Duunin illanistujaiset...

[Nimetön]

Mies on tulossa kotiin duunin illanistujaisista. Seiskan aikoihin sanoi menevänsä parille, nyt kun soitin niin oli juuri tulossa kotiin ja puhe sammalsi.

Jotenkin kyllä ärsyttää. Hän ei ole paljoa ulkona käynyt, muutaman kerran kesän aikana, mutta kyllä sitä kaljaa tissuttelee tuossa harva se ilta. Ja polttaa tupakkaa, vaikka on mukamas lopettanut (vuoroin jauhaa Nicorettea ja vuoroin polttaa).

Kysyi minulta miten pojan kanssa on mennyt ilta. Sanoin, että hyvin tietysti. Hienosti poika äitinsä kanssa on ja elää. Hän siihen, että yhtä hyvin isänsä kanssa....daa? MINÄ olen pojan hoitanut 100-prosenttisesti 2 vuoden ajan. Hän ei osaa edes aamupuuroa laittaa, ei ole KERTAAKAAN noussut aamulla esim. viikonloppuisin laittamaan aamiaista ja antanut minun lekotella sängyssä, hän sinne jää vanumaan tuntikausiksi!

Hänen käsityksensä hoitamisesta on leikkiminen ja riehuminen. Hän ei KOSKAAN tee ruokaa. Hän ei myöskään jaksa leikkiä pojan kanssa rauhallisesti esim. lukien, josta poika todella nauttii. Aina pitää vaan hössöttää, juosta ja meluta.

Hän inhoaa, jos mietin ääneen poikaan liittyviä päätöksiä (päiväkotiin meno, rokotukset, allergiat jne.). Minä ne päätökset sitten teen pitkien pohdintojen jälkeen ja kannan henkisesti yksin isoa taakkaa, kun tuntuu ettei tuo 4-kymppinen jätkä ole tässä täysillä mukana, vaikka yhdessä asutaan.

Meidän petielämä on täysin lopahtanutta. Riidellään paljon, kotitöistä ynnä muusta. Hänen mielestään minun pitäisi tehdä kotona kaikki, vaikka maksan tasan PUOLET kaikesta vaikka olen kotihoidontuella!!!

Nyt hän sanoi puhelimessa (kun olin jonkun verran nalkuttanut siitä, että hänellä meni näin myöhään), että "harmi, että syksy on niin huonoa aikaa myydä asuntoa". Ehkä olisi parempi myydäkin asunto ja päästäisiin pojan kanssa aloittamaan uusi elämä kahdestaan - kun muutenkin jo tuntuu, että olemme kaksistamme. Ei tuosta miehestä ole enää minulle mitään iloa: riitelyä ja eripuraa vaan. Siitä mitä joskus oli, ei ole enää mitään jäljellä.

Miksi siis yrittää enää? Tein väärän valinnan, p***a juttu.

 

[Kannattaisiko]

Yrittää keskustella kaikista asioista rakentavasti? Ilman vihaa ja katkeraa ääntä.

Ainakin kannattaa yrittää. Katso mitä vastakaikua saat. Mutta pidä huoli, että oma lähestymisesi on rakentava eikä syyttävä, koska silloin ei saa aikaan kun riitaa.

Pohdi mitä hyvää suhteessanne on. Listaa myös viat. Keskustelkaa niistä sitten yhdessä ja neuvotelkaa kuinka eteenpäin kannattaa jatkaa.

Viha ja katkeruus on hyvä purkaa vaikka tällaisille keskustelupalstoille.

Pohtikaa oletteko tyytyväisiä elämään toisienne kanssa.

Odotukset toisiaan kohtaan eivät mene perille ellei sanota ääneen mitä halutaan.

Toivottavasti asianne selviää!

 

[taina]

Ehkä sä taas olet sellainen paljon puhuttu "nalkuttava akka" jota ei jaksa kuunnella, eikä sit jaksa tehdä mitään kotonakaan, kun ei saa edes käydä viihteellä (kun harvoin karta käy) kun jo soitellaan perään. Katsopa ensin peiliin, sieltä aika monesti löytyy vastaus tuollaisiin asioihin...

 

[Fabulous Patsy Stone]

No eipä taida ap:n peiliin katsomiset tehdä miehestä yhtään sen parempaa isää. Mä oon senverran mustavalkoinen ihminen ettei mua uhkailla kuin kerran. Miehen tarkoitus oli saada sinut paniikkiin tolla asunnonmyymis puheellaan. Jos vielä jatkaa samaa aihetta vastaa vaan tyynen rauhallisesti että tehdään niin ja kyllä niitä asunnonvälittäjiä löytyy ihan minä tahansa viikonpäivänä.

Nalkutus on ikävää mutta olisipa kiva sellainen tilanne ettei olisi mitään syytä nalkuttaa. Ja mikä sitä nalkutusta sitten on? Joillekin ei kärsi sanoa yhtään mitään vaan kaikki asiat on nalkutusta.

