M
milk
Vieras
Heipä hei.
Minun on pakko purkaa sydäntäni nyt teille. Olin naimisissa melkein 3 vuotta, kunnes suhde työkaveriini tuli niin tiiviiksi, että jätin mieheni. Yritimme exän kanssa kaksi vuotta lasta ja tuloksena oli kaksi keskenmenoa. Uuden miehen kanssa tulin raskaaksi ensimmäisestä kerrasta, mutta päädyimme pitkän keskustelun jälkeen aborttiin, sillä suhteemme oli niin uusi ja uudella miehelläni oli jo 2 vuotias poika edellisestä suhteesta. Olin myös sekaisin kaikesta tapahtuneesta ja aikataulu päätöksen teossa oli rajallinen, että älkää sanoko minulle että miksi tein sen. Olen sitä mieltä että mitään tekemistään ei kannata katua, sillä ei saavuta mitään. Mutta nyt minulla alkaa taas olla hirmuinen vauvakuume, mutta mies ei halua vielä. Tunnen ihan mieletöntä kateutta niitä kohtaan joilla on lapsia, välillä tunnen oloni jopa ulkopuoliseksi, vaikka olenkin äitipuoli ja tiedän mistä he puhuvat. Minua hävettää koko asia ihan hirveästi. Tunnen olevani huono ihminen ilman omaa lasta. Olemme puhuneet lapsen teosta ja mieheni sanoo että kyllä meille se oma vauva tulee, mutta ei ihan vielä. Mutta kun en millään jaksaisi odottaa... Olen toisinaan kovin surullinen ja toivon että mieheni kertoisi minulle tasaisin väliajoin että hän edelleen haluaa minun kanssa lapsen joskus, mutta joskus kärsimättömyyteni menee liian pitkälle ja mieheni sanoo että painostan häntä, vaikka en tarkoitakaan painostaa. Luulen, että lapsiahdistus johtuu näistä keskenmenoista ja siitä abortista ja siitä, että uudella miehelläni on jo lapsi. Välillä ajattelen, että ei hän halua toista, koska on jo kokenut sen isäksitulemisen ilon ja että ei se toinen tuntuisi missään. Olenkohan hakoteillä? Toivottavasti. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia tai kommenttia asiaan. Mitä minun pitäisi tehdä, etten koko ajan ajattelisi sitä vauvaa, että pystyisin siirtämään sen taka-alalle niin kauaksi kuin se on taas ajankohtaista? Luin jostain lehdestä, että tällaisessa uusperhe-tilanteessa vaikeinta on lapsettomalla äitipuolella, ja olen nyt samaa mieltä.
Minun on pakko purkaa sydäntäni nyt teille. Olin naimisissa melkein 3 vuotta, kunnes suhde työkaveriini tuli niin tiiviiksi, että jätin mieheni. Yritimme exän kanssa kaksi vuotta lasta ja tuloksena oli kaksi keskenmenoa. Uuden miehen kanssa tulin raskaaksi ensimmäisestä kerrasta, mutta päädyimme pitkän keskustelun jälkeen aborttiin, sillä suhteemme oli niin uusi ja uudella miehelläni oli jo 2 vuotias poika edellisestä suhteesta. Olin myös sekaisin kaikesta tapahtuneesta ja aikataulu päätöksen teossa oli rajallinen, että älkää sanoko minulle että miksi tein sen. Olen sitä mieltä että mitään tekemistään ei kannata katua, sillä ei saavuta mitään. Mutta nyt minulla alkaa taas olla hirmuinen vauvakuume, mutta mies ei halua vielä. Tunnen ihan mieletöntä kateutta niitä kohtaan joilla on lapsia, välillä tunnen oloni jopa ulkopuoliseksi, vaikka olenkin äitipuoli ja tiedän mistä he puhuvat. Minua hävettää koko asia ihan hirveästi. Tunnen olevani huono ihminen ilman omaa lasta. Olemme puhuneet lapsen teosta ja mieheni sanoo että kyllä meille se oma vauva tulee, mutta ei ihan vielä. Mutta kun en millään jaksaisi odottaa... Olen toisinaan kovin surullinen ja toivon että mieheni kertoisi minulle tasaisin väliajoin että hän edelleen haluaa minun kanssa lapsen joskus, mutta joskus kärsimättömyyteni menee liian pitkälle ja mieheni sanoo että painostan häntä, vaikka en tarkoitakaan painostaa. Luulen, että lapsiahdistus johtuu näistä keskenmenoista ja siitä abortista ja siitä, että uudella miehelläni on jo lapsi. Välillä ajattelen, että ei hän halua toista, koska on jo kokenut sen isäksitulemisen ilon ja että ei se toinen tuntuisi missään. Olenkohan hakoteillä? Toivottavasti. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia tai kommenttia asiaan. Mitä minun pitäisi tehdä, etten koko ajan ajattelisi sitä vauvaa, että pystyisin siirtämään sen taka-alalle niin kauaksi kuin se on taas ajankohtaista? Luin jostain lehdestä, että tällaisessa uusperhe-tilanteessa vaikeinta on lapsettomalla äitipuolella, ja olen nyt samaa mieltä.