Ei kai koskaan naimisiin...

[ap]

Ollaan oltu yhdessä kolmisen vuotta, ja meillä on 1 -vuotias poika. Kihloissa ollaan oltu vuosi, mutta häistä ei mies ole sanonut sanaakaan. Minä olen siinä suhteessa vanhanaikainen, että haluaisin mennä naimisiin kun lapsikin kerran on tehty. En halua miestä pakottaa tai "puhua ympäri" (hän kyllä tietää että olen tällainen vanhanaikanen) ja siksi joskus mietin, että eroan hänestä. Ja etsin jonkun, joka haluaa sitoutua ihan oikeasti. Koska varmasti tuolla jossain on joku, joka rakastaa minuakin...

Mielestäni et ole lainkaan vanhanaikainen, vaan olet toiminut kuten hyvin suurin osa ihmisistä nykyisin: lapset syntyvät avoliittoon ja avioliiton aika on myöhemmin, jos on.

Vanhanaikainen ihminen menee ensiksi naimisiin ja saa lapsensa vasta sitten.
Ehkä sinun olisi kannattanut miettiä tuota sitoutumisen astetta aiemmin? On hyvin todennäköistä, ettei miehesi tahdo kanssasi naimisiin, mutta voithan aina kysyä häneltä, että eikö kihlat merkitsekään hänelle avioliittolupausta?

Tosiaan, tuo meidän pikkuinen oli (tervetullut) vahinko... En muutoin olisi halunnut hankkia lasta ennen avioliittoa.

 

[avioon]

Ymmärrän sua varsin hyvin. Rakastunut mies, joka haluaa elää loppuelämänsä toisen kanssa (ja nainen pitää naimisiinmenoa hyvin tärkeänä) vie kyllä naisensa vihille. Ei pitäisi olla siitä kiinni.

Sen sijaan sellaiset miehet, jotka ei avioliitosta välitä kuten ei nainenkaan, asia on aivan eri.

Ymmärrän sua ap varsin hyvin. Ehkä sun tulisi kysyä mieheltä suoraan, että koska haluaa mennä naimisiin? Olettehan kihloissa ja sopineet meneen naimisiin, niin mikset voi siitä ihan suoraan puhuakin? Jos taas mies ei suostu edes puhumaan asiasta, niin ota kihlasormus pois ja sano, että eihän tällä olekaan mitään merkitystä kun ei voi edes häistä puhua. Tämänhän pitäisi olla lupaus avioliitosta, eikä sitä voi olla lupautunut mistään, jos ei kykene edes keskustelemaan aiheesta. Elele ilman sormusta ja ota vasta sit käyttöön kun mies tajuaa mitä virkaa sormuksella ylipäätään on.

Mä tein noin... ja mies hermostui todella ! Mä sanoin, että miksi ihmeessä mä pitäisin sormusta jos hän ei halua kuulla sanaakaan häistä tai niiden järjestämisestä. Koskaan emme aiheesta ole riidelleet, mutta eipä tuntunut myöskään koskaan olevan oikea hetki puhua aiheesta. Sanoin kerran että koska tämä asia on aikaan puhuttu, että joskus naimisiin mennään, emmekä pääse eteenpäin asiassa, niin jätetäänpä nämä sormukset tähän pöydälle ja aloitetaan homma tavallaan alusta.... no selvisi, että miehen ensimmäinen suhde lähti menemään aivan päin helvettiä sen jälkeen kun he menivät naimisiin.. no. mä olen kyllä täysin eri ihminen kuin hänen ensimmäinen vaimonsa eli..
Mies ei millään suostunut siihen että sormukset otettaisiin pois ja sanoi, että nyt istutaan alas ja sovitaan hääpäivä. Näin myös teimme.

 

[vieras]

Mutta miks mennä kihloihin jos ei aio naimisiin????
Tää ei ymmärrä...

Ihmiset ei ymmärrä että kihlaus tarkoittaa aina avioliittolupausta.

Jos 'mennään kihloihin', muttei aiota naimisiin, nimike on väärä. Eli silloin ei olla kihloissa.. ei vaikka kuinka itse sormukset vaihtaneet niin hokisi! Kihloissa ovat VAIN HE, jotka ovat menossa naimisiin. Muilla on väärät nimikkeet ja on aika naurettavaa, että he kehtaavat kutsua sitä itse 'kihlautumiseksi'..

 

[ap]

Ymmärrän sua varsin hyvin. Rakastunut mies, joka haluaa elää loppuelämänsä toisen kanssa (ja nainen pitää naimisiinmenoa hyvin tärkeänä) vie kyllä naisensa vihille. Ei pitäisi olla siitä kiinni.

Sen sijaan sellaiset miehet, jotka ei avioliitosta välitä kuten ei nainenkaan, asia on aivan eri.

Ymmärrän sua ap varsin hyvin. Ehkä sun tulisi kysyä mieheltä suoraan, että koska haluaa mennä naimisiin? Olettehan kihloissa ja sopineet meneen naimisiin, niin mikset voi siitä ihan suoraan puhuakin? Jos taas mies ei suostu edes puhumaan asiasta, niin ota kihlasormus pois ja sano, että eihän tällä olekaan mitään merkitystä kun ei voi edes häistä puhua. Tämänhän pitäisi olla lupaus avioliitosta, eikä sitä voi olla lupautunut mistään, jos ei kykene edes keskustelemaan aiheesta. Elele ilman sormusta ja ota vasta sit käyttöön kun mies tajuaa mitä virkaa sormuksella ylipäätään on.

