Jokainen tekee tietenkin omat valintansa. Minä jäin pienten lasten yksinhuolajaksi ja sinnittelin yhteensä kolme vuotta kotona. Valintaa en tehnyt sen perusteella milloin jää enemmän käteen, vaan sen perustella mikä tuntui parhaalta tilanteelta lapsille - ja itsellenikin. Kun menin töihin, menin töihin siksi, että alkoi tuntia siltä, että jaksan käydä töissä ja hoitaa vanhemmuuden velvoitteet. Ja myös siksi, että aloin pelätä kuinka työllistysmismahdollisuuksieni ja eläkekrtymäni käy. En halua olla yhteiskunnan ruokittavana kuin pakon edessä - edes vanhana ja sairaana. Taloudellinen tilanne huononi kun menin töihin, koska en saanut enää mitään tukia, kaksi lasta oli päivähoidossa ja maksoin täyden maksut heistäkin. Töissäkäymisestä tuli myös enemmän muita kuluja kuin kotona olemisesta, enkä enää autottomana ehtinyt ostaa ruokaa ja vaatteita kaikkein halvimmista paikoista. Pari vuotta oli tosi tiukkaa, mutta sitten helpotti, koska sain paremmin palkattuja töitä.
Mielestäni jokaisen äidin ja isän kannattaa miettiä mitä riskejä omat valinnat tuovat tullessaan. On hölmöä jäädä moneksi vuodeksi kotiin, jos se johtaa siihen, että valittaa kuinka köyhä ja syrjäytynyt on. Jos taas alhainen elintaso, tai sen riski, ei haittaa, niin silloin voi hyvillä mielin jäädä kotiin lasten kanssa.
ja sen verran on tavoitteita elämälle, ja korkea moraalinen kynnys että kyllä se mun kohdalla ois pelkkää lusmuilua jäädä vuosiksi kotiin.
