H
hiljaa yksin
Vieras
Mulla on salaisuus ja suuri häpeä... taas. Ei ole ketään kelle kertoa, ketään keltä voisin pyytää apua. Kaksi vuotta sitten sairastuin masennukseen ja silloin luotin sukulaisiini ja ystäviini, luulin että he ymmärtäisivät ja auttaisivat, toisin kävi, sain kuulla että olen huono äiti, laiska ja epäonnistunut, lisäksi sain lastensuojelun kimppuuni. Luulin jo oireiden helpottavan kunnes taas viimeiset puoli vuotta olen saanut taistella itseni kanssa. uni ei tule, itkettää en jaksaisi mitään. en pysty nauttimaan tavallisesta arjesta enää lasteni kanssa. joka päivä saan kuunnella kun olen taas ollu tyhmä ja laiska kun en ole jaksanu siivota, en ole laittanut pyöriä kuntoon, unilelu pitäisi korjata, koirat harjata ym, mulla tekis mieli vaan kadota, lähteä jonnekkin missä voisin rauhassa selvitellä asioitani, itkeä ja raivota. Iltaisin mietin että jos vaan kävelisin junaradalle niin kaikki kipu ja ahdistus olisi hetkessä poissa. Enää ei tarvis hävetä, kuulla haukkuja mistään, kaikki olisi ohi. en uskalla kertoa kenellekkään miltä musta tuntuu ku tiedän että mun ainoa ilo, lapset, vietäisiin pois. Kunpa olisi edes yksi ystävä jolle kertoa...