Äxä aiheuttaa taas huolenaiheita :/

TUNDRA-arjen sankari-

Aktiivinen jäsen
25.03.2006
9 314
0
36
Mitenkähän tämän nyt lyhkäsesti kertois.
Äxällä on ilmeisestikin jonkin asteinen läheisriippuvuus ja ties mitä kaikkea vielä. Nyt on sellainen tilanne edessä, että hällä on tämän kevään aikana ollut riitaisa ero ja uusi hellukin kuvioissa pyörii, taas vaihteeksi. Hellu lähtee tänään kotiinsa ja pojan pitäis mennä äxän luo lauantaina. Minua kovasti huolestuttaa tällainen asia, että kun sillä äxällä on kauhean vaikeaa olla yksin ja nyt hän minun pähkäilyjen mukaan nukkuu ihan yksin ensimmäistä kertaa seuraavat 2 yötä, niin sehän voi kilahtaa täysin. Ja mitä jos ei kilahdakaan nyt, vaan sitten kun poika on siellä.

Niin kummalta kuin se kuulostaakin, mutta kolmikymppiseksi asti on tainnut mies päästä, nukkumatta kertaakaan yksin talossa. Ei kai se muuten niin huolettais, mutta kun se on ollu taas ko tuuliviiri koko kevään. Ettei sen kans ole oikein voinu jutella kuin aikusen kanssa, kun mielipide vaihtuu, ennenkuin ehtii lauseensa sanoa loppuun. Aina se on hankala ja tuulellakäyvä ollu, mutta viime aikoina vähän tavallista enemmän.

Minusta tosiaankin tuntuu, että nyt ei olis paras hetki pojan mennä sinne.
 
Yritin sopia, että jos vaikka siirrettäisiin siihen asti, että on päässyt jaloilleen. Mutta ei passannut hälle, kun hän on omasta mielestään jaloillaan. Päätti sitten hommata huonekaluja vakuuttelunsa tueksi. Ihan kuin ihminen olis silloin kunnossa, kun julkisivu kiiltää.
Päädyimme kompromissiratkaisuun, että poika tulee öiksi kotiin. Mutta kyllä minun mielestä pystyy ihminen sekoamaan päivälläkin ihan yhtä hyvin. Mutta mulla ei ole oikein mitään keinoja tapaamista estääkään. Pelkän mutun tuntumalla en varmastikaan saa sossua puolelleni, että tapaaminen estettäis tai muutettais valvotuksi.
 

Yhteistyössä