Ehkä se on sitten vaan hyväksyttävä ettei musta olis ollut äidiksi.

Meillä on kaks lasta, toinen alle puoli vuotias ja toinen täyttää piakkoin kolme. Itse täytin juuri 23, mies on muutaman vuoden vanhempi. Multa jäi opinnot kesken pikku kakkosen synnyttyä, joka oli aika kova paikka, ja kyllä, pikku kakkonen oli "iloinen vahinko", eli siksi harmittaa ne opinnot. Kellään samanikäiselläni kaverilla ei ole lapsia, muutamalla samanikäisellä puoli tutulla kylläkin on. On mulla äitikavereita muutama ja en todellakaan ole neljän seinän sisällä päivät pitkät vaan pidän kyllä yhteyttä muihin ihmisiin. Joka kerta, kun kuulen miten muut matkustelee, on viihteellä viikonloppuisin ja tekevät kaikkea mahdollista ja elävät vapaata elämää ja tekevät mitä huvittaa, muistan miten kiinni olen lapsissa ja perhe-elämässä ja siitä se alamäki taas lähtee. On alkanut viime aikoina oikein kunnolla ahdistaa olla näin kiinni kaikessa ja kun ei ole sitä vapautta enää. Lisäksi kaikki lukioaikaiset kaverini valmistuvat pian ammattiin ja minä en ole mitään, tunnen itseni niin luuseriksi kuin olla ja voi. En koe että lasten tekeminen on ollut jokin saavutus elämässä. Hoidan kyllä lapseni itse, en käy juuri koskaan viihteellä ja olen kunnollinen, mutta silti jotain suurta puuttuu. Esikoinen on järkyttävässä uhmiksessa ja koen senkin niin suurena muurina että se lisää vaan sitä tunnetta etten sittenkään ollut valmiks äidiksi. Joo joo, tää on tätä valitusta, mutta pakkohan se on jossain valittaa. En tästä viiti kellekkään kaverille ääneen sanoa. Olen ahdistunut, haluaisin vaan elää tavallista opiskelija-elämää, keskittää kaiken energian mieluummin parisuhteeseen kuin lapsiin, käydä töissä ja tehdä mitä huvittaa. Mielessä on käynyt muutaman kerran että jätän kaiken ja lähden, tuskinpa siihen kuitenkaan pystyisin vaikka miten kovasti yrittäisin. Elämä on paskaa, ja itse olen omat paskat valintani tehnyt. Nyt sitten vaan kovaa kritiikkiä tulemaan, harva varmaan tätä voi ymmärtää.

 

Ensinnäkin,luulen että sua ahdistaa eniten se,että sun kaverit on eri elämäntilanteessa. Jos kaikki olisivat äitejä ja lasten kanssa kotona,niin tuskin sua ahdistaisi sun elämä niin paljoa. Ajattele näin: Kun jatkat opintoja ja valmistut,niin sinulla on ammatti JA perhe. Moni niistä jotka nyt valmistuvat,joutuvat odottelemaan vielä ehkä vuosikausia oikeaa miestä ja omia lapsia. Siis ne ketkä ylipäätään niitä haluavat.

Sä oot kysytty työmarkkinoilla,koska sä olet jo tehnyt lapset ja ikääsi nähden olet lasten myötä myös käynyt läpi tietynlaisen mankelin,jota muut ikäisesi eivät ole. Mieti sit kun ne kaverit päälle kolmekymppisinä alkaa perustaa perhettä ja ovat keski-ikäisiä silloin kun eka lapsi lentää pesästä. Sillon kun toiset vaihtaa kakkavaippoja,niin sä matkustelet ja vietät parisuhtees parhainta aikaa

Menneisyyttäsi et voi muuttaa,mutta tulevaisuuteen ja omaan asenteeseesi voit vaikuttaa! Haluatko koko sen ajan,kun lapsesi ovat pieniä,murehtia ja toivoa että olisit jossain ihan muualla? Sitä aikaa ei saa takasin,nauti siitä nyt..vuodet menevät niin nopeasti.

