e-pillerit ja migreeni

  • Viestiketjun aloittaja mirkku
  • Ensimmäinen viesti
mirkku
Olen syönyt 2 vuotta Harmonet-merkkisiä e-pillereitä. Olen myös kärsinyt puolentoista vuoden ajan migreenistä, johon liittyy näköhäiriöitä ja raajojen puutumista. Nyt olen päättänyt lopettaa pillereiden syönnin, koska olen lähes varma että nämä liittyyvät toisiinsa ja pillerit ovat aiheuttaneet migreenikohtaukseni. Kertokaa jos jollain on samantyyppisiä ongelmia tai muita haittavaikutuksia, joita e-pillerit ja nimenomaan Harmonetit ovat aiheuttaneet.
 
et
Voivat hyvinkin olla yhteydessä toisiinsa. Todennäköisesti asian mahdollisuudesta on myös maininta lääkepakkauksessa, siinä paperilapussa pakkauksen sisällä. Keskustele asiasta lääkärisi kanssa, niin sinulle etsitään toinen ehkäisy.
 
vetiro
Söin Harmonet-pillereitä noin kaksi vuotta ja migreenit lisääntyivät ja pahenivat silloin. Kärsin kyllä muutenkin
migreenistä mutta kohtaukset olivat pahempia ja niitä
oli paljon useammin kuin nykyään. Lopetin siis pillereiden syömisen noin vuosi sitten ja migreenitkin vähenivät saman tien. Hyvinkin voi syy olla pillereissä.
 
päänsärkijä
Mulla on särkenyt 4 vuotta päätä syytä löytymättä. Särky alkoi samaan aikaan kun aloitin pillerit. Pillerimerkkejä on vaihdettu muutama kerta ( meliane, mirelle, femilar,cerazette), olen myös kokeillut ehkäisylaastareita ja pitänyt lukuisia taukoja pillereistä (nytkin aloitin tauon)... Ei ole vaikuttanut mitään.. En oo päässy päänsärystä/migreenistä millään eroon ja mietin usein että mahtoko se vaikuttaa et sillon joskus alotin koko hemmetin pillerit. Oikeesti särky on päivittäistä ja ns. tappavaa migreeniä esiintyy n. 4-5 kertaa kuussa. Elämänhalu on ollut todella koetuksella kun särkyä on tutkittu niin monella eri taholla..usko koululääketieteeseen on mennyt tyystin!!!!
Toivon sydämestäni että pääset migreenistäsi eroon lopettamalla/vaihtamalla merkkiä!!
 
kokemusta on...
Samoja kokemuksia minullakin. Söin aluksi Diane Novia, mutta verenpaine nousi tappavan korkealle ja migreenit lisääntyivät. Minulle jopa sanottiin, että en enää saa syödä ikinä pillereitä. Sitten tuli Yasminit ja niitä lääkärin mielestä uskalsin kokeilla. Yasmineita syödessä verenpaine ok, mutta migreenin lisääntyivä - alkoi olla kohtauksia pari kertaa viikossa ja oli pakko lopettaa. Samantien pillerien lopettamisen myötä kohtaukset vähenivät rajusti. Pidin yhteensä 7 kk:n tauon ja hankin tämän jälkeen Harmonette pillerit ihoni ja ehkäisyn tarpeen vuoksi ja olen niitä nyt syönyt vajaat kaksi viikkoa...ja tähän mennessä on ollut yksi todella paha migreenikohtaus jonka aika tuntui siltä kuin koko toinen puoli ruumiista olisi puutunut ja oli myös vaikea puhua ja seuraavana päivänä olo oli todella väsynyt ja muutenkin höntti olo. Nyt katselen edes yhden kuukauden ajan että miltä tämä tilanne näyttää migreenin kannalta. Olen kyllä päättänyt, että jos nämäkään pillerit eivät käy niin en enää rupea leikkimään terveydelläni ja en siis koske enää ikinä mihinkään hormoonivalmisteeseen.
 
Susa
Minullekin Harmonetit aiheuttivat migreeniä. Niin tosin muutamat muutkin merkit (Marvelon, Mercilon ja Femilar). Lopetin kokonaan pillerien käytön ja migreenit vähenivät, mutta eivät poistuneet kokonaan. En muista että minulla olisi ikinä ollut migreeniä ennen pillereiden aloitusta. Ilmeisesti mitkään pillerit eivät siis sovi minulle, vaikka gynegologi aina usuttaakin kokeilemaan jotain muuta merkkiä.
 
marianne
Minun migreenini alkoi n. 25 v sitten pillereitä syödessä, ja jouduin lopettamaan pillerit. Minulle sanottiin, etten voisi syödä pillereitä ollenkaan. Sitten kuitenkin kokeiltiin hatalahormonisia, mutta tulos oli sama. Merkkejä en muista, siitä on niin kauan aikaa. Ehkä merkit on jo vaihtuneetkin.

Migreenini jäi kuitenkin, vaivaa joskus enemmän, joskus vähemmän. Monta vuotta ajattelin, että migreenini on kokonaan pillereitten syy! Annoin kuitenkin selittää itselleni, että ne olivatkin vain laukaiseva tekijä.

Eli ainakin silloin parikymmentä vuotta sitten ajateltiin, että migreeni ja e-pillerit eivät sovi yhteen.