Mä tein noin... ja mies hermostui todella ! Mä sanoin, että miksi ihmeessä mä pitäisin sormusta jos hän ei halua kuulla sanaakaan häistä tai niiden järjestämisestä. Koskaan emme aiheesta ole riidelleet, mutta eipä tuntunut myöskään koskaan olevan oikea hetki puhua aiheesta. Sanoin kerran että koska tämä asia on aikaan puhuttu, että joskus naimisiin mennään, emmekä pääse eteenpäin asiassa, niin jätetäänpä nämä sormukset tähän pöydälle ja aloitetaan homma tavallaan alusta.... no selvisi, että miehen ensimmäinen suhde lähti menemään aivan päin helvettiä sen jälkeen kun he menivät naimisiin.. no. mä olen kyllä täysin eri ihminen kuin hänen ensimmäinen vaimonsa eli..
Mies ei millään suostunut siihen että sormukset otettaisiin pois ja sanoi, että nyt istutaan alas ja sovitaan hääpäivä. Näin myös teimme.

En minä ala kiristämään miestä sormuksen poisotolla, vaikka se voi tietysti olla toimivakin keino. Se olisi miehelle jo työelämässäkin noloa, kun sormus yhtäkkiä olisi pois, ja sitten mahdollisesti ilmestyisi takaisin. Kuitenkin alaiset aina kyttää mielellään mahdollisia esimiestä kohtaavia kriisejä...

 

[mie]

Jos sä ap olisit oikein vanhanaikainen niin teidänhän olisi pitänyt mennä naimisiin jo ennen lasta

No ei vaan. Ei mekään olla naimisissa ja yhdessä oltu 12 vuotta. Nyt jos menisimme naimisiin niin ei se kyllä meidän sitoutumiseen tai rakastamiseen mitenkään vaikuttaisi! Ennemmin väittäisin, että kun teillä on jo lapsi niin se sitoo teitä enemmän yhteen kuin mikään avioliitto ikinä.

Sitähän ne naimattomat naiset aina toitottaa...Kait itselleen lohduksi. Vaimolla ja asuinkumppanilla on iso ero. Jo juridisestikin. Ei tulisi leskeneläkettä eikä mitään, jos miehelle sattuisi jotain.

"Itselleen lohduksi..." Väitätkö että häiden jälkeen rakastat enemmän miestäsi kuin nyt? Tai että naimisissa olevat aina poikkeuksetta olisivat enemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avoliitossa olevat? Ihan totta, mieti nyt miten heppoisesti niitä eroja otetaan nykyisiin. Ihan yhtä sitoutunut voi olla ilman sitä avioliittoakin. Mutta ymmärrän kyllä tuon juridisen puolen!

En. mutta väitän, että rakastunut mies, joka itsekin uskoo avioliittoon, vie kumppaninsa vihille. Tarkoitan sitä, että tuolla lapsi sitoo enemmän-ajatuksella on hyvä lohduttautua...

No itse en henk.koht. tuolla ajatuksella lohduttaudu kun ei ole lapsiakaan =) Silti olen sitä mieltä, että kyllä se lapsi sitouttaa enemmän kuin se liitto.

Mutta ymmärrän kyllä halusi mennä naimisiin, tehdä suhteesta virallinen niin juridisten asioiden takia kuin siunauksenkin takia. Mutta se minuakin ihmetyttää että se toinen ääripää on sitten ero.. Sanoit, ettet halua miestä kiristää, mutta kyllähän tuosta kannattaa keskustella. Ja se, että purkaisit kihlauksen niinkuin yllä on neuvottu, ei ole kiristämistä..

 

[cothis]

Ihmiset ei ymmärrä että kihlaus tarkoittaa aina avioliittolupausta.

Jos 'mennään kihloihin', muttei aiota naimisiin, nimike on väärä. Eli silloin ei olla kihloissa.. ei vaikka kuinka itse sormukset vaihtaneet niin hokisi! Kihloissa ovat VAIN HE, jotka ovat menossa naimisiin. Muilla on väärät nimikkeet ja on aika naurettavaa, että he kehtaavat kutsua sitä itse 'kihlautumiseksi'..

Jotkutpa ymmärtää
Meillä on äljäkkeen kanssa sormukset vasemmassa nimettömässä, kihloiksi me niitä sanottiin kun laitettiin ja kaiverruksesta haettiin. Mutta ei me olla kihloissa sanan varsinaisessa merkityksessä.. kihloissa kun voi olla ilman sormustakin, jos on vain aikeena astella alttarille.
Meillä ei moista aietta ole, mutta kun homma meni vakavaksi niin haettiin sormukset kutakuinkin hetken mielijohteesta kun sattui tuntumaan siltä.

End of story

 

[ap]

Mutta miks mennä kihloihin jos ei aio naimisiin????
Tää ei ymmärrä...

Ihmiset ei ymmärrä että kihlaus tarkoittaa aina avioliittolupausta.

Jos 'mennään kihloihin', muttei aiota naimisiin, nimike on väärä. Eli silloin ei olla kihloissa.. ei vaikka kuinka itse sormukset vaihtaneet niin hokisi! Kihloissa ovat VAIN HE, jotka ovat menossa naimisiin. Muilla on väärät nimikkeet ja on aika naurettavaa, että he kehtaavat kutsua sitä itse 'kihlautumiseksi'..

Meistäkö puhut? Mies pyysi minua vaimokseen ja puhui avioliitosta tulevaisuudessa (ei määritellyt kuitenkaan tarkaa päivää). Mikä siitä sinun mielestäsi teki vähemmän merkityksellisen kihlauksen?