 

[vaimoke]

Just joo..naisenhan siis kuuluu olla kaiket päivät kotona, hoitaa lapset ja koti ruunlaittoineen ja siivouksineen. On Todella epäoikeudenmukaista jos mies ei pääse kuin muutaman kerran kesässä rellestämään, varsinkin jos naisella ei ole siihen mahdollisuutta kertaakaan! Ja tottakai sinun kuuluu elättää omalta osaltasi 50% perheen menoista, kun riemusta kiljuen olet luopunut työelämästä ja uhrannut työurasi jäädessäsi kotiin pienen laspen kanssa! Hirveä nalkuttava akka olet tosiaan!
TEidän perheessä ei ole taidettu kuulla sanaa tasa-arvoisuus, miehesi kuvittelee sinun olevan vain henkilö, joka mahdollistaa hänelle mukavan elämän, kun on mukava muksu, siisti koti jne. Sinun elämästäsi viis, et kai sinä mitään haluaisi muuta tehdäkkään! Ja eihän miehen tarvitse lupauksiaan pitää... on varmaan ihan hirveä vaiva laittaa tekstari tai soittaa jos näyttää sille et meneekin kauemmin. Tai sanoa jo etukäteen et tänään saattaa kestää myöhempään...
Toivottavasti miehesi tajuaa minkälainen törppö on, minun mielipiteeni on, että jo yhdessä perhe perustetaan, yhdessä sen asiat myös hoidetaan, ja elämän pitäisi olla sellaista, että kumpikin siitä nauttii!

 

[Alkuperäinen]

Nalkuttava akka...sellainen minusta on kyllä lapsen syntymän jälkeen pikku hiljaa kuoriutunut. Se on johtunut pitkälti siitä, että minulle vauvan tulo oli henkisesti niiin mieletön juttu, että paneuduin lapsen hoitoon täysin... masennuin siinä samalla hiukan kun väsyin niin kovin eikä miehestä ollut mitään henkistä tukea. Hän vaan väitti, että "kaikki naiset hoitavat kodin ja lapsen, mieshän käy töissä päivät". Masennukseen (joka diagnosoitiin neuvolassa) hän totesi, että "kuka sulle on muka masennuksen todennut, joku terkkari vai?".

Onneksi minulla on ollut ihanat vanhempani tukena. He ovat auttaneet niin konkreettisesti kuin henkisestikin. Kavereille en ole viitsinyt ongelmistamme puhua...

Joku pyysi miettimään suhteemme hyviä puolia. Ensi alkuun mieleen ei tullut yhtäkään. No, jos oikein yritän puristaa, niin...

- ei ole fyysistä väkivaltaa (no, mitä on joskus minua tönäissyt kumoon suutuspäissään)
- ei ole alkoholiongelmaa (mies tissuttelee välillä kaljaa, omasta mielestään tietystikään ei mitään)
- kumpikin rakastaa lasta (vaikka minä TIEDÄN tunteideni olevan syvemmät ja vahvemmat, kuin miehen. Näin vain on ja lapsikin sen tietää, käytöksellään osoittaa. On paljon etäisempi isänsä kanssa.)
- samanlainen huumorintaju (jos vielä joskus joku asia naurattaisi)
- seksi sujuu (silloin kun sitä harvoin on)

Mutta kaikenkaikkiaan asia taitaa vaan olla niin, että olemme "kasvaneet erillemme". Seitsemän vuotta sitten tutustuin hauskaan seuramieheen, joka tuntui vielä olevan rehellinen ja luotettava. Nautin siitä, että hän soitti kun sanoi soittavansa ja ihaili minua tosissaan, kertoen sen. Muistan ajatelleeni, että hänestä tulisi varmasti hieno isä... siihen asti olin tapaillut kaiken maailman pintaliitäjä-hörhöjä ja tämä mies vaikutti ihanan tavalliselta.

No, kaikki ne alkuaikojen ihastuttavat piirteet RAIVOSTUTTAVAT nykyään. Enkä tiedä siitä hyvästä isästäkään - eikö isän pitäisi nauttia ihanasta lapsestaan ja (avo)vaimostaan, auttaa heitä kaikin mahdollisin tavoin, ymmärtää naisen väsymystäkin, ja ylipäätään OMISTAUTUA perheelle. Kaikkea kun ei voi saada - vapautta ja perhettä!

Nyt hän oli taas niin kilttiä poikaa aamulla, kun heräsi. Jotenkin vaan tuntuu, että tässä kitkutellaan eteenpäin tavan vuoksi. Kun ei ole kiva poikaa isättömäksikään jättää. Pitäisi tilata aika jonnekin parisuhdeterapiaan, mutta ei taida minulla olla energiaa eikä miehellä halua pohtia näitä asioita läpi.

 

[Alkuperäinen vielä]

Niin ja "taina", jos itse haluat tehdä kaiken miehesi puolesta ja vielä maksaa viulut, niin onnea vaan valitsemallesi tielle. Onhan niitä olemassa naisia, jotka ei koskaan sano mistään mitään, vaikka olisi aihetta. Niitä vasta viedäänkin kuin pässiä narussa.

