Avovaimokkeen ihmettelyä

Ei siitä toisesta ihmisestä pääse näkemään todellista karvaa ennen kuin asuu yhdessä. En jaksa enää "tuhlata" elämääni vuositolkulla, enkä edes kuukausikaupalla pohdiskeluun, voisiko tässä olla se jokin. Kyllä sitä voi kimpsut ja kampsut yhdistää nopeasti ja katsoa sitten, kuinka se yhteiselo sujuu. Lapsien teon edellytyksenä on tietysti riittävä tutustuminen, yhdessäasuminen, halu ja rakkaus. Avioliitto on paperi. Naimisiinmeno kiva juhla. Lainat...noh...sehän on vain rahaa. Mutta lapset, niitä tehdessä on syytä harkita, kenen geenejä niihin haluaa. Jossain viestissä laskinkin, että nykyisellään tutustumisvaiheesta kestänee noin viisi vuotta ensimmäisen lapsen tekoon saakka. Loputtomiin ei voi sopivaa ehdokasta etsiä, kun tulee jo biologia vastaan. En nyt sano, että tätä miestä olisin valinnut vain lapsentekoon, kyllä tarkoitus oli loppuelämä jakaa. Jos tämäkin kariutuu, minun pitänee harkita myös yh-elämää, jos haluan lapsia. En niin paljoa niitä kyllä halua, että yksin alkaisin väkisin väkertää.

 

[QUOTE="vieras";23118394]Juuri näin! Ja kyllä, olemme keskustelleet hyvinkin tarkasti siitä millaisena lapsiperheen elämän näemme - ihan lasten teini-ikään asti. Mun mielestä toisen tuntemiseen ei riitä ympäripyöreä keskustelu, vaan kyllä niistä asioista pitää puhua konkreettisesti. Mutta jotkut ihmiset keskustelevat muutenkin enemmän kuin toiset. Onneksi olen itse löytänyt miehen, joka on hyvin halukas keskustelemaan kaiken maailman asioista ja myös "parantamaan" maailmaa kanssani. [/QUOTE]

Ja vielä - jos kyseessä on kaksi aikuista ihmistä jotka muuttavat samantien yhteen vaikka eivät tunnekaan toisiaan, niin ei sillä ole väliä niin kauan kunhan ei lapsia aleta pykäämään ennen kuin arki on näyttänyt toisen todellisen luonteen (kuten alkuperäisen tapauksessa juuri kävi). Silloin siitä kärsii vain kaksi aikuista, jotka saavat kyllä tehdä mitä haluavat...

 

Usein on hyvä keskustella jo senkin takia, että itsellekin siinä selviää paljon. Kun joutuu pukemaan ajatuksia sanoiksi, eikä voi vain vältellä vaikeitakin aiheita, niin voi huomata, että tietyt asiat ovat vielä omassa mielessäkin kesken.

 

Minun mielestäni ennen päätöstä yhteenpaluusta pitäisi puhua ainakin tuon olemassa olevan lapsen kasvatuksesta. Minusta asiaa voi miehelle perustella sillä, että kun samassa taloudessa asut, niin silloin olet automaattisesti osa sen lapsen elämää ja siksi sinullakin tulee olla jonkinlaista sanavaltaa kasvatukseen. Vaikeahan se on uusperheenä elää, jos osa perheestä suljetaan päätöksistä pois.

 

[QUOTE="vierailija";23118501]Minun mielestäni ennen päätöstä yhteenpaluusta pitäisi puhua ainakin tuon olemassa olevan lapsen kasvatuksesta. Minusta asiaa voi miehelle perustella sillä, että kun samassa taloudessa asut, niin silloin olet automaattisesti osa sen lapsen elämää ja siksi sinullakin tulee olla jonkinlaista sanavaltaa kasvatukseen. Vaikeahan se on uusperheenä elää, jos osa perheestä suljetaan päätöksistä pois.[/QUOTE]
Samaa mieltä. Ja turha on sellaisen miehen kanssa ajatella edes seurustelevansa, jolla käsitykset lasten kasvatuksesta ovat täysin erilaiset, jos kuitenkin omiakin haluaa. Nythän sen sitten näkee, mihin suuntaan siinä suhteessa tilanne menee, kun mies on erilainen lääkityksen vuoksi. Jos kieltäytyy keskustelemasta, niin suhteen voi minusta unohtaa. Kyllä jokaisen vastuullisen vanhemman voi odottaa pystyvän puhumaan siitä, miten haluaa toimia ja pystyvän perustelemaan tekemänsä ratkaisut. Jos ei voi puhua, niin siinä on silloin ihmisen itsensäkin mielestä jotakin hämärää.

