Avioliittoni, saa kommentoida.

[Luovuttaja?]

Menin tähän suhteeseen teini-ikäisenä ja väärillä perusteilla. Rakkaudesta ei ollut kyse, vaan päätin että tästä tyypistä teen itselleni miehen, koska piti päästä pakoon edellisestä suhteesta, ja olin kyllä ihastunutkin. Muutimme heti yhteen. Parissa kuukaudessa tajusin, että mies on hieman väkivaltainen ja käyttäytyy uhkaavasti sekä alentavasti, että hän ei halua seksiä eikä vaikuta juurikaan kiinnostuneelta minusta. Jouduin myös jättämään ystäväni, muuttamaan pukeutumistyylini ja etääntymään sukulaisistani. Tuntui pahalta, mutta koska olin päättänyt että tästä teen itselleni miehen, päätin vain sopeutua. "Pakotietä" ei ollut, koska olin äärettömän yksinäinen eikä minulla ollut ketään joka olisi tukenut tai auttanut. Huonokin avomies oli mielestäni silloin parempi kuin täydellinen yksinäisyys.

Jäin siis odottamaan, että mies joskus kiinnostuisi minusta. Ensin ajattelin, että hän kiinnostuu sitten, kun pääsemme muuttamaan isompaan ja parempaan asuntoon. Sitten ajattelin, että hän kiinnostuu minusta, kun tulen raskaaksi. Sitten odottelin lapsen syntymää. Sitten häitä. Sitten talomme rakentumista. Sitten lapsen kasvamista. Sitten toista raskautta. Sitten lapsen syntymää. Sitten lapsen kasvamista. Nyt olen odotellut jo yli 10 vuotta. On tässä hyviäkin hetkiä ollut, mutta nimenomaan hetkiä. Pääasiassa olen vain odotellut ja toivonut. Ei ole seksiä, ei hellyyttä, ei läheisyyttä, ei yhteenkuuluvuutta. Toisaalta ei myöskään ole riitoja tai mitään, me vain olemme hajuttomasti ja mauttomasti yhdessä.

Olen joutunut alistumaan paljon, mikä on toisaalta hyväkin. Olen oppinut tyytymään vähään, nöyrtymään, olemaan luulematta itsestäni liikoja. Osaan nauttia arjen pienistä iloista, kuten ulkoilusta lasten kanssa. Toisaalta elämäni oli pahimmillaan hyvin rajoittunutta, mistä seurasi vaikea masentuminen ja uupuminen. Niistä olen joutunut toipumaan ihan yksin, miestä ei ole koskaan vaimon vointi kiinnostanut, tai ainakaan hän ei ole sitä koskaan osoittanut. Kun ajattelen vuosia taaksepäin, päällimmäisenä näen vain sen, että mies on istunut tuossa samassa tuolissa katsomassa televisiota tunnista ja päivästä toiseen, ja ravannut välillä tupakalla. Minä olen hoitanut kaiken, mikä liittyy kotiin tai lapsiin, sekä suurimman osan ajasta myös rahoittanut elämisemme. Viimeisen vuoden aikana tilanne on tosin hieman parantunut ja mieskin on alkanut vähän osallistua sekä lastenhoitoon että raha-asioihin.

Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt erota jo vuosia sitten, mutta taisin olla vielä liian tyttö silloin, en pärjännyt yksin. Nyt pärjäisin yksin, mutta meillä on nuo lapset. Onko oikein hajottaa heidän perheensä ja erota? Riittääkö avioliitoksi se, että me tässä vain ollaan ja käydään yhdessä ruokakaupassa? Kun on kerran mennyt naimisiin ja luvannut olla yhdessä myötä- ja vastamäessä, voiko vielä perua puheensa? Mistä tiedän, koska olen yrittänyt kaikkeni ja saan luovuttaa?