Vielä loppuanalyysinä sanon, että pohjimmiltaan mies on minulle kateellinen. Olen edustava, koulutettu ja tienaan paremmin kuin hän. Olen erittäin hyvä äiti, vaikka itse sanonkin, ja varmasti uusista miesehdokkaista ei olisi pulaa, jos eroaisimme.

Hän ei ole itsetuntoani pystynyt nakertamaan, vaikka on yrittänyt vähätellä kaikkia tekemisiäni ja elämääni, perhetaustaani myöten. Ainoa asia, mitä hän on nakertanut pala palalta on rakkauteni häneen. Olen alkanut ajatella, olinko todella koskaan rakastunut häneen vai oliko kyseessä vain ihastus täydelliseen vastakohtaani...

No, eletään nyt päivä kerrallaan. Mutta jos muutosta ei tule, niin en minä loppuelämääni ala hänen kanssaan tuhlaamaan.

 

[MaMi-07]

Musta jotenkin tuntuu huonoina hetkinä, että meidän tulevaisuus tulee olemaan ihan samanlaista kuin teilläkin. Yhteiseen kämppään muutto on edessä ja lasta toivotaan kovasti, mutta välillä epäilyttää kyllä rankasti, että olenko tekemässä oikein. Mutta rohkea rokan syö, ei sitä tiedä kokeilematta.
Olen huomannut, että meillä mies on aina tyytyväinen tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta mun mielestä lähes kokoajan on jossain parantamisen varaa.. No, ei se mitään kun tiedostaa liiallisen nalkutuksen itsekin ja lopettaa ajoissa. Naiset vain taitaa olla sellaisia "aina jokin voisi olla paremmin tyyppejä"
Sillä periaattella edetään, että jos sanat eivät riitä, siirrytään tekoihin. :kieh:
Sinä olet kokeilusi tehnyt ja todennut huonoksi. --) Sanoista tekoihin siis, mitä sitä kituuttaa huonossa suhteessa jos keskusteluyhteyskään ei enää pelaa. :hug:

 

[taina]

\

Niin ja "taina", jos itse haluat tehdä kaiken miehesi puolesta ja vielä maksaa viulut, niin onnea vaan valitsemallesi tielle. Onhan niitä olemassa naisia, jotka ei koskaan sano mistään mitään, vaikka olisi aihetta. Niitä vasta viedäänkin kuin pässiä narussa.

Vielä loppuanalyysinä sanon, että pohjimmiltaan mies on minulle kateellinen. Olen edustava, koulutettu ja tienaan paremmin kuin hän. Olen erittäin hyvä äiti, vaikka itse sanonkin, ja varmasti uusista miesehdokkaista ei olisi pulaa, jos eroaisimme.

Hän ei ole itsetuntoani pystynyt nakertamaan, vaikka on yrittänyt vähätellä kaikkia tekemisiäni ja elämääni, perhetaustaani myöten. Ainoa asia, mitä hän on nakertanut pala palalta on rakkauteni häneen. Olen alkanut ajatella, olinko todella koskaan rakastunut häneen vai oliko kyseessä vain ihastus täydelliseen vastakohtaani...

No, eletään nyt päivä kerrallaan. Mutta jos muutosta ei tule, niin en minä loppuelämääni ala hänen kanssaan tuhlaamaan.

En tee miehen puolesta kaikkea, enkä maksa viuluja.. =) Mut meillä mies tekee oman osuutensa, kun en valita kokoajan hänen menoistaan, (onhan minullakin omani) yms asioista.. Itse asiassa eletään miehen rahoilla (tai yhteisiähän ne on,kun naimisissa ollaan) kun tienaa hyvin. Tai sit mulla on vaan käynyt tuuri, kun olen saanut hyvän miehen, joka töiden lisäksi auttaa kotona ja päästää minut(kin) yksin käymään kyläilemässä, ym. rentoutumassa tienaa hyvin ja ottaa muutenkin minut huomioon, ehkä kyse ei olekkaan valittamisessa tai ei valittamisessa, en tiedä..

 

[Alkuperäinen]

Niinpä niin, sinulla on tainnut käydä hyvä tuuri. No, kyllä minunkin mieheni tekee jonkin verran kotitöitä. Tänäänkin imuroi ja pyyhki lattiat, ja oli lapsen kanssa kun minä kävin ystäväni kanssa lounaalla. Mutta nämä hyvät hetket ovat niin harvassa...ja tämänpäiväinenkin johtui siitä, että mies lähti iltapäivällä kavereidensa kanssa mökille.

Sinne muuten minun piti alunperin lähteä mukaan, mutta lapsenhoito ei järjestynyt. Joten sanoin hänelle, että mene sinä vain. En siis nalkuttanut ja painostanut häntä jäämään kotiin.