Nyt syön beetasalpaajatabletin aamuisin estolääkkeeksi ja kohtauksiin triptaaneja. Estolääkitys, merkkejä vaihdellen, on ollut päällä melkein koko ajan.
 
minipilleri
Olen kokeillut yli 10 vuoden aikana lukuisia yhdistelmäpillereitä (mm. Yasmin, Diane Nova, Cilest, Marvelon, Mercilon jne.) ja kaikkien käytön aikana on migreeni lisääntynyt. Erityisesti ennen kuukautisia ja niiden aikana olen kärsinyt migreenityyppisestä päänsärystä. Lääkärin neuvosta lopetin pillerit ja migreenit vähenivät heti kertaheitolla. Jos olisin tiennyt, että migreeni loppuu yhdistelmäpillerit lopettamalla niin olisin lopettanut niiden syömisen jo vuosia sitten! Olen kärsinyt migreenistä todella paljon ja rahaa on palanut kalliisiin migreenilääkkeisiin.

Nyt syön minipillereitä (Microluton) ja migreeniä on todella harvoin. Minipillereiden huono puoli on se, että ne on otettava todella säntillisesti (3 tunnin aikana). Lisäksi pillerien lopettaminen & minipillerien aloittaminen ilm. pahentavat aknea. Olenkin kärsinyt jo yli vuoden todella huonosta ihosta kasvoissa, rinnassa ja yläselässä. Mielummin kuitenkin huonommassa kunnossa oleva iho kuin usein toistuva, arvaamaton ja elämistä rajoittava migreeni!

Suosittelen sinua keskustelemaan lääkärin kanssa. Vaihtoehtoina voisi olla vaihto minipillereihin ja mahdollisesti myöhemmin ehkäisykapseliin (kapseleissa samaa hormoonia kuin minipillereissä).
 
mirkku
Kiitos paljon vastauksista! Kiva kuulla etten ole yksin tämän ongelman kanssa. Olen nyt ollut kaksi viikkoa syömättä pillereitä ja jos migreenit loppuvat kokonaan, niin en enää syö koskaan pillereitä, ainakaan Harmonetia! Pelkään migreenikohtauksia todella paljon, enkä todellakaan haluaisi kärsiä niistä enää. Ei ole kovinkaan mukavaa kun näkökentästä puuttuu osia ja puolet vartalosta puutuu sekä puhe takkuilee, todella kauhea kokemus! Tietää vasta kun itse joutuu kokemaan saman..
 
Ninni
Söin Harmonet pillereitä, tuli mikreeni. Kokeiltiin Marvelonia, tuli mikreeni. Taas kokeiltiin, kokeiltiin ja kokeiltiin... Lopulta lääkärini sanoi, että kaikki matalahormoniset pillerit ja kierukka on kokeiltu mitä markkinoilla on, mitään hormonaalista ehkäisyä ei minulle voi määrätä voimakkaiden päänsärkyjen takia. Joten vaihtoehdot kävivät vähiin. Nyt olemme käyttäneet kumia, kunnes saan kutsun sterilisaatioon. Onneksi ikää on ja lapsilukukin riittää, joten se lienee minun tapauksessani paras vaihtoehto. Muuten olisin todella ihmeissäni...
ps. Päänsäryt loppuivat heti, kun lopetin pillerit.
 
Kaakku
Aloitin 18-vuotiaana pillerit (Marvelon) ja saman tien alkoivat migreenikohtauksetkin muutaman kerran kuussa. En tiennyt migreenistä juuri mitään, eikä lääkäreiltäkään herunut pahemmin apuja - arvauskeskuksessa syytettiin aina jännitysniskaa, eivätkä tarkemmatkaan tutkimukset muka paljastaneet kohtauksia migreeniksi (oksentelin rajusti, olin valonarka jne).

Vaihdoin pillerit ensin Merciloniin, sitten Femodeniin, joka toi yhä rajumpien kohtauksien lisäksi mukanaan aivan järkyttävän masennuksen. Olin käytännöllisesti katsoen itsemurhan partaalla täysin syyttä, eikä silloinkaan kukaan lääkäri puuttunut asiaan! Onneksi mieheni veti siinä vaiheessa käsijarrusta ja kehotti lopettamaan pillerit, joten siirryimme käyttämään kondomeja.

Pahimmat kohtaukset poistuivat liki välittömästi, jäljelle jäi pari kertaa kuussa toistunut ""hormonimigreeni"". Masennus oli enää muisto vain. Siinä vaiheessa osasin jo käyttää nettiäkin ja etsiä infoa aiheesta, ja tajusin, etten ollut yksin. Hain erikoislääkäriltä triptaanireseptin, ja elämä maistui taas kummasti.

Nyt, viisi vuotta myöhemmin (steriloituna), kärsin migreenistä enää vain kerran kuussa, jos sitäkään. Lääkkeenä on tsolmitriptaani ja tukena pahoinvointisuppo, ettei lääke jää vahingossakaan imeytymättä oksentelun vuoksi. En koskisi hormoneihin enää pitkällä tikullakaan - vaihdevuosissakin käytän varmasti enintään emätinpuikkoja, jos sitäkään.

Toivottavasti pillereistä luopuminen tuo alkuperäisellekin helpotuksen tilanteeseen. Minulla on suvussa migreenitaipumusta, mutta luulen, että ilman e-pillereiden aloittamista olisin saattanut elää viimeiset 15 vuotta käytännössä migreenitöntä elämää. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan...
 

Yhteistyössä