 

Miten eka viikonloppu yhdessä meni?

 

Viikonloppu meni oikein mukavasti rentoutuen. saunoen ja hengaillen. Sunnuntaina saatiin väistyä näytön tieltä, vaan ei tullut tarjouksia taaskaan. En nyt vielä viitsi edes miettiä nuolaisemista, joka saattaisi johtaa tipahtamiseen, mutta alku vaikuttaa sen verran lupaavalta, että voihan tätä yrittää. Nyt olimme vain kahden. Asia voi olla aivan toinen, kun tyttö tulee kuvioihin. Noin muutoin mies vaikuttaa entiseltään. Siis siltä, kehen tutustuin.

Koirat olivat tottuneet olemaan jo erillään ja niiden välillä oli pientä vastakkainasettelua ja tappelunhalua taas. Ruuasta jälleen, mutta säästyttiin haavereilta. Alituiseen saa niitäkin taas tarkkailla, etteivät pääse kuvittelemaan, että rähinöinti olisi sallittua

Jotain edistystä sentään! Mies haluaa siirtää tytön sängyn vanhempien makuuhuoneeseen. Oli kuullut, että äidilläkin tytön sänky on äidin sängyn vieressä... Saadaanpa siis vihdoin nukkua samassa sängyssä, kuten mielestäni pariskunnan kuuluu. Katsotaan nyt. Sopii se minullekin, jos mies ei saa siitä raivareita, kun tyttö joskus herää noustessani.

 

[QUOTE="vieras";23118577]Samaa mieltä. Ja turha on sellaisen miehen kanssa ajatella edes seurustelevansa, jolla käsitykset lasten kasvatuksesta ovat täysin erilaiset, jos kuitenkin omiakin haluaa. Nythän sen sitten näkee, mihin suuntaan siinä suhteessa tilanne menee, kun mies on erilainen lääkityksen vuoksi. Jos kieltäytyy keskustelemasta, niin suhteen voi minusta unohtaa. Kyllä jokaisen vastuullisen vanhemman voi odottaa pystyvän puhumaan siitä, miten haluaa toimia ja pystyvän perustelemaan tekemänsä ratkaisut. Jos ei voi puhua, niin siinä on silloin ihmisen itsensäkin mielestä jotakin hämärää.[/QUOTE]

Minäkin olen samaa mieltä! Jos ajatukset täysin poikkeaisivat, niin turha olisi edes seurustella. Tuskin olisin mieheen edes ihastunut saati rakastunut, jos niin paljon olisimme erilaisia. Tämä mies jopa siivoaa ihan itse ja hoitaa mukulaansa puolet kuusta! VAU! Leikkii ja hoitaa. Joskin nämä kohennuskohteet ottavat päähän, mutta hitaasti ovat nekin muuttuneet parempaan suuntaan. Ehkäpä pääsemme kompromisseilla jonkinlaiseen sopuun jossain vaiheessa, mutta se tarkoittaa, että molemmat miettivät asiaa ja joustavat jossain kohtaa. Pelkästään tuo, että mies ylipäätään siivoaa ja hoitaa mukulaa...ai että <3 tuntuu, että kovin harvassa on oma-alotteisesti siisteyttä ylläpitävät miehet! Minä olen meistä se sotkuisempi

Toivon kovasti, että tämä alkuaikoina tavattu ja nyt reissulta palannut mies olisi se, joka hän oikeasti on. Hänet minä haluan! En sitä mörrimöykkyä, joka tuossa oli käymässä.

 

Väkivaltainen mies = mörrimöykky, okkei...

 

[QUOTE="vieras";23140346]Väkivaltainen mies = mörrimöykky, okkei...[/QUOTE]

Nimenomaan.. Huhhei.