 

[mie]

En minä ala kiristämään miestä sormuksen poisotolla, vaikka se voi tietysti olla toimivakin keino. Se olisi miehelle jo työelämässäkin noloa, kun sormus yhtäkkiä olisi pois, ja sitten mahdollisesti ilmestyisi takaisin. Kuitenkin alaiset aina kyttää mielellään mahdollisia esimiestä kohtaavia kriisejä...

Mutta sormuksen pois ottamisella tekisit selväksi miten tärkeä asia tuo on sinulle ja saisit miehen ajattelemaan asiaa vähän enemmän. Entä jos kuitenkin aloittaisit vain sillä kysymyksellä, että koska menette naimisiin? Ei edes sitä, että menettekö naimisiin vaan pelkästään että koska. Kun kihloissa olette, niin mieshän on jo kerran kosinut.. eihän sitä toista kertaa tarvitse tehdä.

 

[Pessi]

Mutta miks mennä kihloihin jos ei aio naimisiin????
Tää ei ymmärrä...

Ihmiset ei ymmärrä että kihlaus tarkoittaa aina avioliittolupausta.

Jos 'mennään kihloihin', muttei aiota naimisiin, nimike on väärä. Eli silloin ei olla kihloissa.. ei vaikka kuinka itse sormukset vaihtaneet niin hokisi! Kihloissa ovat VAIN HE, jotka ovat menossa naimisiin. Muilla on väärät nimikkeet ja on aika naurettavaa, että he kehtaavat kutsua sitä itse 'kihlautumiseksi'..

Meistäkö puhut? Mies pyysi minua vaimokseen ja puhui avioliitosta tulevaisuudessa (ei määritellyt kuitenkaan tarkaa päivää). Mikä siitä sinun mielestäsi teki vähemmän merkityksellisen kihlauksen?

Niin, voihan häät olla tulossa joskus tulevaisuudessa. Ei sitä hääpäivää ole mikään "pakko" päättää sormuksia vaihdettaessa.

 

[ap]

Jos sä ap olisit oikein vanhanaikainen niin teidänhän olisi pitänyt mennä naimisiin jo ennen lasta

No ei vaan. Ei mekään olla naimisissa ja yhdessä oltu 12 vuotta. Nyt jos menisimme naimisiin niin ei se kyllä meidän sitoutumiseen tai rakastamiseen mitenkään vaikuttaisi! Ennemmin väittäisin, että kun teillä on jo lapsi niin se sitoo teitä enemmän yhteen kuin mikään avioliitto ikinä.

Sitähän ne naimattomat naiset aina toitottaa...Kait itselleen lohduksi. Vaimolla ja asuinkumppanilla on iso ero. Jo juridisestikin. Ei tulisi leskeneläkettä eikä mitään, jos miehelle sattuisi jotain.

"Itselleen lohduksi..." Väitätkö että häiden jälkeen rakastat enemmän miestäsi kuin nyt? Tai että naimisissa olevat aina poikkeuksetta olisivat enemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avoliitossa olevat? Ihan totta, mieti nyt miten heppoisesti niitä eroja otetaan nykyisiin. Ihan yhtä sitoutunut voi olla ilman sitä avioliittoakin. Mutta ymmärrän kyllä tuon juridisen puolen!

En. mutta väitän, että rakastunut mies, joka itsekin uskoo avioliittoon, vie kumppaninsa vihille. Tarkoitan sitä, että tuolla lapsi sitoo enemmän-ajatuksella on hyvä lohduttautua...

No itse en henk.koht. tuolla ajatuksella lohduttaudu kun ei ole lapsiakaan =) Silti olen sitä mieltä, että kyllä se lapsi sitouttaa enemmän kuin se liitto.

Mutta ymmärrän kyllä halusi mennä naimisiin, tehdä suhteesta virallinen niin juridisten asioiden takia kuin siunauksenkin takia. Mutta se minuakin ihmetyttää että se toinen ääripää on sitten ero.. Sanoit, ettet halua miestä kiristää, mutta kyllähän tuosta kannattaa keskustella. Ja se, että purkaisit kihlauksen niinkuin yllä on neuvottu, ei ole kiristämistä..

Mitä kummaa on lähteä pois, jos ei ole toiselle se oikea? Eikö se ole tervettä itsesuojelua? Sekä toisen päästämistä vapaaksi, jos kerran ei ole toiselle tarpeeksi rakas vaimoksi asti?

 

[vieras]

Mutta miks mennä kihloihin jos ei aio naimisiin????
Tää ei ymmärrä...

Ihmiset ei ymmärrä että kihlaus tarkoittaa aina avioliittolupausta.

Jos 'mennään kihloihin', muttei aiota naimisiin, nimike on väärä. Eli silloin ei olla kihloissa.. ei vaikka kuinka itse sormukset vaihtaneet niin hokisi! Kihloissa ovat VAIN HE, jotka ovat menossa naimisiin. Muilla on väärät nimikkeet ja on aika naurettavaa, että he kehtaavat kutsua sitä itse 'kihlautumiseksi'..

Meistäkö puhut? Mies pyysi minua vaimokseen ja puhui avioliitosta tulevaisuudessa (ei määritellyt kuitenkaan tarkaa päivää). Mikä siitä sinun mielestäsi teki vähemmän merkityksellisen kihlauksen?

En puhunut teistä. Uskon etä sinä menitkin naimisiin aivan siinä tarkoituksessa, että avioliittoa kohti mennään.

