Avoliitto karilla?

[Epätoivoa ilmassa]

Meillä on kaksi lasta, molemmilla ihan ok työpaikat ja kaunis koti. Mies auttaa kotitöissä ja huolehtii lapsista eikä juo. Silti tuntuu, että olemme ajautuneet umpikujaan suhteessamme. Minua ei kiinnosta oikein mikään - vähiten seksi. Olen usein iltaisin tosi väsynyt ja haluan vain nukkua. Nuorimmaisemme heräilee vielä öisin 1-2 krt ja ellen saa nukkua, en jaksa töissä. Nyt mies on alkanut laihduttaa ja ostella itselleen uusia vaatteita - koskaan aiemmin ei ole vaatteista ym. edes piitannut. Missään hän ei tosin yksin käy (paitsi töissä), aina on lapsi/lapset mukana. En siis epäile pettämistä, mutta uskon/tiedän hänenkin olevan väsynyt ja pettynyt parisuhteeseemme. Haluaisi varmasti jotakin muuta. Itse ajattelen usein, että olemme yhdessä vain lasten takia... En tiedä, onko minulle enää tunteita häntä kohtaan. Hän väittää rakastavansa minua ja haluavansa olla yhdessä, mutta en kykene vastaamaan hänen tunteisiinsa.
Tämä teksti taitaa olla aika sekavaa... En tiedä, mitä tehdä. Varmaankin meidän pitäisi hakea apua jostakin. En halua erota, koska lapset joutuisivat kärsimään. Uskon ehjän perheen kuitenkin takaavan lapsille parhaan pohjan elämälle, kun meillä ei juoda tai riidellä tms. Enkä toisaalta myöskään haluaisi luovuttaa - haluaisin saada liittomme toimimaan ja tunteen siitä, että meillä on hyvä yhdessä. Nyt olemme enemmänkin suorittavat vanhemmat, jotka tekevät kaikkensa lasten eteen, mutta keskenään meillä ei ole paljoakaan yhteistä.

 

[linalonja]

Meillä on osittain sama tilanne, mistään avioelämästä ei voi puhua. Minu ei jaksa seksi kiinnostaa, lapset kun saa nukkumaan, tahtoisin vain omaa aikaa, kuunnella musiikkia tai kattooa telkkaria. Oikein ärsyttää, kun mies tekee ällöttäviä ehdotuksiaan. Meillä kyllä lapset ja koti on vain mun harteilla. Ero ei haluaisi lasten takia, kun tietää että jos tapaavat isäänsä, se ei ole hyvä, kun ei mies jaksa niitten kanssa olla, mutta ei tietenkään lapsia haluaisi isästään erottaa.
Yhteistä meillä ei ole kuin osoite, olen jo pitkään ollut ihastunut toiseen. En ole mitään tehnyt, ihastus ei tiedä tunteistani, mutta joskus on vain niin vaikeaa. Eikä oikein tiedä mitä tehdä. Mikä on hyväksi lapsille ja mikä olisi hyväksi itselle... Kun joku voisi kertoa, mikä ratkaisu olisi paras.

 

[lintunen]

Linalonja, kirjoitat kuin minun elämästäni, aivan sama tilanne! Olen itse myös ihastunut toiseen, tämä mies ei tiedä tunteistani.

 

[alkuperäinen]

Itse en ole todellakaan ihastunut kehenkään toiseen, ei ole käynyt pienessä mielessäkään. Joten tällaisesta ei ole minun kohdallani kysymys. Jotenkin vain kaikki miehessä "tökkii", vaikka tiedän hänen olevan tosi kunnollinen ja hyvä mies. Ehkä hän vain ei ole minulle paras mahdollinen kumppani - en tiedä.

 

[taustalla]

Perheneuvolassa keskustelu auttoi meille. Siellä tuli keskusteltua sellaisita asioista, joita ei kotona hoksannut ja jotka kuitenkin vaikuttivat oleellisesti suhteeseen.

 

[hilma]

Ihmisellä on vain (tiedettävästi) tämä yksi elämä. Ihmisen onnellisuus on itsestä kiinni, millainen haluat oman elämäsi olevan. Ehjä perhe on lapselle aina paras mutta näennäisesti ehjä perhe, ilman vanhempien keskinnäistä rakkautta voi olla tuhoisa. ME annamme lapselle väärän toimintamallin ja esikuvan jos näin teemme. Mutta erota ei kannata hetken mielijohteesta muttei kannata hukata vuosia surkuttelemallakaan.