 

["popp"]

Lapset ovat vallan hyvä syy erota, uhkaava, alentava käytös, siivelläeläminen, huomiotta jättäminen ja kodin pyörittämisen jättäminen yksin sinun harteillesi ei ole heille terve esimerkki parisuhteesta. He voivat hyvin päätyä samaan jamaan kuin sinä nyt, kun seuraavat kotoa oppimaansa mallia. Minkä ikäisiä lapset ovat?

Sitä paitsi se, että voit paremmin ilman miehenrehjaketta heijastuu myös lapsiin. He ansaitsevat äidin, joka saa olla oma itsensä eikä koko aikaa kuulostele, miten päin kotonaan sopii olla. Kymmenen vuotta yrittämistä on vallan tarpeeksi, asia on nyt nähty joka kantilta.

Tsemppiä sinulle ja lapsillesi!

 

[Luovuttaja?]

Lapsista toinen on kouluiässä, toinen vielä kotosalla. Sitä mietinkin, että minkälaisen mallin parisuhteesta lapset saavat kotoa - miten poika kohtelee isona vaimoaan, minkälaiseen rooliin tyttö asettuu suhteessa miehiin. Mutta toisaalta meillä on kotona tosi rauhallista ja leppoisaa perhe-elämää, mies jopa viettää aikaa lastensa kanssa ja nykyään osallistuu hoitamiseenkin. Parempaan suuntaan on menty, mutta riittääkö se? Uhkaavaa käytöstä tai väkivaltaakaan en enää salli mieheltä, nekin ovat loppuneet. Nyt vain ollaan. Hieman tuntuisi siltä, että nyt kun tilanne on parantunut muutaman vuoden takaisesta, pitäisi vain vetää suupieliä korviin ja olla tyytyväinen.

ap

 

["popp"]

Haistat kyllä itse, onko tilanne oikeasti levollinen, vai kyteekö pinnan alla jotakin. Jos kytee, sen huomaa myös jälkikasvu.

Teepä jossakin vaiheessa lista, jossa on tärkeimmät ominaisuudet, mitä perhe-elämältä ja parisuhteelta haluat. Ihan yleisesti vaan, älä juutu omaan mieheen ja suhteeseen. Lue sitten lista läpi ja katso, mitkä asiat toteutuvat. Äläkä kaunistele tai ajattele, että "ehkä jo ensi viikolla. "Sitten tee lista siitä, mikä tällä hetkellä mättää ja punnitse, kumpi lista on painavampi.

Pelkkien hyvien hetkien takia ei kannata uhrata elämäänsä yhteen kaksilahkeiseen. Ja ei, en ole niitä, jotka ehdottavat eroa jokaiseen ongelmaan ratkaisuksi.

Olet sen arvoinen, että saat tavoitella itsellesi omaa, oikeasti tyyntä olotilaa. Toki parisuhde on kompromisseja, mutta jos se on vain "tyytymistä tilanteeseen" se ei kuulosta kovin kannattavalta.

 

[23v neiti]

Nyt minulla mies, kuka sanoo että hänen kanssaan saan varmasti orgasmin ja sen jälkeen olen kuulemma niin raukeena, niin raukeena. Mutta, en edes halua saada orgasmia, en ole tätä sanonut hänelle. Minua käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi, en käsitellyt asiaa, kunnes vasta pari vuotta sitten kun aloin käydä mielenterveystoimistossa asiasta puhumassa, koska se vaivasi minua niin ja vaikutti parisuhteeseeni.

Minulla on ristiriitaisia tuntemuksia seksiin liittyen. Tykkään siitä, mutta ajattelen että se on syntiä (olen uskovainen), vaikka olisin naimisissa. Usein seksi ällöttää, ja ajatus kiimaisesta miehestä. Tuntuu väärältä nauttia seksistä. En tykkää vartalostani ja häpeän sitä. En pysty rentoutua sängyssä, olen kontollifriikki. Naisten kanssa pystyn puhumaan vapautuneesti seksi-asioista, mutta miesten kanssa en ollenkaan. Minulla on sisälläni paljon vihaa miehiä kohtaan, mutta tiedän, ettei kaikki miehet ole pahoja.