 

:hug:

En nyt halua neuvomaan ryhtyä, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa, että elämä on paljon helpompaa, kun ottaa annetut kortit faktana ja lähtee niistä rakentamaan parasta mahdollista settiä. Jos itsekin olisin jäänyt omaa tilannettani surkuttelemaan, olisin jäänyt paljosta onnesta paitsi.

 

Hei!

Tämä voi olla väärä paikka jutella tommosia, valitettavasti. Tarkoitan, että et ehkä saa ymmärrystä täälät...(täältä sitä ei saa ylipäätään mihinkään asiaan, teit niin tai näin, aina väärin..) Puhu neuvolassa ja pyydä lähete perheneuvolaan, sillä nuo ajatukset nyt kun sinulla se perhe on, ovat jossain määrin haitallisia sulle ja perheellesi, siis heijastuu lapsiin, jos olet tyytymätön elämääsi. Voimia

 

Mä ymmärrän koska musta ei ikinä olis ollut äidiksi ikäisenäsi. Ja olen onnellisessa asemassa siinä että ymmärin sen silloin. Joo saattaa kuulostaa lällättelyltä, mut sitä en hae takaa. En. Et taatusti ole ainoa, teitä on paljon. Se vauvakuume on kurja asia kun iskee, vallankin naisille niin lujana. Toivottavasti tarinasi herättää joita kuita miettimään asioita vielä kerran...Me ollaan nuoria kuitenkin vaan kerran.

Mutta uskon kuule että kaikki kääntyy elämässäsi hyvin. Pidä se halu yllä että haluat vielä tehdä jotain itsellesikin. Ehdit opiskella vielä hyvin,älä luovu siitä haaveesta. Ja muista kun ne sun kaverit saa lapsia, sulla on jo yövalvomiset ja vaipat ohi

 

Tuolle on nimikin: äitiyslomavitutus (anteeksi ruma sana!). Irtisanouduitko sieltä koulusta? Alat hakea lapsille hoitopaikkaa ja jatkat äitiysloman jälkeen siellä.

 

Kuulostaa siltä, että tarvitsisit enemmän omaa aikaa. Onko sinulla mitään harrastuksia? Entä miten lasten isä hoitaa lapsia, saatko tarpeeksi levähdyshetkiä kotona? Ymmärrän kyllä tunteesi, olen itsekin saanut esikoiseni nuorena, mutta tällä hetkellä meillä tosin on vain se yksi lapsi. Olen myös ensimmäinen ystäväpiirissäni ja tosi on, etteivät he ymmärrä lapsen tuomaa vastuuta ja rajoituksia elämässä. Se, että on lapsia ja onnellinen niistä ei tarkoita sitä että arki olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Ja ilman muuta saa valittaa! sehän vaan auttaa, kun saa jollekin valittaa
Uskon, että oli sitten "nuori" tai vanhempi äiti, samat haasteet käydään läpi ja voimat tuntuvat olevan vähissä, etenkin kasvatusasioista puhuessa.
Minä olen sitä mieltä, että kukaan ei ole valmis äidiksi esikoista odottaessaan , ennen kuin arki läjähtää päin pläsiä kaikessa arkeudessaan. Mutta elämä on!

 

Ja lisään vielä,että siellä viihteellä ei ihan oikeasti ole yhtään mitään. On eri asia ravata baareissa silloin,kun on just täyttänyt 18 ja kaikki on uutta ja hienoa. Mä olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa ja voin kertoa että oli niiiiin tylsää kun ikinä voi! Siellä ne coolit ja menevät sinkkukaverit istu pöydässä tylsistyneen näköisinä ja pyöritteli peukaloita ja katteli kun seittemän vuotta nuoremmat rellesti tanssilattialla Kaikki lähti kotiin ennen kahta. Ja silti oli sunnuntaina facebookki pullollaan "Ihana ilta,kiitos tytöt!!" -viestejä Että ei se aina oo niin hehkeetä mitä annetaan ymmärtää

 

Ja pehmeämpää kritiikkiä: Et ole ensimmäinen, jonka kuulen vastaavassa tilanteessa sanovan noin. Eli olet 23v, sulla vois olla elinaikaa jäljellä 60vuotta.. Aattelit, ettei se aika riitä? Että kaikki elämässä merkittävä pitää tehdä välillä 20-30v ja loppu on vain kuoleman odottelemista? Sie pääset takaisin sinne kouluun.