Sanonpahan vain että ihmiset, jotka 'kihlautuvat' ilman aietta mennä naimisiin, voisivat kutsua tätä jollakin toisella nimellä. Sormuksiakain voisi kutsua vaikka sitoutumissormuksiksi tai jotain. Kihlaus -nimi kuuluu vain avioliittoa edeltävään kahden ihmisen väliseen sopimukseen. Ja tosiaan kihlaukseen ei millään tavalla tarvita sormuksiakaan, vaikka useat niin tekevätkin. Kihlaus, oli siinä mukana sormukset tai, on aina 'avioliittolupaus.

 

[ap]

En minä ala kiristämään miestä sormuksen poisotolla, vaikka se voi tietysti olla toimivakin keino. Se olisi miehelle jo työelämässäkin noloa, kun sormus yhtäkkiä olisi pois, ja sitten mahdollisesti ilmestyisi takaisin. Kuitenkin alaiset aina kyttää mielellään mahdollisia esimiestä kohtaavia kriisejä...

Mutta sormuksen pois ottamisella tekisit selväksi miten tärkeä asia tuo on sinulle ja saisit miehen ajattelemaan asiaa vähän enemmän. Entä jos kuitenkin aloittaisit vain sillä kysymyksellä, että koska menette naimisiin? Ei edes sitä, että menettekö naimisiin vaan pelkästään että koska. Kun kihloissa olette, niin mieshän on jo kerran kosinut.. eihän sitä toista kertaa tarvitse tehdä.

Minä vaan koen tuon kiristämisenä. Kyllä otan asian puheeksi jotenkin tulevaisuudessa. Mutta vasta sitten, kun olen oikeasti valmis eroamaan, jos mies ei lunasta antamaansa lupausta avioliitosta. Kyllä minä jonkin aikaa jaksan elää näin, mutta sydän raskaana seuraan taas kaikenmaailman hääohjelmia, ja mietin, miksi minä en kelpaa rakastamalleni miehelle vaimoksi.

 

[ap]

Mutta miks mennä kihloihin jos ei aio naimisiin????
Tää ei ymmärrä...

Ihmiset ei ymmärrä että kihlaus tarkoittaa aina avioliittolupausta.

Jos 'mennään kihloihin', muttei aiota naimisiin, nimike on väärä. Eli silloin ei olla kihloissa.. ei vaikka kuinka itse sormukset vaihtaneet niin hokisi! Kihloissa ovat VAIN HE, jotka ovat menossa naimisiin. Muilla on väärät nimikkeet ja on aika naurettavaa, että he kehtaavat kutsua sitä itse 'kihlautumiseksi'..

Meistäkö puhut? Mies pyysi minua vaimokseen ja puhui avioliitosta tulevaisuudessa (ei määritellyt kuitenkaan tarkaa päivää). Mikä siitä sinun mielestäsi teki vähemmän merkityksellisen kihlauksen?

En puhunut teistä. Uskon etä sinä menitkin naimisiin aivan siinä tarkoituksessa, että avioliittoa kohti mennään.

Sanonpahan vain että ihmiset, jotka 'kihlautuvat' ilman aietta mennä naimisiin, voisivat kutsua tätä jollakin toisella nimellä. Sormuksiakain voisi kutsua vaikka sitoutumissormuksiksi tai jotain. Kihlaus -nimi kuuluu vain avioliittoa edeltävään kahden ihmisen väliseen sopimukseen. Ja tosiaan kihlaukseen ei millään tavalla tarvita sormuksiakaan, vaikka useat niin tekevätkin. Kihlaus, oli siinä mukana sormukset tai, on aina 'avioliittolupaus.

No, olen kansssasi samaa mieltä. Tosin en ihan niin vahvasti, mutta kuitenkin olen. Myös minusta kihlaus on avioliittolupaus...

 

[arsch]

En minä ala kiristämään miestä sormuksen poisotolla, vaikka se voi tietysti olla toimivakin keino. Se olisi miehelle jo työelämässäkin noloa, kun sormus yhtäkkiä olisi pois, ja sitten mahdollisesti ilmestyisi takaisin. Kuitenkin alaiset aina kyttää mielellään mahdollisia esimiestä kohtaavia kriisejä...

just joo. En minäkään mitään kiristänyt. Ihan sama sitten jos mä sanoisin että mieheni kiristi minua olemalla puhumatta asiasta. On typerää ja lapsellista väittää että toinen tai toinen kiristää toista jos tekee jotain radikaalia jotta saa toisen heräämään. Mä en ikinä menisi naimisiin mieheni kanssa jos hetkeäkään pitäisi kiristää... voi teitä.

 

[vieras]

Jos sä ap olisit oikein vanhanaikainen niin teidänhän olisi pitänyt mennä naimisiin jo ennen lasta

No ei vaan. Ei mekään olla naimisissa ja yhdessä oltu 12 vuotta. Nyt jos menisimme naimisiin niin ei se kyllä meidän sitoutumiseen tai rakastamiseen mitenkään vaikuttaisi! Ennemmin väittäisin, että kun teillä on jo lapsi niin se sitoo teitä enemmän yhteen kuin mikään avioliitto ikinä.

Sitähän ne naimattomat naiset aina toitottaa...Kait itselleen lohduksi. Vaimolla ja asuinkumppanilla on iso ero. Jo juridisestikin. Ei tulisi leskeneläkettä eikä mitään, jos miehelle sattuisi jotain.

"Itselleen lohduksi..." Väitätkö että häiden jälkeen rakastat enemmän miestäsi kuin nyt? Tai että naimisissa olevat aina poikkeuksetta olisivat enemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avoliitossa olevat? Ihan totta, mieti nyt miten heppoisesti niitä eroja otetaan nykyisiin. Ihan yhtä sitoutunut voi olla ilman sitä avioliittoakin. Mutta ymmärrän kyllä tuon juridisen puolen!