 

["tööt"]

Teet kaikille parhaan ratkaisun, kun jätät itsekeskeisen mulkun. Lapset eivät vastoin luuloasi erosta kärsi vaan huonosta liitosta. Nyt on sinun aikasi ottaa elämä haltuun. Allekirjoittanut on muuten mies.

 

["vieras"]

Lapset vaistoaa ongelmat ja syyttää itseään. Käyttäytymismalli opitaan. Mun veli kohtelee naisia ku p*skaa koska on sen kotona oppinut. Ollaan veljen kanssa oltu todella agressiivisia nuorempina, sekin kotona opittu.

 

[neiti23]

sori, mun piti tehä alotus. tuli ihan väärään paikkaan, anteeksi

 

["tööt"]

Nyt minulla mies, kuka sanoo että hänen kanssaan saan varmasti orgasmin ja sen jälkeen olen kuulemma niin raukeena, niin raukeena. Mutta, en edes halua saada orgasmia, en ole tätä sanonut hänelle. Minua käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi, en käsitellyt asiaa, kunnes vasta pari vuotta sitten kun aloin käydä mielenterveystoimistossa asiasta puhumassa, koska se vaivasi minua niin ja vaikutti parisuhteeseeni.

Minulla on ristiriitaisia tuntemuksia seksiin liittyen. Tykkään siitä, mutta ajattelen että se on syntiä (olen uskovainen), vaikka olisin naimisissa. Usein seksi ällöttää, ja ajatus kiimaisesta miehestä. Tuntuu väärältä nauttia seksistä. En tykkää vartalostani ja häpeän sitä. En pysty rentoutua sängyssä, olen kontollifriikki. Naisten kanssa pystyn puhumaan vapautuneesti seksi-asioista, mutta miesten kanssa en ollenkaan. Minulla on sisälläni paljon vihaa miehiä kohtaan, mutta tiedän, ettei kaikki miehet ole pahoja.

Päätit sitten tulla tähän ketjuun kertomaan sen?

 

[:D]

sori, mun piti tehä alotus. tuli ihan väärään paikkaan, anteeksi

 

[mjaa]

mitä jos mies on vasta löytämässä itseään nyt kun on nöyrtynyt jo osallistumaan? joka suhteessa taitaa tulla jäkitysvaihe, miksi luovuttaa just nyt? sulla taitaa olla uupumustilanne, eli jos olet aatellu että kunhan tuo vain osallistuis jotenkin niin menis hyvin, ja nyt ahdistaa kun toteat ettei mene kuitenkaan. mutta se ei ole miehen vika, vaan sun ajattelutavan ongelma.

eiköhän ole mahdollista, että molemmat löydätte mielekkään tavan elää yhdessä, jossa tarpeitakin voidaan kuunnella. kunhan oppisitte puhumaan ja löytäisitte toisistanne tukea ja myötäelämistä. ei liitto mene pilalle siitä, jos alku on epäoptimaalinen. yleensä päinvastoin. selvitetyt vaikeudet yhdistää lujemmin kuin mikään muu. sen sijaan jos yhteenkuuluvuuden tunne perustuu romanttisille odotuksille, mikään ei ole helpompaa ja katkerampaa kuin menettää ne.

 

[Luovuttaja?]

mitä jos mies on vasta löytämässä itseään nyt kun on nöyrtynyt jo osallistumaan? joka suhteessa taitaa tulla jäkitysvaihe, miksi luovuttaa just nyt? sulla taitaa olla uupumustilanne, eli jos olet aatellu että kunhan tuo vain osallistuis jotenkin niin menis hyvin, ja nyt ahdistaa kun toteat ettei mene kuitenkaan. mutta se ei ole miehen vika, vaan sun ajattelutavan ongelma.

