Ei hyvä olla

[mihin tää menis]

Enpä tiedä kuuluuko tää edes tänne osastolle... Tai ylipäätään mihinkään...
Mä oon jotenkin nyt niin kyllästynyt elämään, siis ihan lähes kaikkeen. Tuntuu ettei yksinkertaisesti ole syytä miks nousta aamulla sängystä ylös. Päivät alkaa sillä et mukulat huutaa ja tappelee ja ensi töikseni saan siivota kissan, koiran ja mukuloitten #&%?$!*. Sitäkö varten mun elämäni on?!
Avioliitto on ollut mun nähdäkseni ihan ok, tai ainakin itse olen ollut tyytyväinen ja onnellinenkin. Nyt mies on kuitenkin vaihteeks taas nostanut elämän vähäisestä seksielämästä. Suurin osa menee ihan huumorilla kyllä mut tuntuu etten aina sitäkään jaksais. Mulla kun tuppaa halut olevan kovin kausiluontoisia.Tietyssä aikaa kierron tekee mieli koko ajan ja sit taas pitkään aikaan ei ollenkaan.

Tapasin työreissulla vanhemman miehen, jonka kanssa vietin yön. Jutellen lähes kaikesta mahdollisesta. Sängyssä emme siis olleet, hän kyllä ehdotti mutta kieltäydyin. Hänen kanssa oli jotenkin tosi hyvä olla. En tiedä miehestä muuta kuin työpaikan, en edes nimeä eli yhteyttä häneen en voi ottaa ja hyvä niin.

Nyt täytyis vaan kehittää jotain millä saisin "elämänhalun" takaisin ja pääsisin taas normaaliin elämään vai onko siihen edes pääsyä. Periaatteessa kun kaikki on ok, suurimmat ongelmat pyörii itseni ympärillä ja sen etten ole itseeni tyytyväinen, tuntuu että olen täysin turha ihminen :'(

Kiitos jos joku jaksoi edes lukea!

 

[taustalla]

Taidat olla aikasen väsynyt ja masentunut,sitä on ilmassa!Hyvä ettet hypännyt sänkyyn uuden tuttavuuden kanssa -hetken hurmasta olisit saanut vain lisää murheita..Ota omaa aikaa itsellesi,auttaisko se?Muutenkin tää pimeä vuodenaika on mullekin vähän masentavaa aikaa ja kriisiä pukkaa täälläkin päässä..

 

[mihin tää menis]

Omaa aikaa joo, tietäis vaan mistä sitä tekis...
Päivät olen lasten kanssa kotona ja usein iltaisin työmenoja. Lapsen vahtia en suoraan sanottuna kehtaa pyytää ihan vaan omalle ajalle kun töitten puolesta saa anoppia vaivata ihan tarpeeks. Ja kaikenlisäks tuntuu et mitä mä sillä omalla ajalla sitte teen? Ei tuu meinaa mitään mieleen...

Kaverit on lähes kaikki lapsettomia ja työporukoista, pitäis varmaan löytää jostain joku äitiystävä joka ymmärtäis edes vähän näitä lapsiperheen huolia. Toisaalta en sitte taas jaksa äitejä joiden elämään ei mahdu muuta kuin #&%?$!*....

 

[niin tuttua]

niin tutulta kuulostaa, niin tutulta.
töissä sentään on hyvä olla, kotona ei
asiat on niin solmussa ja sekasin mun päässä että ei vois enää enemmän olla.
en tiedä mitä tahdon.
hetkittäin tiedän, haluan pois....
haluan eroon tästä...
ulospäin kaikki näyttää hyvältä.
mutta ei ole.
seksi ei kiinnosta, välttelen miestä muutenkin.
silti kaipaan kainaloa, ihmistä joka ymmärtää...
nyt ehkä olen sellaisen tavannut, mutta eihän se näin saa mennä.
alan ihastua siihen uuteen tuttuun, olisiko parempi unohtaa? vai antaa mennä ja katsoa mitä käy?

 

[JenPen]

Olisko ihan vaan yleisestä masennuksesta kyse...?

Mun mielestä sun kannattais ottaa yhteys terveyskeskuksen kautta oman kunnan mielenterveystoimistoon. Terapiaa ja/tai masennuslääkitystä. Lääkityksen avulla saa sen elämän taas alkamaan, kun masentaa ilman mitään erityistä syytä. Paremmalla mielellä jaksat paremmin ja osaat iloitakin perheestäsi! Pikkuhiljaa sitten voi lääkkeet jättää pois, lääköirn kanssa kun neuvottelet tilanteestasi. Tiedän että monilla on asenne lääkitystä vastaan mutta kun se helpottaa oloa niin paljon tuollaisessa tilanteessa kun tuntuu ettei aamulla huvita nousta edes ylös. Kun mieli on parempi, pystyt keskittymään olennaisiin asioihin ja nauttimaan olostasi!

Lisäksi juttele miehesi kanssa suhteestanne ja siitä seksielämästä, voisitte tehdä yhdessä jotain ja lähentyä muillakin tavoin, jolloin seksikin ehkä maistuisi paremmin sinulle. Ja sano ettei asiasta huomauttaminen ainakaan saa haluttamaan... Ota välillä ulkopuolinen lapsenvahti, MLL:n kautta vaikka! Ei tarvitse sitten olla huono omatunto anopin vaivaamisesta.

Voimia ja hyvää mieltä! :hug:

 

[mihin tää menis]

Eiköhän sen lääkityksen kumminkin saa onneks mun osalta unohtaa, luojan kiitos. Ihan niin hullu en ainakaan toistaseks ole

Mutta joo, psykologin puheille olen tyttären kanssa menossa huomenna (tytön kastelu ei lopu vissiin koskaan ja jonkinsortin patologinen valehtelija tuntuu olevan). Josko helpottais sitte omaakin oloa samalla.

Rehellisesti sanottuna kova ikävä on tätä uutta tuttavuutta, vaikka vietin hänen kanssaan vain yhden aamuyön, laivan rappusissa istuen. Siinä kohtaa en osaa omia tunteitani käsitellä. Toisaalta haluaisin kaivaa hänet jostain esille ja toisaalta hyvä etten pysty pitämään yhteyttä, ei sekoitu oma elämä enempää.
Mutta mielessä viimeisenä illalla ja ekana aamulla :heart:

 

[JenPen]

Ok ihan sama.. Eikä se lääkitys todellakaan tarkoita sitä että olis hullu. Mulla on muutama ihan normaali yliopistossa opiskeleva kaveri joka on masentunut, ilman mitään sen painavampaa syytä/tapahtumaa. Masennuslääkkeet ovat auttaneet jaksamaan ja et huvittaa nousta sängystä aamulla.