Avioero ulkomailla ja uusi suhde

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kyselyikä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kyselyikä

Vieras
Eli siis, olen tuntenut erään miehen yli kymmenen vuotta ja olemme seurustelleet vuosia sitten. Hän meni naimisiin 2000-luvun alussa ja heillä on viisivuotias lapsi.

Olemme pysyneet satunnaisessa kontaktissa kautta vuosien, vaikka mies muutti ulkomaillekin. Viimeisen vuoden sisään olemme lähentyneet toisiamme paljon, vaikkemme livenä ole nähneetkään. Lähentyminen alkoi siitä, kun mies kertoi avioliitostaan syvemmin.

Mies haluaisi eron, mutta ko. maassa hän joutuisi maksamaan elatusapua myös vaimolleen. Eikä hän haluaisi menettää lastaan. Vaimo on kotoisin eräästä köyhästä Aasian valtiosta (kuten mieskin, mutta miehellä on erään länsimaan kansalaisuus) ja veisi lapsen luultavasti sinne takaisin.

Mies on siis onneton, mutta ero aiheuttaa ongelmia lapselle, joka menettää mahdollisuuden opiskella länsimaassa ja tietysti myös kontaktin isäänsä. Erosta koituu myös taloudellista vahinkoa, sillä vaimo saa automaattisesti puolet varakkaan miehen omaisuudesta sekä elatusapua siihen asti, kunnes menee uudelleen naimisiin (mitä tuskin koskaan tekisi).

Olisiko hullua tavata miestä vain toisinaan jossain ihanassa paikassa (Havaiji tms.) ja sitten saada hänet omaksi, kunhan lapsi on täysi-ikäinen?

Olisin lapsen täysi-ikäistyessä 41v, omat lapseni olisivat 20v ja 18v. Olisin siis täysin vapaa muuttamaan minne vaan.
 
kuulostaapa tosiaan erikoiselta...huonosti menee mutta menköön...älä nyt sekaannu tuollasieen tyyppiin sen enempiä...millainen on mies joka juttelee tuollaisia vaimonsa selän takana...tekee sitä varmasti aina ja ikuisesti...sellainen juttu että niin mihet kuin naiset...tyyli hoitaa rakkausasioita ei ikinä muutu...joskus voi tuntua siltä mutta yleensä se johtuu van siitä että itse on selitellyt asioiden olevan eri tavalla..ihminne on kovin sokea näissä jutuissa...
 
Elämäsi valuu hukkaan kun odottelet tätä prinssiä joka ei varmaan sit myöhemminkään eroa. Kun mies jatkaa tätä avioliittooaan kuuluu kauppaan kuitenkin seksi, vaikka sanoisi mitä. Sulta jäisi tuossa vain oma elämäsi elämättä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Elämäsi valuu hukkaan kun odottelet tätä prinssiä joka ei varmaan sit myöhemminkään eroa. Kun mies jatkaa tätä avioliittooaan kuuluu kauppaan kuitenkin seksi, vaikka sanoisi mitä. Sulta jäisi tuossa vain oma elämäsi elämättä.


niin. ja ap on vasta 26!!! en kyllä helvetti vieköön oottais jotain miestä 15 vuotta! :o
 
Maailma on taatusti täynnä miehiä, jotka huvin tai vaikkapa piristyksen vuoksi mesettää entisten naistuttujensa kanssa, ehkä valittaen surkeaa parisuhdettaan...
Ei kannata ottaa kovin tosissaan niitä puheita.
Mulla on näin äkkiseltään mietittynä ainakin viisi ulkomailla asuvaa (ulkomaalaista) miespuolista kaveria, joiden kanssa jutellaan mesessä, ja aika ajoin ne puhuu että niillä menee huonosti vaimon kanssa, jne. Joku voisi tulkita nuo jutut väärin, minä en.
Ystävyydessä ei ole mitään väärää - ei, vaikka ystävän kanssa keskusteltaisiin vaikeistakin asioista liittyen parisuhteeseen jne. Mutta ei kannata kuvitella liikoja siitä, jos toinen purkaa ajatuksiaan ja tunteitaan netin välityksellä.
 

Yhteistyössä