 

[kiiamiia]

antaisin yhden neuvon.ei kannata miettiä ero-vaihtoehtoa tassä tilanteessa vielä. omasta kokemuksestani sen sanon. aikalailla sama tilanne oli tuossa vajaa pari vuotta sitten. ei jaksanu enää,tuntui että kaikki yhteinen on takanapäin meidän suhteesta. usko tai älä,niin käy jokaisessa suhteessa jo ei tee/jaksa tehdä töitä suhteen eteen. meillä ero ei ole ratkaisu,vaikka kyllä sekin kävi mielessä kaikkein mustinpina päivinä. minä otin asian puheeksi kerran ku oli lapset jo nukkumassa(taisin eka päivällä laittaa miehelle tekstiviestin:mulla on tärkeää asiaa.puhutaan illalla.en muuten jaksa enään.rakastan sinua) no illalla puhuttiinja mies oli tuntenu samanlailla. puhuttiin ku oli pakko. sovittiin että yritetään yhdessä elvyttää tätä liittoa.varasimme hotellivklopun. muksut hoitoon mummolaan ja me lähdettiin levähtään ja hoitaan toisiamme sinne hotelliin.käytiin kävelyllä,pidettiin kädestä kiinni niinkuin silloin joskus ja puheltiin mitkä asiat meillä oli hyvin. niin sitä alkoi meijän uusi rakastuminen.päätettiin että aletaan käymään joka kevät ja sykasy yhdessä vkloppu lomalla. hyvä parisuhde on paras kasvualusta lapsille ja paras pohja elämälle.sen eteen KANNATTAA nähdä vaivaa ja hoitaa itseään ja puolisoaan.siitä hyötyy koko perhe!!!! oikein paljon voimia teille tän ketjun kirjoittajille ja :hug:

 

[Mummy Sunshine]

\

Meillä on kaksi lasta, molemmilla ihan ok työpaikat ja kaunis koti. Mies auttaa kotitöissä ja huolehtii lapsista eikä juo. Silti tuntuu, että olemme ajautuneet umpikujaan suhteessamme. Minua ei kiinnosta oikein mikään - vähiten seksi. Olen usein iltaisin tosi väsynyt ja haluan vain nukkua. Nuorimmaisemme heräilee vielä öisin 1-2 krt ja ellen saa nukkua, en jaksa töissä. Nyt mies on alkanut laihduttaa ja ostella itselleen uusia vaatteita - koskaan aiemmin ei ole vaatteista ym. edes piitannut. Missään hän ei tosin yksin käy (paitsi töissä), aina on lapsi/lapset mukana. En siis epäile pettämistä, mutta uskon/tiedän hänenkin olevan väsynyt ja pettynyt parisuhteeseemme. Haluaisi varmasti jotakin muuta. Itse ajattelen usein, että olemme yhdessä vain lasten takia... En tiedä, onko minulle enää tunteita häntä kohtaan. Hän väittää rakastavansa minua ja haluavansa olla yhdessä, mutta en kykene vastaamaan hänen tunteisiinsa.
Tämä teksti taitaa olla aika sekavaa... En tiedä, mitä tehdä. Varmaankin meidän pitäisi hakea apua jostakin. En halua erota, koska lapset joutuisivat kärsimään. Uskon ehjän perheen kuitenkin takaavan lapsille parhaan pohjan elämälle, kun meillä ei juoda tai riidellä tms. Enkä toisaalta myöskään haluaisi luovuttaa - haluaisin saada liittomme toimimaan ja tunteen siitä, että meillä on hyvä yhdessä. Nyt olemme enemmänkin suorittavat vanhemmat, jotka tekevät kaikkensa lasten eteen, mutta keskenään meillä ei ole paljoakaan yhteistä.

Tunteet tulee ja menee, väsymys saa kaiken näyttämään välillä epätoivoiselta. Kuten muutkin on sanoneet, suhdetta pitäis välillä lämmitellä eikä ehkä kannata erota lasten ollessa ihan pieniä, koska asiat ja tunteet usein vääristyy just väsymyksen, kiireen ja yhteisen ajan puutteen takia.
Mutta suosittelisin selvittämään, ettei miehellä vain ole toista naista. Töissä on moni romanssi alkanut ja tutullani jopa kävi niin, että vaimo otti aina yhden lapsen mukaan laivareissuilleen ja naamioi näin vieraissa käymisen. Tapasi siis vierasta miestä siellä. Taidan nyt pelotella liikaa, mutta monta kertaahan omaa väljähtynyttä parisuhdetta paetaan toiseen syliin.

 

[Kipinätär]

Hei, en ehtinyt lukea kaikkea kun on vähän hoppu noitten aamutoimien kanssa.