En. mutta väitän, että rakastunut mies, joka itsekin uskoo avioliittoon, vie kumppaninsa vihille. Tarkoitan sitä, että tuolla lapsi sitoo enemmän-ajatuksella on hyvä lohduttautua...

No itse en henk.koht. tuolla ajatuksella lohduttaudu kun ei ole lapsiakaan =) Silti olen sitä mieltä, että kyllä se lapsi sitouttaa enemmän kuin se liitto.

Mutta ymmärrän kyllä halusi mennä naimisiin, tehdä suhteesta virallinen niin juridisten asioiden takia kuin siunauksenkin takia. Mutta se minuakin ihmetyttää että se toinen ääripää on sitten ero.. Sanoit, ettet halua miestä kiristää, mutta kyllähän tuosta kannattaa keskustella. Ja se, että purkaisit kihlauksen niinkuin yllä on neuvottu, ei ole kiristämistä..

Mitä kummaa on lähteä pois, jos ei ole toiselle se oikea? Eikö se ole tervettä itsesuojelua? Sekä toisen päästämistä vapaaksi, jos kerran ei ole toiselle tarpeeksi rakas vaimoksi asti?

No miksi sitten menisit sen kanssa naimisiin?

Mulla tulee sellainen mielikuva, että aikanaan kun mies on kosinut ja puhunut avioliitosta, hän ei ole vielä tuntenut sinua.
Nyt sitten olet paljastunut erilaiseksi (tämäkin häähullutus), ettei naimisiinmeno kanssasi houkuta enää yhtään. Ja ihan oikeassahan mies onkin, kun olet jo valmis jättämään hänet avioliittopakkomielteen vuoksi. Eli mies ei kelpaa sinulle muuta kuin sitten jos menette naimisiin.

 

[vieras]

Jotenkin tavallaan ymmärrän pakkomielteesi ja häähaaveesi. Itse aikanaan ajattelin katkerana vähän samoin, kun mies ei kosinut.

Mutta sinun pitäisi päästä yli tuosta epävarmuudestasi ja pakkomielteestäsi ja miettiä kannattaako pilata hyvä parisuhde sen vuoksi.

Minä pääsin siitä yli, enkä halua enää naimisiin. Meillä ei ole edes yhteisiä lapsia (miehellä on omia), joten kaikki perintökuviot menisivät liian vaikeiksi.
Nyt ajattelen ja tunnen, että olemme toistemme kanssa vapaasta tahdostamme ja rakkaudesta, eikä minkään avioliiton sitomina.

 

[mä]

Mutta miks mennä kihloihin jos ei aio naimisiin????
Tää ei ymmärrä...

Voihan sitä sitoutua toiseen ilman että on virallisesti naimissa. Mulle ainakin kihlaus merkitsee samaa kun oltais naimissa. Naimisiin voidaan mennä sitten joskus kun on aikaa ja rahaa, jos jaksetaan. Ei hirveesti kyl kiinnosta järkätä mitää isoja häitä... Mut joo, kyl mä voisin mennä naimisiin vaikka maistraatissa ilman juhlia, mut mies ei ainakaan vielä halua...

 

[heillo]

En minä ala kiristämään miestä sormuksen poisotolla, vaikka se voi tietysti olla toimivakin keino. Se olisi miehelle jo työelämässäkin noloa, kun sormus yhtäkkiä olisi pois, ja sitten mahdollisesti ilmestyisi takaisin. Kuitenkin alaiset aina kyttää mielellään mahdollisia esimiestä kohtaavia kriisejä...

just joo. En minäkään mitään kiristänyt. Ihan sama sitten jos mä sanoisin että mieheni kiristi minua olemalla puhumatta asiasta. On typerää ja lapsellista väittää että toinen tai toinen kiristää toista jos tekee jotain radikaalia jotta saa toisen heräämään. Mä en ikinä menisi naimisiin mieheni kanssa jos hetkeäkään pitäisi kiristää... voi teitä.

Jep, en minäkään kiristänyt. Mutta miksi pitää sormusta, jos se ei merkitsekään sitä mitä sen pitäisi merkitä? Ihan hyvinhän me oltiin ilman sormuksiakin, kunnes vaan ajautui siihen, etten halua olla avoliitossa miehen kanssa, joka ei mun kanssa haluakaan olla loppuaikaa. Miksi olisin kuluttanut aikaani sellaiseen?

 

[mie]

Jos sä ap olisit oikein vanhanaikainen niin teidänhän olisi pitänyt mennä naimisiin jo ennen lasta

No ei vaan. Ei mekään olla naimisissa ja yhdessä oltu 12 vuotta. Nyt jos menisimme naimisiin niin ei se kyllä meidän sitoutumiseen tai rakastamiseen mitenkään vaikuttaisi! Ennemmin väittäisin, että kun teillä on jo lapsi niin se sitoo teitä enemmän yhteen kuin mikään avioliitto ikinä.

Sitähän ne naimattomat naiset aina toitottaa...Kait itselleen lohduksi. Vaimolla ja asuinkumppanilla on iso ero. Jo juridisestikin. Ei tulisi leskeneläkettä eikä mitään, jos miehelle sattuisi jotain.

"Itselleen lohduksi..." Väitätkö että häiden jälkeen rakastat enemmän miestäsi kuin nyt? Tai että naimisissa olevat aina poikkeuksetta olisivat enemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avoliitossa olevat? Ihan totta, mieti nyt miten heppoisesti niitä eroja otetaan nykyisiin. Ihan yhtä sitoutunut voi olla ilman sitä avioliittoakin. Mutta ymmärrän kyllä tuon juridisen puolen!

