hei älä koskaan ikinä muutu on egortipin kappale ja taivas lyö tulta on teräsbetonin biisi.Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen Villasukka:"Hei älä koskaan ikinä muutu" sanat on hirveän ahdistavat ja ankeat sekä en jostakin syystä voi sietää sitä laulunääntä.
Sitten se hevibändi "taivas lyö tulta" vai miten se meni, oliko Teräsbetoni?
on niitä muitakin sitten.
Mein sitten googlaamaan...http://www.youtube.com/watch?v=8Y7WDWP8WMsAlkuperäinen kirjoittaja mies sohvalta:James Blunt kaikki kappaleet.
Biisien hyvyys/huonous - toimivuus / toimimattomuus - ihastuttavuus/ vihastuttavuus jne. - ovat niin tilannesidonnaisia asioita.Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:En osaa yhtä ainoaa biisiä nimetä. Monet ketjussa mainitut biisit ovat ihan hyviä, I Will Survive kuuluu tämän kääkän top 250 -listalle.
Mulla ne kriteerit hyvälle biisille on sellaset, että joko lyriikan on toimittava tai rytmin on oltava miellyttävä. Mitä monikerroksellisempaa, sitä parempaa. Kärjessä ovat sellaiset nimet kuin Bach sekä Between the Buried and Me.Alkuperäinen kirjoittaja booq:Biisien hyvyys/huonous - toimivuus / toimimattomuus - ihastuttavuus/ vihastuttavuus jne. - ovat niin tilannesidonnaisia asioita.Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:En osaa yhtä ainoaa biisiä nimetä. Monet ketjussa mainitut biisit ovat ihan hyviä, I Will Survive kuuluu tämän kääkän top 250 -listalle.
Luulen ymmärtäväni tuon. Näinhän se on minullakin. Täsmällisempää minulta olisi ollut sanoa, että se on niin tilannesidoinnaistaKIN. Sitten minulla on määrättyä kausiluontoisuutta, jolloin kokee halua uppuotua johonkin genreeen (tai vain yhteen ainoaan biisiin, kerta kerran perään!) enemmänkin, mitä sitten ajan kuluttua voi vähän ihmetelläkin, vaikka kyllästymisestäkään ei varsinaisesti olisi kyse.Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:Mulla ne kriteerit hyvälle biisille on sellaset, että joko lyriikan on toimittava tai rytmin on oltava miellyttävä. Mitä monikerroksellisempaa, sitä parempaa. Kärjessä ovat sellaiset nimet kuin Bach sekä Between the Buried and Me.Alkuperäinen kirjoittaja booq:Biisien hyvyys/huonous - toimivuus / toimimattomuus - ihastuttavuus/ vihastuttavuus jne. - ovat niin tilannesidonnaisia asioita.Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:En osaa yhtä ainoaa biisiä nimetä. Monet ketjussa mainitut biisit ovat ihan hyviä, I Will Survive kuuluu tämän kääkän top 250 -listalle.
Massatuotantobiisit eivät iske. Tusinapoppi ei saa minua vihoihin, mutta olen täysin välinpitämätön. Vihakin olisi parempi.
Aika moni kutsuu Bachia mekaaniseksi. Ainahan voi sitten ottaa rinnalle Tchaikovskya, joka menee tunteessa niin yli, että teknisyyskin välillä kärsii. Joo, mutta siis mun aivot diggaavat juuri siitä täsmällisyydestä. Jokainen esittäjä on silti oma yksilönsä tuoden näin oman tulkintansa kappaleesta.Alkuperäinen kirjoittaja booq:Mukava kuulla, että viehätyt Bachinkin polyfoniasta. Minäkin, vaikka joskus se tuntuu liian mekanistiseltakin. Rytmiäkin - kyllä- mutta enemmän ehkä itse haluan määrättyä harmonioita, bassolinjoja, tonaalisia rakenteita, muotoja. Usein kuitenkin lopulta kovin yksikertanen, selkeä ja pelkistetty juttu toimii ja on suorastaan parhautta.Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:Mulla ne kriteerit hyvälle biisille on sellaset, että joko lyriikan on toimittava tai rytmin on oltava miellyttävä. Mitä monikerroksellisempaa, sitä parempaa. Kärjessä ovat sellaiset nimet kuin Bach sekä Between the Buried and Me.
Massatuotantobiisit eivät iske. Tusinapoppi ei saa minua vihoihin, mutta olen täysin välinpitämätön. Vihakin olisi parempi.
Tutustuin Schönbergiin ihan tässä hiljattain, aika erikoista Sitä voisi mennä konserttiinkin täällä kuuntelemaan, melkein tekisi mieliAlkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:Kuitenkin aivoni ovat haltioissaan teknisistä vedoista ja atonaalista musaa en meinaa kyllä jaksaa millään. Sieltä voisi ehkä löytyä joku "inhokkibiisikin", tosin en nyt lähde korviani rääkkäämään moisella.
Nyt sait minut ihan sanattomaksi!Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:Aika moni kutsuu Bachia mekaaniseksi. Ainahan voi sitten ottaa rinnalle Tchaikovskya, joka menee tunteessa niin yli, että teknisyyskin välillä kärsii. Joo, mutta siis mun aivot diggaavat juuri siitä täsmällisyydestä. Jokainen esittäjä on silti oma yksilönsä tuoden näin oman tulkintansa kappaleesta.
Yo-Yo Man esittämänä Bachin preludi Cello suite no. 1 on aivan kuin eri sävellys kuin Rostropovichin käsittelyssä.
Kuuntelen myös keskiaikaisia kantaatteja ja sitäkin varhaisempaa kuorolaulantaa. Myös aivan simppelit ratkaisut ääni ja yksi soitin vetoavat minuun toisinaan. Olen itkenyt Tom Waitsia sekä Bob Dylania kuunnellessani.
Kuitenkin aivoni ovat haltioissaan teknisistä vedoista ja atonaalista musaa en meinaa kyllä jaksaa millään. Sieltä voisi ehkä löytyä joku "inhokkibiisikin", tosin en nyt lähde korviani rääkkäämään moisella.