Itse asiassa, tällä hetkellä tunnen suunnatonta HELPOTUSTA siitä, että hän ei ole kotona koko pitkänä viikonloppuna! Voimme lapsen kanssa tehdä ihan mitä haluamme eikä kukaan valita minulle mistään. Huolestuttava tunne, mutta luotan siihen, että ajan kanssa tilanne ratkeaa suuntaan tai toiseen.

 

[jepen ex-vaimo]

\

Ehkä sä taas olet sellainen paljon puhuttu "nalkuttava akka" jota ei jaksa kuunnella, eikä sit jaksa tehdä mitään kotonakaan, kun ei saa edes käydä viihteellä (kun harvoin karta käy) kun jo soitellaan perään. Katsopa ensin peiliin, sieltä aika monesti löytyy vastaus tuollaisiin asioihin...

Niin, miksi Jeppe juo? Jeppe juo koska vaimo nalkuttaa. MIksi vaimo nalkuttaa? - koska Jeppe juo.
Kumpi oli ensin?

Jos nalkuttavan akan pitää katsoa peiliin, sinne kuuluisi katsoa myös sen miehen?
Parisuhde on nimensä mukaisesti kahden juttu, yksi ei ole vastuussa siitä eikä yksi sitä voi korjata, siihen tarvitaan molempia.

Minäkin oli nalkuttava ja riitelevä akka. Mies tissutteli illan kaiket. Hyvä mies oli, töissä kun kävi, eikä kapakoissa lainkaan, eikä vieraita naisikaan ollut, vaikka minä niin kammottava olento olikin.

. Mutta ikinä ei hyvää sanaa minulle, minusta sanonut. Aina valitti. Haukkui, nimitteli.
Kotitöihin ei ikinä osallistunut, lasten kanssa joskus touhusi ja leikki, mutta kaikki vastuu oli minulla, koko huushollista. Kolmas lapsi hän oli eikä mikään aikuinen kumppani, jonka kanssa arkea ja vastuuta olisi jaettu jotenkin-
Ei hän osannut edes valmista ruokaa lämmittää !!! ei huolehtia maitopurkkeja jääkaappiin, astioita tiskikoneeseen, puhumattakaan että lasten iltapesun olisi tajunnut.
Sen kerran kun piti siitä huolehtia,lapset nukkumaan siis, olin töissä itse, vuoteissa nukkui kesäleikkien ja ulkoilujen jäljiltä kaksi tavattoman likaista lasta! Ihon väriä ei erottanut, jalkapohjat mustat. Nalkutin. Seuraavana iltana tulen töistä klo 22 jälkeen, hän vie saunaan lapsia, nuorempi, 1,5 v nukkui olkapäätä vasten, mutta saunaan oltiin menossa.. joo. Mies itse uhkuu hyväntuulista lempeyttä, ilta on tissuteltu ja olo mukava.. minä pilasin, kun nalkutin: klo 22 lapset kuuluu olla jo nukkumassa, miksi ihmeessä sauna kun suihkukin on olemassa, ja pienempi nukkuu olkaasi vasten, etkö sinä mitään tajua!

Lopetin ne iltatyöt, ennätin olla muutaman illan. Ei siitä tullut mitään..

Mutta meillä olisi kaikki ollut niiiin onnellista, jos minä vaan en olisi ollut niin riidanhaluinen ja kiukkunen ja riitelevä muija.

Niin, minä lennätin sen miehen takaisin äitinsä helmoihin, vuokra-asuntoa ei tarvinnut myydä.
Arjen kanssa ei ollut enää ongelmia, kun huollettavana oli vain ne "itse tekemät" lapset. Miten se yh elämä olisi ollut rasittavaa kun siihenkin asti olin yh:na toiminut, mies vaan rasitteena, ja jatkuva riitely teki jo lapsistakin häiriintyneitä. Muu ympäristö alkoi sääliä ja tuijottaa, pärjäänkö ja miten nyt yh:n lapset voi, mutta kun viinan kanssa tissutteleva mies kulkee tukka pystyssä kotona tai makaa velttona sohvalla ja vaatii suoran näköyhteyden telkkariin alkaen klo 16, lapset karjutaan pois edestä, niin onhan kuitenkin äijänkuvatus samassa osoittewessa, siinä sitä perheonnea.

Meillä jeppe ei lopettanut juomistaan vaikka pääsi eroon nalkuttavasta akasta. Innostui oikein lisää ja enemmän, jatkoi juomista vaikka sai paremman, ei-nalkuttavan muijan sitten.. Niin, kumpi oli ensin, jepen juominen vai nalkuttava akka??

 

[taustalla]

Kyllä sä ap vaikutat aika tiukkapipoiselta.
Mitä sitten jos miehesi on illanistujaisissa jos kerran harvoin missään käy?
Ja röökiä poltti varmasti jo kun tapasitte, vai?
Kyllä ihmiset jaksaa taas marmattaa niin turhista asioista.Ehkä juuri siksi miehesi ei kotona viihdy!
Ja sanoit että enää miehesi eimiellytä yms., jos tota mieltä olet niin jätä hänet, ei tuollaista kukaan jaksa kuunnella!