Niinpä, tätä olen pohtinut. Olen miettinyt paljon sitä, että ihanko hakemalla etsin ongelmia, jotta voisin olla tyytymätön avioliittooni. Ja sitä, mikä on riittävän hyvä, täydellistä on turha tavoitella. Luulisin, että voisin olla tyytyväinen jos meillä olisi edes jonkin verran läheisyyttä ja hellyyttä, ja seksiäkin toisinaan. Ehkä pari kertaa vuodessakin riittäisi minimissään. Toisaalta ehkä ilman kosketustakin pärjäisi, jos jotenkin muuten saisin tuntea olevani rakas tai tärkeä? Onhan se niin, että onni pitää löytää itsestään, eikä odottaa että toinen toisi sen elämään. Siihen olen pyrkinytkin etsimällä ystäviä ja mielekästä tekemistä, ja elämällä niin täyttä elämää kuin pystyn.

Pitäisi oppia puhumaan ja löytämään toisesta tukea ja myötäelämistä, totta. Sitä kaipaan. Yleensä olen saanut vastaukseksi vain kiroilua, vaikenemista tai haukkumista, joten olen viime vuodet vaiennut liikaa. Puheyhteyden avaaminen uudelleen on hankalaa, mutta ainahan voi yrittää.

Mietin paljon sitä, että jos odotan vielä toiset 10 vuotta, olenko sitten tyytyväinen siihen, että jäin odottamaan, vai kadunko sitä, että tuhlasin kaikki parhaat vuoteni.

ap

 

[Kais]

[QUOTE="popp";23075050]Lapset ovat vallan hyvä syy erota, uhkaava, alentava käytös, siivelläeläminen, huomiotta jättäminen ja kodin pyörittämisen jättäminen yksin sinun harteillesi ei ole heille terve esimerkki parisuhteesta. He voivat hyvin päätyä samaan jamaan kuin sinä nyt, kun seuraavat kotoa oppimaansa mallia. Minkä ikäisiä lapset ovat?

Sitä paitsi se, että voit paremmin ilman miehenrehjaketta heijastuu myös lapsiin. He ansaitsevat äidin, joka saa olla oma itsensä eikä koko aikaa kuulostele, miten päin kotonaan sopii olla. Kymmenen vuotta yrittämistä on vallan tarpeeksi, asia on nyt nähty joka kantilta.

Tsemppiä sinulle ja lapsillesi![/QUOTE]

Juuri näin ajattelen minäkin tilanteestasi.Olet jo 10 v pitänyt liitoasi kasassa,nyt on aika ajatella itseäsi ja onneasi sekä lastesi hyvinvointia lähtemällä pois miehesi luota.:hug:

 

["Pikkuinen Jättiläinen"]

Ei tuo liitto tietysti kovin kivalta kuulosta.. etenkään jos ei ole minkäänlaista seksiä tai läheisyyttäkään. Oletteko te koskaan käyneet jossain parisuhdeterapiassa tms.? Mitä mies sanoo miksei halua seksiä?

Mitä tapahtuu jos alat puhua miehelle mahdollisesta erosta? Luuletko että voisi alkaa taas väkivaltaiseksi? Ennen lopullista eroa voisi ajatella että yrittäisi vielä.. kerran. Eli miehelle faktat tiskiin, sinne terapiaan yhdessä ja jos siltikään ei mitään muutosta tule niin sitten eri suuntiin. Teidän tapauksessa tietysti sekin vaikuttaa, jos ei koskaan mitään rakkautta ole ollutkaan? Sitä ajatellen voi olla ettei sitä koskaan tulekaan, jos ei 10 vuodessa ole sitä tullut.

 

[ok]

Elät vain kerran. Eroaisin.

 

[Luovuttaja?]

[QUOTE="Pikkuinen Jättiläinen";23080015]Oletteko te koskaan käyneet jossain parisuhdeterapiassa tms.? Mitä mies sanoo miksei halua seksiä?