Eli siis: kun kävin ottamassa ehkäisyneuvolassa hormoonikierukan edellisen synnytyksen jäkeen, siellä oleva terkkari kyseli paljon parisuhteestamme (olen naimisissa kymmenettä vuotta) Ja heillä kaikilla tuolla neuvolassa on myös seksuaaliterapeutin koulutus/ kursseja takana.

Muistutti minua että naisen haluttomuuden yleisimmät syyt on
Pienet lapset - väsymys - ylipaino - heikko itsetunto.

Pieniä lapsia meillä on kai kaikilla- väsymys täytyy hoitaa jos ei muulla niin unikoululla ja päiväunilla - ylipaino, noh, sitähän me kaikki, eiks vaan? - Huono itsetunto on asia johon oma mies vaikuttaa eniten.

Mulla on itsetunto huimassa nousussa (kohta oon niin ylpee että sataa nenästä sisään ) Koska puhuin miehelle avoimesti. Se taas johtuu siitä että oli kuukausi sitten Baarissa ekaa kertaa kolmeen vuoteen ja siellä oli aivan upea mies joka olis halunnut olla mun kanssa. Sanos just kaikki oikeat sanat ja sai mut tuntemaan itseni oikeesti haluttavaksi. (painoa oli tuolloin 98kg ja nyt ollaan 92+jotain). Katkeroiduin aluksi että miksi mun oma mies ei saa mua tuntemaan itseäni kauniiksi. Otin asian puheeksi ja
No, nyt saan kehuja päivisin, laihtumisesta, ulkonäöstä ihan kaikesta. Seksihalut on palanneet ja kaiken lisäksi osa estoista on hävinnyt jonnekin...
Jutelkaa miehillenne, mutta muistakaa sanoa että ei ole oikeesti pelkästään miesten vika. Täällä jossain oli pitkät keskustelut koskien vaimon haluttomuutta ja Mimmi nimimerkki vastasi siihen. Teksti oli upeaa ja totta. Näytin sen mun miehelle ja sanoin että lue, tältä musta tuntuu. Sain sitten jälkeenpäin kertoa monta kertaa että ei se ei ole sun syy, kun tämä "pässi" oli poiminut sieltä kaikki ne lauseenpuolikkaat joista vois EHKÄ kuvitella että mies on syypää johonkin. Eli siis miesten itsetunto murskaantuu myös jos niiden "kykyjä" sängyssä moittii .
Pakko mennä tekemään aamupalaa...

 

[linalonja]

Lisäisin vielä aikaisempaan kirjoitukseen sen verran, että ei tässä yhteinen hotelliviikonloppu auta. Joudun yksin kantamaan vastuun arjesta, mies ei tee kotona mitään kotitöitä tai olisi lasten kanssa. Siinä syy miksi meillä on menty tähän pisteeseen. Vuosien saatossa sitä katkeroituu, kun on niin yksin, ja toisella on oikeus olla ja mennä miten huvittaa. Jos lapset hankitaan yhdessä ja naimisiin mennään, mikä oikeus toisella on olla kuin poikamies, vailla vastuuta ja velvollisuuksia?
Olen yrittänyt puhua, ja itkenytkin muutaman kerran kun olen niin väsynyt, mutta muutosta ei tule.

 

[Alkuperäinen]

Mulla ei todellakaan oo niin, että joutuisin yksin huolehtimaan kaikesta kuten Linalonjalla. Mies auttaa tosi paljon ja tekee kotitöitä yms. ja hoitaa kaikki perheemme raha-asiat. On siis melkein vähän niinkuin "liiankin kunnollinen". Silti en ole tyytyväinen... Enkä oikein edes tiedä mistä mättää, tunteetko ovat kuolleet?
Tänään olin jo ihan vähillä soittaa seurakuntaan ja kysyä jotakin terapiaa, mutta en sitten soittanutkaan. Eilen viimeksi mies olisi halunnut seksiä ja minä olin ihan väsynyt. Asiasta tuli tietty riitaa.
Meillä on pienet lapset ja molemmilla raskas työ. Ylipainoa mulla ei ole enkä myöskään koe olevani huonon itsetunnon omaava. Olisinko lievästi masentunut? Tai sitten lapsiperheen arki ei vaan sovi mulle, vaikka lapsiani rakastankin yli kaiken...
Kiitos kirjoittaneille! Ymmärrän toki itsekin sen, että liittoon kuuluu monenlaisia vaiheita ja aina ei mene hyvin. Sitkeällä puurtamisella vain mennään eteenpäin päivä kerrallaan ja ehkäpä ne tunteetkin joskus löytyvät. En vaan aina itsekään usko siihen. Tiedän myös, ettei mies vaihtamalla parane ja kaikenmoiset uusperhe- ym. kuviot saattavat olla tosi vaikeita ja haastavia. Toiset miehet eivät kiinnosta mua pätkääkään, melkein inhottaa ajatellakin.
Joskus ajattelen ongelman olevan omassa tunne-elämässäni - ehkä en kykene rakastamaan ketään (paitsi lapsiani). Kirjoitelkaa muutkin, on ihanaa kun saa purkaa ajatuksiaan ja mieltään kirjoittamalla.

