akaksi kun väkisin säilön tavaraa mille meillä ei ole toistaiseksi käyttöä eikä juuri säilytystilaakaan. Ja mitä enemmän ajattelen näitä alkaa vauvakuumekin nostaa päätään...............
 
Kutistunut
Osasta olen jo luopunut, mutta oon kerännyt äp:n laatikkoon niitä tytön pikkuisia ja rakkaimpia vaatteita ja leluja. Ne jää säästöön, enkä niitä seuraavalla vauvalla (jos sellaisen vielä joskus saan) aio käyttää.
 
minäkin
Hep. Yhtään vauvanvaatetta en ole raaskinut myydä tai lainata. Pojalle sain lainaksi paljon vaatteita ja ne tietty olen palauttanut omistajalleen, mut kaikki omat on tallessa. Kakkoselle ostettiin vaunut uutena enkä todellakaan ole niitä myymässä vaikka en kyllä tiedä minne ne mahtuu sitten kun ei enää rattainakaan tarvita. Hoitopöytä on makkarin nurkassa ollu pari vuotta, lipastossa vaatteita taso kerää roinaa. Mut kun ei voi hävittää... Ja miehen mielestä meille ei tule koskaan kolmatta :(
 
vieras
meillä on yksi lapsi ja kaikesta olemme luopuneet sitä mukaa kuin ovat jääneet pieniksi tai tarpeettomiksi. Vaikka joskus toinen lapsi tulisi en haluaisi käyttää sisaren vanhoja tavaroita/vaatteita vaan uudet tulisi jokatapauksessa. Jotain muistoja ihanimmista vaatteista olen kerännyt talteen mitkä annan lapselle aikuisena.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja En ole luopunut:
Mun lapsista 2 on aikuisia ja nuorimmainen 16v ja edelleen on vaatehuoneessa vauvanvaatteita. :D
apua! Pelkään kanssa päätyväni tuohon..... :D

Olen ajatellut että säästää molemmilta lapsilta jotain hyvälaatuisia ja kivan näköisiä vaatteita niin että aikanaan kun saavat omai lapsia voivat katsoa olisivatko ne sopivaa retro-kamaa. Muuten toivon että kykenisin asiallisesti luopumaan ylimääräisistä kun on varma että lapset on tehty.
 
En ole luopunut
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja En ole luopunut:
Mun lapsista 2 on aikuisia ja nuorimmainen 16v ja edelleen on vaatehuoneessa vauvanvaatteita. :D
apua! Pelkään kanssa päätyväni tuohon..... :D

Olen ajatellut että säästää molemmilta lapsilta jotain hyvälaatuisia ja kivan näköisiä vaatteita niin että aikanaan kun saavat omai lapsia voivat katsoa olisivatko ne sopivaa retro-kamaa. Muuten toivon että kykenisin asiallisesti luopumaan ylimääräisistä kun on varma että lapset on tehty.
Olen toki antanut serkkuni lapsille osan vaatteista, mutta osa jäi tuonne... mutta mistäs sitä tietää mihin arvoon noi vielä nousee kun tulee taas muotiin tuo tyyli! :)

 
mä olen ollut myös ihminen joka säilyttää kaiken, etenkin lasten kaikki mahdolliset vaatteet ja lelut, mutta kun päätettiin maalaistua täysin ja muutettiin reilu 300m2 vanhasta talosta rintamamiestaloon tuli lopulta eteen myös toi säilyttäminen kun en aittaankaan raaski viedä.

Eli olen tässä vaiheessa kokenut et helpompi jos joku ottaa ne hellään huomaansa kuin että menevät pilalle aitassa :D sun pitää siis psyykata itsesi siihen
 
vaikeaa on luopua....
mulle kävi niin, että esikoisen vaatteita säilytin 12 vuotta, ja nyt kun on seuraava samaa sukupuolta oleva, niin vaatteet onkin ihan vanhentuneita - siis sekä väri että malli on vanhanaikaisia suurimmassa osassa vaatteita... eli en niitä nyt sit kuitenkaan käytä. toki on ihan peruskamaa, kauluspaidat, farkut jotkut neuleet ja perusteepaidat, joita vielä voi käyttää, mutta esim colleget etc on tooooosi leveetä mallia, ja örkki- tai autopainatuksella...
mut saas nähdä oonko oppinut mitään, koska taas on kaikki vauvanvaatteet säilötty ;-) onneks kolme vuotta vanhat tytön vaatteet tulee keväällä taas käyttöön, mutta kai se vaan sit sen jälken täytyis ihan oikeasti alkaa myymään vaatteita (ainakin suurinta osaa, tai edes puolet....I
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja babyporkkana:
mä olen ollut myös ihminen joka säilyttää kaiken, etenkin lasten kaikki mahdolliset vaatteet ja lelut, mutta kun päätettiin maalaistua täysin ja muutettiin reilu 300m2 vanhasta talosta rintamamiestaloon tuli lopulta eteen myös toi säilyttäminen kun en aittaankaan raaski viedä.

Eli olen tässä vaiheessa kokenut et helpompi jos joku ottaa ne hellään huomaansa kuin että menevät pilalle aitassa :D sun pitää siis psyykata itsesi siihen
Mä en vielä haluaisi luopua kun kuitenkin toivon sitä kolmatta lasta. Olisi vaan niin ihana kun olisi silloin kaikki valmiina. Tuntuisi niin tyhmältä nyt jaella kaikki tavarat muille ja parin vuoden päästä alkaa taas hankkia uusia.

Toisaalta jo mietin että jos kuitenkin aikaistaisi sitä kolmatta lasta, saisi nuo tavarat käyttöön pikemmin ja sitten kun lapsiluku olisi täysi voisi alkaa hommautua niistä eroon.
 
:wave:

Meillä kolme lasta ja niiden vanhoja vatteita ja leluja ym. tavaraa (esim. pinnasänky, matkasänky, parit rattaat, sitteri) on edelleen meillä, vaikka olen tuota vaatetta ja tavaraa jakanut eteenpäin... :whistle:

Minä en vaan raaskis MISTÄÄN luopua ja koko ajan tulee lisää tuota kamaa... B)
 
nn
minä. mulla on tuolla jo äippäpakkauksen laatikko täynnä pieniä vaatteita, ja muksu vasta 4kk... oon lajitellut osan huutonettiin laitettavaksi, mutta jotenki en vaan raaskisisi millään luopua niistä! mutta pakko se on, osa ihan uusia, vaan käyttöön ottopestyjä kun jäivät pitämättä. Minkäs sille voi, että nuo vauvan vaatteet on vaan niin ihania! ja seuraava jos joskus tulee, niin tiedän että uusia tulee kuitenkin hankittua... eli noista oisi jo ihan järkevääkin luopua.
 
Äitini juuri sanoi, että mun vauvavaatteet on melkein kaikki tallessa. Tulevat tosin kohta lapselleni hyvään käyttöön, jos vaan ovat vielä kunnossa, kun eipä tässä liiaksi rahaa ole hankintoihin. Isompia on kyllä muistaakseni laitettu kiertoonkin. Epäilen, että itsestäni tulee samanmoinen säästäjä.
 

Yhteistyössä