raskaus, miksi tuntuu tältä?

[voimaton]

Eli olen raskaana aika alussa vielä, ja raskaus oli vahinko. Päätin kuitenkin pitää lapsen(aborttiin en pysty), lapsen isä sanoi, ettei halua lasta vielä. Kuitenkin isä halusi jatkaa seurustelua ja sanoi, että tarvitsee vain aikaa sulatella asiaa. Hienoa!! Ajattelin, että meistähän tulee sitten perhe. Aikaa kului jonkin aikaa, mies oli omituinen, kysyin haluaisiko hän kuitenkin abortin, vastaus oli: enhän mä lapsia viel halunnut että... Asia jäi siihen. Olemme yhdessä ja hän on sanonut, että ei hänellä ole mitään lasta vastaan. Kuitenkin minusta tuntuu pahalle, koska sisimmissäni tiedän, että ei hän lasta halunnut, vaan abortin. Kohta puolin on tulossa ultra, tarkoitus mennä yhdessä. Mutta miksi tunnen, että olisi parempi mennä yksin, tuntuu melkein vastenmieliseltä että hän tulisi mukaan? Raskaudesta en ole iloinnut, en pysty siihen. Tuleeko lapsesta miehelle vain taakka? Minusta tuntuu, että voisin iloita ja nauttia raskaudesta, jos jatkaisin yksin. Anteeksi jos tuli epäselvä teksti. Mitä tässä nyt voi tehdä?

 

[Välillä meren ja maan]

No toihan oli ykisn sun päätös joten mun mielestä et voi kamalasti odottaakkaan mieheltä joka ei lasta halua.
Jos ajattelisi tilanteen toisinpäin niin musta ainakin olisi ahdistavaa saada lapsi jota en halua ja johon en ole valmis, enkä edes halua olla valmis.

Toki raskauteen päädytään yhdessä ja vastuu on kummallakin. Päätös lapsen pitämisestä on kyllä usien vain ja ainoastaan naisella.

 

[M Y R K K Y]

Siis tuohan kuulostaa siltä että mies yrittää kasvaa ajatukseen että lapsi on syntymässä. Anna hänelle aikaa, älä tuputa sitä abortti asiaa äläkä vaadi liikaa.
Anna hälle nyt ns siimaa.
Eli kerro että ultra on silloin, hänellä on mahdollisuus tulla mukaan, uskon että siinä miehelle konkretisoituu tuo asia. Harva pystyy vastustamaan sitä tilannetta, ensimmäinen ultra on aina koskettava. Oli lapsi toivottu tai vähemmän.
Toivon että mies tulisi sinne mukaan ja vähän voit vaikka sinne patistaakin. Sano että hänen voisi olla hyvä nähdä tuo tilanne, miettii sen jälkeen asioita taas selkeämmin ehkä.

Älä aja miestä nyt pois, teillä on arka ja herkkä tilanne nyt. Jos et raskaudesta pysty nauttimaan, älä syyllistä itseäsi. Ehdit vielä!!
Voimia ja jaksamista.

 

[Kohta synnyttämään]

Tulin raskaaksi seksisuhteesta ja toista sen verran tuntevana tiesin, että ei halua lapsia ja ei pistäisi vastaan jos tekisin abortin. En kertonut asiasta heti alussa ja kun lopulta kerroin, sanoin heti ensimmäisenä, että ei tuhlaa turhaan aikaansa aborttiin painostamiseen. Asiallisena ja neutraalina ei siitä sanallakaan hiiskunut. Meillä oli siten eri tilanne, että raskaus ei ollut kummallekaan toivottu ja molemmat tunnustivatkin, etteivät pahastuisi keskenmenosta. Loppuraskautta kohden olen noista ajatuksista tuntenut itsekin morkkista ja enkä itsekään alussa nauttinut raskaudesta, aloin sopeutua ajatukseen ensimmäisen ultran jälkeen ja puolen välin jälkeen asia alkoi olla suht sulateltu. Siinä kohtaa mieskin alkoi olla asiaan hieman tottunut ja vaistoan, että käytännön myötä tulee vielä olemaan lapsesta onnellinen. En ole vaatinut häneltä mitään enkä vaadi nimeä isyyspapereihin mutta on itse ilmaissut halunsa auttaa taloudellisesti ja kantaa vastuunsa.

Muistan yhä, vuosia sitten radiosta kuulemani keskustelun abortista. Radioon soitti mies, joka itku kurkussa kertoi, kuinka oli painostanut tyttöystäväänsä aborttiin ja kuinka kamalalta ajatus hänestä nyt tuntuu, kun katsoo 5-vuotiasta tytärtään <3

 

[ap]

Lapsen isä sanoi, että voi tulla ultraan mukaan. Mutta minusta tuntuu, että mies tekee sen vaan, koska on "pakko", onhan hän isä, halusi tai ei.. en osaa selittää, ehkä me sitten menemme ultraan yhdessä ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. Onhan tässä tosiaan vielä aikaa miettiä vaihtoehtoja.