 

[meri]

Niin kovin on tuttua tekstisi. Mulla myös hyvä mies, kaksi lasta, kaunis koti ja hyvät työpaikat. Mies tekee kotitöitä yms ja ottaa osaa perheemme arkeen aivan riittävästi. Kaikki pitäis olla hyvin mutta...

Me riidellään seksistä tai siis siitä että ev halua niin usein kun mieheni ja koska en halua, niin mieheni luulee sen johtuvan hänestä tai toisista miehistä, mikä ei pidä paikkaansa. Tämä taas lietsoo mieheen lievää mustasukkaisuutta, joka purkautuu noissa riidoissa. Voisin elää ilman seksiä.

Tähän asiaan taasen miksi en seksiä halua luulen syyksi sen, että en ole ikinä rakastunut mieheeni :\| Seurustelu alkoi mieheni aloitteesta ja sinnikkyydestä ja niin me on vaan ajauduttu naimisiin ja perheeksi. En ole ikinä himoinnut miestäni. Joskus seurustelun alkuaikoina mietin josko olisin jättänyt ko suhteen, mutta kun muuten mieheni oli hyvä ja rakasti minua, halusi lapsia ja perheen ja vanhempanikin hänestä kovasti pitivät, niin en nähnyt järkevänä asiana jättää häntä. Pelkäsin, että jään vanhaksi piiaksi ja tulen katumaan hyvän miehen hylkäämistä.

Meillä nykyään välillä menee hyvin ja välillä huonommin. Tuntuu vaan siltä, että tämä idylli joskus räjähtää käsiimme, mieheni ei tule kestämään tätä mun rakkaudettomuutta. Elämämme ulospäin on onnellista eikä kukaan tiedä ongelmistamme. Pelkään, että kohtaan sen miehen johon rakastun ja jota himoitsen ja mitä sitten . Vielä en ole häntä kohdannut.

 

[Alkuperäinen]

MeRi, kirjoitat aika pitkälti kuin minun elämästäni, kuulostaa niin tutulta. Itse ajattelen ehkä niin, etten osaa rakastaa, mulla ei taida olla siihen taitoa. Omaan kyllä mielestäni kyvyn empatiaan ja muihin tunteiisn, mutten ehkä rakkauteen - tai sitten minäkään en ole kohdannut "sitä oikeaa". Lapsiani kyllä koen rakastavani.
Helpottavaa, että muillakin voi olla samanlainen tilanne. Ehkä minäkin olen ajautunut liittooni ja halunnut lapsia ym. Ja lapset ovatkin parasta, mitä minulle on tapahtunut! Itse ajattelen, että elämme varmaan näin ainakin niin kauan, kuin lapset ovat aikusia. Olisiko minusta sitten repäisemään itseni irti ja elämään yksin? En tiedä.

 

[tahtipoika]

Minusta ei kannata vielä miettiä eroa. Varsinkaan, jos miehesi oikeasti rakastaa sinua ja haluaa elää kanssasi.
Joku mainitsi juttelun ulkopuoliselle esim. perheneuvolassa. Itse mietin vuosi sitten vielä, että menisin itsekseni johonkin juttelemaan, kun en miestä saanut mukaan. Mutta yhdessä puhuttiin meistä ja lapsista ja otettiin yhteistä aikaa, niin ne auttoivat. Itse kyllä puhun kavereilleni, jos minua jokin painaa.

Meillä tapeltiin n. 2 vuotta johtuen miehen vanhempien lasten tapaamisoikeustappeluista suurimmaksi osasta ja rahasta. Oltiin molemmat väsyneitä ja akaa ja jaksaminen ei riittänyt toisille. En itsekään välillä tuntenut miestäni kohtaan mitään ja ajattelin monesti olisiko järkevin erota, mutta muistin kuitenkin aina sen millaista meillä oli ennen tappeluita ja miksi avopuolisooni rakastuin.