 

[jaana]

Käykö hän päivätöissä? JOS, niin eikö silloin ole oikeus ja kohtuus, että sinä teet kotihommat ja hän tuo leivän pöytään?? Ihme marinaa.. Niinhän se kaikilla menee, toisen "työ" on kotona ja toisen työ kodin ulkopuolella, jos pienet lapset. Tuskin miehesikään pyytää sinua omia töitänsä tekemään?? Meillä ainakin minä teen kotihommat, joita ei niin kauheasti ole, pyykit koneseen, pyykit narulle, ruoka, astiat koneeseen, astiat kaappiin, imurointi joka toinen päivä ja viikko siivous kerran viikossa(+ järjestelyä muuten) ja lapsen kanssa ulkoilua ja leikkimistä.. minä en koe sitä kovin raskaana, kun ei tarvi muualla olla töissä, että pitäisi ukko käskeä vielä töittensä jälkeen jotain tekemään. Meillä myös 2v lapsi, ja aika helpossa iässä jo on. Ukko sit leikkii illalla ja vkl: lapsen kans, kun pyydän. Miksi et ole jäänyt sinkuksi, jos et perhe-elämää kestä??

 

[jaana]

Ja siitä vielä että jos harvoin käy ulkona niin sinä kehtaat vielä valittaa jos sit joskus harvoin käy?? Voi joitakin ukko parkoja mitä joutuvat kestämään! Ja kyllä minä miehen annan vkl:na nukkua, hänhän herää viikolla aikasin töihin ja minä saan lapsen kans nukkua pidempään joka aamu. pitää sitä saada joskus levähtää!? Ja toi kaljan tissuttelu, kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, empä montaakaan miestä tiedä joka niin ei tekisi, ja eihän se edes mies ole joka ei kaljaa tissuttele.. Löysäähän vähän pipoa..

 

[Hoitovapaalla myöski]

Mielestäni osin ylireagoit mm. tupakoinnin vuoksi. Toisaalta itse en hyväksyisi sitä että joutuisin omista vähistä rahoistani maksamaan puolia perheen yhteisistä menoista ja laskuista (jos ne kuuluvat mainitsemiisin menoihin). Mielestäni perheessä laskut ja menot tasataan tulojen mukaan. Se joka tienaa enemmän maksaa myös enemmän.

Onhan se niinkin että mies tekee työtä kodin ulkopuolella ja nainen huolehtii lapset ja kodin. Yleensä kyllä työstä maksetaan palkkaa, luultavasti myöskin miehellesi. Vastaavasti jos itse maksat puolet menosista, ei sinun osuuttasi kodin- ja lapsenhoidosta voi työksi sanoa vaan orjatyöksi.

Kannattaisi keskustella perheen tulojen ja menojen uudelleen jakamiseksi, koska lapsen hankinnan ei ole tarkoitus olla vain yhden aikuisen operaatio vaan perheen yhteinen projekti.

Monet ihmiset pitävät yhteistä tiliä josta maksetaan perheen menot. Silti molemmilla vanhemmilla voi olla vielä omat tilit, joista he maksavat omat yksityiset menonsa.

Perheen perustaminen on aina yhteinen sopimus jonka tarkoituksena ei ole kummankaan osapuolen alentaminen.

 

[minun mielipiteeni]

Yrittäkää keskustella "rakentavasti", eli ilman syyttelyitä yms. Jos miehesi ei ymmärrä sinua ollenkaan, ehkä sitten on parempi että lopetat tuollaisen suhteen, jossa kärsit.

 

[hohhoi]

\

Käykö hän päivätöissä? JOS, niin eikö silloin ole oikeus ja kohtuus, että sinä teet kotihommat ja hän tuo leivän pöytään?? Ihme marinaa.. Niinhän se kaikilla menee, toisen "työ" on kotona ja toisen työ kodin ulkopuolella, jos pienet lapset. Tuskin miehesikään pyytää sinua omia töitänsä tekemään?? Meillä ainakin minä teen kotihommat, joita ei niin kauheasti ole, pyykit koneseen, pyykit narulle, ruoka, astiat koneeseen, astiat kaappiin, imurointi joka toinen päivä ja viikko siivous kerran viikossa(+ järjestelyä muuten) ja lapsen kanssa ulkoilua ja leikkimistä.. minä en koe sitä kovin raskaana, kun ei tarvi muualla olla töissä, että pitäisi ukko käskeä vielä töittensä jälkeen jotain tekemään. Meillä myös 2v lapsi, ja aika helpossa iässä jo on. Ukko sit leikkii illalla ja vkl: lapsen kans, kun pyydän. Miksi et ole jäänyt sinkuksi, jos et perhe-elämää kestä??