En. mutta väitän, että rakastunut mies, joka itsekin uskoo avioliittoon, vie kumppaninsa vihille. Tarkoitan sitä, että tuolla lapsi sitoo enemmän-ajatuksella on hyvä lohduttautua...

No itse en henk.koht. tuolla ajatuksella lohduttaudu kun ei ole lapsiakaan =) Silti olen sitä mieltä, että kyllä se lapsi sitouttaa enemmän kuin se liitto.

Mutta ymmärrän kyllä halusi mennä naimisiin, tehdä suhteesta virallinen niin juridisten asioiden takia kuin siunauksenkin takia. Mutta se minuakin ihmetyttää että se toinen ääripää on sitten ero.. Sanoit, ettet halua miestä kiristää, mutta kyllähän tuosta kannattaa keskustella. Ja se, että purkaisit kihlauksen niinkuin yllä on neuvottu, ei ole kiristämistä..

Mitä kummaa on lähteä pois, jos ei ole toiselle se oikea? Eikö se ole tervettä itsesuojelua? Sekä toisen päästämistä vapaaksi, jos kerran ei ole toiselle tarpeeksi rakas vaimoksi asti?

No miksi sitten menisit sen kanssa naimisiin?

Mulla tulee sellainen mielikuva, että aikanaan kun mies on kosinut ja puhunut avioliitosta, hän ei ole vielä tuntenut sinua.
Nyt sitten olet paljastunut erilaiseksi (tämäkin häähullutus), ettei naimisiinmeno kanssasi houkuta enää yhtään. Ja ihan oikeassahan mies onkin, kun olet jo valmis jättämään hänet avioliittopakkomielteen vuoksi. Eli mies ei kelpaa sinulle muuta kuin sitten jos menette naimisiin.

En voi mitään mutta ihan sama mielikuva tulee minullekin.. Jos ap ihan oikeasti rakastaisit miestäsi niin et sinä olisi eroamassa tämän asian takia. Eikö ensin kannattaisi keskustella sen miehen kanssa ENNENKUIN teet sitä eropäätöstä mielessäsi? Ehkä miehellä on joku syynsä siihen että pitkittää naimisiin menoa (esim. paniikki liian isoista häistä?).

 

[vieras]

Jos sä ap olisit oikein vanhanaikainen niin teidänhän olisi pitänyt mennä naimisiin jo ennen lasta

No ei vaan. Ei mekään olla naimisissa ja yhdessä oltu 12 vuotta. Nyt jos menisimme naimisiin niin ei se kyllä meidän sitoutumiseen tai rakastamiseen mitenkään vaikuttaisi! Ennemmin väittäisin, että kun teillä on jo lapsi niin se sitoo teitä enemmän yhteen kuin mikään avioliitto ikinä.

Sitähän ne naimattomat naiset aina toitottaa...Kait itselleen lohduksi. Vaimolla ja asuinkumppanilla on iso ero. Jo juridisestikin. Ei tulisi leskeneläkettä eikä mitään, jos miehelle sattuisi jotain.

"Itselleen lohduksi..." Väitätkö että häiden jälkeen rakastat enemmän miestäsi kuin nyt? Tai että naimisissa olevat aina poikkeuksetta olisivat enemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avoliitossa olevat? Ihan totta, mieti nyt miten heppoisesti niitä eroja otetaan nykyisiin. Ihan yhtä sitoutunut voi olla ilman sitä avioliittoakin. Mutta ymmärrän kyllä tuon juridisen puolen!

En. mutta väitän, että rakastunut mies, joka itsekin uskoo avioliittoon, vie kumppaninsa vihille. Tarkoitan sitä, että tuolla lapsi sitoo enemmän-ajatuksella on hyvä lohduttautua...

No itse en henk.koht. tuolla ajatuksella lohduttaudu kun ei ole lapsiakaan =) Silti olen sitä mieltä, että kyllä se lapsi sitouttaa enemmän kuin se liitto.

Mutta ymmärrän kyllä halusi mennä naimisiin, tehdä suhteesta virallinen niin juridisten asioiden takia kuin siunauksenkin takia. Mutta se minuakin ihmetyttää että se toinen ääripää on sitten ero.. Sanoit, ettet halua miestä kiristää, mutta kyllähän tuosta kannattaa keskustella. Ja se, että purkaisit kihlauksen niinkuin yllä on neuvottu, ei ole kiristämistä..

Mitä kummaa on lähteä pois, jos ei ole toiselle se oikea? Eikö se ole tervettä itsesuojelua? Sekä toisen päästämistä vapaaksi, jos kerran ei ole toiselle tarpeeksi rakas vaimoksi asti?

No miksi sitten menisit sen kanssa naimisiin?

Mulla tulee sellainen mielikuva, että aikanaan kun mies on kosinut ja puhunut avioliitosta, hän ei ole vielä tuntenut sinua.
Nyt sitten olet paljastunut erilaiseksi (tämäkin häähullutus), ettei naimisiinmeno kanssasi houkuta enää yhtään. Ja ihan oikeassahan mies onkin, kun olet jo valmis jättämään hänet avioliittopakkomielteen vuoksi. Eli mies ei kelpaa sinulle muuta kuin sitten jos menette naimisiin.

Kuulehan nt, etköhän lue aivan omiasi ap:n teksteihin!

Jospa ap:llä on muutenkin syytä ajatella näin ja tähän hääasiaan ne ajatukset vain kulminoituvat? My guess is as good as yours. Eli näin arvailen minäkin.