Puolituttujen ihmisten ei tarvitse pysyä puolituttuina, jos tahdot lapsiperheitä kavereiksesi! Rohkeasti vain tutustumaan paremmin, jos siellä on joku kiinnostava tyyppi.

Tekin voitte matkustella jo nyt, jos rahat antaa myöten. Kotimaakin on täynnä mielenkiintoisia paikkoja ja kotimaa on "helpompi" kohde noin pienen kanssa. Tai vaikka Ruotsissa kävisitte jossain nopeasti. Älä turhia jumiudu siihen vanhaan käsitykseesi matkustamisesta. Etsi uusia kohteita. Kukaan ei toki kiellä lähtemästä sinne Thaimaaseenkaan, mutta ajattelin vain informoida, että tämä kotimaakin on tässä. Ihmiset tuppaa unohtamaan sen aika usein jostain syystä.

Sinä et saa sitä tavallista opiskelijaelämää enää ilman vielä suurempaa uhrausta, joten voisit lopettaa tuon haihattelun. Sinun ei tarvitse keskittää kaikkea energiaa vain lapsiin, sen voi jakaa. Töihin voit mennä piankin, jos maltat laittaa nuorimmaisesi samantien hoitoon. Ja tehdä mitä huvittaa? Tuo nyt on itsensä huijaamista! Rajoitteita on kyllä; mies ja hänen huvituksensa tai huvittammattomuutensa, raha, saatko kavereita mukaan, satutko tulemaan kipeäksi, vaikka huvittais jne. Ja voi niitten lastenkin kanssa tehdä aika paljon! Tai vaikka komentaa se mies olemaan lasten kanssa keskiviikkoiltaisin ja kehitellä jotain, mitä huvittaa tehdä siksi illaksi.

 

Mutta siis sähän olet nuori vielä. Ehdit hyvin opiskelemaan vielä, tekemään ihan mitä haluat elämälläsi. Mä olen yli kolmekymppinen ja opiskelen nyt kun lapset on päiväkodissa. En mitenkään oo ajatellut, että se on ohi nyt, ja tässä tää elämä oli. Tosin mä opiskelen aikuisryhmässä ja oon onnellinen siitä, ettei ihan kaikki opiskelijakaverit ole mitään bilehileitä. Se elämä ei anna mulle mitään. Sä voit lähteä opiskelemaan ihan pian, heti kun se teidän perheelle sopii. Sitten kun sä opiskelet, valmistut ammattiin ja ehdit käymään reilummin viihteelläkin (jos sitä haluat) niin ne sun nyt vapaata elämää viettävät ja ammattiin valmistuvat kaverisi istuu äitiyslomalla kotona ja miettii, että olisko sittenkin pitänyt tehdä toisin.

 

Mä olen 24vuotta (täytin juuri)... Mulla on pian 4v ja 1,5v pojat.... Ainiin ja vielä eri miesten kanssa! Kyllä sitä on saanut olla ihmisten puheenaiheena ja tosiaan omat ystävät opiskelee ja on vaihdossa ympäri maailmaa ym... Joskus itsekkin miettii että näinkö tän piti mennä, mutta aina ystävien kanssa nauretaan että kun ne valvoo öitä huutavan mukulan kanssa päivystyksessä ni me nautitaan miehen kanssa rauhallista iltaa viinilasin kera tai ollaan viihteellä, vähän tanssimassa Mä olen itse hirveän ylpeä äitiydestäni ja lapsistani, minusta se on suurempi saavutus kun yksikään korkeakoulu tutkinto!!!! Onko sulla mahdollisuutta saada lapset välillä hoitoon ja päästä viihteelle, huomaisit että ei se niin ihmeellstä, kaipaamisen arvoista elämää ole! Itse ainakin olen hyvin onnellinen kun pääsen kotiin perheen luo.