Hohhoi...itse en ainakaan ihan kaikkea kotitöitä sen 8 tunnin aikana saanut tehtyä minkä mies on töissä. Onhan sitä hommaa vielä illastakin..ja silloinhan olemme molemmat jo päivän uurastaneet, hän töissä, minä kotona...eivät kaikkien lapset nuku aamulla pitkään, itse heräsin joka aamu ennen miestäni lapsen takia. Se että käy töissä, ei ole mikäänperuste olla osallistumatta kodin, jossa myös itse asuu, hoitoon ja lapsen kanssa olemiseen, se kai on edelleen oma lapsi , ja kaipaa isäänsä... Kyllä minä kodin hoidin, mutten miksikään palvelijaksi alkanut. Voishan sitä kysyä mieheltäkin, et miks et sinkuksi jäänyt, jos et perhe-elämää kestä... minusta se on ihan tavallista perhe-elämää että molemmat illalla ja viikonloppuna tekevät kotitöitä yhdessä..ei mulla ole tarvetta kumarrella ja hyysätä aikuista ihmistä. Olen itse nyt myös työelämässä, ei se nyt niin kauheaa ole vaikka "joudunkin" olemaan myös perheellinen samalla ja tekemään velvollisuuteni. Mieheni on tällä hetkellä työttömänä ja kotona lapsen kanssa. En todellakaan kehtaisi lähteä töiden jälkeen kaljottelemaan tai rojahtaa sohvalle, hänhän on koko päivän puuhannut kotona, menkööt illalla vaikka harrastamaan jotain, niin jaksaa seuraavana päivänä paremmin taas lapsen kanssa kotona, minä nautin illasta muksuni kanssa ja miehen kanssa sitten kun pikkuinen untenmailla.

 

[niin se on]

ihme juttu, mutta yleensä naiset eivät tosiaan ilkeä "laiskotella" edes työpäivän jälkeen, jos kotihommiakin olisi tehtävänä. Miehille se ei sen sijaan tuota ongelmaa. Käymme molemmat töissä, ja jos mieheni innostuu tekemään illalla kotihommia, minulla on jokin sisäinen pakko alkaa myös touhuamaan jotain, en millään ilkeä esim. makoilla sohvalla kun toinen tekee kotitöitä. Mieheni kyllä pystyy rentoutumaan, vaikka minä touhuaisin kotitöitä. Mikä ihme minuakin vaivaa?

 

[kohtalontoveri]

\

ihme juttu, mutta yleensä naiset eivät tosiaan ilkeä "laiskotella" edes työpäivän jälkeen, jos kotihommiakin olisi tehtävänä. Miehille se ei sen sijaan tuota ongelmaa. Käymme molemmat töissä, ja jos mieheni innostuu tekemään illalla kotihommia, minulla on jokin sisäinen pakko alkaa myös touhuamaan jotain, en millään ilkeä esim. makoilla sohvalla kun toinen tekee kotitöitä. Mieheni kyllä pystyy rentoutumaan, vaikka minä touhuaisin kotitöitä. Mikä ihme minuakin vaivaa?

Mulla lienee sama vaiva Tuntuu ihan siltä että olen ne jättänyt tekemättä ja mies nyt JOUTUU tekemään ne, en ole ihan viisas. Pakko opetella laiskottelemaan B)

 

[Mummy Sunshine]

\

\

ihme juttu, mutta yleensä naiset eivät tosiaan ilkeä "laiskotella" edes työpäivän jälkeen, jos kotihommiakin olisi tehtävänä. Miehille se ei sen sijaan tuota ongelmaa. Käymme molemmat töissä, ja jos mieheni innostuu tekemään illalla kotihommia, minulla on jokin sisäinen pakko alkaa myös touhuamaan jotain, en millään ilkeä esim. makoilla sohvalla kun toinen tekee kotitöitä. Mieheni kyllä pystyy rentoutumaan, vaikka minä touhuaisin kotitöitä. Mikä ihme minuakin vaivaa?

Mulla lienee sama vaiva Tuntuu ihan siltä että olen ne jättänyt tekemättä ja mies nyt JOUTUU tekemään ne, en ole ihan viisas. Pakko opetella laiskottelemaan B)

:wave:

 

[filena]

\

\

Käykö hän päivätöissä? JOS, niin eikö silloin ole oikeus ja kohtuus, että sinä teet kotihommat ja hän tuo leivän pöytään?? Ihme marinaa.. Niinhän se kaikilla menee, toisen "työ" on kotona ja toisen työ kodin ulkopuolella, jos pienet lapset. Tuskin miehesikään pyytää sinua omia töitänsä tekemään?? Meillä ainakin minä teen kotihommat, joita ei niin kauheasti ole, pyykit koneseen, pyykit narulle, ruoka, astiat koneeseen, astiat kaappiin, imurointi joka toinen päivä ja viikko siivous kerran viikossa(+ järjestelyä muuten) ja lapsen kanssa ulkoilua ja leikkimistä.. minä en koe sitä kovin raskaana, kun ei tarvi muualla olla töissä, että pitäisi ukko käskeä vielä töittensä jälkeen jotain tekemään. Meillä myös 2v lapsi, ja aika helpossa iässä jo on. Ukko sit leikkii illalla ja vkl: lapsen kans, kun pyydän. Miksi et ole jäänyt sinkuksi, jos et perhe-elämää kestä??