Mitä tapahtuu jos alat puhua miehelle mahdollisesta erosta? Luuletko että voisi alkaa taas väkivaltaiseksi? [/QUOTE]

Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta mies ei lähde, koska hänessä ei kuulemma ole mitään vikaa. Seksiasioista ei puhuta, ne ovat meillä tabu. Joskus yritin, mutta keskustelu on mahdotonta. Sitä en tiedä, mitä tapahtuu jos alan puhua erosta. Kaikki on mahdollista - paitsi se että se itkisi ja anelisi minua yrittämään vielä.

ap

 

["vieras"]

Voisit hakea ihan itsellesi apua? En oikein käsitä miten pystyit toimimaan näin. Millainen lapsuus sinulla oli.

"Rakkaudesta ei ollut kyse, vaan päätin että tästä tyypistä teen itselleni miehen, koska piti päästä pakoon edellisestä suhteesta, ja olin kyllä ihastunutkin. Muutimme heti yhteen. Parissa kuukaudessa tajusin, että mies on hieman väkivaltainen ja käyttäytyy uhkaavasti sekä alentavasti, että hän ei halua seksiä eikä vaikuta juurikaan kiinnostuneelta minusta. Jouduin myös jättämään ystäväni, muuttamaan pukeutumistyylini ja etääntymään sukulaisistani. Tuntui pahalta, mutta koska olin päättänyt että tästä teen itselleni miehen, päätin vain sopeutua. "Pakotietä" ei ollut, koska olin äärettömän yksinäinen eikä minulla ollut ketään joka olisi tukenut tai auttanut. Huonokin avomies oli mielestäni silloin parempi kuin täydellinen yksinäisyys."

 

[mjaa]

Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta mies ei lähde, koska hänessä ei kuulemma ole mitään vikaa. Seksiasioista ei puhuta, ne ovat meillä tabu. Joskus yritin, mutta keskustelu on mahdotonta. Sitä en tiedä, mitä tapahtuu jos alan puhua erosta. Kaikki on mahdollista - paitsi se että se itkisi ja anelisi minua yrittämään vielä.

ap

ole ovela ja ota sanasta miestä. jos miehessä ei kerran ole vikaa ja kaikki vika on sinussa, niin pyydäpä häneltä sitten apua, että jospa hän viisaampana ja terveempänä sitten ottaisi ohjat, että mitä sinun pitäisi tehdä, kun sinulla kuitenkin on vaikea olla ilman noita asioita, koska ne saavat sinut tuntemaan että olet arvoton ja turha, ja kun kuitenkin yleinen näkemys taitaa olla, että ihmisellä on oikeus tuntea itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi.

tosin muistuttaisin, että mies tuskin itsekään on päässyt näitä tunteita kokemaan. Loinen saattaa pitää raivokkaasti kiinni lusmunroolistaan koska kaikki muu pelottaa, mutta onnellinen tuo ei taida silti voida olla. Useimmat lusmumiehet eivät ole niin tyhmiä, etteivätkö tietäisi loisivansa. Tuon tiedon aiheuttaman huonoudentunteen torjuntaan sitten meneekin helposti herran koko energia. Silloin kaikki naisen suhteeneheytysyritykset koetaan uhkana, ja ne yritetään karsia minimiin tylyilemällä.

Jos nainen onnistuu saamaan miehen ymmärtämään, että pariskunnan ei tartte olla toistensa vihollisia vaikka hampaankolossa olisi kaikenlaista, niin ehkä sitä pientä myötätuntoa saattaisi alkaa viritä. Joskus se vanhan vihollisen osoittama lämmönhitula saattaa poikia paljon hyvää.

 

["Mam"]

Mun mielestä tässä kohtaa voi jo sanoa että olet yrittänyt etkä luovuta liian helpolla jos olet kymmenen vuotta odottanut että miehesi osoittaisi jotain kiinnostusta! Miten vakavasti olet tästä puhunut miehellesi?

