Ei löydy sanoja.
- Viestiketjun aloittaja Jade09
- Ensimmäinen viesti
V
vieras
Vieras
Mulle eka keskenmeno oli myös aika järkytys. Toista pelkäsin ja kun se tuli, olin kamalan pettynyt ja surullinen, mutta jotenkin "pitihän se arvata"...
Mutta mikään ei kuvaa sitä tuskaa kun oma kuollut vauva pitää ojentaa kätilölle... Jotenkin niin konkreettisesti antaa oma lapsi pois...
Koita jaksaa! Aluksi on vaikeaa... Mutta ajan kanssa se aurinko paistaa risukasaankin!!
Mutta mikään ei kuvaa sitä tuskaa kun oma kuollut vauva pitää ojentaa kätilölle... Jotenkin niin konkreettisesti antaa oma lapsi pois...
Koita jaksaa! Aluksi on vaikeaa... Mutta ajan kanssa se aurinko paistaa risukasaankin!!
R
reipastuhan nyt
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Jade09:
Mulla on ollut 3 keskenmenoa, eli tiedän mitä koet!
Mutta uskon että tuskasi menee ohi
Sure mutta ole sitten kuitenkin realistinen!
R
reipastuhan nyt
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja MargeSimpson:
No tässä sitä elämäntuskaa kerrassaan! Otan osaa!
Millä viikoilla synnytit? Itse synnytin rviikolla 28 ja rviikoilla 22 synnyttäminenhän on keskenmeno. . .
Y
yx
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Mun tarina:
Joo ON! Mitä sun olisi pitänyt tehdä toisin?
Mun keskenmeno huomattin viikon 12 ultrassa ja, koska kohtu oli tyhjä niin asia oli sillä selvä, eli onneksi ei tarvittu kaavintaa.
Olin toki vuotanut ja käynyt lääkärissä viikolta 5 asti, mutta, koska, joka kerta ultratessa sanottiin, vaan, että sikiö voi hyvin ja kaikki ok. Vuoto lakkaa jossain vaiheessa, niin en sitten enää jaksanut ravata päivystyksessä.
Ja parin kuukauden kuluttua olin uudellleen raskaana
:hug:
Tässä runo, joka todella paljon lohdutti minua silloin kun omani menetin rv12:sta.
Katselen täältä kaukaa
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on
luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen
Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin?
- tuntematon
Tässä runo, joka todella paljon lohdutti minua silloin kun omani menetin rv12:sta.
Katselen täältä kaukaa
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on
luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen
Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin?
- tuntematon
Alkuperäinen kirjoittaja reipastuhan nyt:
rv 30. Jo ennen noita mietin, että pitää olla onnellinen siitä mitä on saanut. Meillä oli silloin poika ja tyttö. Nyt onnea on tuplasti lisää :heart: Mutta aina on poika sydämessä... Ja isommat lapsetkin muistaa pikkuveikan.
kohtaamaan pieniä lapsia. Olin äiti sydämessäni.. Nimenkin päätimme.. En tiedä.. Olen varmaan sitten niin erinlainen, koen tuskani näin, en ryve itsesäälissä niinkuin jotkut on antanut ymmärtää.. Jos pääsisin tästä tuskasta pois niin kyllä ottaisin tämän pois, tai toisaalta en halua koska sitten olisin tunteeton ja se patoutuisi sisääni.. Sinulle joka kysyit mitä minulle kävi kun tipuin, niin selkäranka murtui yhdestä kohtaa, titaania nytten tukemassa selkää ja kantaluu murtui.. Kantaluu luutui väärään asentoon ja kipuilee joka päivä. Titaani selässä aiheuttaa seroomaa (kudosnestettä), sitä on poistettukkin pariinkertaan.. Yleensä titaani on hyvinsiedetty, mutta minulla luultavasti poistetaan se jossainvaiheessa kun nikama on luutunut.
Tottakai suru on kantajalleen suuri juuri sillä hetkellä eikä se että toisilla on asiat vielä huonommin, sitä helpota. Toietenkään suruun ei kannata jäädä rypemään, mutta näkisin ihan hyvänä että saa alkuun tuntea vapaasti kaiken sen p***n ja pahan olon minkä jälkeen pystyy taas nousemaan.
Omat muistikuvat keskenmenosta keväältä 2004 ovat hämärät enkä enää juuri sitä ajattele, lähinnä tulee vaan mieleen jos joku sattuu keskenmenoista puhumaan. En ole enää aikoihin jaksanut sitä surra ja olen omalla tavallani kohdannut sen jälkeen pahempiakin paikkoja.
Mutta silti jos yritän noita muistella, niin sillä hetkellä se tuntui elämäni kovimmalta hetkeltä. En ollut edes realistisesti ajatellut keskenmenon mahdollisuutta ja vaikkei viikkoja ollut kuin se 12, tuntui että meiltä vietiin lapsi ja kaikki siihen liittyvät haaveet. Aivan kamala tilanne... :/
Kuitenkin sen jälkeen tuli lyhyen ajan sisään kaksi loppuun asti mennyttä raskautta sekä toisaalta uusia huolia lasten vammojen suhteen, pikkuveljen itsemurha jne. Tällä hetkellä tuo keskenmeno on varsin kaukainen ajatus, mutta jos taas en olisikaan tullut uudestaan raskaaksi, olisi se varmasti paljon enemmän mielessäni ja siinä menetetty "lapsi" olisi paljon konkreettisempi mitä se nyt on.
