Naimisissa kohta 3 vuotta.Rakastanko häntä?Tiedän,että hän on minulle tärkeä ja hän rakastaa minua syvästi.Hän on uskollinen,kiltti ja hyvä mies.Olen ehdottanut hänelle useampaan kertaan koe-ajaksi erilleen muuttoa,mutta hän onnistuu aina puhumaan ajatukseni ympäri ja ehkä hyvä niin.En tiedä mitä haluan?Olen tottunut häneen.Koko perheeni on oppinut pitämään hänestä.Todella vaikeaa..Oikeastaan tällä hetkellä hän on aika yhdentekevä minulle.Mutta toisaalta rakastan olla hänen sylissään halittavana,vauvaleperrryksen voisi tosin lopettaa mutta se osoittaa sillä rakkauttaan,joten ei paha.Lapsia meillä ei ole eikä tule.En halua.Tykkään hänestä ihmisenä,haluaisin että oltaisiin ystäviä mutta jotenkin on semmoinen fiilis,etten mä pysty olemaan kenenkään vaimo.Mutta ehkä totun tähän vuosien myötä.Ja eikä se yksinolo ole enää yhdessäolon oppimisen jälkeen mitään herkkua.
Ennen kiihotuin katsellessani ns.aikuiskanavia aina itseni tyydyttämiseen asti (mies ei perusta niistä)mutta nyt jos katson sitä,olen täysin tunteeton,mitään en tunne.Ehkä inhoa korkeintaan.
Muut miehet?Eipä kummemmin innosta.Samanlaisia kaikki alhaalta.Eli en innostu enkä fantasioi,pikemmin pyrin välttelemään miesten seuraa.
Pahan oloni perimmäinen syy?Hmm,olen tuota miettinyt todella paljon.Ei ole auennut.Olen vierittänyt syyn masennuslääkkeideni niskaan,mutta niin..se alkoi ennen sitä.Se,etten itse saa aktista mitään.Siis orgasmia.Miten sellaista voi vaatia/odottaa,mitä ei ole koskaan saanutkaan eli orkkua?Mulle riitti se läheisyys,kiihko.Ennen tein hänelle kaiken miellyyttäkseni häntä,otin suihin mutta hän ei ikinä tehnyt samoin minulle.Se katkeroitti.Ihan kuin olisin ollut olemassa vain häntä seksuaalisesti tyydyttääkseni,vain reikä eikä minun tarpeilla ollut ainakaan liiemmin väliä.No,tuo muutama kuukausi sitten episodin aikana olimme erään tutun luona.Olimme rakastelemassa kun kesken kaiken mulla vaan jotenkin napsahti päässä ja kaikki mun tunteet meni off.Aina samaa.Eikä taaskaan minulle mitään.En ajatellut noin,mä en ajatellut mitään.Mä vaan lakkasin tuntemasta enää minkäänlaisia seksuaalisia haluja miestäni kohtaan.Lopulta suorastaan vihasin hänen kosketustaan.En tiedä vieläkään miksi se alkoi tuolloin mutta siitä lähtien minun seksihaluni palasi toosi laimentuneena.Nykyisin en halua yhtään seksiä.
Olin ollut selibaatissa useamman vuoden(eikä takana ennen selibaattia kuin yhden yön suhteita muutamia) eikä seksin tuntemukseni siis ole koskaan ollut mahtava.Hän oli mies,todella mies,rakastin rakastella hänen kanssaan,se tuntui upealta.Tosin aina hän suoritti seksin vain itseään ajatellen.En osannut pyytää mitään ennen kuin kuukausia myöhemmin.Yritti mutta lipsui takaisin omiin juttuihinsa.Mutta miten jaksoin rakastella hänen kanssaan kyltymättä joka päivä,useammankin kerran per päivä?En tiedä,olen aina tykännyt seksistä.Se oli seksikästä,hän oli seksikäs...rakastin koko tilannetta!!Hänen erilaista miehen vartaloaan omaa naisen vartalooni verrattuna.Kaipasin ehkä vähän rajumpaa seksiä aika pitkään,kerroin hänelle siitä mutta hän nyt ei innostunut siitä.
Nykyään se olisi peiton alla,pimeässä ja olen sanonut että vihaan,VIHAAN sitä!Telkkua töllöttää jonnekin aamukahteen asti ja sitten tulee päälle kuin yleinen syyttäjä kun olen sikiunessa.Haluttaako minua?No ei takuulla!!
Niin,rakastaminen on antamista ja saamista kuulemma.Mies on valmis (itse sanonut)muuttumaan,minua ei kiinnosta.minulle riittää ainakin toistaiseksi tämä tilanne tällaisenaan.Mutta ei ole reilua häntäkään kohtaan jatkaa tätä loputtomiin.Jos erotaan,meidän molempien sydän tulee murtumaan ja perheet hajoavat.En usko,että näkisin miestäni enää ikinä.Eli tunteita siis sittenkin löytyy.Voi Luoja haluan pelastaa liittomme!!!Mutta miten?