 

[QUOTE="vieras";23140346]Väkivaltainen mies = mörrimöykky, okkei...[/QUOTE]

Niin juuri sitä ei halua enää tavata. En fyysisesti enkä henkisesti väkivaltaista miestä. Kyllä mies aika mahdoton känkkäränkkäkin oli. Vaan olin kyllä minäkin Paloi pinna niin pahasti, että kyllä sitä vittuiltiin ihan molempiin suuntiin. Vastaan kyllä, jos minulle huudetaan.

 

Niin juuri sitä ei halua enää tavata. En fyysisesti enkä henkisesti väkivaltaista miestä. Kyllä mies aika mahdoton känkkäränkkäkin oli. Vaan olin kyllä minäkin Paloi pinna niin pahasti, että kyllä sitä vittuiltiin ihan molempiin suuntiin. Vastaan kyllä, jos minulle huudetaan.

Jestas mitä vähättelyä.

"Känkkäränkkä"
"Vittuiltiin molempiin suuntiin" ja tää äijä kävi suhun käsiks.

 

Jestas mitä vähättelyä.

"Känkkäränkkä"
"Vittuiltiin molempiin suuntiin" ja tää äijä kävi suhun käsiks.

No tuota...kauanko, arvoisa raati, minun olisi korrektia olla kiukkuinen aiheesta? Eihän tässä syyllistämällä päästä yhtään mihinkään! Käsiksi käyminen oli se viimeinen tikki, mutta kyllä kaikki sitä ennen sanottu vituttaa huomattavasti enemmän. En edes ajattele koko tapahtumaa enää. Sanotut asiat vielä vaivaavat, mutta ehkä siitäkin pääsen yli. Ylipäätään en jaksa olla vihainen kovinkaan kauaa, koska viha on niin äärettömän kuluttava tunne, eikä sitä ihminen kauaa kestä.

 

No tuota...kauanko, arvoisa raati, minun olisi korrektia olla kiukkuinen aiheesta? Eihän tässä syyllistämällä päästä yhtään mihinkään! Käsiksi käyminen oli se viimeinen tikki, mutta kyllä kaikki sitä ennen sanottu vituttaa huomattavasti enemmän. En edes ajattele koko tapahtumaa enää. Sanotut asiat vielä vaivaavat, mutta ehkä siitäkin pääsen yli. Ylipäätään en jaksa olla vihainen kovinkaan kauaa, koska viha on niin äärettömän kuluttava tunne, eikä sitä ihminen kauaa kestä.

No eihän kyse ole siitä, että kauanko ollaan "kiukkuisia" käsiksi käymisestä, vaan siitä että jotkut sietää sellaista kohtelua ja jotkut eivät! Väkivaltaisilla miehillä on aina joku selitys, yleensä joku itsestä riippumaton, kuten tässäkin. Kyse on siitä kuinka arvokkaana itsensä näkee ja mitkä on kriteerit kumppanille, sulle näköjään riittää se että toinen hoitaa lastaan (kyseenalaisella tavalla tosin) ja siivoaa. Mitä sitten, että mies on aggressiivinen. Ja ens kerralla on joku muu syy, jolla saa sulta anteeksi. No, jokainen valitsee itse kumppaninsa, mutta turha valittaa myöhemmin. Toivottavasti ette ikinä hanki lapsia.

 

Eihän mies ole aggressiivinen, kun aivokemiat ovat kohdallaan...joten? Jokainen tosiaan valitsee kumppaninsa. Minulla on vielä uskoa tämän suhteen

 

[QUOTE="vieras";23141164]No eihän kyse ole siitä, että kauanko ollaan "kiukkuisia" käsiksi käymisestä, vaan siitä että jotkut sietää sellaista kohtelua ja jotkut eivät! Väkivaltaisilla miehillä on aina joku selitys, yleensä joku itsestä riippumaton, kuten tässäkin. Kyse on siitä kuinka arvokkaana itsensä näkee ja mitkä on kriteerit kumppanille, sulle näköjään riittää se että toinen hoitaa lastaan (kyseenalaisella tavalla tosin) ja siivoaa. Mitä sitten, että mies on aggressiivinen. Ja ens kerralla on joku muu syy, jolla saa sulta anteeksi. No, jokainen valitsee itse kumppaninsa, mutta turha valittaa myöhemmin. Toivottavasti ette ikinä hanki lapsia.[/QUOTE]

Mainitakseni pari muista miehistä poikkeavaa käytösmallia, joita arvostan suuresti. Ei suinkaan riittäisi ilman muita avuja.