Hohhoi...itse en ainakaan ihan kaikkea kotitöitä sen 8 tunnin aikana saanut tehtyä minkä mies on töissä. Onhan sitä hommaa vielä illastakin..ja silloinhan olemme molemmat jo päivän uurastaneet, hän töissä, minä kotona...eivät kaikkien lapset nuku aamulla pitkään, itse heräsin joka aamu ennen miestäni lapsen takia. Se että käy töissä, ei ole mikäänperuste olla osallistumatta kodin, jossa myös itse asuu, hoitoon ja lapsen kanssa olemiseen, se kai on edelleen oma lapsi , ja kaipaa isäänsä... Kyllä minä kodin hoidin, mutten miksikään palvelijaksi alkanut. Voishan sitä kysyä mieheltäkin, et miks et sinkuksi jäänyt, jos et perhe-elämää kestä... minusta se on ihan tavallista perhe-elämää että molemmat illalla ja viikonloppuna tekevät kotitöitä yhdessä..ei mulla ole tarvetta kumarrella ja hyysätä aikuista ihmistä. Olen itse nyt myös työelämässä, ei se nyt niin kauheaa ole vaikka "joudunkin" olemaan myös perheellinen samalla ja tekemään velvollisuuteni. Mieheni on tällä hetkellä työttömänä ja kotona lapsen kanssa. En todellakaan kehtaisi lähteä töiden jälkeen kaljottelemaan tai rojahtaa sohvalle, hänhän on koko päivän puuhannut kotona, menkööt illalla vaikka harrastamaan jotain, niin jaksaa seuraavana päivänä paremmin taas lapsen kanssa kotona, minä nautin illasta muksuni kanssa ja miehen kanssa sitten kun pikkuinen untenmailla.


Mitä te sit kotona teette ja montako lasta?

Minulla 2, 2v ja 4v, eikä minulla todellakaan mene päivästä kuin 2h kotitöihin! (pykit,ruuat,tiskit,imurointi ja kerran viikos viikkosiivous) Sitten lasten kanssa ulkoilua ja leikkimistä, suurimmaks osaks leikkivät keskenään. Minulla on kyllä aikaa laiskotella päivällä, eikä illalla tarvi kun tehdä ruoka ja iltapala ja korjata tiskit, ei siinä miestä tarvi!! Tietenkin mies voi lasten kanssa illalla leikkiä, jos jaksaa. Kehitättekö tahallaan tekemistä, että voitte miehennekin laittaa töihin?

 

[Alkuperäinen]

Omasta puolestani voin sanoa, että mä olen niin p.erkeleellisen väsynyt, että kaiken tekemiseen menee moninkertainen aika. Poika vaatii paljon, on erittäin vilkkaassa ja uhmakkaassa iässä. Hän ei halua leikkiä kuin pieniä hetkiä yksin.

Kun hän menee puoliltapäivin nukkumaan, minun pitäisi tehdä iltaruoka, tiskata, pestä pyykkiä, silittää (miehen vaatteita!) ja siivota muuten. Jossakin vaiheessa minunkin kait pitäisi syödä lounasta ja jopa ehkä juoda kuppi kahvia.

En vain kerta kaikkiaan JAKSA. Nyt olen vielä aloittamassa työt parin viikon kuluttua ja olen tässä taloudessa ainoa, joka miettii miten kaikki tulee sujumaan. Kysyin pojalta, että haluatkos mennä päiväkotiin leikkimään lasten kanssa? Poika (joka ei osaa vielä paljoa puhua) pudisti päätään. Kysyin, kenen kanssa sitten haluaa leikkiä? Poika vastasi naapurin pojan nimen ja "äittä". Että tosi kivaa.

Tällä hetkellä ahdistavat siis:

- parisuhde, joka on ihan p.ersiistä
- työhönpaluu,siellä on kaikki asiat ihan levällään ja erittäin stressaava fiilis, joka vaan korostuu kun on ollut äitiyslomalla.

Veikkaan, että tässä käy niin että jatkan hv:ta muutaman kuukauden kuluttua. Ja ero tulee miehen kanssa. Syksyhän on uuden aloittamisen aikaa...

:\|

 

[Ehdotus]

\

Omasta puolestani voin sanoa, että mä olen niin p.erkeleellisen väsynyt, että kaiken tekemiseen menee moninkertainen aika. Poika vaatii paljon, on erittäin vilkkaassa ja uhmakkaassa iässä. Hän ei halua leikkiä kuin pieniä hetkiä yksin.

Kun hän menee puoliltapäivin nukkumaan, minun pitäisi tehdä iltaruoka, tiskata, pestä pyykkiä, silittää (miehen vaatteita!) ja siivota muuten. Jossakin vaiheessa minunkin kait pitäisi syödä lounasta ja jopa ehkä juoda kuppi kahvia.