Olemme noin vuoden olleet kahdestaan vkl:a mökillä tai viettäneet aikaa yhdessä. Olleet iltoja kotona, kun poika hoidossa. Viikonloppu auttaa taas jaksamaan eteenpäin ja kun kohta taas mietitään uudestaan jotakin yhteistä juttua, niin sitä jaksaa taas itse ja jaksaa antaa itsestään toiselle ja lapsille/lapselle itsestäänkin. ennen näitä vkl:a ei 2 vuoteen tehty mitään yhdessä : )

Tappeluiden lomassa ajattelin myös usein, että en anna yhdessäolomme kaatua tappeluihin, mitkä joku muu on aiheuttanut : ) Normaalimäärä erimielisyyttä kuuluu kyllä mielestäni perhe-elämään : )

Jos itse vielä myös miestäsi rakastat ja haluat samaa mitä teillä on ollut, niin älä luovu siitä. Ja puhu tunteesi miehellesi myös : )

Toivon sinulle jaksamista : )

 

[meri]

Alkuperäinen :Meillä on varmaan aika samanlaiset tuntemukset, niin tuttua on nuo sun tekstit. Rakkaus lapsiin menee kaiken edelle ja heidän "tarpeensa" kasvaa ehjässä perheessä on asia nro 1.

Epäilet, että et "osaa" rakastaa, itse kuitenkin luulen että osaan, mutta en ole sitä oikeaa tosiaan vielä tavannut. En tiedä onko häntä olemassakaan. Ja jos olisin sitä jäänyt odottamaan, niin luultavasti olisin tällä hetkellä sinkku=vanhapiika.

Tiedän kuitenkin miltä rakastuminen tuntuu... aamulla herää ja heti muistaa toisen, tekisi mieli hiplata toista, soittaa vaan siksi että kuulee toisen äänen, jos toinen lähtee reissuun niin tulee kamala ikävä, voi sanoa luonnollisesti toiselle että rakastaa jne. Näitä tunteita ei mulla ole koskaan ollut mieheni kanssa. Häissäni en olisi voinut vannoa rakkautta alttarilla, mutta onneksi riitti pelkkä "tahdon". Häätkin oli vain yksi etappi ja projekti elämässä, ei muuta. Oli vain hyvä hetki häille.

Meidän suhde on alusta alkaen ollut näiden projektien viemistä läpi: koulutus, avioliitto, lapset, talon rakentaminen... eli nyt ne on tässä ja pitäisi olla onnellinen :\|

Erosta emme ole koskaan vakavasti puhuneet. Välillä yöllä riidellessä, mies on uhannut lähteä hakemaan rakkautta jostain muualta kun ei sitä minulta saa, mutta aamulla kaikki on taas näyttänyt paremmalta ja asiat on sovittu. Hänkin rakastaa lapsia ja ei ole valmis uhraamaan heitä seksin vuoksi. Välillä toivonkin, että mieheni rakastuisi toiseen naiseen. Itse saisin olla se loukattu osapuoli, vaikka itse asiassa ehkä? olisinkin helpottunut tilanteen laukeamisesta.

Ero on niin suuri asia ja meillä ei ole "oikeaa" syytä eroon eli ei väkivaltaa, alkoholismia, pettämistä ja mies ei ole äidin lellimä sohvaperuna, joita tämän palstan kirjoittajilla aika usein on. Huonoja puoliakin miehestänikin löytyy ja yksi on mustasukkaisuus, mikä pahenee jatkuvasti. Tässä täytyykin vaan jaksaa ja yrittää etsiä se elämänhalu ja onnellisuus jostain muualta kuin parisuhteesta. Lapsilta en voi ehjää perhettä viedä näin heppoisin perustein = en ole rakastunut isäänne.

Tahtipoika: Kiva että löysitte vielä uudelleen halun jatkaa avioliittoanne ja jaksoitte taistella sen puolesta. Meidän tapauksessa nuo neuvot ei toimi koska en voi muistella millaista se oli silloin kun rakastuimme, koska sitä aikaa ei ole Onhan niitä hyviä hetkiä ollut meidän suhteessa tosi paljon ja voin sanoa, että olen varmasti elänyt onnellisempaa elämää kuin moni muu liitossaan. Meillä on tosiaan kaksi aivan mahtavaa lasta ja viihdymme mieheni kanssa yhdessä. Meillä on usein hauskaa ja pidämme samoista asioista. Kuitenkin tuntuu vaan nyt siltä, että haluan elämältä kaiken, myös kihelmoivän rakkauden iloineen ja suruineen.