 

Hei taas. Taidan olla edelleen ulkopuolisena meidän talossa ja meidän "perheessä". Mies on nyt lomalla lapsen kanssa ja suunnitteilla oli lauantaina päivän reissu erääseen kivaan paikkaan, josta lapsi pitäisi paljon. Oletuksena oli, että ajomatka kestäisi n. 1-1,5h suuntaansa, eli ihan siedettävä vielä mielestäni. Sitten mies keksi, että olisi kiva jäädä yöksi. No sitten tuli tietysti eläinongelmia. Aloin kartottaa vaihtoehtoja, minne eläimet voisi saada. En keksinyt. En halua laittaa häkkitarhoihin, koska ainakaan toinen koira ei sitä kestäisi. Sitten mies ehdotti, että tämä voisi lähteä kohteeseen jo perjantaina, että olisi siellä valmiina lauantaina ja lapsi saa virkeänä lähteä temmeltämään. Jäin siinä vähän monttu auki, että jäänkö minä sitten taakse koirahoitajaksi? Juu... Lopulta sain haukut, että olen lapsellinen kakara, kun koin, että minut jätettiin taas ulkopuoliseksi.

Tänään mies laittoi viestiä, että lähdetään vaan päiväreissuna lauantaina. Tiedän, että mieskin oli tarkastanut reitin ja todennut, että matka kestääkin tuplat alkuperäisestä arviosta, ja varmaan sen takia uskalsi sitä ehdottaa. Eihän siitä mitään tule, että pelkkiin matkoihin menee kuusi tuntia päivässä. Heh heh.

 

Mikset voi jäädä kotiin, jos kerran lapselle tärkeä ja hieno kokemus? Kyse kuitenkin muutamasta päivästä. Mies selvästi yrittää väkisin sinua tuossa huomioida, kun haluaa jotenkin huonollakin ehdotuksella parantaa tilannetta. Odota sinä kotona ja anna miehen ja lapsen viettää kivaa aikaa keskenään.

 

Minustakin olet lapsellinen tuossa asiassa.
Olisit kyllä päässyt mukaan jos ei eläimiä olisi, joten kukaan ei sua jätä tässä kyllä ulkopuolelle mun mielestäni.

 

Eikös se ajatus ollut, että Vaimoketurhake viettäisi aikaa myös lapsen kanssa, osallistuisi lapsen elämään pikkuhiljaa? Kyllähän varmasti itsekukin haluaisi tuossa tilanteessa alkaa tehdä asioita perheenä... Miten se onnistuu ajatuksella "anna miehen ja lapsen viettää kivaa aikaa keskenään", siitä tuskin oli tässä kyse...

 

Ei se silti tarkoita, että mihinkään ei voi ilman ap:ta lähteä. Kai jokainen aikuinen ihminen ymmärtää, että jos ei koiria saa hoitoon, niin silloin reissu jää kokonaan tekemättä, jos kaikkien pitää lähteä. Muutenkin on parempi viettää rauhallista elämää nyt vaikeassa tilanteessa, eikä alkaa väen väkisin yrittää elää "perhe-elämää", kun koko suhteen tulevaisuuskin on vielä epäselvä. Minä luulen, että mies kaipaa nyt tasapainoa ja rauhaa elämäänsä, eikä sitä, että tikusta tehdään riidan aihetta ja kärsitään ylidramaattisia hylkäämisen tuskia.

 

Juu selvä. Ymmärretään nyt miestä sitten ennemmin. Ninuski oli oikeilla jäljillä. Kun kerran pitäisi alkaa ajatella meitä perheenä ja tehdä juttuja yhdessä, ja myös huomioida toisemme. Asian ydinhän oli se, että piti alunperin tehdä päivän reissu, noin työpäivän mittainen. Koirat pärjäävät hyvin sen aikaa ilman vessataukoja. Sitten mies ylhäisessä yksinäisyydessään päättää, että lähtee lapsen kanssa jo perjantaina, siis kysymättä minulta hän päätti, että lähtevät keskenään. Se tässä närhii. Eikä edes ymmärrä, miksi se närhii...huoh. Eikä näemmä tajua kukaan muukaan. Mitä muuta se on kuin ajattelemattomuutta, kun toinen ei edes ymmärrä, että tuntuu pahalta, jos noin vain yhtäkkiä päättää itsekseen, että puoliso jääkin hoitamaan elikoita kotiin?? Onko lapsellista olettaa, että asioista päätetään yhdessä?