 

Lähe jatkaan opintoja kun siihen mahollisuus. Ite aloitin kans 20 lastenteon ihan omasta tahosta, toinen heti putkeen ja nyt tulossa kolmas ja todennäkoisesti viimeinen ja ikää 24. Nautin tosi paljon olosta kotona. Itellä se on ehkä paremmin että vakituinenpaikka oottaa niin otan nyt rennosti kotona kun töitä ehdin vielä tekemään. koita nauttia lapsista vielä kun pieniä..

 

[QUOTE="mummeli";23206487]:hug:
kun ottaa annetut kortit faktana ja lähtee niistä rakentamaan parasta mahdollista settiä.[/QUOTE]

Olipas hauska kommentti Pitänee muistaa, kun seuraavan kerran tunnelin päässä näkyy vain pimeää.

 

Tuolle on nimikin: äitiyslomavitutus (anteeksi ruma sana!). Irtisanouduitko sieltä koulusta? Alat hakea lapsille hoitopaikkaa ja jatkat äitiysloman jälkeen siellä.

en ole keskeyttänyt koulua ja tarkotuksena mulla olikin että saisin jatkettua opintoja loman aikana mutta koululle se näyttää olevan vaikeaa >:/ ei olevinaan ole mitään mitä voisi tenttiä kotoa käsin vaan on kuulemma läsnäolopakko.
en kyllä todellakaan haluaisi olla koko ajan näin vihainen elämälle ja omille valinnoille, sillä se heijastuu jo perheeseen, olen nykyään aivan täysin eri ihminen kun joskus, mieskin sanoi kerran eräässä riidassa että miksen voi olla se sama ihminen johon hän rakastui. musta on tullut hermoilija, koko ajan on stressi päällä kaikesta jne. varmaankin tuttua kaikille äideille? mulla on ollut jo tässä kohta vuoden ajan ollut tarkoitus ja aikomus mennä juttelemaan jollekkin tästä.

 

Ap, olet saanut erittäin hyvä vastauksia tässä. Minäkin kehottaisin sinua ajattelemaan asioita pitkällä tähtäyksellä, vaikka se varmasti nyt vaikeaa onkin. Monet kavereistasi saavat lapsia ehkä viiden, jotkut ehkä vasta kymmenen, jopa viidentoista vuoden päästä. Heillä on silloin edessä sama tilanne kuin sinulla on nyt ja monet heistä taatusti harmittelevat etteivät tehneet lapsia nuorempana. Joktkut luopuvat lapsien takia vapaasta nuoruudestaan, jotkut vapaasta (myöhäis) keski-iästä, mutta kaikilla se sama luopuminen on edessä.

Joka tapauksessa kuulostaa siltä, että tarvitset nyt jotain vaihtelua ja piristystä arkeesi. Koita järjestää sitä, yleensä kaikki on järjestettävissä. Tsemppiä!

 

mä oon 28v ja mulla on 8 v poika 7v. tyttö ja 1,5 v "iltatähti-tyttö". Tämä oli ihan tietoinen valinta ja me hullut haluttiin vielä toinen lapsi heti esikon perään ja ikäeroksi tuli 1v1kk. se oli kivaa vaipparallia. itkuja ja uhmaa. voi voi... silloin en kuitenkaan kertaakaan ajatellut että enkö olisi valmis äitiksi, mutta nyt olen usein ajatellut että en tosiaan ole valmis koululaisen äitiksi. välillä tunnen olevani erittäin huono kasvattaja vaikka siihen ei syytä olekaan. en ole missään vanhempainjärjestöissä tai muissa osallisena. en ole aktiiviäiti, mutta koulu sujuu silti hyvin.
mä uskon että jokainen äiti ja iskä miettii jossain kohtaa omaa vanhemmuuttaan, jotkut aikasemmin jotku myöhemmin ja mun mielestä niitä ajatuksia on turha hävetä.

