M
"myö"
Vieras
[QUOTE="minä";23476075]Meillä kuivaksiopettelu on aloitettu täysin ilman housuja. Kotona ollaan siis oltu pylly paljaana. Näin ovat alkaneet tunnistaa hädän, vaikka se pelkkien pikkuhousujenkin kanssa olisi vielä ollut vaikeaa. Vaippa on otettu pois vaatteiden kanssa vasta kun se on alkanut olla aina kuiva ja lapsi on sanonut hätänsä myös vaipan kanssa. Ja tässä asiassahan lapset ovat yksilöitä. Meillä vaipat on pystytty jättämään noin 2,5-vuotiaana, eikä sen jälkeen ole vahinkoja juurikaan sattunut. Itse en ole juurikaan hätää kysellyt, vaan antanut lasten huomata sen itse. Toki ennen ulos lähtöä olen käskenyt potalle, käyväthän aikuisetkin ulos lähtiessään usein vessassa, vaikka ei juuri oliskaan hätä.
Ja meillä ainakin esikoinen oppi kuivaksi itsestään kakkosen ollessa parikuinen, eli hänellä ei ainakaan vauva asiaan vaikuttanut.[/QUOTE]
Tää on ihan kuin miun tekstiä. Meillä myös oltiin aina kotona ilman vaippaa. Ja meidänkin esikoinen oppi kuivaksi, kun kuopus oli vauva. Esikoinen oli 1v 10kk ja kuopus peräti 1v6kk. Kumpaakaan ei painostettu eikä itse asiassa potatettu. Potta seisoi pitkään olkkarin lattialla. Kuopuksen tapauksessa kesä auttoi asiaa ja esikoisen malli.