Vaikka sulle avioliitto ei olisi syy jättää ketään, niin mullekin se voisi olla. Jos mieheni kieltäytyisi menemästä kanssani naimisiin vaikka tietää kuinka tärkeää se minulle on, seuraisi kyllä meilläkin kriisi! Ja sä voit sanoa siitä mitä lystäät, mutta jotkut ihmiset tosiaan yhä ajattelevat avioliitosta vakavasti -ainoana mulle sopivana muotona olla toisen kanssa koko elämäni. Ap:n mies myös KOSI, joten ainakin jossakin vaiheessa hänkin on naimisiin halunnut. Ei ole ihme, että ap siis myös naimisiin haluaa.

 

[heillo]

Jos sä ap olisit oikein vanhanaikainen niin teidänhän olisi pitänyt mennä naimisiin jo ennen lasta

No ei vaan. Ei mekään olla naimisissa ja yhdessä oltu 12 vuotta. Nyt jos menisimme naimisiin niin ei se kyllä meidän sitoutumiseen tai rakastamiseen mitenkään vaikuttaisi! Ennemmin väittäisin, että kun teillä on jo lapsi niin se sitoo teitä enemmän yhteen kuin mikään avioliitto ikinä.

Sitähän ne naimattomat naiset aina toitottaa...Kait itselleen lohduksi. Vaimolla ja asuinkumppanilla on iso ero. Jo juridisestikin. Ei tulisi leskeneläkettä eikä mitään, jos miehelle sattuisi jotain.

"Itselleen lohduksi..." Väitätkö että häiden jälkeen rakastat enemmän miestäsi kuin nyt? Tai että naimisissa olevat aina poikkeuksetta olisivat enemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avoliitossa olevat? Ihan totta, mieti nyt miten heppoisesti niitä eroja otetaan nykyisiin. Ihan yhtä sitoutunut voi olla ilman sitä avioliittoakin. Mutta ymmärrän kyllä tuon juridisen puolen!

En. mutta väitän, että rakastunut mies, joka itsekin uskoo avioliittoon, vie kumppaninsa vihille. Tarkoitan sitä, että tuolla lapsi sitoo enemmän-ajatuksella on hyvä lohduttautua...

No itse en henk.koht. tuolla ajatuksella lohduttaudu kun ei ole lapsiakaan =) Silti olen sitä mieltä, että kyllä se lapsi sitouttaa enemmän kuin se liitto.

Mutta ymmärrän kyllä halusi mennä naimisiin, tehdä suhteesta virallinen niin juridisten asioiden takia kuin siunauksenkin takia. Mutta se minuakin ihmetyttää että se toinen ääripää on sitten ero.. Sanoit, ettet halua miestä kiristää, mutta kyllähän tuosta kannattaa keskustella. Ja se, että purkaisit kihlauksen niinkuin yllä on neuvottu, ei ole kiristämistä..

Mitä kummaa on lähteä pois, jos ei ole toiselle se oikea? Eikö se ole tervettä itsesuojelua? Sekä toisen päästämistä vapaaksi, jos kerran ei ole toiselle tarpeeksi rakas vaimoksi asti?

No miksi sitten menisit sen kanssa naimisiin?

Mulla tulee sellainen mielikuva, että aikanaan kun mies on kosinut ja puhunut avioliitosta, hän ei ole vielä tuntenut sinua.
Nyt sitten olet paljastunut erilaiseksi (tämäkin häähullutus), ettei naimisiinmeno kanssasi houkuta enää yhtään. Ja ihan oikeassahan mies onkin, kun olet jo valmis jättämään hänet avioliittopakkomielteen vuoksi. Eli mies ei kelpaa sinulle muuta kuin sitten jos menette naimisiin.

En voi mitään mutta ihan sama mielikuva tulee minullekin.. Jos ap ihan oikeasti rakastaisit miestäsi niin et sinä olisi eroamassa tämän asian takia. Eikö ensin kannattaisi keskustella sen miehen kanssa ENNENKUIN teet sitä eropäätöstä mielessäsi? Ehkä miehellä on joku syynsä siihen että pitkittää naimisiin menoa (esim. paniikki liian isoista häistä?).

Näinpä! Käy pian niin, että vaikka mies haluaakin viedä sut vihille, niin olet jo niin kypsynyt sihen eroajatukseen, ettet osaakaan siitä vihille meno ajatuksesta nauttia ja teille tulee ero siinä.

 

[hyvä]

Jep, en minäkään kiristänyt. Mutta miksi pitää sormusta, jos se ei merkitsekään sitä mitä sen pitäisi merkitä? Ihan hyvinhän me oltiin ilman sormuksiakin, kunnes vaan ajautui siihen, etten halua olla avoliitossa miehen kanssa, joka ei mun kanssa haluakaan olla loppuaikaa. Miksi olisin kuluttanut aikaani sellaiseen?

Mielestäni sä teitkin viisaasti. Ja eritoten siinä vaiheessa, kun mies olikin yhtäkkiä valmis vihille... juuri sopivasti kun pelkäsi menettävänsä sut.

 

[Brunette73]

Mutta miks mennä kihloihin jos ei aio naimisiin????
Tää ei ymmärrä...

Voihan sitä sitoutua toiseen ilman että on virallisesti naimissa. Mulle ainakin kihlaus merkitsee samaa kun oltais naimissa. Naimisiin voidaan mennä sitten joskus kun on aikaa ja rahaa, jos jaksetaan. Ei hirveesti kyl kiinnosta järkätä mitää isoja häitä... Mut joo, kyl mä voisin mennä naimisiin vaikka maistraatissa ilman juhlia, mut mies ei ainakaan vielä halua...