 

[QUOTE="vieras";23165431]Muutenkin on parempi viettää rauhallista elämää nyt vaikeassa tilanteessa, eikä alkaa väen väkisin yrittää elää "perhe-elämää", kun koko suhteen tulevaisuuskin on vielä epäselvä. [/QUOTE]

Mutta eikö sitä perhe-elämää joudu noissa olosuhteissa viettämään "väkisinkin", kun kuitenkin ollaan saman katon alla aika paljonkin... Aika erikoiselle tuntuu ajatus, että mies viettäisi laatuaikaa vain kaksistaan lapsensa kanssa sulkien Vaimoketurhakkeen pois nyt "tässä vaikeassa tilanteessa". Eikö se olisi jo vähän hämmentävää lapsellekin?

 

Mutta eikö sitä perhe-elämää joudu noissa olosuhteissa viettämään "väkisinkin", kun kuitenkin ollaan saman katon alla aika paljonkin... Aika erikoiselle tuntuu ajatus, että mies viettäisi laatuaikaa vain kaksistaan lapsensa kanssa sulkien Vaimoketurhakkeen pois nyt "tässä vaikeassa tilanteessa". Eikö se olisi jo vähän hämmentävää lapsellekin?

Siis onko se sulkemista pois, jos haluaa ilahduttaa lasta ja sitten huomaakin, että täytyy lähteä vähän pidemmälle reissulle, kun ei sinne ajetakaan niin nopeasti. Ei aikuiselle ihmiselle kaksi päivää ole paha juttu ja joskus olisi hyvä perääntyä myös omissa toiveissaan. Näinhän se menee, että välillä tulee pettymyksiä. Ja kyllä perusperheissäkin näin käy, eivätkä lapset ihmettele, jos keskenään isänsä kanssa lähtevät johonkin. Lähinnä se mitä yritin sanoa on, että ap:n tulisi yrittää hillitä sitä puolta itsessään, joka ei kestä sitä, että on yksin ja että he eivät vielä ole perhe. Ap:n ja miehen täytyy yrittää hakea enemmän omaa aikaa silloin kun ovat kaksistaan. Mieskin voi kaivata pientä hengähdystaukoa välillä.

 

Hei taas. Taidan olla edelleen ulkopuolisena meidän talossa ja meidän "perheessä". Mies on nyt lomalla lapsen kanssa ja suunnitteilla oli lauantaina päivän reissu erääseen kivaan paikkaan, josta lapsi pitäisi paljon. Oletuksena oli, että ajomatka kestäisi n. 1-1,5h suuntaansa, eli ihan siedettävä vielä mielestäni. Sitten mies keksi, että olisi kiva jäädä yöksi. No sitten tuli tietysti eläinongelmia. Aloin kartottaa vaihtoehtoja, minne eläimet voisi saada. En keksinyt. En halua laittaa häkkitarhoihin, koska ainakaan toinen koira ei sitä kestäisi. Sitten mies ehdotti, että tämä voisi lähteä kohteeseen jo perjantaina, että olisi siellä valmiina lauantaina ja lapsi saa virkeänä lähteä temmeltämään. Jäin siinä vähän monttu auki, että jäänkö minä sitten taakse koirahoitajaksi? Juu... Lopulta sain haukut, että olen lapsellinen kakara, kun koin, että minut jätettiin taas ulkopuoliseksi.

Tänään mies laittoi viestiä, että lähdetään vaan päiväreissuna lauantaina. Tiedän, että mieskin oli tarkastanut reitin ja todennut, että matka kestääkin tuplat alkuperäisestä arviosta, ja varmaan sen takia uskalsi sitä ehdottaa. Eihän siitä mitään tule, että pelkkiin matkoihin menee kuusi tuntia päivässä. Heh heh.

Mun mielestä sun mies on se lapsellinen kakara. Kehtaakin vielä haukkua sua. Ei näytä ainakaan luonne siinä suhteessa muuttuneen.