En ymmärrä miksi kuulen asiasta vasta nyt, mutta yhtä kaikki olen totaalisen järkyttynyt ja sanaton. Itku on tullut monta kertaa tänään ja varmasti tulee vielä pitkään. Pikku Peter muistuttaa paljon omaa poikaani vaaleine kikkuroineen ja sinisine silmieen - ja on aivan saman ikäinen.
En saa silmiäni irti hänen yksivuotiskuvastaan. En vain saa... Mieleni kirkuu niistä kamalista teoista, joita hän on joutunut kokemaan eikä KUKAAN aikuinen ole häntä auttanut. Mitä tuon hymypojan päässä on mahtanut liikkua? Kotonaan raa'asti pahoinpidelty, ja pikkulapsen maailman turvallisin ihminen, äiti, ei ole auttanut, tehnyt mitään. Miten joku voi olla reagoimatta lapsen tuskiin, puhumattakaan omasta äidistä? Miten kultainen lapsi hänen on täytynyt olla, että on viimeiseen asti yrittänyt miellyttää vanhempiaan ja muita aikuisia, vaikka ei itse saanut heiltä mitään muuta kuin pahaa.
En usko jumalaan, en enkeleihin enkä helvettiin. Tällaisen jälkeen en ymmärrä, miten KUKAAN voi uskoa jumalaan. Mikä muka voi olla tällaisen tarkoitus?! Ainoa äärettömän laiha lohtu on se, ettei tuo suloinen pieni poika enää kärsi. Toivon näiden tekojen tekijöiden saavan kivuliasta opetusta loppuelämänsä vankilassa kaikilta isiltä ja äideiltä. Jos edes se saisi ymmärtämään hitusen siitä kärsimyksestä, mitä itse ovat aiheuttaneet. Pahin rangaistus olisi nimittäin katumus, ymmärrys siitä, että on mennyt tekemään jotain äärettömän pahaa ja anteeksiantamatonta.
Jos nyt Britannian lastensuojelussa yhtään ollaan opittu, tälle "äidille" ei todellakaan anneta huoltajuutta enää edes luteiden pitoon - ja miksi annettaisiin vankilan sisään, jonne hän loppuelämäkseen kuuluu.
Olen menettänyt väliaikaisesti uskoni siihen, että pystyn auttamaan. En nimittäin ymmärrä yhtään miksei tätä lasta autettu ja pelastettu. Ennemmin sata turhaa ilmiantoa kuin yksi ilmoittamatta jäänyt baby P kuulostaa hyvältä idealta, mutta kun tuokaan ei häntä auttanut. Mikä sitten auttaa?