Fakta on se, että avoliitossa eläminen ei ole todellista sitoutumista. Vaikka avoerokin voi olla henkisesti raskas prosessi, on avoliitosta aina helpompi lähteä kävelemään kuin avioliitosta. Avoliitto ei sido sinua tai puolisoa yhtään mihinkään, takaportti on koko ajan auki.

Naimisiin voi mennä pienimuotoisesti myös kirkossa (kaksi todistajaa riittää) tai pyytää papin vaikka kotiinsa vihkimään, ei maistraatti ole ainoa vaihtoehto pienimuotoisille häille. Häät eivät vaadi rahaa ollenkaan, jos niikseen tulee.

 

[vieras]

Tääkin ap vois pitää sellaiset leikkihäät, niin pääsis noista prinsessahaaveistaan, jotka oikeasti tämän kaiken taustalla on

Ei se naimisiinmeno mitään onnea takaa, eikä muuta huonoa parisuhdetta hyväksi.

 

[just]

Jos sä ap olisit oikein vanhanaikainen niin teidänhän olisi pitänyt mennä naimisiin jo ennen lasta

No ei vaan. Ei mekään olla naimisissa ja yhdessä oltu 12 vuotta. Nyt jos menisimme naimisiin niin ei se kyllä meidän sitoutumiseen tai rakastamiseen mitenkään vaikuttaisi! Ennemmin väittäisin, että kun teillä on jo lapsi niin se sitoo teitä enemmän yhteen kuin mikään avioliitto ikinä.

Sitähän ne naimattomat naiset aina toitottaa...Kait itselleen lohduksi. Vaimolla ja asuinkumppanilla on iso ero. Jo juridisestikin. Ei tulisi leskeneläkettä eikä mitään, jos miehelle sattuisi jotain.

"Itselleen lohduksi..." Väitätkö että häiden jälkeen rakastat enemmän miestäsi kuin nyt? Tai että naimisissa olevat aina poikkeuksetta olisivat enemmän sitoutuneita toisiinsa kuin avoliitossa olevat? Ihan totta, mieti nyt miten heppoisesti niitä eroja otetaan nykyisiin. Ihan yhtä sitoutunut voi olla ilman sitä avioliittoakin. Mutta ymmärrän kyllä tuon juridisen puolen!

En. mutta väitän, että rakastunut mies, joka itsekin uskoo avioliittoon, vie kumppaninsa vihille. Tarkoitan sitä, että tuolla lapsi sitoo enemmän-ajatuksella on hyvä lohduttautua...

No itse en henk.koht. tuolla ajatuksella lohduttaudu kun ei ole lapsiakaan =) Silti olen sitä mieltä, että kyllä se lapsi sitouttaa enemmän kuin se liitto.

Mutta ymmärrän kyllä halusi mennä naimisiin, tehdä suhteesta virallinen niin juridisten asioiden takia kuin siunauksenkin takia. Mutta se minuakin ihmetyttää että se toinen ääripää on sitten ero.. Sanoit, ettet halua miestä kiristää, mutta kyllähän tuosta kannattaa keskustella. Ja se, että purkaisit kihlauksen niinkuin yllä on neuvottu, ei ole kiristämistä..

Mitä kummaa on lähteä pois, jos ei ole toiselle se oikea? Eikö se ole tervettä itsesuojelua? Sekä toisen päästämistä vapaaksi, jos kerran ei ole toiselle tarpeeksi rakas vaimoksi asti?

No miksi sitten menisit sen kanssa naimisiin?

Mulla tulee sellainen mielikuva, että aikanaan kun mies on kosinut ja puhunut avioliitosta, hän ei ole vielä tuntenut sinua.
Nyt sitten olet paljastunut erilaiseksi (tämäkin häähullutus), ettei naimisiinmeno kanssasi houkuta enää yhtään. Ja ihan oikeassahan mies onkin, kun olet jo valmis jättämään hänet avioliittopakkomielteen vuoksi. Eli mies ei kelpaa sinulle muuta kuin sitten jos menette naimisiin.

Kuulehan nt, etköhän lue aivan omiasi ap:n teksteihin!

Jospa ap:llä on muutenkin syytä ajatella näin ja tähän hääasiaan ne ajatukset vain kulminoituvat? My guess is as good as yours. Eli näin arvailen minäkin.

Vaikka sulle avioliitto ei olisi syy jättää ketään, niin mullekin se voisi olla. Jos mieheni kieltäytyisi menemästä kanssani naimisiin vaikka tietää kuinka tärkeää se minulle on, seuraisi kyllä meilläkin kriisi! Ja sä voit sanoa siitä mitä lystäät, mutta jotkut ihmiset tosiaan yhä ajattelevat avioliitosta vakavasti -ainoana mulle sopivana muotona olla toisen kanssa koko elämäni. Ap:n mies myös KOSI, joten ainakin jossakin vaiheessa hänkin on naimisiin halunnut. Ei ole ihme, että ap siis myös naimisiin haluaa.

Samaa mieltä, että miksi ihmiset nyt ap:tä päähän potkivat? Eikös siitä saa tuntea epävarmuutta, että ensin mies haluaa naimisiin ja sitten ei haluakaan..? Jos mies kerran kosi ja sitten alkaa tuntea pakokauhua vain sen takia, että nainen alkaa touhottaa häistä, niin sori, mutta mies kestäköön vähän touhotusta! Itsehän hän kosi ja naimisiin halusi!!