En vain kerta kaikkiaan JAKSA. Nyt olen vielä aloittamassa työt parin viikon kuluttua ja olen tässä taloudessa ainoa, joka miettii miten kaikki tulee sujumaan. Kysyin pojalta, että haluatkos mennä päiväkotiin leikkimään lasten kanssa? Poika (joka ei osaa vielä paljoa puhua) pudisti päätään. Kysyin, kenen kanssa sitten haluaa leikkiä? Poika vastasi naapurin pojan nimen ja "äittä". Että tosi kivaa.

Tällä hetkellä ahdistavat siis:

- parisuhde, joka on ihan p.ersiistä
- työhönpaluu,siellä on kaikki asiat ihan levällään ja erittäin stressaava fiilis, joka vaan korostuu kun on ollut äitiyslomalla.

Veikkaan, että tässä käy niin että jatkan hv:ta muutaman kuukauden kuluttua. Ja ero tulee miehen kanssa. Syksyhän on uuden aloittamisen aikaa...

:\|

Nyt ku meet töihin, niin älä vaan jaksa - muuta kuin ihan pakolliset. Kun vähä aikaa on pyykit pesemättä ja silittämättä, ni ehkä mies rupee jotakin tekemään, tai ainaki miettimään. Tajuaa ehkä sinunkin arvon.

Ainut lohtu mitä tähän voin sanoa, että joskus nuo miehet eivät vaan tajua mistä vaimo valittaa, ennen kuin kokevat itse. Niinku tuo ensimmäisen viestisi "parilla" on jotenkin kovin tuttu asia. Siitäki on monta kertaa väännetty veitseä meilläki, ku mies ei välttämättä tajua miks mua ottaa päähän jos vähä venähtää, kun oon nukkumassa. No sattupa nyt ihan vahingossa, että sai kokea saman - toki varmaan taustalla ajatus, että ei kai sitte niin väliks - et oli heränny ku mä viivyin ja jääny valvomaan huolestuen, lopulta soitti. Eipä ollut vihainen, mutta tajusi kai lopulta oman kokemuksen kautta mille se tuntuu ja otti opikseen...

 

[hui kamala]

Meillä kotiasiat jokseenkin samalla mallilla kuin teilläkin, ja samanlaisia ajatuksia pyörittelen päivästä toiseen. Lapsikin varmaan jokseenkin saman ikäinen, vajaa parivuotias. Hän on tosin ollut päivähoidossa jo monta kuukautta, ja minä töissä. Mutta eipä se ole meidän vanhempien työnjakoon vaikuttanut, vaikka en enää olekaan ns. "vain kotona".

Voit lukea tilanteestamme tarkemmin tuolta "kannattako antaa vielä yksi mahdollisuus" -ketjusta. Eli minä olen saanut miehen velttoilusta ja lusmuilusta niin tarpeekseni, että laittaisin ulkoruokintaan koko ukkelin. Mutta nyt tiukan paikan tullen hän haluaa kuitenkin yrittää parantaa tapansa. Enkä minä ole oikein varma, josko tällä lailla mitään pysyviä muutoksia saadaan aikaan. Todennäköisesti palaa totuttuun kaavaan, kun luulee minun "rauhoittuneen" asian suhteen...

Noh, mutta en siis ole tämän ikävän perhekuvion suhteen yhtään viisaampi kuin sinäkään ap. Luulenpa vaan, että ei mies ainakaan omia aikojaan tajua alkaa osallistua kotona enempää kuin ennenkään. Useimmiten mies taitaa käyttää pelkkänä tekosyynä sitä kuuluisaa "kun sä kerran olet vaan kotona kaiket päivät" -heittoa. Harvemmin naisen töihin paluu tuota työnjakoa tuntuu muuttavan...

 

[miekkonen]

En tiedä tarinaanne tarkemmin, enkä ala siihen väliin säveltämään... kuin pari sanaa.

Mutta miehesi on ainakin tullut aikaisin kotiin illanistujaisista, jos viestin olit kirjoitellut puoli kahdentoista tienoilla. Itse en ole koskaan tullut noin aikaisin kotiin juhlista, muistaakseni...

Luulen, että sinua ärsyttää tällä hetkellä vähän kaikki, olet kotona kodinhoidontuella ja seinät alkavat kaatua päälle. Näin oli meidänkin perheessä aikanaan.

Toisekseen jokainen vanhempi leikkii lastensa kanssa omalla tavallaan. Jos sinä tykkäät lukea rauhallisesti, isä välttämättä ei. Hän luo kontaktin lapseen omalla tavallaan ja pääasia, että hän leikkii lasten kanssa.

Ja jos hänen leikkejään oman lapsen kanssa menet jatkuvasti arvostelemaan, väitän että riitelyä on luvassa...


Puhukaa, keskustelkaa ja riidelkää, mutta rakentavasti ja avoimesti siitä se lähtee