Mitäs mieltä olette siitä, ettei raskaana olevaa vaimoa pyydetä mukaan sukujuhliin eri paikkakunnalle vaan mies edustaa muiden nuorten aikuisten kanssa yksin? Loukkaannuin kovin siitä, ettei vaivautunut pyytämään mukaansa, vaikka kuulemma sinne olisi voinut kyllä lähteä. Mutta myöhäistäpä se jälkeenpäin on sanoa. Siellä sitten ollaan hotellissa yötä ja eipä ole raskaana oleva vaimo menoa jarruttamassa. Olisin mielelläni mennyt tutustumaan hänen sukulaisiinsa, nauttinut kauniista päivästä hänen kanssaan matkalla eri paikkakunnalla jne mutta kun ei pyydetty niin ei pyydetty. 
Nyt meillä on tämän vuoksi todella kireä tunnelma kotona, pakkasin jo kerran kassini mutta palasin. Lapset on mummolassa hoidossa, eli olisin voinut hyvin lähteä. Myös mies ehdotti vielä viime metreillä matkan peruutusta, mutta mielestäni se ei enää olisi auttanut tässä tilanteessa.
Miehelläni on ongelmana puhumattomuus; hän on hellä, hoitaa lapset, käy töissä, ottaa alkoholia kohtuudella ja on kaikin puolin ok aviomies, mutta se puhumattomuus rassaa. Minä määrään kaikesta meidän perheessämme, ilman aloitettani meillä ei käytäisi varmaan missään eikä harrastettaisi mitään. Tiedän, että olen raskaana herkässä tilassa, mutta tähän johti myös se, ettei hän korviaan lotkauttanut ehdotuksilleni merkkipäivämatkasta ulkomaille ennen vauvan tuloa kahdestaan, vaikka kannoin esitteitä pöydälle ja matkaoppaita ja vihjailin kohteista. Kylläpä sitä sitten riittää intoa lähteä viikonloppumatkalle? No, pääsipähän kerrankin määräämään...
Mitä vinkkejä teillä olisi tälläisen suhteen piristämiseksi? Mies on hyvä, mutta aloitteentekokyvytön, ajattelematon eikä osaa osoittaa hellyyttään, ei anna kahdenkeskiselle ajalle arvoa eikä kosketa ohimennen tai tunnusta rakkauttaan. Näitä miehiä Suomessa varmasti riittää yllin kyllin, mutta uskon että hän itsekin on valmis rakentamaan suhdettamme ennen kuin on liian myöhäistä. Itse en jaksa enää ruinata huomiota ja järjestää menoja. Tän episodin jälkeen tuskin järjestänkään mitään pitkään aikaan.
Nyt meillä on tämän vuoksi todella kireä tunnelma kotona, pakkasin jo kerran kassini mutta palasin. Lapset on mummolassa hoidossa, eli olisin voinut hyvin lähteä. Myös mies ehdotti vielä viime metreillä matkan peruutusta, mutta mielestäni se ei enää olisi auttanut tässä tilanteessa.
Miehelläni on ongelmana puhumattomuus; hän on hellä, hoitaa lapset, käy töissä, ottaa alkoholia kohtuudella ja on kaikin puolin ok aviomies, mutta se puhumattomuus rassaa. Minä määrään kaikesta meidän perheessämme, ilman aloitettani meillä ei käytäisi varmaan missään eikä harrastettaisi mitään. Tiedän, että olen raskaana herkässä tilassa, mutta tähän johti myös se, ettei hän korviaan lotkauttanut ehdotuksilleni merkkipäivämatkasta ulkomaille ennen vauvan tuloa kahdestaan, vaikka kannoin esitteitä pöydälle ja matkaoppaita ja vihjailin kohteista. Kylläpä sitä sitten riittää intoa lähteä viikonloppumatkalle? No, pääsipähän kerrankin määräämään...
Mitä vinkkejä teillä olisi tälläisen suhteen piristämiseksi? Mies on hyvä, mutta aloitteentekokyvytön, ajattelematon eikä osaa osoittaa hellyyttään, ei anna kahdenkeskiselle ajalle arvoa eikä kosketa ohimennen tai tunnusta rakkauttaan. Näitä miehiä Suomessa varmasti riittää yllin kyllin, mutta uskon että hän itsekin on valmis rakentamaan suhdettamme ennen kuin on liian myöhäistä. Itse en jaksa enää ruinata huomiota ja järjestää menoja. Tän episodin jälkeen tuskin järjestänkään mitään pitkään aikaan.
