Edessä ensimmäinen IVF

Olen yrittänyt etsiä tietoa vertaistuesta vaikka mistä.. Jotenkin kai lapsettomuus mielletään vain fyysiseksi viaksi, eikä näin ollen henkistä tukea ole saatavilla. Koskaan ei ole OYS:n lääkärit kysyneet miltä tämä lapsettomuus tuntuu tai onko ollut masentuneisuutta tai mitään muutakaan tietoa henkisestä hyvinvoinnista. Kummastuttaa vaan...
 
Onko kukaan lukenut kirjaa "Lapsettomuus 30 tositarinaa"? Ihan mielettömän hyvä. Todella surullinen, mutta hyvä. Ajattelin antaa sen äidilleni luettavaksi, kaikki ne tunteet olivat niin tuttuja. Olen todella huono puhumaan omista tunteistani muille kuin miehelleni. Pelkään, että muut ajattelevat etteivät tunteeni ole oikeutettuja. Ehkä tämä kirja avartaisi vähän äitini ajatusmaailmaa. Se kun aina töksäyttelee jotain todella loukkaavaa ajattelemattaan minulle usein asiaan liittyen.
 
pp7. Tiistaina veritesti. Jännittää kovasti :) Täällä ollut sunnuntaista asti todella huono olo etenkin aamuisin ja iltaisin. Oksettaa ja heikottaa. Viimeksi tässä vaiheessa alkoi jo vuoto. En tiesä onko tuo huonovointisuus jännitystä vai lugeista aiheutunutta vai olisiko onnistanut. Muita oireita ei ole ollut. suht rauhallisesti olen jaksanut odotella :)
 
SAMA TÄÄLLÄ marrr!!! ONNEA :heart: :heart: :heart:
Eka pas täälläkin ja tänään siis pp10 (eilen sain haamun mammaksin testiin ja aamuyöllä sama, aamulla pidätin 7h edellisestä testauksesta ja CB:n digitestikin väitti että raskaana oltais..
 
Varovainen kiitokseni!! Itse olen jaksanut eteenpäin juuri näiden onnistumisuutisten vuoksi...pakkohan sen on joskus omalle kohdalle osua! Minulla tämä eka PAS tehtiin lääkkeelliseen kiertoon toisista kuukautisista epäonnistuneen tuoresiirron jälkeen. Lääkkeinä 3 x Zumenon 2mg/vrk ja 3 x 200mg Luge...Toivottavasti ainakin yksi roikkuisi mukana!!!!
 
Kiitoksia kaikille! Uskomaton olo ja monta testiä tehtynä :D Veritestikin oli vahva plussa mutta itse arvo selviää vasta huomenna. Tuo oli pikatestin tulos. Ultraan päästään 16.7. aamusta heti. Minulla on kait tänään tuo virallinen testipäivä, kun alkio oli jo niin vanha. Eilis aamuna tuli ensimmäiset plussat. Perjantaina vielä näytti negaa.

PALJON ONNEA Mollamaija82 :heart:

tuulia84: Minulle tehtiin luonnolliseen kiertoon PAS.

Jokohan sitä uskaltaisi siirtyä jonnekin odotus puolelle :D? Jännittää kovasti, että miten raskaus etenee eikä tätä meinaa uskoa millään todeksi.

PLUSSATUULIA puhallan kaikille!
 
Voi kiitos Mollamaija. Lupaavia kivistyksiä välillä ja toivo huipussaan aina sännännyt tämänkin päivän aikana vessaan, mutta ei mitään.. :( Huomiseen iltakuuteen asti aikaa, muuten menee perseelleen. Yleensä mulla on ennen aina 4. päivänä viimeisestä pilleristä menkat alkaneet, mut katotaan vaan ni tää stressi ja jännitys venyttää yli..
 
Mollamaija82 Tänään on joo 12 päivä siirrosta :) eilen verikoetta ottaessa siis pp11. No tulehan sit kertomaan, et paljon sulla on se arvo. Hcg:n määrä eroaa kai eri ihmisillä paljonkin. Jostain luin, että joillain ollut yli tuhat tuo arvo.
 
Kiitos. En tiiä mikä vaivaa, mut oon ihan kusipää ja pilaan lapseni ja mieheni elämän :( Itken monta kertaa päivässä ja oon ihan raivona kaikesta enkä kestä pienintäkään vastoinkäymistä tai poikkipuolista sanaa tai kitinää. Kaikki tuntuu tosi raskaalta ja esim ajatuskin roskien viemisestä, lakanoiden vaihdosta ja ruuan tekemisestä tuntuu niin epätodellisen ja käsittämättömän raskaalta taakalta ja vaivalta, että alan itkee jo pelkästä ajatuksesta ja tuntuu että pysty siihen, en vaan jaksa kertakaikkiaan. Ja tätä on jatkunut jo monta viikkoo.. Sit toisaalta välillä oon onneni kukkuloilla hetkittäin, että miten just mulle on voitu suoda näin paljon ihania asioita. Tuntuu jotenkin ett ois tilausta aika massiiviselle lääkitykselle.. :/
 
Hei taas pitkästä aikaa ja onnea plussanneille :flower: Tämä viikko on ollut yhtä tuskaa kun mahassa tuntuu välillä että menkat alkaa ja välillä tulee ihan vaaleanpunaista vuotoa.. Huomenna sais sitten testata ja toivottavasti se olisi sitten se kauan odotettu plussa siinä testissä vaikka on sellainen tunne että ei onnistunut :attn:
Tiuvi Joko sinä oot testin tehnyt? Jännitän täällä sinunkin puolesta =)
 
Peukut pystyssä tiulle ja tiuville plussan puolesta!! <3
Täällä on tänään taas parempi päivä, mieli on tasaisempi ja rauhallisempi. Lapsi ja mies nukkuu ja kunhan heräävät ni mummille käymään makkarat paistamaan ja sitten ihan rauhassa kotosalla <3 Yhdeksältä piikkiä mahaan. Eilen sujui hyvin, olimme päivällä katselleet vähän ohjeita jo valmiiksi. Ei tuntunut missään. Enkä mä kyllä odottanutkaan että ois paha, mutta katsoa mä EN pysty. En ikimaailmassa pystyis pistämään itse ketään toista ihmistä. Onneks ihana mieheni pystyy ja haluaa.
Mukavaa jussia kaikille!
 
Missä vaiheessa pistoksia teillä on alkanut 'tuntua jossain'? Entäs missä vaiheessa teillä on ollut eka ultra, ja mitä siellä on näkynyt? Onko annostusta muutettu? Mulla on tiistaina se eka uä. Sitä ootellessa tässä.. Ei kummempia tuntemuksia, vähän menkkatyylistä nipistelyä silloin tällöin.
 

Yhteistyössä