 

Ei millään pahalla, mutta mielestäni tuo että "No sitten 20-vuoden päästä sinä olet vapaa juhlimaan kun muut ovat lapsien kanssa jumissa" on aika masentava heitto koska nuorena rellestäminen on kuitenkin "hyväksyttävämpää" kuin nelikymppisenä rellestäminen. Kyllähän näitä näkee keski-ikäisiä jotka juhlivat ja ottavat menetettyä nuoruuttaan takaisin ja se on aika surullinen näky. Vanhasta ei tule enää nuorta, ja sellainen tietty spontaaninen päättömyys ja rellestys on asia joka on nuorena tehtynä okei ja mahtavaa mutta vanhan suorittamana ainoastaan surullista. Ei kyllä varmaan ap:n tilannetta hirveänä lohduta mutta mielestäni silti on aika typerää vakuutella että voi sitä sitten vanhempanakin elää nuoruuttaan joka nuorena jäi elämättä, koska ei se ihan niinkään ole.

Myöskin toinen mikä tuskin aloittajaa lohduttaa on tämä "no ei se juhliminen oikeasti ole edes hauskaa!" Joidenkin mielestä on ja joidenkin ei, jos AP sitä kaipaa niin saa kai se hänen mielestään olla hauskaa?

Oma lohtuni aloittajalle on että ei tarvitse odotella montaa vuotta, kun lapset voi jo viedä tyyliin viikonlopuksi mummolaan hoitoon ja voitte miehesi kanssa käydä reissussa tai juhlia. Tai voit itse jättää lapset miehelle yhdeksi illaksi/yöksi ja käydä kavereiden kanssa reilusti viihteellä. Ja ei, se ei tee sinusta huonoa äitiä vaikka välillä näin tekisitkin. Lastaan rakastaa toki ja huolehtii, mutta pitää sitä huolehtia itsestäänkin! Ja jopa äidillä on oikeus välillä olla itsekäs!

 

Kadehdin sua.
Tein lapset vanhemmalla iällä. Olisi ollut mukavaa, jos olisi ymmärtänyt tehdä nuoremmalla iällä pari ja vielä vanhemmallakin iällä olisi voinut pyöräyttää iltatähden.
Työmarkkinoilla en ollut nuorempana kovinkaan kysyttyä tavaraa. Jokaisessa työhaastattelussa kysyttiin, olenko perustamassa perhettä. Viimeisimmässä tosin täräytin heti kättelyssä pöytään, että mulla ei ole lapsia, enkä tee. Niinpä sain vakipaikan ja tein sitten ne lapsetkin, kun oli taloudellinen asema turvattu.
Mitenkään vähättelemättä tuntemuksiasi tässä sulle toisenlainen näkökulma.
Kolmenkympin kynnyksellä mulla päättyi pitkä parisuhdekin ja tuntui, että parhaat miehet oli jo viety päältä. Isän löytäminen lapsille ei ollut niin helppo juttu kuin se olisi nuorempana ollut
Olinhan itsekin jo parhaat päiväni nähnyt.
Kroppa ei myöskään palaudu vanhemmalla iällä synnytyksistä ihan niin helposti kuin nuoremmilla. Lapset oli pakko tehdä pienellä ikäerolla, koska aikaa ei ollut enää hukattavaksi. Kiitollinen olen siitä, että yleensä vielä pystyin lapsia saamaan. Tuttavapiirissä on eräs, joka nyt yli neljäkymppisenä odottelee adoptiolasta ulkomailta.
Ainoa positiivinen asia tässä on se, että en nyt pienten lasten äitinä kaipaa "omaa aikaa" niin paljoa, kuin olisin nuorempana kaivannut. Silti olisin tehnyt lapset nuorena, jos nyt saisin valita toisin.