Jos vielä joskus tulen raskaaksi ja saan keskenmenon, voisin vaikka vannoa ettei se tunnu enää yhtä pahalta kuin tuolloin. Olenhan jo varustautunut asioihin ihan eritavalla ja toisaalta olen jo saanut sen tärkeimmän: kaksi omaa, ihanaa lasta. :heart: Silloin keskenmenon aikoihin minulla ei ollut mitään noista, ainoastaan unelma omasta pienokaisesta joka sitten kaatuin noin pois...
Omat muistikuvat keskenmenosta keväältä 2004 ovat hämärät enkä enää juuri sitä ajattele, lähinnä tulee vaan mieleen jos joku sattuu keskenmenoista puhumaan. En ole enää aikoihin jaksanut sitä surra ja olen omalla tavallani kohdannut sen jälkeen pahempiakin paikkoja.
Mutta silti jos yritän noita muistella, niin sillä hetkellä se tuntui elämäni kovimmalta hetkeltä. En ollut edes realistisesti ajatellut keskenmenon mahdollisuutta ja vaikkei viikkoja ollut kuin se 12, tuntui että meiltä vietiin lapsi ja kaikki siihen liittyvät haaveet. Aivan kamala tilanne... :/
Kuitenkin sen jälkeen tuli lyhyen ajan sisään kaksi loppuun asti mennyttä raskautta sekä toisaalta uusia huolia lasten vammojen suhteen, pikkuveljen itsemurha jne. Tällä hetkellä tuo keskenmeno on varsin kaukainen ajatus, mutta jos taas en olisikaan tullut uudestaan raskaaksi, olisi se varmasti paljon enemmän mielessäni ja siinä menetetty "lapsi" olisi paljon konkreettisempi mitä se nyt on.
Jos vielä joskus tulen raskaaksi ja saan keskenmenon, voisin vaikka vannoa ettei se tunnu enää yhtä pahalta kuin tuolloin. Olenhan jo varustautunut asioihin ihan eritavalla ja toisaalta olen jo saanut sen tärkeimmän: kaksi omaa, ihanaa lasta. :heart: Silloin keskenmenon aikoihin minulla ei ollut mitään noista, ainoastaan unelma omasta pienokaisesta joka sitten kaatuin noin pois...
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Peesi. Jokaisella on oma surunsa. Mikä toinen on sanomaan siihen. Antaa ap:n surra. Ihme äitejä tällä palstalla. Hän halusi jakaa kokemansa ja heti tullaan vähättelemään. Tämä ap:n viesti ei tarvinnut minun mielestäni mielipiteitä ollenkaan vaan tukea.
Paljon voimia sinulle Jade09 ja olen pahoillani kokemasi tähden. :hug: :heart:
PS itse kokisin juurikin noin, kuin sinä ap. Olen myös erittäin herkkä ihminen.
:hug: Hei taas! Uskon kyllä että surusi on suuri, ehkä en osaa ilmaista osanottoani oikein... :/ Eikä ajatukseen lapsen menettämisestä totu vaikka se tulisi vastaan monta kertaa. Enää vaan ei osaa olla positiivinen ja uskoa että kaikki menee hyvin.
Sitähän mie et miksi tipuit, mitä tapahtui?
Sitähän mie et miksi tipuit, mitä tapahtui?
Kiitos. :'( Äsken taas sain jonkinlaisen kohtauksen.. Olin syömässä kun eräs ihminen "valitti" jostain kun on kyläilemässä äitini luona, ja sanoin sitten että älä viitsi.. Niin hän vastasi ettei ole syypää suruuni.. en tietenkään sellaista edes tarkoittanut.. Tuntuu että olen aivan kuollut sisältä.. Ei ole oikein enää tunteita.. Tai sitten olen masentunut.. Syön nytten jo masennus ja rauhottavaa lääkettä ja olen sairaalahoidossa.. En tiedä mikä tähän tuskaan enää auttaisi.. En haluaisi rauhottavilla viedä viimeisiäkin tunteita, mutta välillä on pakko kun meinaa tulla niin synkkiä ajatuksia! :'( :'( :'( Uskon että aika parantaa..Kenties.. En oikein osaa muuta ajatella edes.. Tunteeni on aivan sekaisin.. Välillä ahdistuksissani olen oveakin hakannut raivoitkun vallassa.. :ashamed: En tiedä.. http://www.youtube.com/watch?v=bNvrhwsVeIk
O
o
Vieras
Tuntuu, että ap.n ongelmat ei johdu keskenmenosta, vaan on muutenkin masennkseen ja itsetuhoon taipuvainen.
T
Tanja
Vieras
Voimia sinulle *halaus*, aika auttaa, vaikka ei se varmasti nyt lohduta. Kyllä sinä siitä vielä nouset ja entistä vahvempana. Tiedän omasta kokemuksestani..
T
Tanja
Vieras
Voimia sinulle *halaus*, aika auttaa, vaikka ei se varmasti nyt lohduta. Kyllä sinä siitä vielä nouset ja entistä vahvempana. Tiedän omasta kokemuksestani..
Ei tälläistä keskustelua pitäisi edes ilmeisesti aloittaa, kun ihmiset arvostelevat vain.. En todella hakenut tälläistä.. Miksi pitää tulla viellä pahoittamaan mieltä? Ei tarvitsisi edes vastata jos ei voi asettua toisen kenkiin. Ehkä antaa tämän olla.. On vaan niin sairaan vaikeaa.. :'(
:hug: Minäkin olen tuon surun kokenut useamman kerran, mutta voin ap:ta lohduttaa, että elämä jatkuu. Tässä lohduksi ja pienen "enkelilapsenne" muistoksi
http://www.youtube.com/watch?v=JqG_E1ttJCU
:hug: :hug:
http://www.youtube.com/watch?v=JqG_E1ttJCU
:hug: :hug:
Similar threads
- clotta
- Aihe vapaa
- tiineenä
- Aihe vapaa