Lapsien takia nimenomaan on hyvä erota, ei kenenkään tarvitse olla sellaisessa suhteessa missä ei saa rakkautta osakseen edes lasten takia. Lapset ovat kyllä onnellisia jos vanhemmatkin ovat.

 

["hoo"]

Niinpä, tätä olen pohtinut. Olen miettinyt paljon sitä, että ihanko hakemalla etsin ongelmia, jotta voisin olla tyytymätön avioliittooni. Ja sitä, mikä on riittävän hyvä, täydellistä on turha tavoitella. Luulisin, että voisin olla tyytyväinen jos meillä olisi edes jonkin verran läheisyyttä ja hellyyttä, ja seksiäkin toisinaan. Ehkä pari kertaa vuodessakin riittäisi minimissään. Toisaalta ehkä ilman kosketustakin pärjäisi, jos jotenkin muuten saisin tuntea olevani rakas tai tärkeä? Onhan se niin, että onni pitää löytää itsestään, eikä odottaa että toinen toisi sen elämään. Siihen olen pyrkinytkin etsimällä ystäviä ja mielekästä tekemistä, ja elämällä niin täyttä elämää kuin pystyn.

Pitäisi oppia puhumaan ja löytämään toisesta tukea ja myötäelämistä, totta. Sitä kaipaan. Yleensä olen saanut vastaukseksi vain kiroilua, vaikenemista tai haukkumista, joten olen viime vuodet vaiennut liikaa. Puheyhteyden avaaminen uudelleen on hankalaa, mutta ainahan voi yrittää.

Mietin paljon sitä, että jos odotan vielä toiset 10 vuotta, olenko sitten tyytyväinen siihen, että jäin odottamaan, vai kadunko sitä, että tuhlasin kaikki parhaat vuoteni.

ap

Elämäsi on juuri niin kuin anoppini elämä. Sillä erotuksella vain, että anoppi on jäänyt suhteeseen jo yli 30 vuoden ajaksi. Ja anoppi katuu elämäänsä koko ajan. Yli kolmekymmentä vuotta se on ollut sen "lapsen" kanssa naimisissa, tehnyt kaiken lasten, kodin ja rahan eteen, ja nyt kun lapset ovat muuttaneet jo jokin aika sitten kotoa, anoppi on huomannut, ettei sillä ole elämässä enää mitään jäljellä. Aina se puhuu erosta, mutta ei se enää osaa erota, koska ei uskalla elää yksin. Se jopa joutuisi itse miettimään kaupassa, ostaisiko tummaa vai vaaleaa leipää, eikä se enää osaa tuollaisiakaan päätöksiä tehdä yksin. Anopin ja appiukon lapsista toinen on vähän perinyt isänsä piirteitä ja toinen elää ihan päinvastoin. Perinyt on nainen ja toinen on mun mies.

Mun mies on ihana, kultainen ja tekee kaikkensa perheensä eteen. Halveksii isäänsä ja isänsä tapaa elää. Mieheni sisko on hyvin paljon samanlainen kuin isänsä. Kylläkin on suht onnellisessa avioliitossa, mutta ylenkatsoo ja arvostelee ihmisiä todella pahasti. On vain itse aina oikeassa, muut aina väärässä.

Vielä kun sinulla on oma tahto, niin tee sen mukaan ja lähde. Hetken päästä et osaa enää lähteä, kun sinulla ei ole omia ajatuksia, eikä mielipiteitä. Lähde nyt.

 

[vierailija x]

Itsekin kannattaisin pariterapiaa tai vastaavaa. Ja jos se ei auta tai mies ei siihen suostu, niin sitten suositan eroa.

Kymmenen vuotta on kuitenkin pitkä aika, ja jos elämä on kuitenkin nyt rauhallista ja suurin piirtein kelvollista, yrittäisin vielä kerran. Mutta kuten sanottu - jos terapia ei auttaisi, niin turha tuossa suhteessa on elämäänsä tuhota.

