Alkuperäinen kirjoittaja jurppii:
Heh. Tuttavani eli kaksikymmentä vuotta avosuhteessa viisikymppiseksi, kunnes isänsä kuoli ja jätti kohtuullisen mittavan perinnön. Oli osakkeita, asunto, vene, kesähuvila säästöjä jne. Muita perijöitä oli yksi sisko lapsineen.
Perintö jaettiin oikeassa järjestyksessä ja kaikki saivat osansa. Sitten selvisi, että naimattoman ja lapsettoman, vaikkakin avoliitossa elävän vanhanpojan tuleva omaisuus jaetaankin hänen siskotytölleen ja hänen lapsilleen, jos kuolo hänet korjaa.
Jopa tuli avominiälle kiire mennä naimisiin ilman avioehtoja. Maksoi jopa häämatkan pussistaan Pattayalle, jotta olisi päässyt "rouvaksi".
Sitten tämä tuttavani sai infarktin ja kupsahti. Nykyisin morsio emännöi suvun kesähuvilaa uuden miehensä kanssa ja tuttavani siskolla tämän lapsilla on paikkaan ehdoton porttikelto.
Kannatan avioehtoa.
Lainhan mukaan tuossa mentiin, eli perillinen oli lain mukaan aviopuoliso, ei laki välitä siitä, kuka olisi moraalisesti oikea perijä, kuka tarvitsee rahoja eniten. Naimattoman ja lapsettoman henkilön perii ensin vanhemmat, ja näiden jälkeen sisarukset, Mutta jos henkilö on naimisissa, perii puoliso. Väitän, että kyllä sen tuttavan sisko ( lapsineen) varmaan oli myös laskeskellut tahollaan, että mitä perivät ja kuinka paljon. Tuosta, että aviovaimo esti siskoa menemästä huvilalle, tuskin se sisko olisi perijänä sallinnut veljensä avoleskeä astua jalallaankaan tuohon kesähuvilaan. Eli molemmat olisivat menetelleet täysin samalla tavalla. Mutta laki on laki.
En ymmärrä avioehdon puolustajia. Usein kai avioehdon puolustajilla on jo suvussa useita avioehtoja, ja vanhemmat tehneet testamentteja, joilla suljetaan lastensa puoliso perinnön ulkopuolelle. Tämä epäluottamuksen kierre voi kestää satoja vuosia, useita sukupolvia, vaikka kyse on vain siitä, että ihminen ei luota kykyynsä valita puolisoaan itselleen, ja tarvitsee lisäksi isän ja äidin apua estämään omaisuuden siirron nk. suvun ulkopuolelle. Näille on täysin ok, että vaimo tekee lapsia, joille perintö jätetään, mutta vaimoon ei itsessään luoteta. Hänhän voi herran jee jättää rikkaan miehensä, ilman ehtoja, ja viedä omaisuuden uuden miehensä taloon. Siitähän on ehkä kyse kai?
Naisen pitäisi vuorostaan sanoa avioehdon ehdottajalle, että mitä maksat lapsen teosta, jos kaikki arvokas omaisuus kerran pitää jakaa, mikä on sinun, mikä on minun. Kaikki kun on bisnestä, avioliitossakin.
Ne, jotka tekevät avioehdon eron varalta, ja testamentin vielä turvatakseen perinnön lapsilleen, eikä puolisolle, ottavat kuitenkin mieluusti vastaan puolison kuoltua esim. lesken eläkkeen, puolison henkivakuutuksen tuoton, vapaaehtoisen eläkevakuutuksen tuoton, jne. Eläessään eivät ole luottaneet puolisoonsa, mutta tämän kuoltua kyllä kelpaa lesken tienaama eläke ja vakuutushyödyt. Hm?