 

[LisaMarie]

Tässä on nyt kyse SINUSTA, ei tiediän suhteesta, lasista, eikä mistään muustakaan. mitä SINÄ haluat SINUN elämältä?
Jos kyseessä on kuyitenkin jo toinen huono suhde, johon on paettu ensimmäistä huonoa suhdetta, on olemassa mahdollisuus (joka on jopa iso) että jos nyt lähdet lasten kanssa, kohta samanlainen alistava ja rajoittava mies on taas rinnallasi.
Väärin perustein asloitetun suhteen voi saada toimimaan -itse elän suhteessa, johon olen paennut toimimatonta lapsuuden kotia ja mies taas tarvitsi minut "status symbooliksi" ja toki pakeni myös kotinsa tunne-elämä, mutta oli muuttanut jo aiemmin yksin asumaan. Me oleme saaneet tämän toimimaan, mutta se on vaatinut tuon kaiken sanomista ääneen ja perinjuurista myöntämistä -molemilta.
Miehen mukaan parasta, mitä mä olen änele sanonut, on ollut että mä en tiedä rakastanko mä suo", koska se oli rehellistä, eikä perustunut valheeseen, kuten koko suhde siihen asti, vaikka pettämisiä ei ollutkaan.
Lasten takia taas kannattaa lähteä suhteesta, jossa tunne-elämä on kuralla; he menevät todennäköisesti samanlaiseen suhteeseen itse, niin olen tehny minä ja miehenikin, tuttu on turvallista, vaikka se olis isteen paskassa seisomista. Mutta lähtiessä pitää hoitaa itsensä ja selvittää kunolla, miksi sihen tilaa päädyttiin ja miksi sen antoi jatkua niin kauan.

 

[Karju]

Tässä on nyt kyse SINUSTA, ei teidän suhteesta, lapsista, eikä mistään muustakaan. Mitä SINÄ haluat SINUN elämältä?
Jos kyseessä on kuitenkin jo toinen huono suhde, johon on paettu ensimmäistä huonoa suhdetta, on olemassa mahdollisuus (joka on jopa iso) että jos nyt lähdet lasten kanssa, kohta samanlainen alistava ja rajoittava mies on taas rinnallasi.
Väärin perustein aloitetun suhteen voi saada toimimaan. Itse elän suhteessa, johon olen paennut toimimatonta lapsuuden kotia ja mies taas tarvitsi minut "statussymbooliksi" ja toki pakeni myös kotinsa tunne-elämää, mutta oli muuttanut jo aiemmin yksin asumaan. Me oleme saaneet tämän toimimaan, mutta se on vaatinut tuon kaiken sanomista ääneen ja perinjuurista myöntämistä -molemilta.
Miehen mukaan parasta, mitä mä olen hänelle sanonut, on ollut että mä en tiedä rakastanko mä sua", koska se oli rehellistä, eikä perustunut valheeseen, kuten koko suhde siihen asti, vaikka pettämisiä ei ollutkaan.
Lasten takia taas kannattaa lähteä suhteesta, jossa tunne-elämä on kuralla; he menevät todennäköisesti samanlaiseen suhteeseen itse, niin olen tehny minä ja miehenikin. Tuttu on turvallista, vaikka se olis sitten paskassa seisomista. Mutta lähtiessä pitää hoitaa itsensä ja selvittää kunolla, miksi sihen tilaa päädyttiin ja miksi sen antoi jatkua niin kauan.

Ihan hyvä teksti, kunhan ekana oikoluki sen

 

["xxx"]

Jos lähdet, et suinkaan luovuta, vaan TOIMIT, ja toimit oikein itseäsi ja lapsianne kohtaan.
Ei liitossa pysyminen voi olla mikään itseisarvo. Sulla on vain yksi elämä. Mene jo

 

[LisaMarie]

Ihan hyvä teksti, kunhan ekana oikoluki sen

Kirjoitusnopeuden lisääntyessä virhelyöntejen todennäköisyys kasvaa, vai miten se nyt meni:ashamed: